Herkku-puhelin
Toinen kerta
Oppipoika

Ylioppilasjuhlani jotka vanhempani olivat järjestäneet olivat ohi. Onnittelijoita oli käynyt, oli tullut lahjaa jos jonkinlaista. Oli setiä ja tätejä, serkkuja ja pikkuserkkuja. Ja tietysti lempiserkkuni Matti Tiina-vaimonsa kanssa. Heidän käyntinsä hieman jännitti sillä en ollut tavannut heitä yhteisen ravintolailtamme jälkeen. Kotivastaanotto venyi aika pitkään pidempään kun vanhempani olivat suunnitelleet. Kaikki koulumme ylioppilaat olivat menossa vielä ravintolaan juhlimaan. Tiina lupautui viemään minut autollaan juhliin.

Ajellessamme keskustaan päin minua hiukan nolotti, istuin siinä Tiinan vierellä ylioppilashattu päässä ja tarkkailin Tiinaa, hän oli yhtä vetävännäköinen kuin aina. Musta housupuku, valkea pusero, sama huumaava hajuvesi kuin aina. Hitsi kun Tiina oli minua vanhempi ja kaikenlisäksi serkkuni vaimo. Olin monissa kosteissa unissani seikkailut Tiinan kanssa. Sen takia tämä olikin hiukan pelottavaa.

Hänen piti saadessaan hiukan kiusoitella minua kuten aina. Liikennevalot vaihtuivat punaisiksi, Tiina kääntyi minuun päin, iski tuttuun tapaansa silmää, ja samalla sanoi: ”Minulla on sinulle erikoisterveiset ja onnittelut Eevalta” samassa sähkövirta kulki lävitseni ja pikakelasin läpi yhteisen ravintolailtamme ja niiden jatkot. Suutani kuivi, olin varmaan kuin kala kuivalla maalla, ei kai vaan Eeva ollut kertonut Tiinalle mitä välillämme oli tapahtunut. Tapaus pyöri jatkuvana non-stoppina aivoissani, aina kun näkökenttääni ilmestyi seksikäs nainen. Onnittelu shamppanjoiden seurauksena olisin halunnut suudella Tiinaa, huolimatta kaikista seuraamuksista, mutta valo vaihtui vihreäksi ja auto nytkähti eteenpäin. Pian saavuimmekin juhlapaikan eteen ja Tiina toivotti minulle onnea ja lähetti lentosuukon perääni.

Mutta nyt oli arkinen aherrus alkanut preppauskursseilla Polin pääsykokeisiin. Kurssilla oli muutama entinen luokkatoverini ja pari tyyppiä jotka olivat käyneet samaa koulua kanssani ja toista kertaa yrittämässä sisäänpääsykokeisiin.

Pyrin seuraamaan kurssia mahdollisen tarkkana. Kirjoitin vihkooni kaiken sen ylös mitä kurssinpitäjä kirjoitti liitutaululle, joten tarkkaavaisuuteni oli keskittynyt vain oppimiseen. Kunnes kolmantena päivänä luennon alussa huomasin aivan lähelleni istahtavan vaalean tytön, katsellessani häntä lamaannuin täysin, hän oli pukeutunut tummansinisiin tiukkoihin merkkifarkkuihin ja puseroon joka oli kietaistu solmuun vatsanpäältä. Tytön kasvot olivat täyteläisen kauniit, vaaleanpunaista huulipunaa, hiukan kajaalikynää vihertäviin silmiin. Just semmoinen Barbi, josta kaikki pojat haaveilivat mutta se ei ollut heidän saavutettavissa, hän oli kyllä tietoinen siitä selvästi, että oli himoittavan näköinen elovehnätyttö. Nyt keskittymiseni oli herpaantunut, vilkuilin aina välillä kuinka hän imi kynäänsä tai hipaisi hiuksiaan.

Niin luento loppui ja seuraavalla luennolla tämä Barbi tuli viereeni istumaan. Huh, olin otettu. Esittäydyimme, hän kertoi olevansa Maami Turusta, Kolmatta kertaa pyrkimässä polille elikkä minua parivuotta vanhempi kuvittelin. Salavihkaa aina välillä tarkkailin Maamia. Päätin että tuohon Barbimaiseen hunajaan haluan tutustua. Samalla hän taas rupesi imeskelemään kynänsä, wau. Mieleni teki kysyä, että käyttikö Maami vaseliinia apuna että sai nuo kireät farkut jalkaansa, ja miten paidannapit oikeen on kiinni etteivät täyteläiset rinnat pompahda esille.

Katsellessani Maamin käsiä, punatut kynnet ja pitkät sormet, aivoissani pyörähti jälleen liikkeelle Eevan käsityöelokuva. Samassa Maamilta putosi kynä lattialle tuoliemme väliin. Kurkotuin nostamaan sitä, mutta hän oli nopeampi, nostaessaan kynäänsä hän otti tukea reidestäni, se riitti. En tiedä huomasiko Maami vai ei. Kuinka kehoni reagoi. Eevan huulet – Maamin huulet. Maamin kaula-aukko, syvä vako joka antoi lisää mielikuvitukselle valtaa. Harmitti kun olen aina ollut huono tekemään treffejä nyt olisi varmaan ollut otollinen paikka. Maamin body lanquage oli niin ilmi selvää, mitä nyt voi polin preppauskurssilla olla. Minulla taisi mennä pupu pöksyihin. Moka mikä moka. Niin sen päivän luennot loppuivat.

Kävin kirjastosta hakemassa vielä jonkin kirjan ja ajatuksissani kävelin puiston läpi kohti merenrantaa. Päätin käydä vielä suositussa rantakahvilassa ottamassa kylmän cociksen sillä ilma oli aika helteinen.

Tullessani kahvilan terassille huomasin Maamin istuvan lukemassa eräässä nurkkapöydässä. Toisessa kädessä hänellä oli pirtelölasi jota imeskeli pillillä. Nyt minun on tehtävä se, päätin. Keräsin rohkeuteni ja kun puikkelehdin pöytien välissä kohti Maamia kuulin nimeni huudettavan. Maami huomasi samalla minut. Katsoessani äänen suuntaan huomasin kahden naisen vilkuttivat minulle, Ensin en tunnistanut heitä koska heillä oli isot mustat silmälasit päässä. Toinen äänistä kuului Tiinalle, toista en vieläkään tiedostanut. Olin kahden vaiheilla Maami Barbimaisen ihana Turkutar vai tutun turvallinen mutta himottava Tiina, joka viittoili luokseen.

Täällä on sinulle vapaa paikka Tiina huikkasi. Saavuttuani heidän pöydän eteen molemmat naiset nousivat ylös ja nostivat aurinkolasit otsalle. Taisin olla hölmön näköinen kun älysin että edessäni oli Tiina ystävättärensä Eevan kanssa. Tervehdimme ja vaihdoimme tottuneesti poskisuudelmat, Eevan kohdalle hiukan emmin. Siinä edessäni seistessään hän vaikutti paljon pidemmältä kun muistin mutta yhtä puoleensavetävältä. Eeva oli pukeutunut vaaleanharmaaseen sanoisinko oliko se T- paita jonka helma ylettyi hiukan polven yläpuolelle vyötäisillään hänellä oli leveä musta vyö. Jos päivällä olin miettinyt kuinka Maami oli saanut tiukat farkut jalkaansa niin nyt kummaksuin miten Eeva oli onnistunut soluttautumaan mekkoonsa, niin vartaloa myötäilevä se oli, tuskin se olisi pukenut jokaista naista, niin kuin Eevaa niin täydellinen hän oli.

Tilasin Cociksen jäillä käänsin tuolini hiukan sivuttain muka niin ettei aurinko häikäisisi. Mutta näin pystyin tarkkailemaan molempaa vastapäätä istuvaa naista sekä kauempana istuvaa Maamia. Jonka käyttäytyminen kursseilla antoi jonkinlaisia vihjailuja. Tiina kyseli Polin sisäänpääsykokeista, kerroin että käyn preppauskursseilla. Sitten Tiina tiedusteli suorasukaisesti, että olinko jo löytänyt itselleni tyttöystävän. Ja lisäsi virnistäen että varmaan preppauskursseilla saa kaikenlaista opetusta. Nolona kerroin, että ei mitään uutta länsirintamalta, lisäsin, en tiedä miten uskalsin sanoa, että tekin olette varattuja, sääli olisin mielelläni ottanut jomman kumman tai molemmat heistä kesäheilaksi.

Vieläkin tunnen monien vuosien jälkeen kuinka puna nousi poskilleni sanottuani tuon uskalletun lauseen. Tiina sanavalmiina tokaisi minulle takaisin Sinä olisit ihana Kesäpoika. Eeva hymyili minulle, raotti hiukan huuliaan aivan kuin silloin ensikertaa tanssiessamme ja lipaisi kielellään. Siten hän sanoi yksikantaan: kuule minulla on alkanut kesäloma ja Calle hänen miehensä oli lähtenyt purjehtimaan pariksiviikoksi Kreikan saaristoon niin että hänellä olisi aikaa prepata minulle vähän fysiikkaa, parikertaa viikossa. Wau saisin yksityisopetusta fysiikassa ja preppauskurssin. Hiukan vastustelin, mutta kun Tiinakin sanoi, että minulla olisi oiva tilaisuus jos vain Eeva todella suostuu, vaikka hän tarvitsisi lomaa väitöstyönsä välissä. Niin siinä vaan sitten kävi niin, että asia sovittiin. Ensimmäinen oppitunti olisi parinpäivänpäästä.

Yhtäkkiä tunsin kuinka joku taputti polveani. Tunnistin sen, Tiinan käden: Katso Kesäpoika tuossa olis sulle jotain, oliskohan hän vapaa. Samassa huomasin kuinka Maami käveli pöytämme ohi. Jostain pöydästä olin kuulevinani vihellyksen, Tiinan käsi oli vielä polvellani. Aivan Barbimainen eikö hän jatkoi ja piukka peppu. Sitten hän vilkaisi kelloaan ja ilmoitti, että on syytä lähteä tekemään ukolle ruokaa. Niin hyvästelimme ja jäimme Eevan kanssa vielä istumaan. Juttelimme jotain karsintakursseista ja jotain muuta kesänvietosta. En oikein muista tarkaan, muuta kuin sen että minua ärsytti kun en nähnyt Eevan silmiä johtuen hänen mustista aurinkolaseista.

Jossain vaiheessa pyytelin anteeksi ja sanoin että pitänee lähteä kotiin lukemaan ja että olin menossa huomis iltana Paul Ankan konserttiin ja pitäisi käydä asioita läpi vielä. Nousimme molemmat ylös Eeva veti hamettaan hiukan alemmaksi, otti niinestä tehdyn kassinsa olkapäälleen. Wau mikä ilmestys nyt sen vasta huomasin, gasellimaisin askelin työntäen lantiotaan hiukan ulospäin hän liikkui edelläni ulos kahvilasta. Tyylikkäästi kävellen korkeakorkoisissa sandaalimallisissa kengissään joiden kärjistä näkyi helmiäislakalla lakatut varpaankynnet. Kun olimme pääseet kahvilasta puistonpuolelle Eeva tarjosi minulle autokyytiä. Suostuin ainakin linja-autoasemalle asti josta saisin bussin. Sitten hän sujautti kätensä kainalooni nojaten toisiimme kuin se olisi jokapäiväistä. Aika uskallettua häneltä saatikka minulta ajattelin, tuskin mustat aurinkolasit häntä aivan tuntemattomaksi tekee.

Sitten Eeva pysähtyi, kuiskasi korvaani: Ihanaa kun olet oppipoikani, pidän sinusta. sinulla oli ihana, samalla hän mataloitti ääntään ja hän lipaisi kielellään huuliaan. Näin vai valkoisen hammasrivin ja tunsin sähköä. Pysähdyimme pienen mustan Minin eteen. Eeva kaivoi kassistaan autonavaimet, nousi ratin taakse ja aukaisi minulle toisen oven. Hän otti jalastaan pois korkokengät ja käynnisti auton, viritetty moottori murahti. Sitten hän nosti hiukan takapuoltaan ja veti hametta enemmän allensa joka oli noussut ylös, en ollut ennättänyt kiinnittää siihen huomiotani koska olin jo tähän asti kokemastani pyörällä. Näin jälkikäteen uskon että olisin saattanut nähdä paljon enemmän, mutta en osannut tai pikemmiten en uskaltanut vilkuilla alemmaksi.

Eeva suuntasi parkkipaikalta kohti kaupunkia, hän puikkelehti liikenteessä näppärästi, kunnes huomasin, että hän käsitteli vaihdekeppiä ihmeellisesti. Vaihdekepin pää oli pitkulainen puu jonka pää oli pyöristetty. Eevalla oli otteessaan puuvarsi ja hän liikutteli kättään aina välillä ylös alas ja kun auto pysähtyi ruuhkaan Eeva alkoi sormeilla puunupin pyöreää päätä. Mutta lopetti heti kun huomasi että vieressä olevasta autosta voisi huomata hänen liikkeensä, ne liikkeet olivat aivan samat kuin silloin kun hän otti minut käteensä. Sitten hän käänsi radiosta musiikkia, pitkillä liikkeillä hän hyväili vaihdekeppiä. Tunsin itseni kiihottuneeksi. Tuntui sangen oudolta Eevan käyttäytyminen.

Huomasin että ajoimme kaupungista länteen johtavaa ulosmenotietä pitkin. Eeva laski moottoritien alussa kätensä reidelleni, minua kuumotti, sitten hän tarttui käteeni ja laski sen reidelleen aivan hameenhelman tuntumaan. Kurkkuani kuivasi. Melkein mieleni teki nipistää itseäni jotta tietäisin onko tämä unta vai totta. Unelmien naisen kanssa pienessä Minissä kahden. Käsi hänen paljaalla reisellä. Tunsin jännittyneen reiden, joka oli kuitenkin viettelevän pehmeä. Poistuimme moottoritieltä pakollisen pysähtymismerkin kohdalla Eeva loi minuun pikaisen katseen ja sanoi: Sinulla on varmaan ollut useita tyttöjä joiden kanssa olet sekstaillut. Samalla hän siirsi kätensä sepalukselleni. Sydämeni kävi ylikierroksilla.

Punastuin, pala takertui kurkkuuni, purin hammasta ja sanoin: Minun täytyy tunnustaa ettei mitään tämmöistä koskaan ollut elämässäni tapahtunut, kaikki aikaisempi oli ollut vain viatonta teinirakkautta tai ihastusta. Eeva teki huulillaan lentosuukkomaisen eleen ja tarttui molemmin käsin ohjauspyörään, sanoen samalla: Olet ihanan viaton ja niin kiihottava.

Saavuimme pian merenrannassa sijaitsevalle omakotialueelle. Eeva pysähtyi erään omakotitalon portin eteen ja nappasi kaukosäätimen, ja kaasutti talon pihaan sulkien samalla portin ja esitteli rakennuksen olevan vanhempiensa jotka olivat kesälomalla. Nousimme autosta, Eeva tuli aivan viereeni, huulemme kohtasivat, kielemme koskettivat toisiaan, hyväilimme. Tunsin kuinka hänen asetti jalkansa jalkojeni väliin ja kuinka hän työnsi reitensä minua vasten. Kuka tahansa mies olisi reagoinut vastaavassa tapauksessa. Hän siirsi käteni alemmaksi pakaroilleen. Tunsin kuinka ne jännittyivät. Olin täysin huumaantunut. Yhtäkkiä hän nousi istumaan Minin konepellin päälle, aivan kuin nojatuoliin.

Muistan tämän kuin mustavalkoisessa hidastetussa filmissä. Musta Mini, vaalea herkullinen nainen grafiitinharmaassa minimekossa nojaamassa autonsa tuulilasiin nostaen paljaat jalkansa lokasuojien päälle. Samalla hameenhelma oli noussut ylös, näen vain viininpunaiset pikkuhousut, jotka peilaavat kiiltävää konepeltiä vasten. Eeva alkoi hyväilemään rintojaan puseronsa läpi. Olen kuin sähköiskun saanut. Huomaan että housujen etukiila on avattava ja Eevan toinen käsi aukaisee ja paljastaa eteeni kauneimman näyn jollaista en missään kuvissa ole ennen nähnyt. Filmi muuttuu värilliseksi. Eteeni on avautunut siististi ajeltu nukkainen kolmio ja sen alapuolella kuin pieni viinerleipä, tosin ei keltainen keskeltä vaan vaaleanpunainen ja kaikki tämä peilautuu mustan Minin konepeltiin mustavalkoisena, ainoastaan MG punainen pyöreä logo toi väriä.

Helvetti. Astun hänen eteensä, kumarrun alaspäin. Nuole sitä ole kiltti, hän pyytää. Jokin ihmeellinen voima saa minut kyykistymään ja alan nuolla kielelläni ihanaa vakoa, ensikertalaiselle ehkä kirpeä mutta silti kiihottava. Samanaikaisesti Eeva itse alkaa pyörittämää sormeaan avautuneen vakonsa reunoilla. Huomaan että nuolen välillä hänen sormiaan. Hetkenpäästä tajuan laittaa myös keskisormeni hänen sisälle, samalla hän puristaa lantionpohja lihaksillaan sormeani.

Runkkaan Eevaa. Sitten hän nostaa jalkansa olkapäilleni. Hieron hänen märkää ihanaa vakoa. Totun hänen kirpeään nesteeseensä joka tuntuukin hetkenpäästä suorastaan hunajalta. Oi olen järkyttynyt, tämä on minulle aivan uutta mutta mahtavaa. Tunnen kuinka minulla on mahtava stondis, aivan sattuu. Eeva vikisee vienosti, hänen vartalonsa taittuu kaarelle tunnen kuinka hän tulee. Hetken huohotamme ja Eeva hypähtää Minin konepelliltä alas jonka mustalla pinnalla näkyy vain pari helmeilevää pisaraa.

Ulko-ovensuussa suutelemme kiihkeästi ja siirrymme sisälle. Eeva johdattaa minut tilavan olohuoneen sohvalle ja poistuu. Jään katselemaan ikkunoista avautuvaa näköalaa ja horisontissa liikkuvia purjeveneitä.

Rupeaa kuulumaan musiikkia, hiljaista ranskalaista laulua. Säpsähdän, Eeva on edessäni vailla rihman kiertämää, täydellisessä eevan puvussa, Upein vartalo minkä olen nähnyt: lantio, vyötärö, rinnat. Kiihottava hajuveden tuoksu. Katseeni liikku täyteläisten rintojen ja kiihottavan lantionpohjan välillä. Hän tulee, istahtaa syliini, aukaisee muutaman paidannappini ja lopulta repii paidan pois päältäni, olen aivan jäykkänä, kun hän aukaisee housuni ja vetää ne pois jalastani huomaan kuinka jäykkänä olenkaan. Bokserini saavat samaa kyytiä.

Eeva suorastaan tyrkkää minut sohvalle makaamaan ja hyppää päälleni. Mutta asento on minulle täysin uusi. Hän asettuu makaaman päälleni, niin että hänen alavatsansa on kasvojeni päällä. Eeva suutelee napaani ja hiljalleen ryömii alaspäin. Tunnen kuinka hänen kätensä tarttuu hellästi kalunvarrestani kiinni, samanaikaisesti nukkainen kolmio on silmieni edessä, olen hiukan kauhuissani. Tunnen kuinka esinahkani vedetään hellästi taakse ja kieli lipaisee terskaani, helpottaen tuskaani. Samanaikaisesti hetki sitten ensikertaa eteeni avautunut hunajainen vako painautuu vasten kasvojani. Työnnän kieltäni ulos: Eeva aloittaa rytmikkäin liikkein naimaan kieltäni, imien samassa tahdissa kaluani. Samalla kun hyväilen hänen pakaroitaan tunnen kosketuksen kivespusseillani. Ottaessani herkullisen glitan huulieni väliin Eeva vuorostaan ottaa kaluni mahdollisimman syvälle. Hieron hänen pakaroita, samanaikaisesti tunnen huulet kivespusseillani, tunnustellessani kädelläni hänen välilihaansa olen tukehtua kun Eeva hieroo hunajaista vakonsa kiihkeämmin kasvojani vasten. Koko toiminta on muodostunut kiihottavan vuorovaikutteiseksi, saan mieletöntä nautintoa imiessäni hänen turvonnutta glittaansa. Meidän molempien lantiot työskentelevät samassa tahdissa.

Olen saanut elämäni tähän asti ihanimman kokemuksen ja oppitunnin. Kokea aikuisen naisen villin kiiman ja kuinka tuottaa ja saada nautintoa. Tunnen että olen räjähtämäisilläni, silloin Eeva ottaa kaluni rintojensa väliin. Hän puristaa kaluani niin eten laukeaisi. Mutta se on myöhäistä, spermani pulppuaa hänen rinnoille. Eeva pyörähtää pois päältäni ja asettaa päänsä reidelleni, nostan samalla omaa päätäni ja saan samalla maailman ihanimman tyynyn pääni alle, Eevan reiden. Eeva puristaa hellästi viimeisetkin spermapisarat puolijäykästä kalustani ja hieroo ne rinnoilleen Niin makaamme, koskettelemme toistemme pyhimpiä, suukottelemme niitä, katselemme, mahtavaa.

Nousemme istumaan, himo ja kiilto silmissämme,. Suutelen häntä, kuiskaan hänen korvaansa: Saanko ja samalla sormetan hänen ihanaa pilluaan joka on saanut minut huumaan.... Vastaukseksi kyynel tulee Eevan silmäkulmaan, kun sormeni liikkuu hänessä. Kuullen vain hiljaisen kuiskauksen: Pystytkö varmasti takaamaan ettet laske sisälle?

Oi tämä oli vasta alkua nuoruuteni opiskelutaipaleella.

Tämä oli toinen kerta.

Kerro minulle niin saatan kertoa lisääkin

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute