Herkku-puhelin
Viattomuuden viehätys
virtuaalielli

Haluan kiittää kaikkia palautteesta, mukavaa että tarinani viihdyttävät. Pahoittelen etten vastaa palautteeseen henkilökohtaisesti (vaikka parin palautteen kohdalla kiusaus on ollut suuri), mutta olen vain VirtuaaliElli, nainen netissä, en muuta.

**

Heräsin pääni jomotukseen. Liikahdin varovasti, ja havahduin hereille. Olin edelleen Matin, nuoren lenkkituttavuuteni ja hoitajani, luona. Hänen vuoteessaan, itse asiassa. Matti itse näytti nousseen jo aiemmin. Nostin varovasti jalkani koukkuun, mutta helpotuksekseni en ollut arkana, siis muualta kuin päänahastani. Viimeöisen hurjastelun jälkeen oletin että saattaisin olla kipeänä. Katselin ympärilleni, ja katseeni kiinnittyessä valokuvaan yöpöydällä kirosin raskaasti. Valokuvassa oli Matti ja hänen ikäisensä nuori tyttö, raikas kuin metsäkukka ja hentoinen ja siro. Pari halasi toisiaan sievästi, vasemmat kädet ja kihlasormukset ojennettuna kohti kameraa, onnellisesti hymyillen. Kohottauduin istumaan vuoteen päätyä vasten. Olin nyt sitten saanut nuoren pojan pettämään kihlattuaan. Hyvän seksin jälkeinen hyvä olo laski miinukselle melkoista vauhtia. Sätin itseäni mielessäni, miksi oi miksi en vain lähtenyt kotiin illalla. Sekin viettiesi viemä lumppu! Aviorikkoja ja paha nainen. Toinen nainen! Ja niin kuin olin aina ylpeillyt sillä että vaikka varattuja miehiä olinkin pannut, olin aina pitänyt huolen siitä että en ole kenenkään ensimmäinen hairahdus.

Matti käveli sisään alasti kuin Aatami, ja mulkaisin häntä synkästi.

- Nätti likka, ootteko kauankin olleet kihloissa?

Matti älysi sentään näyttää nololta.

- Ei kun, tai siis joo, pari vuotta jo, mutta meillä on tauko menossa.

Katsoin häntä parhaalla ”uskookentahtoo” ilmeelläni.

- Ei kun ihan tosissaan Bambi, me erottiin viikko sitten. En mä pettäisi Millaa. Mä rakastan sitä.

Matti meni ihan vaikeaksi, ja tuli istumaan mun viereen sängylle.

- Mä olin Millan eka. Koitin olla varovainen, mutta en osaa olla tarpeeksi hellä. No sä tiiät, viimeyönäkin… Meni vaan kontrolli. Meidän piti mennä naimisiin ens kesänä. Nyt… No miten sä voit mennä naimisiin jonkun kanssa jonka kanssa et vaan sovi yhteen? Siis fyysisesti? Mä satutin sitä. Niin pahasti, että se pisti välit poikki.

Poika vaikeni. Tajusin ongelman. Olen itsekin varsin tiukka, ja nuorena olin vielä tiukempi. Jos neitsyyteni olisi vienyt joku jolla oli Matin varustus ja kiihko… Olisin varmasti itsekin säikähtänyt. Koitin keksiä jotain sanottavaa. Jotain mikä olisi helpottanut. Mieleen tuli vain latteuksia.

- No, eka kerta on aina tytölle iso juttu. Oletko varma ettei Milla tule takaisin kunhan selvittää ajatuksensa?

Matti vain puisteli päätään, ja kietoi käsivartensa polviensa ympäri. Seksin jumalattaresta lohduttajaksi. Urani on nousujohteinen, ajattelin kuivasti ja halasin Mattia.

- Kyllähän Milla varmasti voisi tottua sun.. öh, kokoon. Jos se uskaltaisi koittaa, ja sä voisit olla varma että pystyt kontrolloimaan itseäsi. Jos Milla oikeasti rakastaa sua, niin se toivoo ja odottaa että sä keksit jonkun ratkaisun. Sitten kun sulla on sille ehdotus, niin esität sen ajatuksen, ja katsot mitä se sanoo? Varmasti se haluaisi vielä yrittää.

Matti jähmettyi paikoilleen, ja sitten pomppasi seisomaan sängylle. Näin sen ilmeestä että se oli keksinyt jotain. Aavistelin jo pahaa, mutta kun kerran olin päättänyt sotkea lusikkani tähän soppaan, niin päätin katsoa homman loppuun.

- Jos sä voisit auttaa? Jotenkin? Jos me naitaisiin kuin kanit tää päivä, ja illalla kutsuisin Millan meille, ja sä vaikka olisit täällä varmistamassa että oon tarpeeksi hellä. Milla uskaltas tulla ku kuulis ettei olla kahden.

Olin erittäin skeptinen. Miten Matti muka selittäisi läsnäoloni? Miten kihlattu muka ottaisi sen että paikalla on toinen nainen? Miten kihlattu ottaisi sen että toinen olisi ”tyhjännyt pussejaan” kuin kani koko päivän, ja sitten alkaisi vietellä häntä? Ei tule toimimaan yritin sanoa, mutta silloin ovelta kuului paukahdus ja huhuilua. Matti valahti kalpeaksi, ja ennen kuin tajusinkaan, oli minut sysätty vaatehuoneeseen piiloon. Ällistyneenä kuuntelin miten Milla tuli huoneeseen ja saman tien halaamaan edelleen alastonta Mattia.

- Mä olen niin kaivannut sua, rakastan sua.

Ja niin edelleen. Sitten he suutelivat, ja äänistä päätellen Matti alkoi riisua Millaa. Pudistelin päätäni, eikö poika tajunnut mitään? Milla piti vietellä, ei hyökätä kimppuun kuin kiimainen karju. Milla alkoi vastustella, ja Matti painoi päälle. Minulta meni hermot. Aukaisin oven ja kävelin pariskunnan luo. Milla huomasi minut ensin ja jähmettyi paikoilleen. Matti kiehnäsi vielä hetken kunnes tajusi että kaikki ei ole nyt ihan ok ja lopetti. Seisoin puolipukeisen tytön edessä, alasti, tämän alastoman ex- kihlatun maatessa puoliksi hänen päällään. Milla ei ollut tyhmä, joten hän kyllä hoksasi mistä on kyse. Ennen kuin hän kuitenkaan ehti häipyä, puhuttelin häntä.

- Rakastatko sä Mattia? Haluatko sä olla sen kanssa?

Tyttö vain nyökkäsi, epävarmana tilanteen saamasta käänteestä. Itseäni tilanne melkein kiihotti, nuori viaton tyttö ja kiimainen uros, mikäs sen mukavampi asetelma.

- Matti, istuhan tuonne sohvalle etkä liiku ennen kuin saat luvan.

Matti siirtyi mukisematta sohvalle. Autoin Millan ylös sängyltä, ja istuin itse hänen viereensä. Hiljaa selitin hänelle, että Matti rakasti häntä, ja halusi jakaa kaikki elämän osa- alueet hänen kanssaan. Milla itkeä tirautti, ja sopersi että kun ei Matti vaan mahdu sisään. Ja sitten minuun meni piru. Meni syteen tai saveen ajattelin, ja hieroin Millaa käsivarresta. Nojauduin lähemmäs ja kysyin kuiskaten, että saisinko näyttää hänelle miten rentoutua. Milla vain nyökkäsi epävarmasti, hän oli kiihottunut, vaikka ei halunnutkaan myöntää sitä. Huomasin miten hän silmäili raskaita rintojani, hänellä itsellään oli pienet, nuoren tytön hyppyrit. Otin hänen kätensä ja laskin sen rinnalleni. Käsi tärisi, ja hymyilin hänelle rauhoittavasti. Suutelin hänen kaulaansa kevyesti, sitten solisluuta. Käsi liikahti varovasti, hiveli tuskin huomattavasti rintaani. Kumarruin hänen korvansa puoleen, ja kuiskasin, että hän näyttäisi Matille miten halusi tulla hyväillyksi. Tekisi Matin hulluksi himosta, mutta ei antaisi, ei ennen kuin Matti osaisi olla riittävän hellä. Lupasin olla hänen apunaan.

Kuiskaillen noita sanoja hänen korvaansa, nojauduin lähemmäs kunnes hän makasi sängyllä, ja rintamme koskettivat toisiaan. Tytön nännit nöpöttivät jo kovina ja näyttivät suhteettoman suurilta pienissä rinnoissa. Nuolaisin hänen korvanlehteään, ja laskeuduin sitten vieläkin avonaiselle paidalle. Hänellä ei ollut rintaliivejä (pienirintaisen naisen etuoikeus) ja sain paljaan nännin helposti suuhuni. Imeskellen nänniä varovasti katsoin kulmieni alta Mattia, joka istui lamaantuneena sohvalla. Hänen kasvoillaan ailahteli himo, mustasukkaisuus ja ihmetys. Pyörittelin kieltäni nännin ympäri, ja tilanne kiihotti minua. En ollut ollut naisen kanssa kuin kerran aiemmin, eikä se ollut kovin kummoinen kokemus. Mutta tämä nuori tyttö, sorja ja notkea kuin pajunvitsa, ja hänen kihlattunsa, saivat mahlani valumaan. Vaihdoin suuhuni toisen rinnanpään, ja Milla vapisi allani. Hän oli minuakin lyhyempi, ehkä n. 155 senttinen, ja varmasti liki 20 kiloa kevyempi. Hän levitti huomaamattaan jalkojaan minulle, ja vein toisen käteni hänen hameensa alle. Sivelin reiden ihoa siinä missä sukka loppui, tyttö oli tullut seksi mielessään, sillä en uskonut Millan yleensä käyttävän sukkanauhoja. Sormeni löysivät hävyn, ja sivelin sitä hellästi pikkuhousujen päältä. Milla voihki, ja kiemurteli kun imaisin nänniä voimakkaammin.

Hivutin sormen pikkuhousujen alle, ja sivelin kosteaa rakoa rauhallisesti. Samalla siirsin toisen käteni hieromaan hellästi toista rintaa, ja suukottelin toista. Nousin ylemmäs ja kysyin Millalta pelkäsikö hän Mattia. Milla vain voihkaisi kun työnsin samalla sormeni hänen sisäänsä. Toistin kysymyksen työnnellessäni sormeani hänen sisälleen. Kun en vieläkään saanut vastausta, lopetin kaiken kiihottamisen. Milla kiemurteli, ja sopersi ettei pelännyt, kunhan vain jatkaisin. Tyytyväisenä suutelin hänen pehmeitä huuliaan, houkuttelin kielelläni hänet avaamaan suunsa, ja maistelin hänen suutaan. Työnsin sormeni takaisin häneen, sitten toisen. Tyttö suorastaan valui kosteutta. Nostin pääni ja käskin Matin nousta ja tulla luokseni. Otin hänen tanakasti seisovan kyrpänsä suuhuni, aivan Millan edessä, ja nuolin sitä kuin se olisi ihanin herkku maan päällä. Milla reagoi aivan kuten olin toivonut, ja tönäisi minut mustasukkaisena pois. Kiimaisena hän nousi polvilleen ja koitti mahduttaa Matin kalun suuhunsa, pyllistäen samalla oikean asennon löytääkseen. Siirryin hänen taakseen ja aloin nuolemaan hänen herkkää vittuaan. Tyttö villiintyi. Reaktiosta päätellen häntä ei oltu koskaan nuoltu. Hyi hyi Matti, ei nuoren tytön kanssa saa unohtaa esileikkiä. Hän ahmi Matin kalua ja kiemurteli sekä inisi. Matti hyväili hänen rintojaan, minä pakaroita ja nuolin edelleen. Työnsin nyt kaksi sormeani häneen, ja levittelin varovasti. Sormeni mahtuivat limaiseen tyttöön hienosti. Käskin Matin makuulle sängylle, ja suutelin Millaa. Ohjasin tytön Matin kalun päälle hajareisin. Milla jännittyi, mutta pysäytin hänet ennen kuin hänen pillunsa koski Matin kyrpää. Nousin itsekin Matin päälle hajareisin, mutta vastapäätä Millaa, selkä Matin kasvoja kohti. Suutelin Millaa rauhoittavasti, hyväilin hänen rintojaan, hieroin nännejä, silittelin hiuksia ja selkää. Matti puristi minun lantiotani, hieroi rintojani, ja minun oli vaikea keskittyä Millaan. Pian tyttö alkoi taas voihkia ja alkoi hieroa itseään Mattia vasten. Matti koitti työntää lantiotaan ylös, mutta estin sen istumalla alas, nyt ei saanut hoputtaa Millaa liikaa. Jaoin kaiken huomioni nuorelle tytölle, ja pikkuhiljaa hän alkoi laskeutua alas Matin kalua pitkin. Näin hänen lasittuneesta ilmeestään ettei nautinnon läpi tuntuva kipu enää haitannut. Puristelin hänen rintojaan, suutelin kaulaa ja sitten laskin käteni hänen lanteilleen, ja aloin keinuttaa häntä Matin kalua vasten. Pikkuhiljaa tyttö alkoi liikkua itsenäisesti, ja sitten yhä villimmin. Autoin käsilläni Millaan nousemaan ylöspäin ja taas takaisin alas, samalla kun hieroin omaa pilluani Matin ylävartaloa vasten. Siirryin kauemmas ja nostin Matin kädet Millan lanteille, omieni tilalle. Mutta Mattipa siirsikin kätensä takaisin minun pakaroilleni, ja nosti minut kasvojensa päälle. Ja sitten hänen kielensä jo seikkaili pillussani. En voinut olla huutamatta, sillä toisen kiihottaminen oli saanut minutkin aivan kuumaksi. Matti nuoli hyvin, aloittaen pitkillä nuolaisuilla, työntäen kieltään matkalla sisääni ja jatkaen klitorikselle, ja taas takaisin aina anukselle asti. Milla veti minut kaulasta luokseen ja suuteli kuumasti. Tytön kokemattomat mutta sitäkin kiihkeämmät suudelmat, pehmeät huulet ja värisevä kieli liikkuivat melkein yhdentahtisesti Matin suun ja kielen kanssa. Tilanne oli minulle liikaa ja aloin sykkiä Matin kielen edelleen seikkaillessa poimuissani. Millan tarttuessa rintoihini ja puristellessa nännejäni laukesin, ja suutelin tyttöä pitkään. Milla kiihdytti tahtia ja sitten hänkin sai orgasmin parahtaen, lysähtäen minua vasten. Matti ähki Millan tiukan vitun puristellessa kyrpäänsä, ja purkautui tytön sisään.

Kierähdin pois Matin päältä ja Milla laskeutui lepäämään kihlattuaan vasten. Matti kietoi kätensä hänen ympärilleen. Nousin ja kävelin huterin jaloin kylpyhuoneeseen ja suihkuun. Tullessani suihkusta virkistyneenä, löysin rakastavaiset unesta. Peittelin heidän päiväpeitolla, pukeuduin ja lähdin kotiin. Olipa lenkkireissu, ajattelin kiskoessani lenkkareita jalkaan. Suljin oven hiljaa perässäni.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute