Herkku-puhelin
Fantasiaa
jallu perkele

Huomaan usein fantasioivani eroottisista kohtaamisista naisten kanssa. Olen kolmissakymmenissä oleva mies. Kerron nyt tässä vähän jotain fantasioistani. Fantasioin usein kohtaavani upean naisen jolla on muodot juuri oikeissa paikoissa (lantiolla, rinnoissa, takapuolessa ja reisissä). Kuinka lähden seuraamaan häntä ihaillen hänen kiinteän pyöreää takapuoltaan. Hetken seurattuani häntä huomaan kadottaneeni hänet näkösältä. Huolestuneena katselen ympärilleni, että mihin hän katosi.

Tunnen kosketuksen olkapäälläni ja kuulen hennon äänen kuiskaavan korvaani ”minuako etsit”. Vastaan kysyjälle että voi olla. Hän kertoo minulle huomanneensa kuinka olin katsellut hänen takapuoltaan silmät kiiluen. Totean hänelle että pitää paikkansa siitä on aikaa kun olen viimeksi nähnyt noin kauniin pyöreän ja kiinteän takapuolen kenelläkään.

Nainen hieman punastuu mutta päättääkin minulle yllätykseksi ehdottaa läheistä kujaa sopivaksi paikaksi tutustua lähemmin. Johon mä vastaan ajattelematta asiaa yhtään että mikä ettei. Alamme kävellä kohti kujaa minä tietenkin hieman hänen perässään voidakseni katsella hänen kaunista takapuoltaan, samalla tunnen kuinka minua hieman jännittää, mutta jatkan rohkeasti kävelyäni hänen perässään ja ajattelen että katsotaan nyt mitä tuleman pitää.

Saavuttuamme kujalle pysähdymme kujalla olevan roskiksen taakse. Painan hänet roskista vasten ja alan suudella hänen hunajaisia huuliaan. Hän vastaa suudelmaani niillä ihanan täyteläisillä huulillaan. Sitten hän irrottautuu otteestani ja painaa minut selkä seinää vasten ja laskeutuu eteeni polvilleen. Ensin hän hyväilee etumustani housujeni päältä huomatessaan kuinka pian kaluni reagoi hänen hyväilyynsä avaa hän housuni ja laskee ne nilkkoihini paljastaen jo juhla kunnossa seisovan kaluni.

Hän ottaa munastani molemmilla käsillään kiinni ja upottaa sen suuhunsa tyveä myöden. Mmm... Hän ottaa niin ihanasti minulta suihin että minun on lähes vaikeaa pidätellä laukeamistani. Hänen huulensa tuntuvat niin ihanan silkkisiltä liukuessaan kaluni vartta edestakaisin, hän leikkii kielellään niin taivaallisesti ottaessaan minulta suihin.

Jonkin ajan kuluttua nostan hänet ylös maasta ja taivutan hänet nojaamaan roska astiaa vasten, hänen takapuolensa ollessa kauniisti tarjolla minulle. Pyydän häntä levittämään reisiään voidakseni nuolla hänen kaunista pilluaan, hän levittää reitensä ja minä laskeudun polvilleni hänen taakseen ja alan nuolla hänen kosteudesta kiiltelevää pilluaan.

Hmm... Hän maistuu niin ihanalta että nuolen hänelle orgasmin. Nousen ylös hänen takaa ja painan hitaan kiusaavasti kovan munani hänen märkään pilluunsa ja alan rakastella häntä hitaan kiusaavasti...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute