Herkku-puhelin
Pääsiäinen
Kaverin emäntää

Muutama vuosi taaksepäin olimme ystäviemme kanssa pääsiäisenvietossa heidän luonaan Oulun lähikunnassa. Pariskuntia oli kokoontunut entiseen malliin ajanviettoon ruoan, juoman ja saunomisen merkeissä.

Sauna alkoi olla valmiina ja mentiin miehissä saunaan. Muutamat vaimot olivat käyneet kanssamme saunomassa silloin tällöin, sivistyneesti heillä oli pyyhkeet päällä lauteilla. Ajatukseni oli karkaillut jo aiemminkin Marin muotojen seurailuun, mutta sen kummempaa ei ollut tapahtunut.

Nyt olin huomaavinani, että hänellä oli mielenkiintoa meidän miesten paljasta pintaa kohtaan ja aloin seurata tarkemmin. Mari liikkui levottomasti ja hikoillessa alkoi pyyhe tarttua nahkaan kiinni. Näkymät vaan parani - muutkin miehet huomasivat sen. Lähdin kuitenkin pois löylyistä ennen kuin seisokkini tulisi kaikkien huomaamaksi - Mari sen oli jo huomannut.

Muut jäivät saunomaan ja menin huilimaan kuistille muiden joukkoon. Marin mies alkoi olla valmis jo sohvalle nukkumaan. Osa miehistä jatkoi saunomista ja Mari tuli myös vilvoittelemaan. Kuistilla oli muitakin kaljoittelemassa, mutta hivutin hiljalleen käteni reidelleni ja siitä minun ja Marin kädet kohtasivat pöydän alla. Mari säpsähti ja katsoin minuun ja niksautin silmää. Marin pää kääntyi pois ja ajattelin , että nyt tuli virhe - paha virhe. Mari ei kuitenkaan lähtenyt pois vierestäni vaan jatkoi oluen siemailua.

Väki väheni saunan puolella, joten ilmoitin meneväni loppulöylyyn ja pesulle. Istuskelin lauteilla ja huomasin oven kolahtavan - Marikin tuli löylyyn. Lyhyen istuskelun jälkeen Marin pyyhe vahingossa aukesi eikä hänellä ollut hirvee kiire sitä laitella takaisin. Nyt tai ei koskaan ajattelin ja mietin miten saisin tilanteen etenemään.

Käännyin ja laitoin makaamaan lauteille, jolloin Marilla oli suora näköyhteys jalkoväliini , jossa kullini heräili jo kummasti. Ajattelin kysyä Marilta mitä hän oli säpsähdellyt kuistilla, mutten ehtinyt. Mari tarttui kulliini ja alkoi runkata mitään sanomatta. Sanoin ettei tämä nyt näin onnistu ja käänsin hänet selälleen ja työnsin pääni hänen jalkojensa väliin . Kiertelin kielelläni ympäri nivusia ja lopulta kieleni työntyi pillun huulille. Mari oli aivan märkä ja ynähti kun kieleni osui klitorikseen. Jatkoin reipasta nuolemista ja peppu alkoi vatkata villisti. Mari huokaili ja pyyteli jo naimaan.

Jatkoin kuitenkin ja sain ekan villin orkun aikaiseksi. Nyt Mari ei enää kysellyt vaan tarttui käteeni ja veti perässään pesuhuoneeseen ja kyykistyi kontalleen: Nai takaapäin ja heti ennen kuin joku tulee. Kahdesti ei tarvinnut käskeä ja ujutin kullini pillun huulille ja aloin naida kovaa kyytiä. Mari vonkui alla ja liikkui edessäni niin että oli vaikeeta pysyä mukana. Kullini alkoi ilmoittaa räjähdysvaarasta, joten tiukensin tahtia jotta ehdin laueta. Samassa Mari ynisi jotain ja orkkuni lähti välittömästi liikkeelle.

Makasimme pesuhuoneen lattialla hetken ja sitten nopeasti ryntäsimme takaisin löylyihin. Sain jalkani ristiin ja ovelta kuului natinaa...

Jatkuu jos haluatte - palautetta toivotaan.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute