Herkku-puhelin
Sinille kyytiä 1
Jupe

Olin juuri käymässä kaverin kotona ja Hannunkin olisi pitänyt olla kotona. Hän oli kuitenkin joutunut lähtemään työmatkalle muttei ollut muistanut ilmoittaa siitä minulle. Olin menossa asentamaan heidän kotiteatteriaan kun Hannulla ei juuri noiden kanssa riittänyt kärsivällisyys.

No siinä oltiin ja Hannun vaimo Sini tuli avaamaan ovea. Sini on n. 160 senttinen, 35-vuotias, muodokas, hivenen ylipainoinenkin ja muodikkaasti pukeutuva. Tällä kerralla hänellä oli päällään mustavalkoinen polven yläpuolelle oleva mekko jonka kaula-aukko oli sopivan antava ja hyvänkokoisten rintojen vako näkyi auringossa miltei liiankin syvään. Henkäisin ja housuissani alkoi tunnelma kiristyä. Luonteeltaan Sini on hiljainen mutta sille päälle sattuessaan puhetta tulee kuin papupadasta. Nytkin hän kertoi miehensä työmatkasta ja sanoi samalla että saan puuhailla ihan rauhassa kun Hannu oli vienyt lapsetkin mummolaan työmatkallaan.

Aloin purkamaan paketteja sekä kytkemään johtoja ja samalla katselin sivusilmällä Sinin tekemisiä. Sini oli terassin ja kotiteatterihuoneen välisessä lukunurkkauksessa. Jouduin olemaan sohvan takana itseäni peitellen koska aurinko paistoi lukunurkkaukseen juuri sopivassa kulmassa ja Sinin mekon läpi olevat näkymät saivat kullini oikenemaan koko komeudessaan, nyt työnteko oli jo hankalaa.

- Otatko kahvia? Sini kysyi yhtäkkiä.

- Totta kai, laita vaan änkytin, olin ilmeisesti jäänyt tuijottamaan jotain ja Sini oli tämän huomatessaan päättänyt ”herättää” minut.

Rauhoitin vielä itseäni lukemalla taulutelkkarin käyttöohjetta ja olinkin miltei normaalilla tuulella kahvin valmistuttua. Aloimme juomaan, Sini istui minua vastapäätä ja sain hyvät näkymät kaula-aukkoon, olo alkoi jälleen muuttua tukalaksi…

- Onko sulla kiire kotiin? Sini kysyi

- Ei mulla ole mitään erityistä, vaimo ja lapset ovat mökillä viikonloppuun saakka. Lisäsin vielä että pitäisi itsekin sinne raahautua huomisen työpäivän jälkeen.

- Noo tässähän on aikaa laittaa värkit kuntoon, Sini vastasi

- Onpa hyvinkin, ei taida olla enää kun koekäyttö jäljellä, onko sulla jotain sopivaa blueraytä, kysyin?

Menin keräämään pahvilaatikot ja styroxit pois ja tullessani takaisin sisään Sini kertoi että oli löytänytkin sopivan koefilmin. Laitoin Iceage 2:n koneeseen ja aloimme katsomaan tarinaa oravasta, pähkinästä ja mammuteista L –malliselle isolle sohvalle.

Katsottuamme leffaa sen verran että kaikki varmasti toimi ja olin opettanut kaukosäätimen nappulatkin Sinille hän yhtäkkiä tarttui käteeni ja kysyi ”Onko sun ikinä tehnyt mieli panna jotain oikein kunnolla ja heti? Mun tekee mieli tulla sun syliin ja ratsastaa!

Vedin happea miltei väärään kurkkuun mutta sain kuin sainkin vietyä käteni Sinin mekon ja rinnan väliin ja sain sanottuakin että ”olipa hyvä ajatus!!”

Sini hymyili ja vastasi, ”luuletko, ettei minulla ole ollut ihan pimppi märkänä koko ajan kun olet mua katsellut, ihan tahallani menin auringon eteenkin tässä mekossa että heräisit ja huomasin että sullahan seisoi niin että meinasi housut revetä”.

Nopeasti hän riisui vaatteitaan ja lopulta hänellä oli yllään vain mustat pienet stringit ja rintaliivit. Itse oli jo alasti ja kaluni oli jo kovasti jäykkänä. Sini tuli eteeni ja otti kaluni suuhunsa alkaen imeä sitä kevyesti. Kun imutus loppui Sini tuli syliini ja avasin hänen rintaliivinsä ja upeat raskaat mutta terhakat rinnat olivat suoraan edessäni. Vein käteni alemmas ja riisuin Sinin stringit sekä nostin häntä ylemmäs. Upea hienosti rajattu pimppi kiilsi edessäni.

- Haluaisin kovasti nuolla pimppiäsi, sanoin Sinille.

- Mennään sitten kuusysiin, saan minäkin imeskeltyä sinua, Sini vastasi

Menin selälleni sohvalle ja Sini laskeutui päälleni. Upea peppu oli aivan kasvojeni edessä. Sini tuoksui hyvälle ja oli kovin lämmin. Otin käsilläni Sinin pepusta kiinni ja nuolin varovasti hänen pimppiään joka sykki edessäni lohenpunaisena ja poimukkaana. Sini huokaili äänekkäästi ja työnsi pimppiään naamaani vasten. Samassa tunsin, kuinka kaluni alkoi upota Sinin suuhun. Jatkoimme toistemme kiihottamista ja huokasin Sinille, että kohta laukean hänen suuhunsa. Sini sanoi ettei se mitään ja naurahti härnäävästi ennen kuin alkoi ottaa koko kulliani suuhunsa pelkän terskan nuolemisen sijaan. Hetken imettyään hän sanoi että oli joskus miesten saunaillan jälkeen jutellut miehensä kanssa kuidenkin vehkeitten koosta ja olin kuulemma siinä vertailussa pärjännyt erinomaisesti. Sanoin että onhan tuo reilu 20 senttinen ihan sopiva peli. Sini vastasi että täytyykin sitä kokeilla siihen mihin se on tarkoitettu ja nousi ylös kääntyen päälleni.

Sini sujautti kullini pillunhuulilleen ja leikki levittäen pimppilimaansa sujauttaen sitten kullini sisäänsä. Maiskahdukset ja Sinin yninä kaikuivat huoneessa, kun hän ratsasti kuin viimeistä päivää. Hieroin ja imin hänen rintojaan ja pidin vuoroin reisistä ja vuoroin lanteista kiinni vauhdittaen ja hidastaen rytmiä sopivasti. Hän alkoi tärisemään orgasmin kourissa ja huohotus kuulosti lähestyvältä höyryveturilta ja aloin itsekin olla varttia vaille valmis.

Otin kuitenkin Siniä lanteilta kiinni ja käänsin meidät vauhdissa perinteiseen lähetyssaarnaaja-asentoon alkaen polkea Siniä kuin tulpatonta mopoa. Hamusin huulillani hänen rintojaan ja imin oikeaa nänniä ihan hurmoksessa niin että nännikin paisui näyttäen räjähtävä irti rinnasta. Huohotus oli valtava ja Sini kirkui että ”Laukaise, lennätä spermasi hetihetiheti ennekuin räjähdän”. Tämä kiihotti minua valtavasti ja pian kaluni sylki spermaa Sinin piukkaan pimppiin.

Jäimme lattialle makaamaan sohvalle päälletysten, Sini vielä jalat levällään. Sini katsoi minua silmiin ja sanoi että ”voi jumalauta että tuota saikin odottaa”. Vastasin että ehkä toinen kerta tulee pikemmin.

Lähdimme suihkuun jossa pesimme toisiamme niin että kullini alkoi uudestaan nostella päätään.

- Oot kyltymätön, Sini sanoi

- Tuntuu siltä että jäi vielä vähän nallia piippuun, vastasin

- Mä oon aina halunnut naida keittiössä, Sini ehdotti katsoen minua viettelevästi silmiin

- Ok, mennään leipomaan vastasin mielestäni näppärästi

Päästyämme keittiön pöydän ääreen Sini perääntyi sille istumaan, levitti jalkansa ja alkoi vetää minua itseään kohti. Kullini oli jo ihan suorana ja menin vedon mukana. Asettelin kullini Sinin pillunhuulille ja se meni edellisten leikkien jälkeen kevyesti työntämällä sisään. Aloin vatkaamaan Sinin pillua ja sinnekin alkoi tulla runsaasti elämää ja värinää

- Älä vaan lopeta, Sini aneli

- Enen, toisella kerralla riittää kestoa enemmän, vastasin

- Sehän nähdään Sini vastasi seksikkäästi alkaen pyörittää pyllyään sen minkä tila antoi myöten

Naituamme pöydällä muutaman minuutin ajan otin Sinin vasemman nännin suuhuin alkaen imeä sitä vielä lujemmin kun ensimmäisen session aikana toista rintaa. Tämä aiheutti taas sen että Sini alkoi päästellä kurkustaan vikinää ja pilluun tuli selvästi enemmän tahdottomia liikkeitä. Kiihdytin tahtia ja Sinillä alkoi orgasmi hakea tilaansa. Itse en kuitenkaan vielä ollut täysin valmis ja pyöräytin Sinin pöydälle polvilleen alkaen nuolla nänen peräaukkoaan. Sini vikisi ja aneli että hän on sieltä vielä neitsyt vaikka toinen reikä oli käytössä ollutkin. Sanoin että älä nyt pikkunarttu estele – kokeillaan samalla kaikki paikat niin seuraavalla kerralla päästään asiaan suorempaan.

- Ole sitten varovainen, laatikossa on öljyä, Sini vinkaisi

- Joo joo totta kai vastasin

- Ole kanssa sulla on niiiin iso Sini sai sanottua

Pyöritin kieltä peräaukon huulilla ja työntelin yhtä sormea sisälle. Sini huohotti voimakkaasti ja hieroi pilluaan samalla. Otin häntä kiinni lanteista asettaen kuningaspulttini ryppyreijälle ja aloin lisätä pikkuhiljaa painetta. Terska muuttui aivan sinipunaiseksi mutta pian alkoi ryppynaru antaa periksi ja työnsin kullini hitaasti Sinin peräaukkoon alkaen samalla liikutella kulliani rytmikkäästi. Pian tahti oli sama kuin perinteisessäkin nainnissa ja Sini huohotti maaten pöytää vasten kuin rätti. Itsellänikin alkoi nalli palamaan ja tempaisin kullini pois peräaukosta ja työnsin sen seuraavalla painalluksella pilluun. Pian alkoikin sperma pulppuamaan ja sitä tuli todella paljon. Lysähdin Sinin selkää vasten ja kun irroittauduimme oli pöydällä isot läikät spermaa joka valui Sinin pillusta.

- No huhhuh Sini sai vapinaltaan huokaistua.

- Justjoo vastasin, olipas aika hyvä orkku

- Joo nyt on mun yks haave toteutunut vastasi Sini

Lähdimme suihkuun ja aloimme pukea vaatteita päälle sen jälkeen. Kulli oli ihan hellänä ja samoin Sini sanoi että eipä nyt tee kullia mieli mutta lisäsi silmää iskien että tunnin päästä voi olla taas eri tilanne. Vastasin että soittele jos näin käy mutta sovimme että jos vähän pidämme taukoa niin voi seuraavakin kerta maistua yhtä maukkaalle. Lähtiessäni kysyin vielä että mitäs muuten ne muut haaveet ovatkaan jos yksi toteutui. Sini hymyili vinosti ja sanoi että kaikkihan ne tähän samaan asiaan suurin piirtein liittyvät ja olenko valmis ottamaan selvää…

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute