Herkku-puhelin
Tapahtui joskus
hoitoja

Tämä sattui vuosia sitten ollessani nuori, juuri 18 täyttänyt kesätyöpaikan kaupasta saanut harjoittelijatyttö. Työ oli vuorotyötä ja vapaapäivät usein viikolla. Kesälomalla olevalla poikakaverillani oli aikaa saatella minut töihin ja usein hän odotteli ulkona kun pääsin töistä. Jouduin heti hienoisen seksilähentelyn kohteeksi ja luulin, että se on jotenkin tapana työelämässä, enkä siis reagoinut siihen millään lailla. Pomolla, viisikymppisellä tukevahkolla ukkomiehellä oli tapana heittää pikku flirttiä naisvaltaiselle henkilökunnalle. Päättelin, että joidenkin kanssa hän oli kyllä päässyt pitemmälle, vaikka olikin kyseessä perheellisiä naisia. Pomolla oli sopivasti valtaa ja naiset halusivat pitää työpaikkansa, ajattelin. Olin seurustellut puoli vuotta ja tykkäsin kaveristani, kun eräänä päivänä sattui erikoinen tapaus. Kassoilla oli jono, samoin palvelutiskillä kaikki myyjät tekivät kauppaa. Tulin juuri kahvihuoneesta, kun pomo sanoi tarvitsevansa apuani ulkokautta mentävässä varastossa ja antoi avaimen minulle. Hän pyysi tulemaan sinne, kun muut eivät huomaa. Ihmettelin, että miksi, mutta arvelin siihen olevan selityksen, kun kaikenlaista kränää ilmeni henkilökunnalla milloin mistäkin. Avasin varaston oven ja menin sisään. Ovi jysähti kiinni takanani ja olin juuri avaamassa sitä kun pomo tarttui ranteeseeni ja sanoi, että äläpäs hosu. Minua alkoi hermostuttaa, mutta pomo rauhoitteli. Samalla hän kähmi minua rinnoista ja puristi pakaroitani. Estelyni vain innosti lisää häntä ja hän ehdotti suorin sanoin haluavansa minun imevän hänen kyrpäänsä. Riuhtaisin itseni irti ja juoksin myymälään. En puhunut asiasta kenellekään. Aina kun pomon tapasin kahdestaan, hän iski silmää ja lupasi kahden päivän palkan jos kävisin hänen kanssaan varastossa. En suostunut ja hän paranteli tarjoustaan päivä päivältä. Olin miettinyt asiaa ja sen salassapysymistä paljon ja vasten periaatteitani eräänä päivänä pomon ehdotettua nyökkäsin hyvin huomaamattomasti ja otin tarjotun avaimen.

Menin hämärään varastoon, jossa pomo seisoi. Hän puristi minua itseään vasten ja suuteli kaulaani. Hän otti lompakosta 500 markkaa ja antoi sen käteeni. Laitoin sen esiliinani taskuun ja kokeilin kädelläni hänen housujensa kohoumaa. Siitä siis oli kyse. Vanha mies ja nuori tyttö. Raha ja valta. Alistuminen ja seksi. Rahalla ostettu unelma. Yritin olla niin miellyttävä kuin suinkin, että pomo saisi rahalleen kunnollisen vastineen. Sivelin hiljaa housujen päältä ja polvistuin hänen eteensä. Hänen vetoketjunsa avattuani laskin housut ja bokserit nilkkoihin. Kyrpä oli suonikas ja seisoi. Nuolin hänen kyrpänsä vartta alapuolelta ja upotin pään suuhuni. Ei kestänyt kuin muutaman edestakaisen hetken kun pomo piti päätäni paikoillaan ja työnsi kyrpäänsä syvemmälle kuin olisin voinut ottaa. Pidätin hengitystäni kun spermaa tuli valtavasti kurkkuuni ja sitä tuli suun täydeltä sykkimällä. Suupielistäni valui isoja limppejä. Vahingossa nielaisin osan kurkkuuni tulvineesta spermasta ja tunsin miten se lämmitti mennessään vatsaan. Osa tippui työvaatteilleni. Olin järkyttynyt ja poissa tolaltani, mitä olin mennyt tekemään. Pomo veti housut jalkoihinsa ja laitteli paitaansa housun kauluksesta sisään ja sanoi naureskellen meidän uuden tytön olevan hyvin taitavan kesäapulaisen. Minun oli päästävä huomaamattomasti siistiytymään, sillä työaikaa oli vielä ja poikakaverini ilmestyisi minä hetkenä hyvänsä.

Asia vaivasi minua viikkoja, mutta pomo ilmoitti tahtovansa saman palvelun uudestaan. Kävin siellä toisenkin kerran ja loppukesänä varaston mainosjakelulehdillä peitetty lattia olikin tullut tutuksi ja olin pomon vakituisena panohuorana melkein joka toinen päivä.

Pomo oli hyvin tyytyväinen minuun. Kerran hän pyysi minut neuvotteluunsa mukaan. Hotellin kabinetissa keskellä päivää olin muka hänen sihteerinsä. Kaksi pukumiestä meidän lisäksemme olivat tulleet pääkonttorista. Pomoni käyttäytyi hyvin alentavasti minua kohtaan ja vieraatkin hämmentyivät kun hän käski minun riisua. Jotenkin hän oi saanut minusta otteen ja niin tein. Siinä neuvottelussa tyydytin kolme miestä suullani ja minua, nuorta teinityttöä naitiin kuusi kertaa. Sain firman pomoilta kaksi tonnia ja elinikäisen huoran leiman otsaani ja vaihdoin sen vuoksi nimeäkin myöhemmin. Poikakaverini ei onneksi tiennyt mitä kaikkea olin joutunut työssäni kokemaan. Hän luuli minun täyttelevän vihannestiskejä.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute