Herkku-puhelin
Rehevä asiantuntija 2
Sandman

Hän kääntyy selin ja kuulen kuinka housun napit aukeavat. Hitaasti hän lähtee laskemaan housujaan alaspäin. Samalla kun housut laskeutuvat myös kumartuu tuoden paremmin esille pehmeän pyöreän ja leveän peppunsa. Peppu näyttää pehmeältä ja se liikkuu tytön mukana. Kun tyttö astuu pois housuistaan, annan pusun ensin vasemmalle kankulle tiukasti puristellen ja tunnustellen tätä ihanuutta, jonka jälkeen sama toimenpide oikealle kankulle.

Tytön seistessä selin minuun päin, autan vielä pikkuhousut pois päältä. Samalla kun hivutan pikkuhousuja pois anna pusuja tuolle hurmaavalle pepulle. Peppukin tällä tytöllä on aivan mieletön temmellyskenttä josta ei tahtoisi millään päästää irti. Pienten housujen mennessä alaspäin tunnustelen pehmeitä reisiä ulko- ja sisäpinnalta. Nämä pehmeän tuntuiset jalat viimeistään antavat koskettajalle vakuutuksen siitä, että tämä tyttö nautintojen aarre.

Alaston tyttö kääntyy ja kysyy uudestaan, että pidänkö edelleen näkemästäni. Samalla kun yritän saada jotain sanotuksi, kuljettelen kättäni pitkin tätä ihanaa vartaloa. Puristelen vähintään kahden kämmenen kokoisia pulleita puskureita, hyväilen vatsaa nauttien sen kaareudesta ja reisien pyöreys käsien alla on huumaavan herkullisen tuntuista. Nousen seisomaan ja otan tytön käsivarsista kiinni kun kierähdän hänen taakse. Kuiskaan hänen korvaan samalla kun suutelen tytön kaulaa, että näytät paremmalta kuin ikinä osasin odottaa.

Tyttö kääntyy ja suutelemme pitkään suulle. Kuljettelen kättä tytön selällä ja tunnustelen sitä reilua peppua. Tyttö on kuin unelma, kaikki hänessä tuntuu hyvältä ja pehmeältä. Suutelun huumaavuutta lisää tytön pulleiden rintojen painautuminen omaa rintakehääni vasten. Tunnen kuinka tytön kädet alkavat avaamaan omaa sepalustani.

Sepalukseni aukeaa ja tyttö menee saman tien polvilleen ottaakseen pienen komeuteni suuhunsa. Tunnen hänen käden kulkeutuvan paitani alle tunnustelemaan minun vatsaa. Poistan paidan samalla kun lämpimät huulet ympäröivät nuppini. Muutaman kerran tyttö saa otettua tosi syvälle suuhunsa tämän jäykän patukan, mutta koska tässä asennossa en pääse nauttimaan siitä parhaasta eli tytön vartalosta - nostan hänet pystyyn ja kaadan selälleen sängylle.

Itsekkään en aikaile vaan menen suoraan tytön jalkojen väliin. Pyörittelen käsiäni tytön vatsalla ja katselen kuinka käsieni liike tekee tytön vartalosta niin eläväisen. Rinnat eivät jää tässä yhtään huomiotta, puristelen näitä palloja ja härnään keskellä napittavaa tappia suulla, sormilla ja kielellä. Tyttö huokailee hyväilystä ja pyytää etten vain lopeta joka sopii minulle mitä parhaiten.

Tyttö selvästi halusi muutakin kuin käsieni pyörivän hänen seksikkäällä vartalolla. Pikku hiljaa tyttö levittää jalkojaan entistä enemmän ja nostaa viimein ylemmäs. Menen polvilleni tytön haarojen väliin ja alan antamaan suukkoja paksujen reisien sisäpinnoille. Härnään tyttöä antamalla antamalla pusuja lähellä häpyä, mutta en hävylle. Kun kuulen, että tytön hengitys alkaa syvenemään, upotan kieleni jo valmiiksi märkien huulien väliin. Kielen kärkeni kohdatessa herkkumutterin, tyttö liikahtaa voimakkaasti. Otan herkkumutterin huulieni väliin imutan ja kielellä kutkutan, samalla käsieni vaivatessa pehmoisia rintoja. Äänekkäästi ja koko vartalolla tyttö tulee, tunnen kuinka iso-O kulkee koko vartalon läpi.

Nousen katsomaan tytön raukeita kasvoja kun tämä on lauennut. Toisella kädellä rinnan hyväilyä, kun toisen käden sormen upotan kuin vaivihkaa tytön sisälle. Katson koko ajan tyttöä silmiin kun liikuttelen sormea hänen sisällään. Löydän sisältä ne kohdat joihin hän reagoi voimakkaasti. Käyn näissä kohteissa aina silloin tällöin tietäen, että kohta saan tytön laukeamaan uudestaan. Tytön katse on raukea kun hyväilen hänen rintaansa antaumuksella ja sormetan häntä kohti uutta vavisuttavaa kokemusta.

Lauettuaan loppuun tyttö nousee istumaan sängynlaidalle ja nostaa minut vuorostaan seisomaan. Mitään sanomatta pulleat sormet kiertyvät kangen ympärille Muutamien edestakaisien käden liikkeiden jälkeen tulee suu mukaan. Kaikki tämän ihanan tytön kosketus tänään ja vielä tämä - ei avusta yhtään pidentämään kestoa - laukean tytön suuhun hänen niellessä kaikki.

Raukeina katselemme toisiamme. Käymme pitkälleen sängylle sylikkäin ja saan tuntea jälleen tytön ihanan vartalon lähellä omaani. Toteamme, että koska meillä ei ole sadetakkeja mukana eikä jaksa lähteä hakemaan täytyy ottaa huomenna uudestaan ja mennä vielä pitemmälle. Tämän toteamuksen jälkeen nukahdamme sylikkäin käteni hänen rinnalla.

Kiitos aikaisemmista kommenteista. Tähänkin saa kommentoida, jos siltä tuntuu.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute