Herkku-puhelin
Nettiseuraa
Make^

Olin pitkään etsinyt seuraa netistä kunnes vihdoin ja viimein nuori nainen lähetti minulle sähköpostin jossa hän kertoi kiinnostuneensa ilmoituksestani ja haluaisi mennä kanssani leffaan ja tutustua hiukan ennen kun tehdään mitään vakavampaa, olin innoissani kun sovimme treffit Sinin kanssa huomiseksi.

Olin leffateatterin aulassa ja näin tämän nuoren naisen. Hän oli paljon paremman näköinen mitä kuva oli antanut ymmärtää. Hänellä oli pitkät tummat viistoon vähän repaleisen näköiseksi leikatut hiukset nätti iloinen ilme pienet pystyt rinnat ja mikä parasta pieni muodokas peppu jota peitti pieni minihame. Menin juttelemaan hänelle ja päätimme mennä jonnekin hiljaiseen elokuvaan missä olisi mahdollisimman vähän väkeä, koska halusimme tutustua paremmin.

Kun olimme päässeet sisään menimme vierekkäin syrjäisimpään nurkkaan iloksemme huomasimme että samassa salissa oli vain kymmenisen muuta ihmistä. Emme oikeen pystyneet keskittymään elokuvaan vaan juttelimme hiljaisella äänellä omiamme. Hetken juteltuamme Sini painoi huulet huuliani vasten ja alkoi pyöritellä kieltään kieleni ympärillä samalla himokkaasti sitä imien. Minä laskin käteni hänen reidelleen ja aloin silittää häntä hiljalleen hivuttaen kättäni kohti minihameen alareunaa. Sini kysyi että olenko varma ettei kukaan huomaa? painoin vain sormeni hänen huulilleen vinkiksi. Siirsin käteni varovasti hipoen hänen sisäreidelleen hieman minihameen alle Sinin reidet aukesivat vähän ja posket alkoivat punottaa. Hymyilin hänelle samalla kun siirsin kättäni hänen pikkuhousujen päälle hieman klitorista silittäen. Sinin hengitys alkoi vähän kiihtyä joten siirsin pikkuhousut pois vaon edestä vedin kerran hellästi sormella vaon päästä päähän ilokseni huomasin Sinin olevan aivan märkänä. kastoin sormenpääni ja aloin hellästi hieroa Sinin pientä klitorista. Hänen lantionsa alkoi nytkähtelemään ja aina välillä pääsi pieni huokaus. Sini kysyi hiljaa että haluisinko lähteä samantien kämpille. Vastasin työntämällä yhden sormen hänen kireään pilluunsa, tunsin miten pillu alkoi värähtelemään joten aloitin hieman tarmokkaamman työntämisen samalla heiluttamalla sormeani. Siniltä pääsi inahdus ja tunsin miten hänen pillunsa sykki sormeni ympärillä samalla kun jatkoin pitkillä hitailla työnnöillä kunnes värähtelyt loppui nautin katsoa miten Sini nautti ja vääntelehti orgasmin vallassa miltei heti sen jälkeen kuulin kuiskauksen "mä haluun sut heti nyt lähetään"

Lähdimme elokuvista puoli tuntia ennen kuin se loppui tilasimme taksin ja menimme Sinin asunnolle. Matka sinne kesti ikuisuuden ja tuntui lähes sietämättömältä.

Vihdoin kun pääsimme asunnolle otin Siniltä paidan ja rintaliivit pois näin kuinka hänen täydelliset pienet pystyt rinnat nöpöttivät nännit kovana. Sini lähti kävelemään kohti makuuhuonetta kutsuvasti lantiotaan heiluttaen ja otti matkalta laatikosta vaaleanpunaiset käsiraudat katsoi minua silmiin ja hymyili. Otin raudat hänen käsistään jonka jälkeen laitoin Sinin kädet selän taakse kiinni ja kaadoin sängylle menin hänen päälleen ja suutelin häntä hellästi. Aloin nuolla hänen kaulaansa kiusaten häntä loppuun asti. Hiljalleen aloin siirtyä alaspäin siirryin Sinin pieniin nöpöttäviin rintoihin, näykkäisin toista nänniä minkä ansiosta Sini voihkaisi nautinnosta. Otin minihameen pois hänen päältään ja aloin nenällä silitellä hänen klitorista pikkuhousujen lävitse. Sini kiemurteli niin pahasti että päätin antaa vähän armoa ja ottaa pikkuhousut hiljalleen pois hänen täydellisiä sääriä pitkin jonka jälkeen Sini levitti reitensä kutsuksi. painoin kieleni hellästi Sinin klitorikselle jolloin hän voihkasi ja nytkähti nautinnosta. Aloin lipoa hänen kireää pilluaan koko vaon mitalta hitaasti nauttien sen märistä nesteistä. Sinin lantio alkoi liikkua edestakaisin minun nuolessa joten aloin tarmokkaasti lipomaan hänen pientä klitorista ja Sinin voihkinta voimistui voimistumistaan myös lantion liike alkoi kasvaa. siirsin kieleni vaon alareunaan ja aloin naida Siniä kielelläni, aloin tuntea miten hänen tiukka pillunsa alkoi supistella kieleni ympärillä. Sinin selkä meni kaarelle ja hän kiljahti orgasmin vallatessa hänen kehonsa.

Avoin käsiraudat ja Sini selätti minut välittömästi katsoimme toisiamme silmiin ja hymyilimme. nyt on sinun vuorosi Sini huohotti ja alkoi ottaa taitavasti housujani pois sen jälkeen hän alkoi nuolla terskaani hetken päästä Sini otti toisella kädellä kalustani kiinni ja otti miltei kokonaan sen suuhunsa ja alkoi imemään kulliani. Pikaisen suuhoidon jälkeen Sini kalustani kiinni ja istahti hiljalleen sen päälle. Tunsin kuinka tiukka pillu vähitellen oli juurea myöten kaluni ympärillä. Sini alkoi voihkia samalla kun alkoi hyväillä pillullaan minua pitkillä lanneliikkeillä, tunsin kuinka tiukka pillu puristi ihanasti munanvarttani huomasin kuinka Sinin pillu alkoi taas sykkimään samalla kuin kaluni paisui vielä vähän ja alkoi sykkimään molemmat huohotti nautinnosta kunnes Sinin selkä kaartui mutkalle ja koko nainen alkoi tärisemään orgasmin vyöryessä samalla minä sain elämäni parhaan orgasmini olimme molemmat taivaissa. hetken päästä Sini käpertyi kainalooni ja kuiskasi jäisitkö koko yöksi

Pistäkää rohkeesti vaan kommenttia ja kaikkea mitä tulee mieleen kaikki on tervetullutta :)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute