Herkku-puhelin
Elämäni Pera, osa 1
HerttaÄssä

Tarinani alkoi noin kaksi vuotta sitten. Olin juuri pääsemässä yli vaimoni menehtymisestä äkilliseen sairauteen. Hän oli kamppaillut syövän kanssa muutaman kuukauden ajan, mutta lopulta hävinnyt taistelun. Rauha hänen muistolleen. Koska emme ehtineet saada lapsia jäi hänestä muistoksi vain joukko valokuvia ja kissa. Kissan nimi oli Elvis ja minun Hannu. Toimin siivousalan yrityksessä projektipäällikkönä ja suurimman osan vapaa-ajastani asustelin isovanhemmiltani perityllä mummonmökillä. Mökkipaha oli päässyt aika rappeutuneeseen kuntoon, mutta viihdyin siellä koska lähellä oli hyvät kalavedet ja siinä olikin ainoa harrastukseni kissan lisäksi.

Olin työn yhteydessä tavannut Peran joka harrasti myös intohimoisesti kalastusta. Hänellä oli myös joku onneton episodi historiassaan, mutta hän ei siitä halunnut puhua. Oli miten oli, mukava kaveri, vaikka olikin asiakasyrityksen toimitusjohtaja. Yrityksellä oli toimintaa Baltian alueella ja venäjällä. Olimme muutaman kerran jutelleet mökkini lähellä olevista kalapaikoista, mutta sen suuremmin asiaa ei oltu puhuttu. Peran jutuissa kuljettiin useimmiten Kuolan apajapaikoilla ja pidemmillä kalastusretkillä. Muutaman kerran oli ollut puhetta että voisin tulla mukaan, mutta reissut olivat kalliita. Peralla oli niihin varaa, minulla ei.

Olin kuitenkin ylpeä siitä mitä minulla oli. Kissa Elvis ja hyvät kalavedet. Elämässä pitää olla jotain johon tarttua ja siitä pitää voida olla onnellinen.

Tuli eräs perjantai ja olimme juuri käyneet esittelemässä Peralle uusimman siivouspalvelujemme toimintaa uusissa tehdaskiinteistöissä. Hän piti tilannetta hyvänä ja palaverin lopuksi jäimme juttelemaan siitä mitä tulevana viikonloppuna oli suunnitteilla. Kerroin, että menen mökille harrastamaan kalastusta. Pera kertoi, että hänellä ei ole mitään eritystä mielessä. Tilanteen, onnistuneen palaverin ja perjantain huumaamana heitin, että voisit tulla kaveriksi. Kalastetaan, saunotaan ja ryypätään. Pera mietti asiaa sekunnin osan ja vastasi että mikäs siinä. Tuo hetki ratkaisi loppuelämäni suunnan.

Kerroin mökin koordinaatit ja sovimme että tapaamme siellä lauantaina aamulla. Lähdin itse perjantaina siistiäkseni paikkoja hiukan. Olihan Pera kuitenkin asiakasyrityksen toimitusjohtaja. Tilanne oli jossain mielessä huvittava. Ostin kaljaa, viinaa, appelsiinimehua, makkaroita ja muuta syötävää, tietäen että voin kirjata nämä edustuskuluihin. On outoa ostaa ruokaa mökille firman piikkiin. Ostin jopa herkkupurkin Elvikselle. Siinä on matkalaskun käsittelijöille pohtimista.

Lauantaiaamu valkeni harmaana ja sadetta tihkuvana. Ajattelin optimistisesti, että kalan paras ottiaika on usein sateen jälkeen tai ennen sitä. Toisekseen, säähän ei pahemmin voi vaikuttaa, joten parempi ajatella positiivisesti. Pera saapui kymmenen aikoihin ja lyhyen paikkojen esittelyn jälkeen vaihdoimme vaatteet ja lähdimme soutamaan kohti tuttua lahdelmaa. Soutaminen oli raskasta, varsinkin kun vene oli vanha, laho tasaperäinen merivene jonka pappa oli ostanut halvalla. Parikymmentä vuotta sitten.

Kalastus ei oikein sujunut. Kala ei napannut sitten mitenkään. Päätimme soutaa kauemmaksi ja jatkaa yrittämistä seuraavassa niemessä. Tällä tuulella siellä on aikaisemmin napannut. Nyt ei napannut. Kaiken kukkuraksi tuuli yltyi ja alkoi satamaan. Keväinen viima oli purevaa ja sade kylmää. Sade rauhottui hetkeksi ja ehdimme jo onnitella hyvästä tuurista kun se taas yltyi. Nyt sade muuttui todella rankaksi ja tuuli yltyi vaarallisen kovaksi. Oli pakko lopettaa kalastamisen yrittäminen tältä päivää. Lähdimme soutamaan kohti mökkiä.

Tunnin soutamisen jälkeen pääsimme rantaan. Läpimärkinä, luihin ja ytimiin asti paleltuneina. Kiroilimme huonoa tuuria ja sitä että kala ei napannut. Mökissä sovimme, että lämmitän saunan ja Pera miettii sopivat lämmikejuomat kasaan. Tuli syttyi tottumuksella ja palasin keittiöön. Pera oli kaatanut juomat mukeihin ja skoolasimme kesälle. Sitä kun ei ollut vielä. Juoma oli raakaa koskenkorvaa, tilkkasella appelsiinimehua. Tunnelma alkoi pikkuhiljaa lämmetä. Mukillinen meni nopeasti kurkusta ja toinenkin seurasi perässä. Appelsiinimehu tosiaan tuo makua kossuun. Tunnelma alkoi muuttua letkeäksi. Juttelimme niitä näitä. Enimmäkseen työpaikkojemme ihmisistä ja elämän tarkoituksesta. Lopulta totesin, että saunan olisi varmaankin lämmennyt ja olisi aika siirtyä sinne. Kävin heittämässä häkälöylyt ja siirryin makuuhuoneeseen riisuutumaan. Pera meni saunaan edeltä.

Saavuin saunaan. Pera istui lauteilla ja näytti yllättyneeltä. Hän katsoi minua päästä varpaisiin ja katsoi kysyvästi. Kysyin että mikäs nyt? Pera vastasi, ’tota noin, sä olet ihan karvaton?’. Tajusin, että hän oli yllättynyt siitä, että olin tavoilleni uskollisena ajellut perjantaina kaikki ihokarvani pois. Se oli perinne vaimoni ajoilta. Hän oli sitä mieltä, että kaikki karvat (paitsi hiukset) olivat pahasta. Tai oikeastaan, rehellisyyden nimessä, hän kiihottui karvattomuudesta. Hänkin ajoi aina kaikki karvat pois ja en halunnut olla pekkaa (tai siis vaimoa) pahempi. Olin kohtuullisen vaalea, hoikka mies. Peppuni oli hiukan pyöreä, mutta muuten olin kohtuullisen atleettinen. Joten karvattomuus sai minut ehkä hiukan neitimäiseksi. Homo en tiennyt olevani, paitsi että minulla oli muutama poikakokemus nuoruudessani. Ei sen kummempaa kuin jalkovälin kourimista kännissä ja kerran olin ottanut kaverini kyrvän suuhuni. Se kerta meni oikeastaan aika pitkälle, kaveri kännipäissään tunki sormensa peppuuni. Onneksi sormi oli käynyt ennen sitä margariinipurkissa. Minulla oli tapana ajatella, että kaikkea pitää kokeilla, mutta en tuntenut vetoa niihin muutamiin kaveripiirissäni vaikuttaviin homoihin. He olivat jotenkin neitimäisiä.

Pera katsoi kysyvästi ja kerroin, että olin ajanut karvat pois kun se oli tapa joka oli jäänyt päälle vaimoni ajoilta. Vaimo innostui kovasti karvattomuudesta ja itsekin olin sitä mieltä, että esteettisessä mielessä karvat olivat aika … neandertaalilaisia. Silmä lepäsi marmoripatsaissa, niiden päälle oli vaikea kuvitella turkkia. Homma myös sujuu helposti kun siihen oppii.

Pera totesi, että mikäs siinä. ’Näyttää ihan mukavalta’. Hän katseli aika tarkkaan, yllättävänkin pitkään. Erityisesti häpykummun tienoille. Karvaton miehen kyrpä on aika komea näky. Vaikka minulla ei seisonutkaan. Karvojen ajelu saa kyrvän muodot näkyviin ja nostaa kyrvän sekä pallien muodot esiin hienosti. Istuin lauteille, heitimme löylyä ja juttelimme niitä näitä. Aloin hikoilla rankasti ja nojauduin taaksepäin. Hiki virtasi rintojani pitkin päätyen jalkoihin ja kyrpään. Tämäkin oli esteettisen näköistä ja silmäkulmastani huomasin Peran katselevan minua.

Hetken hiljaisuuden jälkeen Pera aloitti. ’Minäkin olen kokeillut karvojen ajelua, olo tuntuu silloin jotenkin paremmalta. Mutta en ole osannut tehdä sitä niin etten olisi saanut ihottuma tai sitten ajelu on tuntunut aika rankalta. Sä näytät tosiaan makealta ja seksikkäältä. Voisit näyttää miten homma sujuu?’. Tuli jälleen hetken hiljaisuus. Mietin vastausta ja ajattelin, että tämä voi johtaa johonkin jota en välttämättä tiedä haluavani. Mutta appelsiinimehun yhdistäminen kossuun sai minut tokaisemaan ’mikäs siinä, jos kerran haluat sitä. Oletko varma?’. Pera nyökkäsi hiljaa.

Totesin, että ’okei, käväise nopeasti suihkussa ja kuivaa itsesi, tulen kohta.’. Kävin hakemassa veetituubin ja vartalokarvoihin tarkoitetun partakoneen. Saavuin pukuhuoneeseen ja siellä Pera olikin jo. Hän oli ottanut yhden mukillisen lisää maustettua appelsiinimehua. Ja tarjosi minullekin. Mikäs siinä.

Käskin hänet seisomaan ja levitin muovikäsineillä veetiä jokaiseen kohtaan hänen kehoaan. Peppu, jalat, rinta, selkä, kainalot ja kädet. Rystyset jätin käsittelemättä, kuten myös kyrvän tienoon. Veeti aiheuttaa kutinaa kyrvässä. Tämän tietää vain jos kokeilee sitä, en suosittele. Käskin Peran seistä paikallaan ja istuin alas maistelemaan appelsiinimehujuomaani. Nyt kun Pera seisoi edessäni alastomana huomasin että hän on oikeastaan aika komea mies. Sellaisella gary-grant-tyylisellä tavalla. Naama hiukan kirveellä veistetyn näköinen ja leveät hartiat. Isot kädet ja iso peppu, mutta miehekäs. Aikamoinen otus. Lähes täydellinen vastakohta minun sirolle neitimäiselle olemukselleni. Käskin Peran pyörähtää jotta voisin vielä tarkistaa että oliko veetiä mennyt kaikkialle. Pera teki työtä käskettyä ja pyörähti. Näky oli oikeastaan aika mukava. No, aineen vaikutusaika meni joten siirryimme suihkun puolelle aineen poistoa varten. Kuorin aineen pois lastalla ja voiteen alta kuoriutui uljas näky. Aika makea. Suorastaan miellyttävä. Pera on oikeasti komea mies. Vielä suihkutus ja päästään seuraavaan vaiheeseen. Suihkun jälkeen Pera vilkaisi itseään peilistä ja sanoi, ’näyttää juuri siltä mitä toivoinkin’. Pyysin Peraa istumaan pesujakkaralle ja tarjosin karvanpoistokonetta. Hän käski, ’hoida nyt loppuun kun aloititkin’. Tiesin, että tästä ei ole paluuta. Peran kyrpä oli jo alkanut sykkimään ja ottamaan nousukulmaa mukavasti. Toki käytännöllistä, koska se tekee ajelun helpommaksi, mutta … silminnähden huomasi että Pera oli kiihottunut.

Mietin asiaa nanosekunnin ja tuumasin että mikäs siinä. Painoin Peraa hellästi nojautumaan taaksepäin ja tartuin kyrpään. Kunnon ote kyrvästä kiinni ja vedin sitä ylöspäin. Karvanpoistokone surisemaan ja pitkiä vetoja kyrvän vartta pitkin. Karvat lähtivät helposti, pehko kun oli vallan karmea. Aloitin päältä ja etenin kokemuksen tuomalla varmuudella nopeasti kyrvän ympäri. Sitten jatkoin palleihin. Koska kyrpä oli jo merkittävästi tanassa oli niiden ajelu aikamoisen helppoa. Viimeistelin ajelun nopeasti ja siinä se oli. Kyrpä oli noussut lähes täyteen seisontaan. Ja millainen se olikaan. Peran kyrpä oli mahtava. Aivan mahtava. Ranteenpaksuinen varsi päättyi sinipunaiseen tattiin. Varsi oli suonista ryhmyinen ja se sykki kädessäni. Kyrpä kaareutui mukavasti ylöspäin niin, että terska oli lähes suoraan ylöspäin. Pituutta oli karkeasti arvioiden noin 25 senttiä. En voinut sille mitään, mutta kyrpä hypnotisoi minut. Sen katsominen sai minut kuumenemaan. Oma pippelini alkoi olla myös tanassa, mutta se ei ole mitään verrattuna tähän mahtisonniin. Aivan hervoton. Tämmöisiä näkee homopornoelokuvissa, mutta ei oikeassa elämässä.

Sanoin Peralle, että vielä pitää vähän viimeistellä. Tartuin kyrvän varteen tiukasti ja vedin kyrpää ylöspäin. Tämä oli täysin tarpeetonta, mutta mun oli pakko. Ihan pakko. Otin toisella kädellä kiinni palleista ja sanoin, että pitää vielä kokeilla on karvoja jäljellä. Pera näytti tyytyväiseltä. ja Minä koskin kaksin käsin Peran kyrpää ja palleja. Aloin pikkuhiljaa vedellä kyrvän vartta edestakaisin. Se näytti koomiseltä, sormeni ulottuivat juuri ja juuri kyrvän varren ympäri. Oli kuin olisi puristellut taikinanuijaa. Otin toisella kädellä käsivoidetta, karvojen ajelun jälkeen pitää käyttää voidetta… ihan pakko. Itse käytän Doven beauty body milkkiä. Vaimon suosituksesta ja vaimohan oli aina oikeassa. Pursotin voidetta kyrpään ja levitin sitä kaksin käsin kyrvälle. Kyrpä näytti siltä kuin se olisi räjähtämispisteessä. Jatkoin voiteen hierontaa ja … levitin sitä aivan kaikkialle. Voide tuntui sormissani ja kämmenissäni kuumalta ja … kyrpä paisui vielä isommaksi. Terska oli sinipunainen ja … tartuin kaksin käsin kyrvän varteen ja vetelin muutaman kerran napakasti.

Näytti siltä että kyrpä olisi räjähtänyt. Siitä ruiskusi spermaa suoraan päin naamaani. Ja ylävartaloani. Ja rintaani. Osa roiskui pippelillenikin. Hiukseni tahriintuivat myös. Kyrpä sykki käsissäni ja ruiskutti spermaa päälleni. wau. wau. Mahtavaa. Pallit painuivat tiukasti kehoa vasten ja kyrpä jatkoi sykkimistään. Pera katsoi minua tiukasti ja hänen suustaan pääsi käsittämätön urahdus. En saanut mitään selvää, mutta jatkoin vetelyä. Spermaa roiskui edelleen. Kyrpä sykki sykkimistään. Aivan mahtavaa.

Lopulta tuli hiljaisuus. Koko yläruumiini valui spermaa. Sitä oli naamassani, joka puolella. Minulla oli kyrpä käsissäni joka pikkuhiljaa sykki pienemmäksi. Ja hymyilin hullunkiilto silmissäni. Olin ihan hiljaa, kun Pera katkaisi hiljaisuuden ja sanoi, ’kiitos’. Vastasin, ’olipa aikamoinen’. Aluksi en ymmärtänyt irroittaa otettani kyrvästä, mutta sitten tajusin että joskus niin pitää tehdä. Maistoin huulillani Peran sperman. Nuolin huuliani ja hieraisin spermaa silmistäni. Pera totesi ’olet muuten aika porno, ihan nussitun näköinen’.

...

Jatkoa seuraa, kommentit kelpaa, yhteydenotot myös!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute