Herkku-puhelin
Elämäni Pera, osa 6
HerttaÄssä

Jatkoa tarinoihin Elämäni Pera, osat 1-5. Kiitoksia kaikesta palautteesta, se kiihottaa minua kirjaamaan jatkoa tähän tarinaa...

------

Hän makasi päälläni edelleenkin voimatta liikkua. Pidin häntä tiukassa halauksessa ja suutelin hänen korvaansa ja niskaansa. En halunnut antaa hetken karata, koska hänen sykkivä kyrpänsä oli vieläkin sisälläni ja tunsin kuinka pikku hiljaa se alkoi pehmetä ja antaa tilaa vellovalle spermalle. Halusin häntä vielä, kipeästi. En ollut saanut tarpeekseni. Pidin hänet tiukassa otteessani kunnes hänen kyrpänsä oli pehmennyt täysin ja luiskahti ulos. Sekin tuntui ihanalta.

Hänen painonsa päälläni tuntui ihanalta. Tunsin kuinka rintani painautuivat häneen. Lopulta minusta alkoi tuntua siltä, että hän saa kramppeja joten päästin hänet armosta irti. Hän rojahti viereeni ja katsoi taivasta. ’tuo oli parasta seksiä ikinä, olet aivan järkyttävän kiihottava ja uskomattoman kaunis’ sai Pera sanottua. Tuota kai voi pitää kohteliaisuutena ja sitä se kai olikin. Olin aivan raukea, en halunnut lähteä mihinkään, mutta peppuvaostani vuolaana valuva sperma herätti minut. Kaunis mekkoni oli peppuni kohdalta aivan märkänä spermasta.

Nousin vaivalloisesti ylös ja katsoin Peraa. Hän makasi kaikkensa antaneena rentona huovalla ja hymyili. Hymyilin takaisin ja kerroin että ’lähden käymään naistenhuoneessa’. Pera naurahti ja hymyili leveästi. Vaapuin vessaan ja siistiydyin. Korjasin meikin ja punasin huuleni uudestaan. Kävin makuuhuoneesta hakemassa Mallan antaman hameen ja paidan. Ne olivat aika koruttomat arkiset, mutta silti tyttömäisen nätit. Vaalea paita ja rento, leveähkö punainen hame. Mallalla on makua vaatteiden suhteen. Ja ilmeisesti minä osaan pitää niitä kauniisti päällä.

Pera tuli sisälle ja totesi, että ’jälleen olet mahtavan näköinen, olet kuin syntynyt naiseksi, tuntuuko sinusta nuo vaatteet mukavilta?’. Vastasin, että ’ne tuntuvat juuri oikealta ja sinun kosketuksesi saa ne tuntumaan vielä paremmilta, kaikki tuntuu niin oikealta, jotenkin kaikki on kohdallaan ja hyvin’. Pera oli hetken hiljaa ja sitten hän sanoi, ’no sehän mukavaa, sitten voin varmaan kutsua sinua Hannaksi jatkossa’. Menin hänen luokseen ja annoin hänelle lämpimän suudelman suulle. En vastannut mitään. Tilanne ei tarvinnut sanoja. Halasin häntä lämpimästi ja hän hyväili selkääni ja hiuksiani.

Iltapäivä sujui leppoisasti. Puuhasimme niitä näitä mökissä. Raivasimme metsittynyttä pihaa ja yritimme huonolla menestyksellä kohentaa puutarhahuonekalujen kuntoa. Kävimme kokeilemassa uutta venettäni josta kiitin Peraa kauniisti. Kaiken kaikkiaan olimme mökillä kuin vanha pariskunta hoitamassa kotiamme.

Illalla teimme yhdessä ruokaa. Söimme ja sen jälkeen istuessamme olohuoneessa takkatulen loisteessa Pera yhtäkkiä hätkähti. ’Olin jo melkein unohtanut, etkö aio avata lahjaasi?’. Niinpä, se oli jäänyt avaamatta. Menin ja hain laatikon ja avasin sen. Sieltä paljastui musta, syntisen ihanan näköinen korsetti, sukkanauhasukat ja korkeat avokkaat. Vilkaisin laatikkoa hymyillen ja sanoin Peralle että ota toinenkin lasillinen punaviiniä, tässä voi mennä pieni hetki.

Menin makuuhuoneeseen ja sovitin vaatteet päälleni. Korsetti oli hiukan hankala saada päälle, koska se oli aika tiukka. Se korosti jo ennestäänkin hoikkaa vyötäröäni ja siten myös kasvatti rintojani. Sukkanauhasukat kiinnitin korsetin alareunassa olleisiin pieniin vöihin. Selkäpuolella olevat vyöt olivat todella vaikeat, mutta… mitäpä sitä ei tekisi noin komean miehen vuoksi. Kokonaisuuden kruunasi korkeat mustat avokkaat. Kohensin vielä meikkiäni ja laitoin voimakkaamman punaisen huulipunan. Lopputulos näytti kiimaiselta naiselta. Tai oikeastaan, ei oikeastaan naiselta, koska pippelini jöpötti voimakkaassa seisonnassa jalkovälissäni. Muuten naiselta. Koskettelin pippeliäni käsilläni ja sen kontrasti lakattuihin kynsiini näytti .. pervolta. Lisäksi minulla oli vaikeuksia pysyä pystyssä, korkokengät ovat aika vaikeita kävellä.

Mietin hetken sitä, että teenkö tämän Peralle vai itselleni. Päädyin siihen, että saan nautintoa sekä pukeutumisesta näihin käsittämättömän kuumiin vaatteisiin ja toisaalta, saan myös alkukantaisen voimakasta nautintoa Peran naimisesta. Minulla alkoi olla tunne siitä, että Pera merkitsi enemmänkin kuin pelkästään mahtava kyrpä ja komea keho. Aivan kuin … no, ajattelu lämmitti ihan uudella tavalla. Sytytin yöpöydille vielä kaksi kynttilää ja himmensin valot.

Oli aika mennä Peran arvioitavaksi. Pera istui vielä olohuoneessa siemaillen punaviiniä. Häneltä pääsi huokaus, ’Äh, sä oot todella pornon näköinen, sä taidat todella nauttia tästä’. Hän oli silmin nähden tyytyväinen. Pyysin häntä nousemaan, halasin häntä niin, että käteni kiertyivät hänen niskansa ympäri ja annoin hänelle kuuman suudelman.

Hymyilin vinosti ja kuiskasin ’heitä vaatteet pois’. Pera irrottautui otteestani ja riisui itsensä liioitellun hitaasti lopulta paljastaen mahtavan kyrpänsä, se oli jo tiukasti nousemassa tanaan. Otin kiinni hänen kyrvästään (se sykki … kuumasti) ja aloin taluttamaan häntä siitä hellästi vetäen. Kun pääsimme makuuhuoneeseen tönäisin hänet sängylle selälleen. ’Nyt on minun vuoroni olla päällä’ julistin. Konttasin hänen luokseen, niin että peppuni oli hänen kasvoihinsa päin ja suuni lähestyi kyrpää. Otin kyrvän käsiini ja hellästi, ihanan hellästi suljin huuleni hänen terskansa ympärille.

Kyrpä oli kiihottunut jo sinipunaiseksi ja terska oli kuin jättiläismäinen tatti. Kivekset olivat tiukasti klimpissä ja otin ne toiseen käteeni. Toisella aloin hellästi runkata ihanaa kyrpää. Aivan mahtavaa. Tunsin kuinka Pera alkoi voimakkailla käsillään hyväillä peppuani, hänen otteensa oli todella määrätietoinen ja voimakas. Jatkoin kyrvän runkkaamista ja maistoin kuinka sen kärjestä alkoi tulla spermaa. Hyväilin kyrvän vartta ja puristelin hellästi kiveksiä.

Otin terskan suuhuni niin pitkälle kuin pystyin, mutta koska se oli todella valtava ei se päässyt kovin syvälle. Keskityin täysin kyrpään, mutta vilkaisin myös makuuhuoneen isosta peilistä miltä tilanne näytti. Peilistä minua katsoi korsettiin pukeutunut kaunis, nuori ja kiimainen nainen jolla oli meikki jo hiukan hajallaan ja valtaisa kyrpä käsissään. Hänen peppunsa oli pystyssä ja sen takaa näkyi tummahiuksinen miehen pää. Ja kädet jotka kumpikin olivat hyväilemässä peppua. Minulla oli vielä ne mahtavat korkeakorkoiset avokkaat jalassa joten tilanne näytti kokonaisuutena kuin jostain pornoelokuvasta, aivan mahtavaa, kiimaista ja mahtavaa. Kynttilöiden valot lepattivat ja loivat meistä varjoja seinille.

Halusin tuon kyrvän sisääni enemmän kuin mitään muuta. Se sykki käsissäni ja sen järkyttävä tatti muljui suussani. Otin yöpöydältä liukastusainepurkin ja voitelin hyvin kyrvän ja pallit. Käännyin varovaisesti toisinpäin jotten olisi pistänyt häntä avokkaideni koroilla. Asettauduin niin että sain kyrvän peppuani vasten. Kumarruin annoin kuuman suudelman Peran suulle. Sanoin hiljaa, ’ota ihan rennosti, mä hoidan tämän’. Hän hymyili takaisin.

Nojauduin taaksepäin aivan pystyyn polvillani ja tartuin takakautta kyrpään. Ihanasti sykkivään kyrpään. Ohjasin sen peppureikäni suulle ja … aloin hitaasti istua alas. Hitaasti, mutta varmasti Peran kuuma kyrpä painui sisääni. Sykkivään perseeseeni tunkeutui jälleen röyhkeän kiimaisesti Peran kiimainen kyrpä. Pera tarttui minua lanteista, mutta irrotin hänen kätensä. Ohjasin ne tarttumaan pippeliini ja vilkaisin itseäni jälleen peilistä. Nyt se kuvajaisen nuori nainen sai tummanpunaista parrua perseeseensä. Tästä jos saisi valokuvan ….. Ihanaa, kuumaa ja mahtavaa… Mahtavaa.

Pera alkoi hiljalleen runkata pippeliäni ja …. minä aloin hitaasti mutta ei niin varmasti liikkumaan ylös alas. Välistä kiiman aallot löivät niin voimakkaasti yli että minun oli pakko pysäyttää liike, mutta sitten taas menoksi. Kuuma kyrpä kirnusi perseessäni ja Peran kädet tempoivat pippeliäni. Tunsin kuinka aloin laueta ja … spermani roiskui Peran rinnuksille ja sukilleni. Spermaa lenteli holtittomasti joka paikkaan ja tunsin kuinka Pera alkoi tulla. Painoin kyrvän niin syvälle perseeseeni kuin uskalsin ja tunsin kuinka jälleen sisälläni räjähti. Aaah.

Pera vingahti ’Hanna Jatka Hanna… ’ viimeisilläni voimillani nostin persettäni ja laskin sen vielä kerran alaspäin. Kyrpä upposi sisääni syvemmälle kuin koskaan ja sykki sisälläni spermaa kuumaan perseeseeni. Pera puski lantiollaan ylöspäin ja tunsin kuinka kyrpä upposi vielä syvemmälle. Tunsin hänen liukkaat kiveksensä perseessäni. Tunne oli henkeäsalpaava. Tuollainen kyrpä ja aivan kokonaan minun sisälläni, liukkaana ja spermaa sykkivänä. Kiimaisena ja liukkaana. Äääh, ynähdin. Puristin voimakkaasti peppuni lihaksilla ja tunsin kuinka peppuni tarrasi Peran kyrpään joka sykki takaisin. Olimme tässä asennossa iäisyyden…

---

Mitä sitten tapahtuu? Haluatko antaa ehdotuksia jatkosta?

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute