Herkku-puhelin
Pillupalkka
renki

Olin sinä kesänä täyttänyt 18 vuotta ja olin aivan kiimainen ja vitunnälkäinen kolli. Olin katsellut naapurissa asuvaa Heliä jo monta kertaa sillä silmällä että tuossa olisi pantavan näköinen naaras ja useasti olin runkannut Helin upea vartalo mielessäni kummitellen. Heli oli kolmekymppinen tummaverikkö ja asui yksin sukutilallaan ja ajattelin joskus että minkälaisia orgioita siellä mahdettiinkaan viettää sillä aika usein siellä oli myös miesseuraa.

Joskus ajattelin antaisiko Heli myös minulle pillua, mutta kuitenkaan en koskaan ujoudeltani häneltä sitä pyytänyt vaikka useasti olin hänen luonaan pihatöitä tekemässä ja hankkimassa taskurahaa.

Mutta sitten kaikki muuttui. Heli kyseli eräänä päivänä vanhemmiltani voisinko tulla muutamaksi päiväksi hänen mökilleen korjaamaan paikkoja ja siihen vanhempani ilman muuta suostuivat ja niin sitä eräänä päivänä sitten matkattiin mökille.

En ollut järin ilahtunut pakkotyökomennuksesta koska olin ajatellut viettää kesän kotona kaikessa rauhassa runkkaillen. Mutta ei auttanut muuta kuin purkaa saunalta vanhoja lauteita pois ja tottakai raapaisin toisen sääreni johonkin naulan kantaan ja siihen tuli verta vuotava haava johon oli saatava jotain ensiapua ja puhdistaa se johon päätin pyytää apua Heliltä. Menin mökkiin mutta en löytänyt Heliä sisältä joten lähdin etsimään Heliä pihalta ja lopulta kurkistin myös aitan taakse jossa huomasin Helin makaavan selällään ja ottavan aurinkoa ilman vaatteita. Katseeni liimautui tuohon upeaan vartaloon ja kyrpäni jämähti tuossa tuokiossa täyteen seisokkiin.

Ties kuinka kauan seisoin siinä mutta hetken päästä Heli tiedosti läsnäoloni ja huomasi minut.

- Älä nyt ujostele minua minä otan täällä aurinkoa aina tässä asussa, Heli selitti alastomuuttaan.

Tunsin kuinka kullia pakotti, mutta kuitenkin sain kerrottuani asiani Helille. Mökissä Heli puhdisti ja sitoi haavani ja hänen noustessaan seisomaa tunsin kuinka hänen pehmeä ja kiinteä rintansa hipaisi selkääni ja tunsin kuinka kulli taas värähti ja alkoi saman tien kovettua puntissa ja pian alkoi puntti ahdistaa.

Seisokkini ei tietenkään jäänyt Heliltä huomaamatta ja hän laski kätensä haaroihini ja alkoi hieroa kullia housujen päältä.

- Oletko jo saanut pillua Heli kysyi suoraan kiertelemättä.

Pudistin päätäni ja totesin että nyrkki-kyllikki oli ainut mitä olin saanut.

- Tästä ei sitten puhuta muille, mutta minä haluaisin kyrpää ja tässähän sitä olisi tarjolla, Heli sanoi ääni vavahdellen ja samassa olivatkin housuni jo alhaalla ja Helillä oli kyrpäni kädessään ja hän alkoi vedellä esinahkaa terskan yli samalla ihastellen kovana seisovaa kyrpääni.

- Se on niin iso ja muutenkin upea, että minun täytyy saada se heti suuhuni, Heli sanoi ja polvistui eteeni imaisten muitta mutkitta kyrvän huultensa väliin, eikä kauaa kestänyt kun spermat roiskuivat hänen kasvoilleen ja silmät ummessa hän imi kyrvästäni viimeiset tipat nieluunsa. Olin kuullut kavereilta miten hyvältä tuntuu kun naiset ottavat suihin mutta en sen uskonut olevan niin taivaallista ja olin aivan haltioissani saamastani kohtelusta.

Mutta se oli vasta alkua ja Heli johdatti minut makuuhuoneeseen ja asettui selälleen vuoteelle levittäen reitensä ja avasi vitunhuulet aivan levälleen jolloin näin hänen kosteutta tihkuvan pillun aivan avoimena. Siinä se oli, monien runkkuhetkien unelma, naisen pillu!

Ja vaikka olin äsken suihkuttanut spermat Helin kasvoille jaa suuhun niin kullini kovettui pian taas täyteen valmiuteen.

- Tule mun sisään. Työnnä kullisi mun pilluun, Heli huohotti kiimassa.

Kiipesin Helin päälle kyrpä tanassa ja hän ohjasi sen tottuneesti pilluunsa. Ja voi sitä tunnetta kun ensi kerran sain painaa kyrpäni tuohon lemmenluolaan. Heli suuteli huuliani ja työnsi kieltään suuhuni jolloin tunsin pakahtuvani kiimasta. Ja kyrpäni souti tuossa kosteassa onkalossa kuin viimeistä päivää ja Heli vääntelehti allani kiimassaan ja innostukseni korvasi varmaan puuttuvan taitoni. Ja vaikka Helin suuhun laukeaminen tuntui ihanalta, niin se että sain laueta ensimmäistä kertaa naisen pilluun, se vasta oli mahtava tunne ja minusta oli tullut mies.

Heli ei ollut vielä saanut omaa orkkuaan mutta hänen neuvojensa avulla sain hänetkin laukeamaan pillua nuollen ja runkaten, jolloin myös kyrpäni alkoi taas seistä ja Helin asettuessa kontilleen työnsin kullini pilluun takaapäin samalla upottaen sormeni Helin anukseen ja runkkasin Helin persettä samalla kun kyrpä souti tuossa kiimaisessa pillussa ja pian saimme yhteisen orkun.

Tämän jälkeen Helin kysyessä minua mökilleen tai kotiinsa korjaushommiin se ei tuntunut enää yhtään vastenmieliseltä ja sinä kesänä ei pillusta ollut puutetta ja tutustuin myös muutamaan Helin ystävättäreen jolloin pääsimme myös kokeilemaan ryhmäseksiä.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute