Herkku-puhelin
Anne
persettä

Anne opetti minulle tietokoneen alkeita töissä noin 15 vuotta sitten. Koneet eivät olleet ihan yhtä simppeleitä kuin tänään. Opin hitaasti mutta kuitenkin. Anne istui aina vieressäni. Kerran hän laski kätensä reidelleni ja hiveli kevyesti. Katsoin Annea silmiin ja näin himokkaan katseen. Paikka vaan ei ollut kovin hyvä, kun samassa tilassa saattoi poiketa useita firman työntekijöitä.

Anne ehdotti omaan toimistohuoneeseensa menoa. Siellä oli lukon takana parempi rauha harjoitella. Anne hiveli haarustaani ja kulli alkoi seistä, mistä hän innostui yhä enemmän. Aloimme suudella hyväillen toisiamme. Pujotin Annen puseron pään yli ja riisuminen jatkui, kunnes olimme alusasuissa. Annella oli perustangat ja isojen rintojen suojana kauniit rintsikat. Minulla oli bokserit tiukkana, kun kävin kiimaisen naaraan kimppuun.

Anne seisoi selin minua vasten, ja suutelin niskaa rintoja hyväillen. Anne työnsi kätensä housuihini ja puristeli kulliani. Kun avasin rintaliivien hakaset, sain nähdä kauniit rinnat, joissa oli leveät nännipihat ja pienet terhakat nännit. Rintoja oli mukava katsoa ylhäältäpäin, Anne kun oli minua aika paljon lyhyempi. Rinnat saivat hyväilyä, ja toinen käteni oli Annen pikkuhousujen sisällä. Melko karvainen pillu odotti ottajaansa. Laskin pikkuhousut alas ja Anne astui pois niistä ja kallistui nojaamaan työpöytään haarat levällään. Otin bokserini pois ja menin Anneen kiinni. Työnsin kullini haaroihin ja nytkytin sillä pillua hyväillen.

Kullin varsi kastui Annen pillulimasta. Otin kullistani kädelläni kiinni ja hieroin klitorista terskalla. Anne puski persettään minuun ja sylki käteensä monta kertaa, veteli syljen kulliini ja asetti kullin peräaukolleen. Työnsin hiljaa sisään tiukkaan aukkoon. Vastus oli melkoinen enkä meinannut saada kullia sisälle. Anne nytkytti persettään ja kulli upposi vähän kerrallaan suoleen. Kun sain sen kokonaan sisälle, jäin paikoilleni tunnustelemaan kireää persettä klitorista samalla hivellen. Annen alkaessa liikkua persettään vempaten, hän voihki ja nytkyi vaativasti edessäni. Perseen tiukkuus sai melko nopeasti palleihini supistuksen, mikä edeltää laukeamista.

Anne oli ihan omassa maailmassaan, kun työnsin kullia koko ajan nopeammin sisään. Hän voihki, ja perse tiukkeni, kun hän ulvahti ja laukesi. Hivelin klitorista, kun otin hurjan loppukirin ja purkauduin Annen tiukkaan perseeseen. Kulli nyki monta kertaa, kun sperma pursusi suoleen.

Olimme sisäkkäin ja tasoitimme hengityksen. Kun vedin kullini pois Annen perseestä, kuului lörähtävä ääni ja spermaa valui norona. Anne istui kuitenkin konttorituoliinsa välittämättä sperman valumisesta. Hän oli raukean näköinen ja sanoi "kiitos".

Olin hetken hiljaa katsellen hänen kaunista vartaloaan, kunnes kysyin, oliko hän mieltynyt enemmän persepanoon kuin pilluun. Hän sanoi molempien olevan mieleen, mutta perse oli jotenkin herkempi ottamaan nautinnon kullista. Itse en ollut niin perseen himoitsija, mutta ei se reikä täysin outokaan ollut.

Menin kontalleni Annen eteen ja nuolin tämän häpyhuulia. Hän levitti reitensä ja työnsin tuolin pöytää vasten, ettei se karkaisi alta. Vedin Annen tuolin etureunaan ja pääsin esteettä nuolemaan pillua. Hän nosti jalat käsinojien yli, ja painoin sormen persereikään runkaten samalla, kun nuolin klitorista ja häpyhuulia. Anne nautti silmät kiinni ja huokaili taas raskaasti, kun sai mitä tarvitsi. Runkkasin sormeani melko rajusti perseessä, kun väliliha nytkähteli ja Anne alkoi tulla uudelleen. Pumppasin vinhasti sormella, kun Anne voihkaisi ja vapisi orgasmin tullessa. Jatkoin nuolemista ja perseen runkkausta, kunnes hän rentoutui.

Runkkasin kulliani uuteen seisokkiin ja nostin Annen syliini. Ohjasin kullin pilluun ja hypitin häntä rajusti. Kuumotus tuntui taas palleissa.

"Älä laske sisään!" Anne sanoi hätäisesti. "Haluan saada spermaa suuhuni." Kulli pois pillusta ja Anne kontalleen lattialle, suu avoinna valmiina, kun runkkasin kulliani.

Ensimmäinen roiskaus meni hiuksiin ja toinen silmään. Suuhun riitti kuitenkin sen verran, että Anne purskutteli spermaa suussaan ja näytti kieltään ennen kuin nieli lastin. Hän pyyhki silmästään sperman ja vei sen suuhunsa. Kullini roikkui vielä melko paksuna, kun Anne alkoi nuolla sitä imien viimeiset nesteet mitä sai.

Vaikka Anne oli laittanut varattu-valon palamaan toimistonsa oven ulkopuolelle, joku koputti. Anne huudahti, ettei nyt ehdi, kun on tärkeä puhelu kesken. Kuului askeleita, kun koputtaja meni toimistokäytävää poispäin.

Anne nousi ja painautui kiinni minuun ja kurkotti suutelemaan sperman makuisen suudelman. Jotenkin ajatus siitä, että kulli oli ollut perseessä ja että nyt sain myös maistiaiset paskasta, etoi, mutten sanonut mitään. Anne avasi työpöydän laatikon ja otti paperipyyhkeitä, joilla pyyhimme suurimmat limat. Pyyhin Annen hiukset spermasta ja kasvot myös.

Annen sisäreidet olivat ihan limassa eikä paperia ollut tarpeeksi niiden pyyhkimiseen. Anne otti pikkuhousunsa ja pyyhki loput niihin ja tiputti ne roskiin. Minä puin päälleni. Kullini oli ihan tahmea lemmenlimasta, mutten antanut sen haitata. Kello oli kaksitoista ja päätimme ajaa lounastauolla Annen asunnolle peseytymään.

Kun olimme suihkussa, Anne koitti kulliani ja sai sen taas seisomaan. Hän pyllisti perseensä ja levitti pakarat. Hän halusi minut taas persereikäänsä, mutta työnnyinkin pilluun ja nytkytin nopeassa tahdissa suihkuveden valuessa päällemme. Anne piti suihkutelineestä kiinni ja heilui edessäni, kun painoin rajusti kulliani pilluun. Kun tunsin orgasmin tulevan, vedin kullin pois pillusta ja työnnyin nopeasti Annen persereikään.

Purkauduin suoleen karjahtaen ja rynkytin rajusti. Anne ei saanut orgasmia, mutta vedettyäni kullini pois perseestä painoin hänet wc-pytyn kannelle, levitin jalat ja aloin hivellä pillua ja klitorista. Anne tuli mukaan ja voihki taas äänekkäästi: "Nuole lisää, taas tulee!" Annen vartalo vapisi ja jännittyi, kun hän sai orgasmin. Perseestä purkahteli spermaa, kun lantionpohja nytkähteli pillun ja persereiän tahdissa. Anne valahti ihan veltoksi, ja nostin hänet syliini rauhoittumaan. Sitten pesut kellon ollessa jo puoli kaksi. Menimme kuitenkin rauhassa takaisin töihin jatkamaan tietotekniikan opiskelua.

Siitä lähtien rakastelimme aina tilaisuuden tullen. Tapailimme myös vapaa-aikana, vaikka molemmat olimmekin varattuja. Tarvitsimme toisiamme täydentämään jotain sellaista, mitä vakituisten kumppaniemme kanssa jäimme vaille. Minä olisin tullut heti torjutuksi, jos olisin yrittänyt yhtyä perseeseen vakikumppanini kanssa.

Lopulta me jäimme kiinni menessämme minun luokseni rakastelemaan, kun oma kaverini tuli yllättäen kotiin sairastuttuaan kesken työpäivän. Olin nussimassa Annea perseeseen emmekä kuulleet, kun ovi avattiin, vaan huokailimme hurmiossa, kunnes laukesimme. Kumppanini katsoi ihan järkyttyneenä ja huusi kiroillen ennen kuin lähti ovi pamahtaen.

Anne kertoi asiat myös omalle kaverilleen, ja eihän siinä mennyt kuin pari päivää, kun hekin muuttivat erilleen. Nyt alkoi välillämme sellaiset irstailut, etteivät ne tähän mahdu tällä kertaa, mutta kaikki reiät olivat käytössä ja Anne runkkasi myös minun persettäni usein.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute