Herkku-puhelin
Alistusta
Koivumäen herra

Hei kaikille lukijoille kerron tarinan siitä kun Pekka vastasi ilmoitukseeni iskurissa alistusta. Pekka halusi että opettaisin hänen kiihkeän vaimonsa olemaan kunnolla, ja olemaan tottelevainen pikku narttu. Myöskään rouvalla ei ollut sitä mitään vastaan, joten sovimme koulutusillan Pekan rouvalle. Pekka toi narttunsa koulutus paikalle ja tarkasti tilan ettei siellä ole muita, jonka jälkeen hän saattoi narttunsa, oveni taakse sovitussa pukeutumisessa. Olin vaatinut että nartulla on lyhyt minihame, srtingit, verkkosukat, korkkarit, puolikupilliset korsetti päällä, hiukset nutturalla ja silmät peitetty. Pekka siis saattoi narttunsa ovelleni ja poistui pois paikalta ja jätti narttunsa koulutukseen.

Kuulin hennon koputuksen ja huusin, sisään hän astui sisään ja näin noin 40 vuotiaan isoilla rinnoilla varustetun noin XL nartun joka vähän peitteli rintojaan käsillä, ja sanoi Koivumäen herra minä tulin sinulle koulutukseen ja minun nimeni on Seija, olen posliini niin kuin sovimme olenko muuten noudattanut ohjeitasi. Vastasin että olet, mutta nuo kädet sivulla komensin, jonka jälkeen katselin häntä vähän joka puolelta. Hän tärisi, ilmeisesti kylmästä, komensin hänet kävelemään eteenpäin muutaman askeleen jälkeen sanoin seis. Istutin hänet sohvalle, ja komensin annan sinulle nyt pikarin viiniä jonka sinä juot kyselemättä loppuun, hän joi ja sen jälkeen hän sanoi onpa hyvää johon minä vastasin, puhut vain kun minä annan luvan. Tästä hyvästä saat ensimmäisen rangaistuksen. Hän nyökkäsi, käskin hänet takaisin seisomaan ja otin piiskan käteen jolla läiskäisin häntä pepulle. Hän ynähti mutta oli hiljaa, sanoin sinähän opit nopeasti ja käskin hänet taas istumaan sohvalle. Otin jääkaapista kupin johon olin varannut jäitä ja aloin koskettelemaan hänen rintojaan jäillä, hän ynisi hiljaa, ja alkoi vetäytyä poispäin kun jääpala melkein kosketti hänen nänniään.

Seis huusin, vai et sinä ole paikallasi totesin hänelle no kohta olet ja käskin hänen nousta ylös. Riisu minihame pois käskin. Sen jälkeen lukitsin hänen kätensä käsiraudoilla selän taakse ja asetin hänet makaamaan mahallaan sohvan reunuksen yli, siten että rinnat jäi roikkumaan selkänojan toiselle puolelle. Sitten sidoin jalat nilkoista erilleen joka jälkeen kiinnitin nilkat kiinni sohvan jalkoihin, ja kaulaan laitoin kaulapannan jonka kytkin seinään kiinni. Suuhun panin pallon. No niin nyt alat olla minun makuuni totesin kun katsoin tekemääni taideteosta. Otin uudelleen jäät ja aloin hivellä jäällä hänen selkäänsä livuttaen koko ajan lähemmäs hänen pyllynvakoaan kunnes jää kosketti rusina reikää ja siitä jo todella märkää pillua. Sanoin taidat narttu tykätä tästä, jolloin hän yritti nyökätä. Totesin taas sinä olet hiljaa seuraa taas rangaistus, otin piiskan ja nostin toista rintaa ylöspäin hieroin vähän nänniä joka kovettuikin heti, ja läiskäisin kovaa nänniä lujaa. Hän yritti sanoa jotain joten uudestaan ja uudestaan ja uudestaan sama rangaistus toistui kunnes hän oppi ottamaan iskun vastaan niin ettei ääntä kuulunut eikä vartalo liikkunut olenkaan. Sitten kehuin häntä ja otin jo kovassa seisokissani olevan kalun ulos housuista, otin myös pallon suusta pois ja työnsin kovan kaluni hänen suuhun ja sanoin ime narttu. Voi että hän osasi imeä, mutta kun työnsin kalua vielä sisemmäs suuhun niin hän vähän yökkäsi, ja vaistomaisesti puraisi kaluani, saatana kivahdin. Vetäisin kalun suusta ja kerroin nyt saat narttu piiskaa niin että opit ottamaan suihin kuin 70 mummo ilman hampaita. Otin piiskan pöydältä, sulloin kalun taas nartun suuhun ja aloin piiskata aluksi hänen selkää rauhallisesti, koko ajan koventaen voimaa mitä lähemmäs peppua tulin, lopulta läiskin häntä oikein kunnolla pepulle piiskalla niin että vain punaiset viirut jäi. Mutta kyllä tepsi koulutus, parempaa suihin ottoa en ole kokenut vielä ja laukesin narttuni suuhun. Saamaan hengen vetoon totesin että nielet kaiken sperman, eikä tippaakaan saa pudota suun ulkopuolelle.

Hetken toivuttuani aloin rasvaamaan hänen punaista pyllyään kylmä-geelillä ja otin pitkän jääsauvan pakkasesta jonka työnsin hänen peppuun. Hänen valituksia kuuntelematta, totesin saman tien että rangaistus olisi vielä tulossa ylimääräisestä puhumisesta. Otin toisen jääsauvan ja laitoin sen hänen suuhun kiinni remmeillä, sen jälkeen aloin piiskaamaan hänen klitorista ja pillua altapäin. Voi miten hän oli märkä kuin Niagaran putous, tätä hetken jatkettuani lopetin ja otin sauvat pois suusta ja pepusta, irrotin kaulapannan ja nilkoista narut irrotin. Ohjasin hänet istumaan sohvalle, raudat oli kuitenkin vielä kiinni käsissä. Annoin hänelle vähän viiniä, jonka hän joikin mielellään. Laitoin Pekalle viestin että ensimmäinen koulutus on ohi noin 5 minuutin päästä ja voit tulla hakemaan narttusi pois. Sen jälkeen otin raudat pois käsistä, ja Käänsin hänet kontilleen. Kerroin hänelle että loppu pano vielä ja ensimmäinen koulutus kerta on ohi. Työnsin kalun aluksi hänen pillun pohjaan ja aloin naimaan häntä pitkillä vedoilla, kun tunsin että laukeaminen on lähellä otin kalun pois pillusta ja tungin sen hänen suuhun, annoin myös luvan käyttää kättä apunaan. Kuulin kun Pekka saapui ja aukaisi oven näytin Pekalle merkin että hiljaa, Pekka jäi katsomaan kun otin kalun nartun suusta joka oli hänen rakas vaimonsa ja komensin hänet taas kontilleen. Sitten aloin työntyä hänen peppuunsa ja kun olin saavuttanut pohjan aloin naida häntä pitkin vedoin, olin juuri laukeamassa kun tempaisin kalun pyllystä ja tungin sen nartun suuhun, jonne myös pian laukesin. Kysyin nartulta miltä oma perse maistuu ja oliko hän koskaan antanut Pekalle pyllyään? Hän vastasi että hänen pyllynsä oli neitseellinen eikä näin ollen Pekka ollut saanut koskaan sitä. Sanoin nartulle että nyt Pekka on ainakin nähnyt kun joku saa sinulta pyllyä, ja saamaan hengen vetoon totesin että koulutus on ohi tältä erää, Pekka vie narttusi pois. Pekka otti vaimonsa ja lähti, vielä ulos mennessä Pekka vinkkasi silmää ja kysyi milloin seuraava kerta? Vastasin että viikon päästä.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute