Herkku-puhelin
Hypnoterapian päättyminen
Lady Nickoi

Aurinko oli jo korkealla kun John avasi silmänsä. Hän yllättyi kovin löytäessään itsensä vieraasta sohvasta täysin vieraassa huoneessa. John nousi venytellen istumaan ja hieroi silmiään, hän yritti saada jonkinlaisen muistikuvan eilisestä. John muisti olleensa eilen coctailkutsuilla ja hän oli tavannut siellä terapeuttinsa. Sitten hän oli mennyt yhdessä tämän naisen kanssa hänen asunnolleen, mitä sitten oli tapahtunut John ei kyennyt muistamaan selkeästi. Jotain oli kuitenkin tapahtunut mutta mitä?

John nousi seisomaan ja hänen avonaiset housunsa putosivat nilkkoihin. Nopeammin kuin vikkelästi John kiskoi housunsa takaisin ylös ja huomasi lattialla muitakin vaatteita, naisen vaatteita. Nämä kuuluivat selvästi hänen terapeutilleen mutta miksi ne lojuivat sikin sokin lattialla Olisikohan? John mietti ja pinnisti muistiaan.

Nainen oli sytyttänyt kynttilän palamaan ja sen jälkeen kaikki oli muuttunut jotenkin sumuiseksi. Johnista tuntui kuin hänen silmilleen olisi laskettu liina jota hän ei kyennyt repimään pois. Hän katseli tarkasti ympärilleen ja huomasi puoliksi palaneen marmorikynttilän sohvan päädyssä olevalla pöydällä. Kynttilä oli todellakin palanut ja sitten nainen oli alkanut puhua.

Sitten John muisti nähneensä hyvin ihanaa unta ylivertaisesta rakastajattaresta, se oli tuntunut niin todelliselta. Se oli todella tapahtunut, John järkeili. Hän huomasi hieman etäämmällä olevan oven ja käveli sen luokse. Hän avasi sen niin hiljaa kuin osasi ja katsoi sisään hämärään huoneeseen. Huoneessa oli leveähkö sänky ja siinä makasi hänen terapeuttinsa. John ajatteli ensin herättää hänet mutta muuttikin mieltään. Hän hiipi kissamaisen hiljaa vuoteen vierelle ja katseli siinä lepäävää naista. Peitto peitti hätinä naisen keskivartalon jota kaunisti vielä silkkinen yöpaita. Hän lepäsi kyljellään kasvot Johniin päin toinen käsi koukussa tyynyn alla hiukset avoimena.

Toinen käsi taas oli peiton päällä rintakehän alapuolella korostaen kauniisti naisen täyteläistä povea. John laskeutui polvilleen ja hänessä heräsi miehen perusvietti. Terapeutti ansaitsi aivan erityistä kiitosta hyvistä palveluksistaan. Johnin suupielet kääntyivät hymyyn ja hänen silmiinsä syttyi veitikkamainen pilke. Hyvin hitaasti ja hellästi Johnin onnistui kääntää terapeuttinsa selälleen. Seuraavaksi hän veti silkkisen paidan helmaa ylemmäs raivaten itselleen esteettömän tien naisen hävylle. John sujautti nopeasti kaksi sormeaan naisen häpyhuulille ja havaitsi märän lämmön. Nyt terapeutti saisi jotain vastiketta antamistaan hoidoista John ajatteli hymyillen.

Rauhallinen uneni sai äkkiä kiintoisan säväyksen kun kuuma polte levisi jalkojeni väliin. Se tuntui ihanalta ja kutsuin mielessäni unieni rakastajaa tulemaan luokseni. Hänen taitavat sormensa hyväilivät turvonneita häpyhuuliani ja hellyyden kipeää klitorista. Levitin jalkojani enemmän auki pyytäen häntä ottamaan naiseuteni kokonaan haltuunsa ja sen hän tekikin. Hänen ihmeelliset sormensa sukelsivat märkään emättimeeni tutkiskelemaan syvyyttäni ja sitä kuinka kovasti kaipasin täyttymystä. Hän kiusasi minua ilkikurisesti hieroen hetken klitoristani ja lopettaen äkisti.

Tarpeeni kasvoi hetki hetkeltä ja kuiskasin uneni läpi että hän lopettaisi kiusaamiseni ja ottaisi minut jos kerran sitä toivoi. Hän silitteli häpyäni märällä kädellään ja siirsi peitteet sekä muut esteet pois tieltään. Hän kapusi hieman kömpelösti päälleni joka sai minut epäilemään. Tämä ei ollutkaan unta, sängyssäni oli joku! Silmäni rävähtivät auki ja näin Johnin. Huokaisin helpotuksesta kun tajusin sen olevankin vain hän, syytä pelkoon ei ollut.

John näki silmäkulmastaan että olin hereillä ja hän suuteli minua hymyillen. "Haluatko?", hän kuiskasi korvaani. Nyökkäsin myöntävästi ja suljin uudelleen silmäni. John repi sepaluksensa auki ja avautuvan vetoketjun äänen kuuleminen oli kuin huumetta minulle. Sitten hän työnsi kovana tykyttävän kalunsa kokonaan sisälleni. Puristin reiteni Johnin lantiota vasten ettei hän olisi vain liukunut liian kauas luotani. Hän mukautui tottelevaisesti toiveeseeni ja alkoi keinua päälläni hitain kiireettömin liikkein. Silittelin käsilläni hänen kylkiään ja nostin hänen valkoisen paitansa helmat ylös jotta saisin kosketuksen hänen ihoonsa. Se oli ihanan lämmin ja sileä. Hymyilin nautinnollisesti ja ajattelin etten enää tulisi ilman Johnia toimeen.

"Älä jätä minua John", pyysin häntä. "Hys, älä sano mitään vaan nauti olostasi", John keskeytti minut ja tuuppasi minua koko voimallaan. Hänen otteensa muuttuivat rajummiksi ja minä tarrasin häneen kiinni kuin henkeni hädässä. Orgasmi teki jo tuloaan ja rukoilin Johnia olemaan lopettamatta. John virnisti kuin pahoja aikova pikkupoika paitsi ettei hän enää ollut mikään poikanen vaan mies. Hän oli armoton, en pääsisi enää häneltä pakoon mutta en olisi halunnutkaan.

Tämä John oli nyt kokonaan toinen kuin se John joka teki juuri niinkuin minä halusin. Se oli jännittävää että hän piteli nyt ohjaksia ja minä olin hänen allaan. Nyt mentiin hänen säännöillään ja se tuntui ihan mukavalle että minä sain maistaa "omaa lääkettäni". Puristin Johnia itseäni vasten kuin horkassa ja taivutin selkäni kaarelle. Hampaani pureutuivat yhteen ja suustani purkautui korvia vihlova kirkaisu päästessäni huipulle. Myös John tuli ja huutomme sekoittuivat yhteen ja olin varma että puolet talon asukkaista kuulivat huutomme. Huohotimme raskaasti toisiimme liimautuneina liikkumatta. En uskaltanut liikahtaakaan jottei tämä ihana tunnetila vain katoaisi ja sitä paitsi olin niin uupunut etten olisi jaksanutkaan liikkua.

Pitkän hiljaisuuden jälkeen John kierähti pois päältäni ja heti kylmyys hiipi hikiselle vatsalleni. "Tuntuiko mukavalta?", John kysyi suu virneessä. "Kysytkin vielä", minä vastasin ja katsoin häneen. "En minä jätä sinua", John lisäsi ja suutelimme sinetöidäksemme liittomme.

Tähän päättyy kertomukseni John Bucknerista ja hänen hypnoterapeutistaan. Toivottavasti piditte siitä. Uudet saagat odottavat tulevaisuudessa...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute