Herkku-puhelin
Kirjailtu iho
Dr. Feelgood

Lähdin Maijan, vaimoni, kanssa risteilemään viime suvena. Olemme kotioloissa normaali pariskunta, mutta reissuillamme sattuu tapahtumaan monasti kaikkea mukavaa. Alle kolmekymppisinä ja blondeina meillä on myös aina kysyntää niin sanotuissa "inhimillisissä suhteissa".

Istuksimme laivan pubissa, jännityksen vallassa siitä, mitäköhän mukavaa meitä kohtaisi tällä reissulla. Koska olimme toki tottuneet mainioon menoon risteillessämme. Itämeren suurimmat porauslautat olivat ennenkin osoittautuneet maineensa veroisiksi.

Viereiseen pöytään istuutui amerikkalainen pariskunta, jonka kanssa vaihdoimme muutaman englanninkielisen lauseen, mutta selkeästikään he eivät olleet samoissa merkeissä liikkeellä. Sääli tosin, sillä naisen rinnat herättivät mielenkiintoni, eikä mieskään vaikuttanut vastenmieliseltä. Voisi sanoa, että aloimme jo selkeästi virittäytyä tunnelmaan.

Istuimme suuressa pyöreässä kuudenhengen pöydässä, ehkäpä tarkoituksellakin. Maijalla oli päällään punainen kesämekkonsa, joka oli ennenkin toiminut kärpäspaperina houkutellessamme erinäisiä kokoonpanoja yhteisiin nautintohetkiin. Sen alle hän oli kätkenyt pienen pienet stringinsä ja kauniisti rintojaan tukevat pitsiliivinsä.

Eikä aikaakaan kun baaritiskillä seisoskelleet englantilaismiehet tulivat kohteliaasti kysymään josko he voisivat liittyä seuraamme. Ja toki, näin jo vaimoni värähtävän, vaikkei mitään ollut vielä selvää. He puhuivat meille englantia, koska mainitsivat kuulleensa meidän puhuneen sitä toisen pariskunnan kanssa aiemmin. He olettivat meidän olevan amerikkalaisia, emmekä lähteneet sitä käsitystä muuttamaan, se tavallaan lisäsi vielä jännitystä.

Vielä yllättävämpää oli hetken kuluttua kuulla miesten puhuvan suomea keskenään. Kävikin ilmi, että he kaikki olivat olleet jo hyvän tovin suomessa töissä. Aikaa ja juomaa kului tovi ja toinenkin ja kuten kuvioon kuuluu, alkoivat jutut ja katseet käydä toistaan levottomammiksi.

Maijan käydessä vessassa miehet keskustelivat keskenään suomeksi. "mahtavat rinnat", "pantava mimmi" ja muut kommentit suhahtelivat pöydässä. Miehet puhuivat hiljaa, mutta kuitenkin niin, että pöydän ääressä olijat kuulivat kommentit. He siis toki luulivat meidän olevan amerikkalaisia. Maijan tultua, lähdin itse hetkeksi ja sen jälkeen menimme kahden tiskille tilaamaan drinkkejä ja jakamaan havaintomme. Maija kertoi, ettei kommentointi ollut mennyt ainakaan vähemmän roisiin suuntaan. Oli vihjailtu suuhun laittamisesta ja liemen nielemisestä yms. Kiihotuimme molemmat jutuista niin, että halusimme kuulla lisää, vaikkemme olleet itsekään varmoja halusimmeko mekään enempää.

Helpotukseksemme miehet kysyivät josko haluaisimme lähteä heidän hyttiinsä suomalaiselle perinnejuomalle, eli kossulle. Sure, tottakai. Joimme juomamme loppuun ja läksimme kohti miesten hyttiä. Hississä tuli hieman tiukkaa, kun sitä kansoitti jo ennestään kaksi eläkeläispariskuntaa ja heidän verottomat ostoksensa. Seisoin itse Maijaan nähden hieman takaviistossa ja näin erään tuoreen tuttavuutemme käden painautuvan, kuin epähuomiossa, Maijan pyöreille pakaroille. Maija vilkaisi kopeloijaa ja naurahti viekkaasti. Näin miehen hieman punastuvan ja pohtivan epätietoisena. Rohkeana miehenä hän kuitenkin antoi kätensä levätä pakaralla ja jopa puristua pakaran ympärille. Olimme kuitenkin jo heidän kerroksessaan ja purkauduimme hissistä ulos. Mies sopersi jotain ontuvia pahoitteluja Maijalle ja selitti hissin ahtaudesta.

Tulimme heidän hyttinsä ovelle ja menimme sisään. Herrasmiehinä herrat toki avasivat ovea ja avittivat Maijaa muutoinkin kaikin tavoin. Hieman aina sopivasti hivellen ja hetkellisesti koskettaen. Istuimme alas, sängyille, koska hytti oli tavallinen neljän hengen hytti, eikä oikeastaan muuta tilaa ollut. Herrat tarjosivat napsun ja toisenkin, ja jälleen toisilleen suomeksi välillä huikaten yhä rohkeampia rivouksia.

Näin Maijan pyörittelevän jo herkkupersettään kiimoissaan vasten sänkyä. Ja seuralaistemme oli jo pakko aavistella jotain, vaikkeivät suoranaisesti olisi tienneetkään mitään.

Herrat keksivät opettaa meille suomea, jota tietysti yritimme kömpelösti jäljitellä. He aloittivat varovasti; "saanko suudella sinua?", he opettivat Maijaa. Maijan niin toistaessa, David vastasi "saat" ja suuteli Maijaa suoraan suulle, Maija vastasi suudelmaan varovaisen lupaavasti. Olimme olevinamme hieman hämillämme, mutta selkeästi mukana kuviossa.

"Haluatko koskettaa minua", opetti Frank seuraavaksi Maijalle. Frank vastasi tietysti myöntävästi ja tarttui Maijan runsaisiin rintoihin ja puristeli niitä innokkaasti. David suuteli Maijaa samalla ja kuljetteli hänkin käsiään pitkin vaimoni ihanaa naisellista vartaloa.

Vihdoin Jack rohkaistui. Hän oli selkeästi ryhmän johtaja ja etumies, mutta oli ollut kovin hiljainen. Jack asteli Maijan eteen, otti kookkaan kalunsa Maijan kasvojen eteen ja sanoi; "tahdon imeä sinua". Maija toisti kuuliaisesti sanat tietäen tasan tarkkaan, mitä tapahtuisi. "Go ahead" Jack sanoi ja painoi kullinsa Maijan suuhun. Maija ryhtyi imemään hyvällä rytmillä kiimasesti suuren kalun terskaa ja otti sitä sentti sentiltä syvemmälle ja syvemmälle suuhunsa. Frankin ja Davidin kädet olivat poistaneet Maijalta ylimääräiset vaatteet, siis kaikki. Ja ne kansoittivat myös kaikkia Maijan aukkoja.

David otti kunnon otteen vaimoni tukasta ja "auttoi" häntä imemään kalun koko varreltaan suuhunsa. Näin kuinka Maija nautti, se riittäisi minulle.

Frank nosti Maijan syliinsä ja tunkeutui tämän pilluun yhdellä rykäisyllä. Se ei toki ollut vaikeaa, kun tussu oli märkänä polviin saakka. David tuli lähes samalla ryskeellä Maijan anukseen je pelkäsin jo urheiluvammoja. Mutta ei, Maija vain onnekseni nautti. Jack ja neljäs mies, jonka nimi ei edes selvinnyt, tunkivat suuria kalujaan vuorotellen Maijan suuhun. Maija imi valtavalla kiimalla kaluja ja otti myös alakerran onkaloihin patukkaa huumassa.

Puhelin piippasi, minua lähes huvitti. Jackin puhelin. Jack antoi Maijan työstää kaluaan samalla kun otti luurin tylysti käteensä ja alkoi lukemaan tekstariaan. Hän kertoi huvittuneena ystävänsä kysyneen kuulumisia, missä oot, mitäs teet, tyyppisesti. Käskin hänen vastata todenmukaisesti. Hetken hämmennyksen jälkeen Jack naputteli puhelimeensa "nain kiihkeää narttua" ja painoi lähetä-näppäintä. Kahden sekunnin kuluttua saimme kaikki kuulla hänen toverinsa "niin varmaan"-viestin. He viesteilivät muutamia kertoja edestakaisin, Maijan jatkaessa suihinottoaan. Se oli jollain tapaa uskomattoman kiihottava näky. Vaimoa todella käytettiin hyväksi, hänen toki myös siitä nauttiessaan.

Ojensin jostain kaappaamani tussin Jackille ja nappasin puhelimen käteeni. Käänsin Maijan niin, että sain hänen mahtavat rintansa esille ja käskin Jackin laittaa toiseen omistuskirjoituksensa. Hän teki työtä käskettyä ja nappasin siitä valokuvan ja lähetin sen hänen kaverilleen.

Parin minuutin hiljaisuus. Jonka aikana ei kuulunut kuin litinää ja Maijan ähkimistä kun häntä naitiin rytinällä viestiä odotettaessa. Viimein puhelin piippasi ja kaikki lopettivat hetkeksi ja odottivat viestin lukua. "mahtavaa, upeaa, uskotaan, lähetä lisää kuvia" Jack piti hetken tauon ja lisäsi "meitä onkin täällä isompi porukka odottamassa herkeämättä lisää kuvia...". Emme halua kuitenkaan tulla tunnetuiksi pornokuvista netissä, ja kuitenkin ajatus kuvaamisesta kiihoitti meitä suuresti. Mikä neuvoksi?

Viimein joku keksi, että kuvissa näkyy vain se mikä niissä halutaan näyttää. Maija nostettiin pienelle hyttipöydälle ja hänen kasvoilleen sidottiin tyynyliina niin, että vain hänen suunsa jäi käytettäväksi ja muu osa kasvoista ja hiukset jäivät piiloon. Hommaan tuli pientä lisämaustetta kun miehet sitoivat vielä Maijan kaikista raajoistaan kiinni ja ryhtyivät sitten naimaan tätä kaikkiin reikiin. Tilanne olisi ollut lähes huvittava, jos se ei olisi ollut niin pirun kiihottava. Miehet rupesivat näet kirjailemaan enemmänkin omistuskirjoituksia Maijan vartalolle. Ja alkoi sinne syntymään myös muuta kirjailua. Pian oli jo koko vaimo kirjoitusten peitossa ja myös mällin, niiltä osin mitä häntä ei ollut sitä laitettu nielemään. Kamera oli myös pullollaan kuvia pantavasta Maijasta. Katselin ne läpi, valitsin parhaat kaverille lähetettäväksi ja poistin loput.

Miesten käytettyä Maijaa joka sopukkaan ja pestyään kalunsa hänen suussaan he kertoivat poistuvansa olusille baariin. He sanoivat myös hankkivansa toisen hytin, joten meillä ei olisi kiirettä poistua.

Emme pitäneet kiirettä. Kävimme suihkussa, pesin Maijan hellästi, pehmeästi hieroen ja annoin hänen imeä jo herkässä olevat mehuni ahnaaseen nieluunsa. Makailimme sängyllä. Maija kehräsi kuin kissa auringossa. Hän oli saanut niin paljon, että halusi vielä lisää. Hän imeskeli kaluani ja ratsasti sillä hyvän tovin, mutta sekin puolituntinen vain oli kovin lyhyt hänelle. Lopulta äkkäsin viinipullon lattialta, komensin Maijan polvilleen sängylle ja aloin naida häntä sillä. Nain Maijaa varmaan tunnin, kunnes olimme molemmat niin puhki, että nukahdimme niille sijoillemme.

Heräsimme oven varovaiseen raottamiseen. Miehet olivat tulleet hakemaan tavaroitaan hytistä, olimme siis saapumassa satamaan. Maija makaili vielä vatsallaan pillu todella turpeana ja punaisena, eikä kiirehtinyt pois miesten katseiden alta. He ymmärsivät vinkin ja ottivat vaimoni silmieni alla vielä kerran. Nopea pano takaapäin pillu litisten ja hiuksista vetäen tai rintoja rutistellen. He laukesivat nopeasti ja sotkivat vaimon selän mällinesteillään. "Ei tätä sovi kesken jättää" sanoi Maija selkeällä suomen kielellä, asetti miehet riviin eteensä ja imi voimakkaasti vuorotellen hämmästyneiden miesten velttoina roikkuvia spermaisia kaluja. Ja samassa, tietenki, hyttiemäntä avasi hytinovea hieman liikaa huikatakseen maihinnousukäskyn. Hän katseli hetken epäuskoisen näköisenä ja veti sitten oven kiinni perässään, pahoitteluja mumisten. Maija imi vielä miehet puhtaiksi ja nieli lopun mällin. Huikkasimme hyvästit ja läksimme tiehemme jättäen miehet ihmettelemään, jos ei muuta niin hyvää onneaan...

Kiimaista kesää kaikille, Dr. F.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute