Herkku-puhelin
Irkkubaarin yllätys
virtuaalielli

Olen aina ollut ristiriitainen nainen. Rakastan seksiä. Kuumaa, kiihkeää, eläimellistä panoa, jossa ei turhia leperrellä. Haluan kuitenkin tuntea olevani haluttu, himoittu, rakastettukin. Haluan miehen joka ottaa mitä tahtoo, silloin kun tahtoo, siten kuin tahtoo. Mutta kuitenkin haluan tulla enemmän vietellyksi kuin raiskatuksi.

Elän parisuhteessa, missä seksi ei ole tärkeintä. Läheisyys, luottamus, yhdessäolo voittavat, ja vaikka seksi ei ole täydellistä, en vaihtaisi miestäni toiseen. Rakastan miestäni todella paljon, ja siksi en ole tehnyt mitään siitä mistä haaveilen. Mutta päiväunissani, siellä kohtaan miehiä joille olen upein nainen maan päällä, seksikkäin, kaunein ja pantavin. Fantasioissa kaikki on mahdollista, voin liitää seikkailusta toiseen ilman rajoja. Koska kuitenkin olen kiltti tyttö josta kasvoi kiltti vaimo ja hyvä äiti, eivät tarinanikaan ole mitenkään elämää suurempia, seksikkäämpiä tai rajumpia. Mutta ne ovat minulle tärkeitä henkireikiä, ja koska uskon että joku muukin saattaisi niistä nauttia, myös laitan niitä esille harvakseltaan. Tässä ensimmäinen.

***

Yö lähestyi. Oli jo marraskuisen pimeää, ulkona ei ollut edes lunta joka olisi valaissut harmaata maisemaa. Seisoin hotellihuoneen ikkunassa, katsellen omaa heijastustani. En jaksanut välittää siitä näkisikö joku vastapäisessä rakennuksessa alastoman vartaloni, ja katu oli kaukana alapuolellani. Huokaisten sivelin toista rintaani, sitten lantioni kaarta. Vartaloni ei enää ollut kuin kymmenen vuotta sitten, kun olin vasta täysi-ikäiseksi kääntynyt tyttönen. Mutta se oli minun vartaloni, ja pidin siitä. Rintani ovat suuret ja raskaat, naisen rinnat. Lantioni on vihdoin alkanut kaareutua, kun nuorena olin täysin lantioton. Pakarani ovat pyöreät, reiteni ja pohkeeni vahvat mutta sirot. Pidän käsistäni, sormeni ovat pitkät, ja käteni ovat työtä tehneen naisen kädet, eivät karheat, mutta jäntevät ja varmat. En ole laiha, en edes hoikka, mutta vyötäröni on selkeä ja kannan kiloni ylpeydellä, jota nuorilla naisilla ei tunnu enää olevan. Puristan varoen nännejäni, jotka seisovat jo. Painan ne vasten kylmää ikkunaa, rintani kihelmöivät.

Olen työmatkalla, edessä vielä kolme päivää väsyttäviä puheita, ja aikeita jotka eivät johda mihinkään. Pomoni on mukana, ja tiedän että hän haluaisi päästä hameeni alle, onhan hän monesti pikkujouluissa tai risteilyillä yrittänyt kopeloida rintojani tai kouria persettäni. Mutta en sekoita työtä ja huvia, en tekisi sitä vaikka pomoni olisi viehättäväkin, mitä hän ei ole. Kumarrun lähemmäs ikkunaan ja oman heijastukseni sijaan erotan hahmoja alhaalla kadulla. Vastapäisen rakennuksen alakerrassa on irlantilainen pubi. Tai niin sitä mainostetaan. Tuskin siellä on muuta irlantilaista kuin olut. Päätän kuitenkin pyörähtää siellä, pomo tuskin lähtisi hotellin aulabaaria kauemmas, mutta minä kaipasin seuraa.

Pukeuduin nopeasti, pujotin ylleni mustan kotelomekon joka ei ole liian pornahtava, mutta joka kuitenkin tuo esille parhaat puoleni. Jalkaani vedin pitkävartiset saappaat, onhan jo kylmää. Alusvaatteista ei tietenkään tingitä, suuret rintani vaativat kunnollisen tuen, ja koska halusin tuntea oloni erityisen hyväksi, oli korsetti ainoa vaihtoehto. Hetken mielijohteesta jätin alushousut pois hameen alta. Tunsin oloni syntiseksi.

Keinahtelin baariin koroillani, joilla kävelen hyvin, olenhan käyttänyt korkoja jo pitkään. Hiukseni olivat auki, ja vaaleat luonnolliset kiharani esiintyivät edukseen pubin hämärässä. Meikkini oli hillitty, enhän ollut etsimässä petiseuraa. Baarimikko huomasi minut tiskillä, ja otti tilaukseni. Hänen vihreät silmänsä hymyilivät hyväksyvästi kun tilasin yli 12 vuotta vanhaa savuista viskiä. Ilman vettä. Mukavan näköinen mies, ja turvallinen flirtin kohde, olihan hän töissä baarissa, ja varmasti tottunut naisten kiusoitteleviin kommentteihin. Hän oli minua vanhempi, tumma, suuri ja voimakkaan oloinen. Baarissa oli vähän väkeä, joten hän ehti jutella kanssani hyvin, pyörähtäen välillä täyttämään vakioasiakkaiden tuoppeja. Puheenaiheet ovat unohtuneet, mutta en koskaan unohda tapaa jolla hän katsoi minua. Kuin olisin maailman kaunein nainen. Hän oli vakava, mutta silmät nauroivat.

Kippasin loput loistavasta viskistä ja hymyillen kiitin juttuseurasta. Hän vaikutti hieman pettyneeltä kun kerroin että pitäisi lähteä, aamulla aikainen herätys. Juuri kun olin nousemassa, hän tarttui käteeni. Hänen kätensä oli lämmin, sormet pitkät ja voimakkaat, soittajan kädet. Jähmetyin paikoilleni, sillä yllätyin siitä miten paljon myllerrystä yksi kosketus aiheutti sisälläni. Hämmennyin, ja hän huomasi sen. Hän kumartui tiskin yli kuiskatakseen korvaani pyynnön odottaa vielä puolituntia. Hänen hengityksensä kutitti kaulaani, matala ääni aiheutti väristyksiä selkärangassani. Peukalo teki pientä ympyrää ranteellani, mutta tunsin liikkeen jalkojeni välissä. Ääni oli pehmeä mutta vaativa, katse varma ja aiemmin vaaleanvihreät silmät tummuivat havupuunvihreiksi. Olin mennyttä. Vajosin takaisin tuolilleni, sillä polveni olivat niin vetelät etten olisi saanut otetuksi askeltakaan. Nyökkäsin epävarmasti, ja hän puristi sormiani irrottaessaan otteensa kädestäni. Viereiselle jakkaralle istui joku ja baarimikkoni kääntyi uuden asiakkaan puoleen.

Puolituntia kului kun katselin miten tuo vieras pitkä mies hoiti työvuoronsa loppuun. Jutteli, hymyili ja kaatoi juomia. Olin varma että olin kuvitellut koko jutun, ei kukaan mies voi saada polviani veteliksi vain kosketuksella ja yhdellä lauseella. Kuitenkin kun välillä tavoitin hänen katseensa ja kun hänen hymynsä syveni, tunsin väristyksiä mahanpohjassani. Hän sai työnsä tehtyä ja haki takkinsa. Noustessani jakkaralta lähteäkseni tuon ventovieraan miehen matkaan, huomasin hänen olleen vielä pidempi kuin aluksi tajusinkaan. Tunsin oloni kääpiöksi, ja sanoinkin niin. Mies nauroi käheää, upeaa naurua, kietoi käsivartensa vyötärölleni ja johdatti ulos kirpeään yöhön. Olisin seurannut häntä mihin tahansa, olin täysin hänen lumoissaan. Tunsin itseni teinitytöksi joka oli saamassa ensisuudelmaa koulun upeimmalta pojalta.

Hän vei minut lähellä sijaitsevalle asunnolleen. Pysähtyi kadulle oven eteen, ja kysyi käheästi, olinko varma että uskaltautuisin sisään hänen kanssaan. Epäröidessäni hän astui lähemmäs. Peruutin ovisyvennykseen, ja hän seurasi vartaloani omallaan, kunnes seisoin kiviseinää vasten. Hän ei koskenut minuun, kumartui vaan jälleen lähemmäs, ja sanoi huulet melkein korvaani hivellen, että jos astuisin sisään hänen asuntoonsa, en pääsisi ulos ennen kuin hän olisi saanut minut huutamaan nautinnosta. Olin samalla sekä järkyttynyt, että uskomattoman kiihottunut. Kohotin katseeni ja nuolaisin huuliani, sillä suutani kuivasi. Hän tulkitsi sen kutsuksi, ja sitä se kai olikin, ja suuteli minua. Kaikki aiemmat suudelmat menettivät sillä hetkellä merkityksensä. Hänen huulensa olivat vaativat, ja suuret kädet kiertyivät vyötärölleni. Kadotin itseni tuohon suudelmaan, ja roihahdin liekkeihin. Pakkasta oli liki kymmenen astetta, mutta minun oli kuuma. Takerruin mieheen, ja hän vastasi kiihkooni nostamalla minut ilmaan. En ole mikään kevyt hempukka, mutta hän kantoi minut vaivatta sisään taloon, ja saman tien ensimmäisen kerroksen asuntoonsa.

Päästyämme sisään hän irrotti otteensa vastahakoisesti, heitti takkinsa naulaan ja kysyi ottaisinko vielä jotain juotavaa. Purin huultani, en kehdannut sanoa mitä ajattelin. En olisi voinut vähempää välittää juomisesta, halusin miestä, halusin häntä. Koska en saanut sanoja suustani, koitin kertoa ne katseellani. Viesti meni perille, sillä hän tuli uudelleen lähelleni. Takkini lennähti nojatuoliin, ja hän vain katsoi minua. Hitaasti, hyvin hitaasti, vei kätensä ristiselkääni, sieltä pakaroille. Joka kohtaan mihin hänen kätensä koskettivat syttyi pieniä liekkejä, jotka hiipuivat vasta kun kädet jatkoivat matkaa ja jossain muualla roihahti. Tunnuin menettäneen puhekykyni kokonaan, mikä oli minulle uusi ja outo tunne, sillä yleensä olen sanavalmis ja jopa rääväsuinen nainen. Kädet hieroivat takamustani hellästi mutta varmoina, ja kuin varkain hameeni helma nousi ylemmäs. Nojauduin lähemmäs tätä uskomatonta miestä, kiedoin käteni hänen kaulaansa ja vedin hänet alas suudelmaan. Osaan suudella, ja käytin kaiken taitoni saadakseni miehen sekaisin. Käteni siirtyivät mittailemaan leveitä hartioita, ja vahvoja käsivarsia, sormeni aukoivat nopeasti kauluspaidan napit. Sujautin käteni paidan sisään ja huokasin miehen suuhun ihastuksissani. Miehen vartalo oli kiinteä, lihaksikas mutta silti pehmeä. Vahvan miehen vartalo, mutta ei miehen joka olisi liian huolestunut rasvaprosentistaan. Rintakehän karvoitus sai minut melkein kiipeämään miehen syliin, ja tämä nauroi ähkäisten suutani vasten kun kynteni piirsivät jälkiä hänen selkäänsä. Mies sysäsi minut kauemmas melkein rajusti, avasi hameeni vetoketjun ja kiskaisi sen pääni yli. Hän mittaili minua kuumalla katseellaan, ja tunsin sulavani. Mies kumartui suutelemaan rintojani, jotka hän vapautti korsetin kupeista. Rintani ovat herkät, ja vajosin lattialle, sillä jalkani eivät yksinkertaisesti enää kantaneet. Halusin miehen sisälleni, nopeasti, rajusti ja vailla katumusta. Mies tuli mukanani, pehmentäen laskua käsillään. Tunsin hänet päälläni painavana, ja mikä ihana paino se olikaan. Hapuilin hänen housujensa vetoketjua, ja käteni pujahtivat tervehtimään kuumana sykkivää kyrpää. Mies ähkäisi kun hieroin hänen kaluaan, ja imi nänniäni lujempaa, puristaen toista sormillaan. Selkäni kaartui ja levitin jalkani hänelle auliina kuin huora jolle on maksettu hänen elämänsä suurin palkka. Mies työnsi etusormen jo litisevän märkään reikääni, ja tunnusteli minua. Pian etusormea seurasi keskisormi, enkä voinut olla voihkimatta. Mies nai minua sormillaan, kokoajan kiusaten myös rintojani. En kestänyt kauaa, vaan aloin kiemurrella saadakseni sisääni muutakin kuin miehen sormet. Hänellä oli kuitenkin muuta mielessään, ja peukalo etsiytyi klitorikselleni. Se oli aisteilleni liikaa, ja laukesin kovemmin kuin koskaan aiemmin.

Silmissäni pimeni hetkeksi, niin voimallinen orgasmini oli. Mies ei kuitenkaan antanut minun levätä pitkään, vaan nosti minut syliinsä, ja kantoi matalalle sohvalle. Hän asetti minut aivan istuimen reunalle ollen itse polvillaan edessäni, kiersi reiteni vyötärönsä ympärille, ja yhdellä pitkällä työnnöllä survaisi kalunsa sisääni. Tunne oli uskomaton, olin herkempi kuin pitkään aikaan, ja mies pani minua upean orgasmin jälkimainingeissa. Hänen kätensä olivat selässäni, pitäen ylävartaloni lähellä hänen omaansa, mutta pian ne siirtyivät puristamaan takamustani, vetämään minua lähemmäs voimakasta lantiota ja auttamaan kyrpää porautumaan syvälle minuun. Nojauduin sohvan selkänojaa vasten, ja hieroin rintojani. Puristelin nännejäni, valitin ja yritin parhaani mukaan työntää vastaan, puristaa kalua lantionpohjalihaksillani ja lypsää miehen kyrvän tyhjäksi. Mies siirtyi taaksepäin istuen jalkojensa päälle, vetäen minut mukanaan, ja ohjasi käsillään lantioni uuteen liikkeeseen. Ratsastin hänen sylissään ja puolihysteerisenä kiitin vuosien ratsastusharrastustani joka oli voimistanut jalkani juuri tämän lajin liikuntaan. Mies keräsi nyrkkiinsä pitkiä hiuksiani, puristi käsivarrellaan minua lähemmäs ja puski lantiollaan ylöspäin. Olin kuin pihdeissä, en voinut kuin liikkua pitkin hänen pitkää kaluaan, ylös alas, yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes lopulta en enää jaksanut kuin uikuttaa ja pitää kiinni hänen leveistä hartioistaan. Mies sysäsi minut lattialle edelleen sisälläni, tarrasi pakaroihini ja koitti porautua lävitseni. Pituuseromme ei oikeastaan olisi sopinut tähän asentoon, mutta olimme liian sekaisin sellaista tajutaksemme. Nuolin, suutelin ja purin hänen suolaista ihoaan siitä mihin vain yletin, kynteni puristuivat hänen selkäänsä. Hän liikkui sisälläni yhä nopeammin ja syvemmälle, nauliten minut lattiaan ja saaden minut voihkimaan rintakehäänsä vasten. Hän taivutti ylävartaloaan niin että näki minut, kumartui jälleen korvani läheisyyteen ja kertoi että pian saisin sisääni kuuman lastin spermaa. Hänen sanansa olivat viimeinen niitti, ja vyöryin jälleen nautinnon kuilun reunan yli. Pilluni supistelut saivat myös miehen menettämään itsehillintänsä, ja tunsin hänen purkautuvan syvälle sisääni.

Vartaloni oli hikinen ja tyydytetty, ja sitä kolotti. Kova lattia tunkeutui tajuntaani, samoihin aikoihin kun tajusin etten oikein saanut henkeä. Rakastajani siirtyi hitaasti yltäni, ja korjasimme asentoamme. Emme jaksaneet vielä nousta, vaan mies kurkotti ylitseni ja kiskaisi yllemme huovan sohvalta. Käperryin hänen kainaloonsa ja nukahdin.

Aamulla lähdin palaveriin, askel ja mieli kevyenä. Edessä oli vielä pari yötä tässä kaupungissa, mutta emme olleet sopineet mitään jatkosta. Ilta näyttäisi olisiko baarimikkoni töissä, vai viettäisinkö yön omassa huoneessani edellisen illan tapahtumia mielessäni kertaillen.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute