Herkku-puhelin
Kesäpano
little man

Oli kuuma kesäpäivä ja päätin lähteä työpäivän päätteeksi sammuttamaan janoa läheiseen kyläkuppilaan. Kuppilassa oli töissä baarin omistaja nimeltään Jenna. Jenna oli iältään n. 30-vuotias kaunis blondi todella upealla vartalolla varustettuna. Juttelimme oluen oton yhteydessä niitä näitä kunnes Jenna sanoi kohta vuoron päättyvän ja voisi vaikka lähteä uimaan läheiselle lammelle työpäivän päätteeksi.

- Vieläkö tämmöinen jätkä pääsisi mukaan uimareissulle kun ei enää itse kykene autoilemaan kysyin Jennalta.

- Ainahan sitä voi turvamiestä tarvita jos vaikka joku rupeaa ahdistelemaan Jenna totesi nauraen.

Kohta iltavuorolainen saapui aloittelemaan töitä ja läksimme autolla uimarannalle ja pian pulahdimme lämpimään veteen. Hetken uituamme palasimme rannalle jossa Jenna kuivasi itsensä ja asetti pyyhkeen maahan käyden sille mahalleen. Kohta Jenna kaivoi kassistaan aurinkorasvan ja alkoi rasvata itseään. Lähdin takaisin veteen kun alkoi vähän jo uimahousuissa ahdistaa kun katselin tuota hoikkaa ja kiinteää vartaloa. Jenna riisui bikinien yläosan ja huusi minulle että voisinko tulla levittämään rasvaa hänen selkäänsä ja pian olin tekemässä työtä käskettyä. Aurinkorasvaa levittäessäni käteni hieraisivat Jennan toista rintaa ja tunsin kiinteän rinnan pehmeyden ja kullini alkoi taas kovettua. Asetuin Jennan viereen pyyhkeelle makaamaan vatsalleni jottei hän näkisi kovaa seisokkiani.

- Pitäähän sullekin laittaa rasvaa ettei nahka pala, Jenna totesi ja alkoi levittää rasvaa selälleni ja pyysi minua kohta kääntymään selälleni että voisi myös rasvata etupuolen ja kääntyessäni Jenna totesi tilanteeni ja sanoi.

- Voi helkkari katohan jätkää, kulli seisoo naimakunnossa, sille täytyy tehdä jotakin ja sanaakaan sanomatta kaivoi kullin esille imaisten suoraan suuhunsa aloittaen rajun imutuksen eikä kestänyt kauaakaan kun ruiskin mällit Jennan kurkkuun.

Tämän jälkeen Jenna nousi ylös ja siirtyi makaamaan vähän suojaisempaan paikkaan ja riisui myös bikinien alaosan ja pyysi minua tekemään vähän hyvää. Menin Jennan viereen ja aloin hyväillä Jennan rintoja ja aloin suukottelemaan Jennan vartaloa siirtyen koko ajan alaspäin tuo ihana karvaton pillu kohteenani ja pian painoin kasvoni vasten tuota kosteutta tihkuvaa mätästä alkaen nuolla klitorista ja aloin runkata sormella Jennan pillua. Ei mennyt kauaakaan kun pillu alkoi sykähdellä ja Jenna alkoi saada orkkua. Tämän jälkeen käänsin Jennan kontilleen ja painoin kovana seisovan kyrpäni kertasurvaisulla tuon kiimaperseen syvyyksiin aloittaen rajun nussimisen.

- Nussi, nussi mua rajusti Jenna huusi kiimassaan ja minä poika panin kuin viimeistä päivää eikä sitä menoa kauaa kestänyt kun Jenna alkoi taas saada orkkua ja kohta myös minä ruiskin spermat pillun uumeniin.

Hetken levättyämme menimme veteen jossa pesimme toisemme ja tunsin kuinka kulli alkoi taas osittaa elon merkkejä, jonka myös Jenna huomasi ja talutti minut kullista kiinni pitäen rannalle, asettui selälleen pyyhkeelle levittäen reitensä sanoen:

- Nussi mua uudestaan mutta ei enää niin rajusti.

Ja niinhän minä tein upottaen kyrpäni tuohon lemmenkoloon ja aloitin hitaan ja rauhallisen nussimisen Jennan voihkiessa allani nautinnosta ja tämä varvi kesti paljon pitempään kunnes toistemme tuntoja seuraten saimme orkun samaan aikaan.

Tämä kaikki tapahtui pari viikkoa sitten ja jonka jälkeen seuraavalla kerralla oli myös iltavuorolainen mukana ja huusimme kolmisin koko iltapäivän rannan suojassa ja tulihan todettua sekin ettei se kyrpä kovin monta varvia kestänyt mutta kuitenkin naiset tuntuivat kovin tyytyväisiltä ja ennen kaikkea tyydytetyiltä.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute