Herkku-puhelin
Runkulla 1
Tarinoitsija

… Sain sähköpostiini linkin jollekin videochat-sivulle. No olihan se avattava kiinnostuksesta. Aluksi kuva oli hämärää ja joku linjan toisessa päässä oli myös suomalainen. Juttelu kääntyi naisiin ja vaihdettiin sitten mielipiteitä vaimoista. Omani vaalea ja uhkea kolmekymppinen typy. Kerroin mistä hän pitää ja millaista seksiä harrastetaan. Kaveri toisessa päässä tuntui olevan kovin kiinnostunut asiasta ja tiedusteli että panettaako minua ja sehän oli selvää.

Juttu sai minut kiimaan sen verran että oli pakko ottaa kyrpä käteen ja alkaa veivaamaan. Minulla sattui olemaan kamera koneessa ja kundi halusi nähdä. No ajattelin että kai sitä voisi kerran koittaa niinkin. Asettelin kameran paikoilleen ja aloin vetelemään. Kaveri toisessa päässä piti näkemästään ja kysyi onko meillä mitään seksileluja. Otin vaimon pienimmän sauvan esiin jä näytin sitä. Myös alusvaatteet kiihottivat minua ja myös häntä. Hain vaimon pikkupöksyt pyykkikorista ja näytin myös niitä. Ne oli aika seksyt melkein läpinäkyvät punaiset pikkuhousut.

Kundi linjalla halusi että vetelisin niihin vaimon pikkuhousuihin. Ajatushan kiihotti suuresti ja ajattelin toteuttaa hänen toiveensa. Minua taas kiihotti se tehdä jotain tuhmaa ja niin että joku näkee sen. Toisessa päässä kundilla oli selvät halut ja hän kertoi miten haluaa minun tekevän sen. Sauvaa ei tarvittu tällä kertaa vaan pelkät pikkuhuosut saa riittää. Levitin ne jalkojen päälle auki ja istuin tuolin reunalla ja runkkasin menemään. Linjalta tuli kannustusta ja kiihotusta sen verran paljon että en jaksanut kauaa pidätellä.

Lastini lensi kaaressa ylös ja tippui vaimoni pikkuhousuille. Sitä tulikin paljon ja voimalla sen verran se kiihotti minua. Ja kaikki näkyi myös hänelle. Tuli aika sotku ja laitoin linjan kiinne ja aloin siivoamaan. Ajatus paljastella ihan vieraalle kiihotti paljon. Ehkä vielä uudelleen...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute