Herkku-puhelin
Linnean pieni panotesti 2/2
Ulpu

HUOM! Juonen etenemisen kannalta suosittelen lukemaan ennen tätä novellia sarjan ensimmäisen osan.

-

Vielä kotonakin Linneasta tuntui, että pukumiehen spermaa valui ulos hänen pienestä haarahalkiostaan. Tietenkin hän oli siistinä tyttönä käynyt vielä hotellissa kylpyhuoneessa suihkuttelemassa alapäätään bideellä, mutta vartalosuihkun hän otti vasta kotona, koska oli yhä närkästynyt tapahtuneesta. Linnean kiivasta mieltä lauhdutti kuitenkin se, että hän oli pitkästä aikaa saanut spermalastin suoraan paljaaseen pimppaansa luotettavan miehen toimesta. Se tekee monesti naisen onnelliseksi. Tästä herkusta Linneakaan ei ollut voinut useinkaan nauttia, koska hänen kaltaisensa himokkaan nuoren naisenkin täytyi olla kyllin järkevä joka paikassa jylläävien sukupuolitautien suhteen. Kerran hän oli jo huolimattomuuttaan saanut käydä lääkekuurit ja hoitotoimet lävitse, kun erehtyi antamaan paljaalla nuorelle, vallattomalle kruisaajalle. Mutta pukumies oli toista, sillä häneen saattoi luottaa. Ja Linnea rakasti sitä, että mies syöksi siemennesteensä hänen halukkaaseen tussuunsa, mistä mällit sitten aikaa myöten valuivat riettaasti ulos hänen kävellessään.

Keskellä yötä sai Linnea tekstiviestin. Herra pukumies uskalsi sittenkin ottaa yhteyttä häneen. Kenties vaimo ja lapset olivat nukkumassa, kun mies näpytteli kiihkeästi kännykkäänsä. Unisena Linnea tavasi viestiä, jossa pukumies ehdotti illallista heti seuraavaksi päiväksi jossakin naapuripaikkakunnan tasokkaassa ravintolassa. Lisäksi hän mainitsi ostaneensa Linnealle pienen yllätyksen. Niinpä tietysti, Linnea ajatteli melkein kyllästyneenä. Pukumiehet ja isot kihot olivat juuri tuollaisia, kuten hän oli kuvitellutkin jo etukäteen. Nämä olivat huonoja panomiehiä, jotka onnistuivat tyydyttämään sängyssä vain omat seksuaaliset tarpeensa, mutta eivät naisten vaativia haluja. Ja sitten ne yrittivät pitää pikku panotyttönsä itsellään lahjomalla ja hemmottelemalla. Rahalla, rahalla, rahalla tietysti, koska sellaiseen elämään rikkaat elitistit ovat tottuneet. Raha korvasi jopa huonon seksin, ja Linnea ymmärsi ensimmäistä kertaa erittäin hyvin, miksi kiimaiset, nuoret naiset ottivat itselleen vanhan, äveriään ukon. Hänellä oli toki ollut epäilyksensä, mutta nyt asia oli hänen suoraviivaisessa mielessään täysin selvä. Vain rahan takia naiset sietivät rikkaita setiä, joista lukemattoman monet olivat varmasti munattomia ja surkeita sängyssä. Tai pöydällä, tai suihkussa, hississä, varastossa, työpaikalla tai rannalla. Missä tahansa yhtä onnettomia. Nämä saivat naisen pysymään luonaan vain rahan ja lahjonnan ihmeellisellä voimalla.

Aluksi Linnea aikoi lähettää takaisin tylyn viestin, mutta hänen viekkaassa naisenmielessään sikisi nopeasti houkuttava ajatus. Voisihan hänkin nauttia ainakin jonkin aikaa tämän varakkaan solmioherran rahakkaasta suosiosta. Hän antoi ihan mielellään pillua ilmaiseksikin tällaiselle löydölle, mutta päätti alentua vielä niin alhaiselle tasolle, että ottaisi rahojen, niillä ostettujen huvitusten ja kalliiden lahjojen muodossa pienen korvauksen omasta anteliaisuudestaan. Sitähän mieskin selvästi halusi, joten miksei Linnea olisi voinut käyttää tilaisuutta hymyilevin huulin hyväkseen. Sen hän aikoi tyytyväisenä tehdä, ja asetteli sanansa vastausviestiin paremmin kuin hyvin.

Määrätietoisena naisena Linnea oli päättänyt kuitenkin toteuttaa testinsä toisen osion ennen pukumiehen uutta tulemista. Häntä kieltämättä kutkutteli ajatus rikkaan panohoitonsa jälleentapaamisesta, sillä hän aikoi opettaa tämän todelliseksi sänkykamaripedoksi taitavilla otteillaan. Johtajamiehessä oli varsin runsaasti aineksia kehittyä vielä kunnon rakastajaksi, sillä Linnea uskoi vanhan koirankin oppivan uusia temppuja, kunhan vain hänenlaisensa kouluttaja osuisi ohjaksiin. Lisäksi hänet vieläpä palkittaisiin ylellisesti tästä opetustoimestaan.

Nämä nautinnolliset suunnitelmat saivat Linnean punaiset huulet kaartumaan suloiseen hymyyn, kun hän asteli uhkea peppu keikkuen ja korot kopsahdellen pitkin kaupungin katuja seuraavana päivänä. Rinnat olivat pystyssä, koko olemus sai miehet ja pojat kuolaamaan ja pudottamaan silmänsä. Mutta nyt ei ollut heidän vuoronsa saada herkkua. Tänään oli vuorossa joku onnekas laitapuolen kulkija, koska Linnea oli taas kerran päättänyt asian mielessään.

Linnean kauniit sääret veivät omistajansa kohti masentavaa rantakapakkaa, jonne tämä upea cityihminen tuskin muulloin olisi koskaan viitsinyt astua. Mutta kun hän kerran nyt oli päättänyt suorittaa testinsä, ei häntä mikään enää estellyt. Seutu oli rähjäistä ja kaikenlaista tavaraa lojui pitkin ja poikin joka paikassa. Väki osoittautui tälle sotkuiselle seudulle uskolliseksi, koska se oli yhtä likaista ja sekavan näköistä sakkia. Joku mustaksi itsensä tahrinut miestä muistuttava olento vihelsi lujasti Linnean namupeffan perään. Toinen taakse jäävä kuvatus tuntui nähneen enkelin ja raapi hölmistyneenä muniaan kusiroiskeisten housujensa läpi. Linnean mielessä livahti nyt pieni inhon tunne. Ehkä hän sittenkin oli tullut liiankin laitapuoliseen paikkaan. Täytyi katsoa näistä silsaisista variksenpelättimistä joku vähemmän veneerisen näköinen kundi, nainen tuumaili. Ja olihan hänellä onneksi mukanaan kondomeja.

Hirveä löyhkä pyyhkäisi vasten Linnean puuteroituja kasvoja, kun hän avasi kapakkaläävän oven ja astui korkokengillään sisään tähän kuppaiseen räkälään. Kapakan savuisessa huoneessa istui viisi puliukkoa, jotka olivat toinen toistaan kännisempiä. Tiskin takana tuijotti lihava eukko tulijaa tuikeasti. Hänen t-paitansa oli kainaloiden kohdalta hionnut runsaasti ja hiukset näyttivät kaipaavan ankarasti kunnollista pesua. Linnean terävä katse sivalsi läpi kämäisen joukkion, mutta yhdestäkään tenu-ukosta ei näyttänyt olevan hänen tarkoituksiinsa. Nämä olivat vieläpä varsin vanhaa joukkoa pärstäkertoimiensa perusteella, tai sitten neste- ja savukepitoinen elämäntyyli olivat tehneet tehtävänä säälimättä.

Linnea keimaili itsensä kassalle ja nirsoilevan valikointinsa jälkeen tyytyi vain yhteen limonaatipulloon. Isokokoinen naismyyjä iski tavarat tiskiin ja Linnea maksoi mitään sanomatta. Sitten hän vetäytyi juomineen hämyiseen nurkkapöytään. Juopot vahtasivat häntä sameat silmät päässä seisoen. Ämmän antama juomalasi oli ihan visvainen ja epähygieenisesti naarmuttunut. Niinpä Linnea ei välittänyt juoda siitä vaan vei pullon huulilleen ja kaatoi juomaa kuivuneeseen kurkkuunsa. Samalla hänestä alkoi tuntua, että oli ehkä sittenkin huono ajatus tulla näin saastaiselle alueelle. Mutta ylväs ihminen ei virheitään myönnä edes itselleen, ja Linnea sattuu olemaan juuri tällainen ylväs olento. Niinpä hän kumosi hetkellisen katumuksensa limonaatin mukana jonnekin upoksiin, löi pullon takaisin pöytään ja tuijotti jokaista puliukkoa vuorotellen suoraan silmiin.

Linnea aikoi viipyä haisevassa paheiden pesässä vain kymmenen pitkää minuuttia. Ellei siihen mennessä saapuisi edes kohtalaista panomiestä paikalle, hän poistuisi paremmille apajille. Äkkiä yksi vanhoista juopoista kolisteli pystyyn pöydästään ja hortoili tiensä Linnean luokse. Mahdoton lemu levisi tulijan mukana ja Linnean täytyi kääntää kasvojaan hieman sivuun pakon edessä. Känniläisellä tuntui olevan housuissaan muutakin kuin munat.

- Oot sä joku huorra, perkele? ukko sammalsi ja vaappui edestakaisin tuoliin nojaten.

- Vittu, enpä oo, Linnea kivahti takaisin ja hänen teki vastustamattomasti mielensä potkaista tältä pultsarilta pallit tohjoksi.

- Annat sä silti mulle pillua, kulti? Kato hei, kato, mä en oo saanu! Pitkään aikaan en oo saanu tussukkaa hei! juoppo örvelsi ja haroi likaisella kourallaan kohti Linnean kauniita, vaaleita hiuksia.

- Antikainen meinaa päästä vitulle! huusi toinen juoppo omalta paikaltaan ja nauroi päälle limaisesti.

- Hei kato, anna mulle vähän vittua, vaikka sä ootkin tollanen saatanan luxushuorra! soperteli tämä Antikainen edelleen kännisesti Linnealle.

- Painu helvettiin, Linnea sähähti punaisten huultensa välistä käärmeissään.

- Perkele, mä tahdon pillua nyt! Sä annat kans sitä mulle! hurjistui puliukko ja horjahti humalassaan suoraan Linnean päälle.

- Vittu! Apua, mee pois! kirkui Linnea haisevan örveltäjän alla, joka makasi koko painollaan hänen päällään ja uhkasi vetää hänet tuolilta alas lattialle.

- Nussi sitä huoraa! huusi joku muista vanhoista kännikaloista ja nauroi päälle paskaisesti.

- Me tullaan sitten liukkaille, jumalauta! rähisi toinen perään.

- Nyt loppui, saatana! ärähti lihava naismyyjä ja hyökkäsi esiin takahuoneesta niin, että kapakan lattia tärähteli tämän norsun painosta.

Ämmä tempaisi yhdellä rajulla liikkeellä, kaksin käsin tosin, puliukon kiljuvan Linnean kimpusta ja lähti retuuttamaan tätä ovelle. Samalla ronski emakko murisi ärhäkästi, ettei hänen saluunassaan ruveta raiskaamaan nuoria naikkosia vastoin näiden tahtoa. Hän kun ei halunnut olla yhtään enempää tekemisissä sinipukuisten kanssa kuin oli pakko. Akka heitti mahtipontisesti juoppo-Antikaisen ovesta ulos ja huusi perään, että huomenna vasta saisi tulla takaisin ryypiskelemään. Pultsari kuului kiroavan rajusti pihalla.

- Mene sä tonne kabinetin puolelle, lihava eukko sanoi hikisenä Linnealle ja osoitti riekaleista verhoa oviaukon edessä.

Noustessaan tuolista Linnea keräsi mielessään arvokkuutensa takaisin, vaikka hänen sydämensä hakkasi vieläkin puliukon panoyrityksen jäljiltä. Tosin Linnea oli aivan varma, että hän olisi pian selviytynyt itsekin hyökkääjästä, kunhan olisi saanut monotettua tätä tuntuvasti munille. Näin hänen itsetuntonsa ja luja ulkokuorensa olivat taas hetkessä yhtä eheät kuin ennenkin. Hän tempaisi pienen olkalaukkunsa tuolin selkänojalta ja kopsutteli kengillään hämyiseen takahuoneeseen emakon neuvon saattelemana.

Hämmästys näkyi korkeintaan Linnean laajenneista silmäyksistä, sillä ei se muilta osin voinut näkyä. Mies istui paikoillaan tässä niin kutsutussa kabinetissa kuin olisi istunut siellä koko ajan. Miksei tämä tullut äsken pelastamaan makaamisyritykseltä, nainen tuhahti mielessään ynseästi. Mutta Linnea ei voinut olla huomaamatta, että tämä mies oli juuri sitä ikäluokkaa kuin hänen pikku panotestilleen oli suotavaa. Terävä arvio tuomitsi miehen Linnean päässä 44-48 vuoden ikäiseksi. Tämä oli kylläkin varsin karkean oloinen ja vaihtelevaa elämää viettäneen näköinen, eikä Linneankaan ikäarviointi voinut aina sellaisissa tapauksissa pitää paikkaansa.

Mies oli ilmeisesti äsken tuprutellut jonkin halvan tupakan kabinetissaan, koska ilma oli vielä kitkeränä sinisestä pöllystä. Linnea istui mitään sanomatta nuhruiselle sohvalle, jollaisen hän muisti nähneensä joskus lapsena mummolassa. Mutta nyt oli pidettävä päässä vain lujia ja voimakaslinjaisia ajatuksia eikä mitään onnellisia lapsuusmuistoja, hän päätti. Mies silmäili rennosti Linnean olemusta ja alkoi nauraa matalasti itsekseen. Tällä oli ajamaton, monen päivän risuparta naamassaan. Se alkoi jo harmaantua paikoitellen. Myös tummanruskeissa, rasvaisissa hiuksissa oli harmaata sivuilla. Kasvot olivat kuluneet ja uurteiset, niin kuin ikänsä juoneilla ja tupakkaa polttaneilla yleensä on. Linnea ei tuntenut minkäänlaista pelkoa tämän oudon tyypin seurassa, sillä hän oli jälleen oma voimakas itsensä.

- Miksi sä oot tänne tullut? mies kysyi yllättäen hieman käheällä äänellä.

- Vittuako se sulle kuuluu, Linnea vastasi tyynesti.

- Anna mä arvaan: tollaiset nuoret nartut tulee tänne hakeen kunnon kyrpää, kun stadista ei saa. Panettamaan itteään kunnon karjuilla, mies laukaisi ja nauraa hykerteli päälle.

Linnean täytyi myöntää mielessään, että tämä miehen toteamus osui harvinaisen oikeaan ja saattoi saada hänet jopa näyttämään hieman yllätetyltä ulospäin. Samassa mies nousi matalalta sohvalta ja tuli ihan Linnean viereen istumaan. Naisen nenään lehahti tupakan lisäksi halvan ja oksettavan partaveden lemu. Mies otti heti nuoresta neitokaisesta tukevan kainalo-otteen.

- Tiesinhän mä, saatana. Tollaiset kiimapimpsat hakee vaan tilaisuuksia tulla kunnolla nussituksi. Mä oon tavannut sunlaisias liian monia, helvetti. Mut tulit oikeeseen paikkaan, misu. Ruvetaaks sitten panemaan? lateli mies itsevarmasti.

Äijän raskas hengitys haisi Linnean nenässä yököttävästi. Myyjäemakko oli järjestänyt siis tällaisen tapaamisen. Kun Linnea ei osannut kieltäytyä mitenkään, alkoi tämä laitapuolen ”herrasmies” kähmiä häntä yhä tuntuvammin. Linnea tunsi jotenkin itsensä tällä kertaa voimattomaksi ja tahdottomaksi eikä pystynyt dominoimaan mitenkään tätä elämää nähnyttä körilästä. Vikkelästi mies sai pullautettua nuoren naisen aistikkaat rinnat puseron alta näkyviin, hieroskeli niitä ja maiskutteli saman tien jo suullaan nännejä koviksi. Korsto oli päättänyt panna Linnean nuorta lihaa, eikä mikään olisi häntä enää estänyt toteuttamasta tätä, ei edes Linnea itse. Mutta ei tämä tahdoton nainen halunnutkaan mitenkään estellä.

Haiseva rahjus vyöryi armottomasti painollaan Linnean päälle upottavalle retrosohvalle, jonka ruskeista tyynyistä pursui ulos täytenöyhtää. Kuuma suu imi ja maiskutti äänekkäästi naisen kaulaa eikä tämä voinut kuin nauttia sikamaisesta käsittelystä. Äijän karhea risuparta tuntui kuitenkin raapivan kipeästi herkkään hipiään rumia jälkiä. Siltikään Linnea ei saanut vihellettyä tätä ahnasta peliä poikki vaan jäi hiljalleen voihkien ja vikisten pummille alakynteen. Hän tiesi saavansa nyt sitä, mitä oli lähtenyt hakemaankin.

Kokeneen kulkijajätkän likaiset ja arpiset sormet ujuttivat tiensä nuoren naisen lyhyen hameen alle, kohti kutsuvaa lämpöä. Pian ne vetivät vaativasti pikkuhousuja pois Linnean pyhimmän edestä. Mies ähisi ja röhisi ja nujusi irstaasti parempiosaisen muijan päällä. Varmasti hänelle oli suuri nautinto päästä toteuttamaan karkeat mielihalunsa tällaisen unelmalöydön kanssa. Ensimmäinen sormi työntyi jo pillunhuulille ja siitä sisään tavaraan. Linnean huulilta pääsi vieno inahdus, joka sai monia vittuja kyntäneen hampparin nauramaan rahisevalla äänellään. Samalla hän työnsi toisenkin sormensa lisään tussuun ja tunnusteli sen liukasta sisäpintaa nautiskellen. Sormet pyörivät irstaasti edestakaisin Linnean pikku pimpassa ja tämä kiihotti kumpaakin aina vain enemmän.

- Mulla on kortsuja! Laukussa, sai Linnea sanottua niillä lujan tahdon jäänteillä, joita hänestä vielä hitusen löytyi.

- En mä käytä kumia, hykerteli hamppariäijä ja veivasi nautinnosta irvistellen sormiaan märässä loorassa.

- Mun kanssa käytät! kirahti Linnea yllättävän tuikeasti kesken herkistävän esileikin.

- Meinaaks? No katotaan kohta, perkele, kunhan mä oon kokeillut sun pillun, murisi laitapuolen jätkä.

Äkkiä hän vetäisi sormensa ulos Linnean liukkaasta pillusta, katseli niiden märkyyttä silmiensä edessä ja imaisi sitten nakit suuhunsa maiskutellen. Pillunesteiden maku näytti miellyttävän pummia suuresti. Samaan menoon korsto nousi naisen päältä istumaan, riisui likaisen paitansa yhdellä kiskaisulla ja alkoi availla äärimmäisen paskaisia farkkujaan. Niissä näytti olevan jos jonkin kokoista ja –väristä läikkää. Linnean rinta kohoili kiihkeästi hänen maatessaan voimattomana sohvalla. Hänen lollonsa pursuivat vapaina, kun röyhelöpusero oli riivitty niiden alle. Tisseissä sykkivät edelleen tämän hämärän juipin lujat hellimisjäljet.

Hamppari sai pian auottua housunsa ja potki ne kärsimättömästi jalastaan lattialle. Hänen tummanrusehtava mulkkunsa roikkui rujosti paksusta, mustasta karvapehkosta alaspäin. Linnea kurkotteli katsomaan raa’an miehen touhuja tissiensä välistä ja pystyi vielä vertailemaan kiihottuneessa mielessään pultsarimiehen kyrpää pukumiehen uljaaseen kulliin. Siinä missä herra johtajan kalu oli ollut siisti ja komea makupamppu, oli tämän hampin kyrpä ruma ja rosoinen ilmestys kaikessa karuudessaan. Se oli tumma ja härskin näköinen, ja perässä roikottelevat suuret pussitkin olivat todella ruttuiset ja epäsiistin näköiset. Miehen kehossa oli arpia, ruhjeita ja mustaa karvaa oikein runsaasti sekä lisäksi pari ellottavaa tatuointia. Koko likainen äijä oli rumine kyrpineen erittäin vastenmielinen ja yököttävä tapaus, mutta silti hän kiihotti ison mulkkunsa kanssa kiimaista Linneaa melkein enemmän kuin siisti herra pukumies. Pahimmat rentuthan tunnetusti kiinnostavat kaikkia naisia, ja Linneakin sattui vahvan suojakilpensä takana olemaan vain kiimainen naisihminen.

Linnea ei sanonut enää sanaakaan kondomista, kun hamppariäijä yhtäkkiä vetäisi pikkuhousut kokonaan naisen yltä ja riuhtaisi sitten hänen haaransa kovakouraisesti levälleen kuppaisella sohvalla. Sitten alkoi häijy hämärämies repiä pientä hametta Linnean vatsan päälle, jottei sekään olisi hänen tiellään. Suuri, kiemuraisten verisuonten peittämä ja alaspäin kaartuva jortikka lähestyi pultsarin kourassa maaliaan. Linnean vihreät silmät levisivät joka hetki enemmän pikkutyttömäisen otsatukan alla. Hän pälyili vuorotellen naurua hykertelevää karjua ja tämän rujoa kyrpää.

- Nyt koitetaan pillu, saatana! ärisi pultsari pelotellakseen nuorta tyttöä.

Voimatonta Linneaa ei kuitenkaan pelottanut vaan kiihotti äärimmäisen vinhasti. Ehkä häntä jossakin määrin jännitti tuleva, mutta ei missään nimessä pelottanut. Linneaako pelottaisi. Ei häntä juuri milloinkaan tai mikään pelota. Mutta hyvin erikoiselta ja hermoja raastavalta se silti tuntui, kun hamppi veti käheästi naureskellen löysän esinahkansa ruttuun tummanvioletin terskansa taakse. Linnea muisti, että pukumiehellä luumuke oli tullut itsestään siististi esille kullin jäykistyessä.

Tämän retkumiehen heppi vaikutti yhtä saastaiselta ja pesemättömältä kuin koko rumilus. Runsaan esinahan alla muhivat taatusti monen päivän eritteet, bakteerit ja muut, sukupuolitaudeista puhumattakaan. Mutta mies ei ollut suostunut käyttämään kondomia Linnean pyynnöstä huolimatta ja siihen oli Linneankin tyydyttävä, koska kyrpä kosketteli kiimaisena jo hänen pehmeitä häpyhuuliaan.

Hampparimies sovitteli käyrää kulliaan paremmin pillun suulle ja muljautti leveäreunaisen terskan-tatin sisään tiukkaan tavaraan. Herkistynyt Linnea aivan säpsähti kauttaaltaan, kun tunsi tämän härskin ukon saavan muhkean terskan työnnettyä hänen pilluunsa. Miehen rohtuneilta huulilta päästi nautinnollinen ja löyhkäävä ähkäisy. Haiseva laitapuolenkulkija kohottautui nyt suurena ja tukahduttavana vanhalle, upottavalle sohvalle Linnean päälle. Aluksi Linnea tunsi hukkuvansa ison miehen alle ja kaiken valon häviävän tästä muutenkin hämyisestä takahuoneesta. Hamppari työnsi jännittyneisiin käsivarsiinsa nojaten pitkää kyrpäänsä hitaasti sisään nuoren lutkan liukkaaseen naintitavaraan.

- Vitun hyvä luisto sun toosassa! kehaisi etova äijä limaisella kurkkuäänellään ja samalla Linnea tunsi kauniilla kasvoillaan vanhan viinan huurut.

Dominoinnin uhriksi vuorostaan joutuneesta Linneasta tuntui, että tämä tautinen juoppo tosiaan oli juuri sillä hetkellä hänessä äärimmäisen tarkkaavaisella kokeilumielellä. Hänhän oli sanonut kokeilevansa naisen pillun. Mutta Linnea oli luullut sen tapahtuvan karkeasti sormilla eikä suojaamattomalla mulkerolla. Loputtoman pitkältä tuntuva, jäykkä kulli jatkoi tunkeutumistaan läpi Linnean ahtaiden poimujen ja tiukkojen lihasten. Se oli kuin jokin raaka ja pahaenteinen väline tutkimusmatkallaan uudessa paikassa. Alakäyrä aisa tuntui pillussa aivan erilaiselta kuin pukumiehen melko suora ja juhlava jorma. Linneasta tuntui, että tämän hampparin mulkku käyristyi jonkin verran myös vasemmalle, koska se hankasi työntyessään niin ihmeellisellä tavalla hänen vaginansa kiimaisia onkaloita ja sai hänet värähtelemään nautinnosta.

Hämärämiehellä tuntui olevan mahdottoman pitkä ja kova nahkakärsä, ennen kuin se saavutti julkeasti määränpäänsä. Silti sitä tuntui jäävän vielä jonkin verran tussun ulkopuolelle. Kun kulli oli hitaasti saatettu paljaaltaan nuoren vitun pohjille saakka, alkoi hampparijätkä pyöritellä hiljalleen karvaista persettään Linnean haaroissa. Mulkku hiesti ja hankasi tussun pohjukassa ihanasti Linnean makuhermoja. Sen käyrät muodot kiusasivat naisen lihoja sietämättömästi ja itse lavea terskan-murkula lupsahteli tiukkuudessa raivokasta hekumaa nostattaen. Haiseva mies lysähti säälittömästi kokonaan itseään pienemmän ja yli puolta nuoremman naisen päälle. Paljoakaan ei kuppainen juippi välittänyt, sattuiko pikku lutkaan, sillä hänen teki mielensä vain nussia tätä nuorta tussua ja saada tästä kiimaisesta nartusta irti hyvät panot.

- Voit inistä mulle mun nimeä, pikku huora! Se on Juki, kähisi pultsari yllättäen kesken ähinänsä.

-Jukihh, Jukihh, oh Jukihh, uikutti Linnea heikkona ison miehen köyriessä häntä.

Retku kähisi ja korahteli tyrkkiessään tyttömäistä Linneaa ahneena sohvaa vasten. Hän makasi rosoisella ja hikisellä ruhollaan nuoren lutkansa päällä eikä välittänyt siitä, painoiko jokin kohta narttua vasten kipeästi vai ei. Tärkeintä oli, että kyrpä oli syvällä lutkan tussussa ja homma luisti helvetin hienosti.

Sellaisessa tilanteessa ei monikaan uskoisi määrätietoista Linneaa koskaan näkevänsä. Nuori, kaunis ja omavaltainen nainen makasi haarat rivosti levällään syrjäisen räkälän kämäisessä takahuoneessa, nuhruisella retrosohvalla ottamassa tuntemattoman hampparimiehen paljasta, haisevaa lerssiä kiimasta kastuneeseen pimppiinsä. Sinne tämä julkea nussimisase survoutui puristaviin syvyyksiin yhä uudestaan ja uudestaan ja huudatti namukasta Linneaa mennen tullen uskomattoman väristyksen voimalla. Inisevä Linnea sai orgasmin, joka vei hänen loputkin voimansa mahtavassa imussaan.

Kun hampparijätkä oli nussinut Linnean tiukkaa toosaa jonkin aikaa ja saanut kyrvälleen haluamiaan tussuvibroja, alkoi hän vetäytyä ulos tästä alleen hukkuneesta naisesta. Mies nousi ja veti mulkkunsa märästä reiästä äänekkäästi. Tässä välissä Linnean heikossa mielessä kävi ajatus räkälän muusta väestä, ankarasta myyjämammasta ja juoppolalleista. Niitä ei onneksi näkynyt missään. Ei edes emakkoa itseään. Mutta pakko niiden oli kuulla, miten takahuoneessa hässittiin ja voihkittiin. Kenties tämä oli harkittu juttu, että Linnea toimitettiin pantavaksi perähuoneeseen jollekin mieluisalle kanta-asiakkaalle. Se sopi tälle itsevarmalle nuorelle naiselle, vaikka kaikki menikin vähän eri tavalla kuin hän oli aikonut.

Linnea havahtui karmeaan todellisuuteen, kun hamppari-Jukin limainen kyrpä työntyi haisevana ja pilluneisteiden kastelemana hänen kasvojensa eteen. Se näytti entistä rumemmalta ja raaemmalta naisenottovälineeltä niin läheltä nähtynä. Pullistuneita verisuonia ja kurttuista miehen nahkaa, ja ennen kaikkea hajuaistia repivää löyhkää tulvi häneen eteensä.

- Laitetaaks nyt kortsu? Linnea kysyi hiukan unenomaisena.

- Vittu! Enkö mä, huora, sanonut sulle, etten mä käytä kumia!? No okei, kyllä mä olisin voinut harkita. Mutta vittu, tiiäks mitä? Sulla sattuu olemaan niin saatanan magea vittu, että mun oikeen tekee mieli ruikkia sinne siemenet! Jumalauta! Jos se olis ollut samanlainen löysä römpsä kuin sillä gimmalla, jota mä nussin pari päivää sitten, niin olisin voinut panna kuminkin. Kato, mun siemenet ei kelpaakaan ihan joka vittuun, pidä tää mielessäs, pikku lutka! Ne pitää ansaita kunnon pillulla! Juki örisi ja nauroi päälle räkäisellä äänellään.

Samalla, kun Linnean ehti vallata pienoinen epäilys kaikkien maailman sukupuolitautien suhteen, tarrasi Juki hänen pehmeisiin poskiinsa kovalla otteella ja työnsi toisella kourallaan haisevaa mulkkuaan hänen huulilleen. Suuri terska survoutui niljaisena Linnean kuumaan suuhun ja sen perässä ahtautui hyväiltäväksi myös osa pitkästä kyrvän varresta. Hamppariäijä yllätti Linnean tällä tempullaan niin, että neiti oli aluksi tukehtua tähän juroon heppiin. Juki tarrasi hempeilemättä Linnean blondiin päähän ja vääntäytyi paremmin tämän kasvojen eteen saamaan suuhoitoa. Korsto alkoi nylkyttää lujalla otteella Linnean kaunista nukkenaamaa omaa kyrpäänsä vasten. Välillä lerssi tökki käyränä suoraan naikkosen kurkkuun, välillä poskeen. Härski pultsumies käsitteli Linneaa kuin tämä olisi ollut vain halpa, pumpattava nukke. Vaikka Linnean kaltainen itsekäs narttu sieti kyllä saadakin tällaisen opetuksen osakseen.

Juki örähteli ja korahteli tyytyväisyyttään, kun Linnean imuttaminen tuotti hänelle herkkiä nykäyksiä ja hyvää oloa tässä paskassa, ansioituneita juoppoja hyljeksivässä maailmassa. Joskus pääsi sentään juoppokin nauttimaan elämästään ja se oli jotakin erityistä. Siksi ei Juki aikonutkaan päästää tällaista panoa helposti otteestaan. Omassa mielessään hän aikoi varmasti nussia omaa pikku huoratyttöään vielä monet kerrat pitkään ja häikäilemättömästi.

Linnean olo sen sijaan tuntui hetkellisesti varsin epämukavalta. Hänen päänsä oli suorastaan pyörällä miehen hallitsemasta vatkausliikkeestä, mutta hän yritti imeä tottelevaisesti inhottavan makuista nuljaskaa ja olla tukehtumatta siihen. Jukin ruttuiset pallit heiluivat rajusti suupanon aikana ja muksahtelivat välillä Linnean siroon leukaan, kun meno kävi niin hurjaksi. Onneksi se oli Jukille jo liikaa ja hän vetäisi röyhkeän mulkeronsa ulos pikkunartun suusta, jottei olisi lauennut väärään paikkaan.

Pian Linnea tunsi, kuinka pultsarijätkä asetteli kovakouraisesti häntä kontalleen ruskean sohvan päälle. Naisen pyöreä peppu nostettiin oikein tarkoin pystyyn ja hame siirrettiin huolellisesti selkään, ettei se nytkään olisi turhaan tiellä. Juki asettui nautiskellen muna suorana herkkupepun taakse ja ihaili ohi kiitävän hetken nuoren naisen peräpäätä. Pillu paljastui härskille miehelle kutsuvana juovana pehmeiden ja sileiden ihopoimujen välistä. Sinne olisi niin perkeleen hyvä työntyä kyrvällään, täytyi Jukin varmaankin maiskutella tätä näkyä. Ja sinne hän seuraavaksi työntyikin. Hänen elämänsä suurin nautinto oli yhtyä naiseen paljaalla vehkeellä ja tuntea tussun liukkaus ja tiukka vastaanotto. Tätä huumaa ei voittanut edes ryyppääminen.

- Helvetti, miten tekee gutaa! Melkein kuin neitsytvittu! Juki urahteli painaessaan voimakkaasti käyrää asettaan sisään Linnean suojaamattomaan vaginaan.

Linnea tunsi karskin Jukin tuimat pakaroiden iskut pyllistävää peppuaan vasten. Hänen tavaransa oli hyvin asetettu tarjolle ja sitä otettiin nyt erittäin halukkaasti. Tätä Linnea oli toivonut palavasti saavansakin osakseen. Hän rakastaa tulista panemista eri asennoissa, eri rytmeillä ja tekniikoilla. Pukumies ei ollut sellaiseen pystynyt, mutta kuvottava juopporenttu kyllä kykeni. Jukin käyrällä kyrvällä ja kokeneella nussimistaidolla oli sellaisia seurauksia, että Linnea laukesi jälleen parahtaen hänen otteessaan. Juki nauroi ronskisti naisen takana, irrotti puristelevat kourat lutkansa lanteilta ja piteli käsiään sivuilla levällään. Hänen perseensä muljutti kullia sykähtelevässä tuherossa hiljalleen ympäriinsä, sillä tämä roikale osasi nautiskella naisen herkistä hetkistä. Linnean tiukat orgasmipuristukset tuntuivat tekevän myös Jukin roistomaiselle olemukselle taivaallisen hyvää.

Kun herkullisen Linnean ynähdykset alkoivat jälleen vaimentua, Juki löi suuret, karkeat kouransa takaisin nussittavan nartun suloisille pyllykaarille. Mies puristi häijysti naikkosta otteessaan ja alkoi tykittää hurjaa tahtia kyrpää pillun tiukalle perälle. Lihat litisivät kiimaisesti ja Linnea ulisi varmasti niin lujasti, että huuto kiiri esteettömästi kapakan puolelle. Ehkä pelottava emakko piti siellä asiakkaansa, ne juopot, kurissa, koska uteliaita tirkistelijöitä ei ilmestynyt edes huoneen rievulla peitettyyn oviaukkoon. Kai Juki oli sen verran kova jätkä tässä räkälässä, että hänellä oli armoitetut yksinoikeutensa mellastaa läävän kabinetissa.

Kovaa ääntä alkoi pitää myöskin Juki. Hän oli nyt vasta päässyt kunnon vauhtiin ja yhtyi tuoreena sykkivään tytön-pilluun koko keski-ikäisen pultsarin kokemuksellaan ja mieskunnollaan. Meno yltyi rajuksi. Linneaa pantiin pitkästä aikaa niin villisti, että pulskat lollot hölskyivät valtoimenaan hänen hoikan olemuksensa alla. Kaunis Linnea oli kohottautunut sohvalla käsivarsiensa varaan kuin ennakoidakseen ulisten uutta laukeamista. Tässä eläimellisessä köyrimisasennossa Jukin käyrä siitin oli sietämättömästi ihanimmillaan Linnean mielestä.

- Lutka! Saatanan kiimainen narttu! Ota munaa! Vittu! Jukin isoa kyrpää lutkalle! räyhäsi hampparimies hurjistuneena ja jyskytti voimalla Linnean pieneen reikään, niin että se oli revetä.

Viimein tuli päätös Jukinkin mahtavalle pidätyskyvylle. Hän survoi käyrän siittimensä kunnolla nuoren naisen pillun pohjalle ja laukesi rajusti. Mulkku alkoi ruikkia peruuttamattomasti siemennestettä Linnean nuoreen tuheroon. Juki karjui raivokkaasti ja nytkähteli voimakkaasti Linnean pehmeyttä vasten. Linnea tunsi hampparin kovan panokärsän sykkivän ja nykivän sisuksissaan, kuvitteli sen laskevan hirmuiset määrät siemenmälliä häneen, ja laukesi näihin voimakkaisiin tunnelmiin itsekin. Linnea tunsi tukehtuvansa tuhnuisiin sohvatyynyihin, kun hänen oli hervottomana päästettävä itsensä painumaan niiden sisään. Naisen ulina hukkui sohvan paskaiseen ruskeuteen. Pillu oli äärimmäisen herkkä kolmannen suuren orgasmin jälkeen. Se värähti kipeästi jokaisella kerralla, kun Juki lupsutteli vielä lauennutta lerssiään siellä ja valutteli käyrästä varresta lisää siittiöistä lientä tavaraan.

Linnea odotteli voipuneena Jukin oksettavalta hieltä ja kiimaiselta nussimiselta tuoksahtavassa räkälän kabinetissa. Juki oli lähtenyt kiskomaan jotain kylmää kapakan puolelle ja ilmoittanut käyvänsä saman tien kusella. Pitkän naimisen jälkeen sen rakko kuulemma oli aina halkeamaisillaan. Linnea katseli ympärilleen. Hänen alapäänsä roikkui paljaana alas retrosohvalta, jolle oli valunut hänen rajusti nussitusta pillustaan Jukin voimakashajuista spermaa. Linnean sormet hapuilivat kohti levähtäneitä häpyhuulia. Ne värähtivät runneltuina jopa hänen omasta kosketuksestaan.

Nuoren blondin aistikkaat pilluhuuli-parat olivat äskeisen rasituksen jäljiltä yliherkistyneet. Jukin paksua, kiisselimäistä mälliä valui Linnean sormille. Hän veti sormensa sieraintensa alle ja haisteli tätä vaaleankellertävää limaa. Aine lemusi toisaalta kitkerän kuvottavalta, mutta toisaalta vastustamattoman kiihottavalta ja nautinnolliselta. Juki oli laukaissut Linnean pikku tussuun huomattavasti runsaamman lastin kuin pukumies, mutta Linnean päätelmän mukaan hampparin väkevät mällit olivat muhineetkin kauemmin kivespusseissa kuin herra johtajan vaaleanharmaa ja sivistyneen oloinen siemenneste.

Koska häikäilemätön Juki oli viipynyt asioillaan jo jonkin aikaa, päätti Linnea omatoimisesti paeta paikalta. Hänen isolla käyrällä, hampparin väärällä, runneltu alapäänsä vain oli niin hellänä, että pelkkä pikkuhousujen vetäminen jalkaan tuotti jo kärsimyksiä. Juuri silloin repäisi Juki paidattomana, pelkät paskaiset farkut jalassa räsyverhon syrjään oviaukosta ja astui sisään huuruiseen kabinettiluukkuun. Linnea jäi tuijottamaan häntä puolipukeissa, tissit vieläkin esillä.

- Hei hei hei!? Mihis sä aiot, lutkaprinsessa? Sä et mee mihinkään, perkele! komensi Juki ja hyökkäsi Linnean eteen suurena ja vahvana.

Aluksi Linnea luuli, että mies löisi häntä. Mutta Juki saikin naisen jäämään vielä räkälän takahuoneeseen muilla keinoilla. Hän suuteli kuumasti haisevalla turvallaan Linnean punattuja huulia ja puristeli samalla vallanhaluisesti mehukkaita lolloja. Ja pian huomasi vaaleahiuksinen Linnea olevansa jälleen haarat levällään nukkavierulla retrosohvalla ja roikalemaisen Jukin pumppaavan niiden välissä isolla siemenlingollaan hänen piukkaa panoreikäänsä. Vaikka Linnean pillu alkoi jo olla liian herkillä pitkän ja rajun käsittelyn jälkeen, pystyi hän silti edelleen nauttimaan kyrvän liikkeistä sisällään. Vittumaisuudestaan ja kuraisesta ulkokuosistaan huolimatta Juki osasi hommansa, kuten Linnea oli aavistellut alusta alkaen. Jos tämä sama roistomainen vallanhalu ja armottoman kiihkeä nussiminen olisivat kuuluneet myös herra pukumiehen hyveisiin, olisi tämä herra johtaja ollutkin jo täydellinen mies Linnealle.

Rajuin ottein hamppariäijä lennätti Linnean yhtäkkiä seinälle ja hamusi tämän persikkaisen olemuksen karheaan ja karvaiseen syliinsä. Hiestä märkä roisto alkoi hässiä unelmahoitoaan Linneaa seisaaltaan seinää vasten. Kirosanat ja huorittelu raikuivat. Näin roikale oli varmasti nainut lukuisia naisia, missä oli kännipäissään ja vanhoissa viinoissaan kuljeskellutkaan. Roiskinut aina tekojensa päätteeksi paksut siemennesteet sykähtelevään tussukkaan ja jättänyt pusseissaan tuottamat siimahännät tekemään omia kujeitaan, kun oli itse jo häipynyt paikalta. Olen havainnut tällaisen elämän intohimoisen raakuuden viehättävän oudolla tavalla mutta sitäkin kiihkeämmin Linneaa ja monia muita.

Korsto oikein kuopi ja survoi vauhtia alaviistosta, höyläsi ja nussi pimpsaa irvokkaasti. Linnea alkoi ulvoa ja voihkia syvällä rintaäänellä. Tyttömäinen otsatukka pelmahteli ilmaan ja rinnat pomppivat rytkytyksessä. Jokaisella ahnaalla survaisulla Juki pumppasi ilmat Linneasta ulos ja sai nartun haukkomaan henkeään. Käyrä jonkari teki jälleen kaikessa raakuudessaan uskomatonta lemmentyötä ja muhinoi nuoressa vitussa armottomalla kiimalla. Linnea ei voinut muuta kuin valua retkun jykevää kyrvänvartta pitkin mitä ihmeellisimpiin orgasmiunelmiin. Vagina lypsi ja imi väristen Jukin leveää terskaa ja koko suonikasta aisaa. Roikale nussi ja röykytti panonarttuaan rajusti seinää vasten ja tiesi hetkensä koittaneen.

- Voi saatanaaaa! huusi Juki raivoisasti ja antoi kokeneen kullinsa syöstä röyhkeästi uudelleen ison sperma-annoksen monessa erässä pikku hutsun herkkurakoon.

Hampin isoista, ruttunahkaisista palleista oli irronnut jo kaksi valtaisaa siemenkylvöstä, niin että Linnean helläksi hangattu pikku pillu aivan lainehti alkoholistin vahvasta siittiöaineesta. Se oli väkevänhajuista, kellertävää kastiketta, joka valui hitaasti ulos hetkellisesti löystyneestä vaosta. Juki oli toisesta laukeamisesta toivuttuaan rähähtänyt, että eivät ne pilleritkään aina varmasti hutsuja suojaa paksuksi pamahtamisen vaaralta. Linnea oli siinä hetkessä saanut sisua itseensä ja aikonut aluksi kirota vastaan. Vaan tämä nuori nainenpa antoi järkevästi Jukin mennä taas asioilleen, vaikkakin hänen omasta rahapussistaan vietyjen rahojen kanssa, ja suori sillä aikaa tiehensä räkälän haisevasta takaluukusta.

Pilluun sattui armottomasti ja haisevaa mälliä pulppusi jatkuvasti lisää Linnean märkiin pikkuhousuihin, mutta hänen oli pakko juosta korkokengät kainalossaan, jos hän aikoi päästä häijyä Jukia pakoon. Kapakan emakko ja juopot eivät olleet ehtineet sanoa mitään, kun hän oli rynnännyt vauhdilla ulos juottolasta. Jukia ei ollut näkynyt saluunassa. Eikä tätä korstoa näkynyt vieläkään takana, kun Linnea lopulta pääsi parempien ihmisten asuinalueen laitamille ja uskalsi hengästyneenä huokaista helpotuksesta.

Vihdoin kipeää pimppiään kotona erilaisin hoidoin balsamoidessaan Linnean oli pakko lähettää herra pukumiehelle tekstiviesti ja siirtää treffejä tämän kanssa tulevaisuuteen. Kännykkää pöydälle laskiessaan Linnea havahtui jälleen siihenkin tosiseikkaan, että hän oli saattanut saada resuiselta Jukilta ties minkälaisia sukupuolitauteja itseensä. Niinpä Linnean oli alistuttava varaamaan aika testejä varten jo toisen kerran elämässään. Hän on kuitenkin nainen, joka ei turhia häpeile, joten testeissä käyminen ei Linnealle minkäänlaisia omantunnontuskia tuottaisi. Kyse olikin siitä, ettei kumppanin puhtauteen ollut luottamista ja se pani määrätietoisen naisen vihastumaan.

Päättäväinen ystävämme Linnea sai siis haluamansa vastaukset omaan pieneen panotestiinsä. Asia oli hänen mukaansa juuri niin kuin hän oli alusta asti olettanutkin: härskit ja vittumaiset rentut ovat parempia ja taitavampia tyydyttämään naisen kuin varakkaat ja korkeassa asemassa olevat pukumiehet. Edellyttäen tietysti naisen omaa, ehdotonta halukkuutta aktiin. Linnealle oli aivan turha väittää vastaan tässä asiassa ja vedota liian pieneen tutkimusotantaan, sillä hän oli päätöksensä tehnyt. Tosin ymmärrän häntä, koska testin tekeminen oli ollut ainakin tuon toisen osion kohdalla varsin rankkaa touhua. Mutta Linnea iski silmää tämän testituomionsa paljastettuaan ja lisäsi, että nyt hänellä olisi oiva tilaisuus jatkaa suhdettaan herra pukumiehen kanssa ja opettaa tälle kädestä – tai solmiosta – pitäen kaikkia niitä tuiki tarpeellisia taitoja, mitä haluttu miesrakastaja tarvitsee kiimaisen naisen kanssa.

-

Yllätä itsesi ja anna palautetta novellista, kiitos!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute