Herkku-puhelin
Kevätpäivän seisaus
irstaat

Rakas, tämän on meidän keväisten, aurinkoisten ja kiimaisten päiviemme kunniaksi.

Koska kevät on saanut meidän hormonit hyrräämään aivan ennen näkemättömästi. Molempia panettaa vuorotellen hirmuisesti, monestikin päivässä ja silmissä riittää pilkettä. Joku voisi sanoa että minulla on kevättä rinnoissa. Sinä olet saanut minut suostuteltua yllätykseen, erään aurinkoisen päivän kunniaksi.

Kuvittele minut (20v) makaamaan sängyllemme, kerrostalon alimpaan kerrokseen, jonne lankeaa auringonvaloa ikkunasta. Ikkunan edessä ei ole verhoja, mutta onneksi ikkunan ohitse vievää polkua käyttävät vain harvat. Silti ajatus siitä, että joku ohikulkija näkee minut siinä makaamassa alasti saa väristykset kulkemaan pitkin paljasta kehoani.

Olen selälläni pyyhkeen päällä, johon minut olet tuonut näytille. Käsket olla liikkumatta ja rentona, olet varannut pikku yllätyksen iloksemme. Kutsut seuralaisen sisään huoneeseen, tumma mies tuo tullessaan kuumaa vettä, partahöylän sekä vaahtoa. Levitän jalkani kuuliaisesti ilman käskyä ja katsot minuun tehden tilaa vieraallemme, Karille. Häpykummulleni leviää valkoinen paksu vaahto ja vahvat vieraat sormet alkavat ajella sänkeä tarkasti. Käännätte minut yhteistuumin pyllysilleen, jotta saatte ajeltua karvat myös takaa. Lähdet hakemaan toista pyyhettä, sillä aikaa Kari käyttää tilaisuuttaan hyväksi ja hivelee jalkoväliäni hitaasti. Poskeni punehtuvat hetkessä, enkä voi olla nauttimatta kosketuksesta. Palaat pyyhkeen kanssa ja Kari pyyhkii ylimääräiset vaahdot lopuksi pois huokaillen. Hän tarttuu minua kädestä, jättäen sinut siivoamaan sängyn.

Menemme suihkuun, siellä Kari ei malta pitää käsiään minusta erossa, vaan auttaa peseytymisessä. Käsi hakeutuu haaraväliini hyväillen häpeämättömästi herkimpiä paikkojani. Nännini alkavat nöpöttää. Kari taluttaa minut määräillen takaisin makuuhuoneeseen, jossa odotat kalu pystyssä. Näytät olevan kiihottunut pikku suihkureissustamme, minut kuivaillaan sinun edessäsi. Nännit nöpöttävät yhä ja Kari imaiseekin molempia vuorollaan.

Löydän itseni taas sängyltä, olen vatsallani ja sormet sivelevät kehoani ympäriinsä etsiytyen pikkuhiljaa kohti sisäreisiä. Jalat levällään makaan, mies tutkailee pehmoista jalkoväliäni. Se on juuri ajeltu posliiniksi ja aivan sileä. Kari levittää häpyhuuliani sormillaan sivellen. Minua on kielletty liikkumasta, joten kiihkostani huolimatta on vain oltava paikoillaan. Vilkaisen sivusilmälläni kohti sinua, olet sängyn reunalla ja hivelet kaluasi lasittunein silmin. Oli sinun ajatuksesi kutsua vieras mies hoitelemaan minua. Pidät ajatuksesta, että joku toinen nai minua sinun nähtesi. Ajatus tuntui minusta aluksi riettaalta, mutta nyt kun näen kuinka nautit tilanteesta, osaan itsekin rentoutua. Päätän vähän kiusata sinua ja voihkin. Kari on kasvot melkein kiinni minun pillussani, tunnen kuinka kosteus alkaa levitä. Pilluni varmasti kiiltelee kohta mehuista, voin vain kuvitella miltä se näyttää nyt kun olen aivan sileä. Ja miltä kieli siellä tuntuisi, yhtäkkiä toivon sitä enemmän kuin mitään. Pian saan mitä olen odottanutkin, mies levittää pakaroitani ja antaa kielen liukua pepultani aina alas pillulleni. Voihkaisen, kun kieli toistaa liikettään liioitellun hitaasti. Näen sinun runkkaavan yhä nopeammin, huohotat äänettömästi ja lopetat runkkaamisen kun meinaat tulla. Kalusi vavahtelee hetken aikaa itsekseen ihan pystyssä, et uskalla koskea siihen, koska laukeaisit varmasti heti.

Tuskin meistä kukaan on huomannut että ikkunan takana piilottelee talonmies, joka on sattumalta huomannut pikku sessiomme. Vanhempi mies hivelee kaluaan varovasti työhaalareitten lävitse.

Kari kehuu minun ulkomuotoani. Olen keskimittainen, ja kokoinen punapää jolla on lyhyet sekaiset hiukset. Muotojakin löytyy, maailman paras persekin kuulemma. Olen otettu kehuista, nyt odotan vain sitä että saan tuon vieraan miehen sisääni. Tahdon nähdä ilmeesi kun tuo seisova kalu uppoaa sisääni. Olet taas uskaltautunut koskemaan kaluusi, vetelet hitaasti käteen. Minun tekisi mieleni upottaa se nieluuni. Kari pyytää minua tulemaan päälleen, hän haluaa että ratsastan. Minusta tuntuu että olet kertonut hänelle, sen olevan varmin tapa saada minut laukeamaan. Kiihottaa jo ajatuskin kovasta kalusta sisälläni, ja siitä että saan itse määräillä liikkeitäni. Könyän hänen päälleen ja sinä autat minua levittämään pilluani hänelle. Tunnen lämpimät kätesi jalkovälissäni kun laskeudun vieraalle kalulle. Huokaiset takanani. Käsken Karin olla liikkumatta kun sovittelen kalua sisääni kiusoittelevan hitaasti. Hän näyttää yllättyvän tiukkuudestani ja kehaisee sinulle, ettet ollut liioitellut yhtään. Olen märkä ja ratsastuksestani kuuluu rivo ääni. Kivikova kalu hieroo ihanasti minua, enkä malta olla enää kiltisti. Minun on pakko tehdä kaikkeni, jotta hyvän olon tunne jatkuisi. Siispä jatkoin ihanaa liikehdintää, sinun katsellessa vieressä. Orgasmi tuli yllättäen, huudahdin ääneen, että nyt tulee. Auringonvalo lämmitti selkääni ikkunan lävitse. Hyvänolon aallot velloivat ja lysähdin hetkeksi voimattomana Karin rinnalle. Sinä olit lopettanut runkkaamisen taas hetkeä aiemmin, jottet tulisi ihan vielä. Silittelit selkääni, kun Kari työnteli hiljalleen kaluaan sisääni. Mietin, että haluaisitko tulla peppuuni nyt, kun sisälläni on jo toinen kalu. Olin kuitenkin niin voipunut etten sanonut ajatuksiani ääneen, vaan ajattelin että ehtiihän tuota.

Kari pyysi päästä panemaan minua takaapäin, sinua hymyilytti. Olihan se sentään sinunkin lempiasentosi, joten näkymät miellyttäisivät varmasti. Ehkä jopa niin kovasti, että laukeaisit. Pyysin saada sinun seisovan kalusi suuhuni samalla kun mies panisi minua. Niinpä sinä levitit Karille pakaroitani ystävällisesti tämän hangatessa terskaansa minuun. Kalu upposi helposti sisääni, kerta toisensa jälkeen. Siirryit hitaasti eteeni, avasin suuni. Heiluttelit kaluasi kiusoitellen avoimen suuni edessä. Aaaaannna se jo mun suuhun! Sanoin ja Kari lisäsi tahtiaan takanani. Pian sain munaa molempiin päihin ja olin vallan tyytyväinen. Imeskelin halukkaasti, välillä tahtomattani vähän liiankin syvälle, kun Kari tuuppi minua kiimoissaan. En pistänyt pahakseni vaikka vähän yökinkin välillä, sinä vain innostuit siitä.

Ikkunan takana salainen ihailijamme hieroi kohonnutta etumustaan kiihkon vallassa, ilmeisesti välittämättä siitä, että kuka vaan olisi hänet voinut nähdä, niin ulkona kuin me siitä sisältä. Työpuvun etumus kohoili hetken ja tumma läntti ilmestyi hetken päästä haalareihin. Mies oli lauennut katsellessaan meitä salaa.

Kari alkoi olemaan viimeisillään lastinsa kanssa ja kysyi saisiko laueta sisään. Minä sanoin, että jos pyllyyn panet niin sitten vastaus on kyllä. Hän sylkäisi pepulleni ja juuri kun hän työnsi kovaa kaluaan sisääni, suuni täyttyi spermasta. Sinä laukesit suuhuni pidellen kiinni hiuksistani. Kyrpä yhä suussani, nieleskelin spermaa ja suonikas kalu upposi sentti sentiltä tiukkaan peppuuni. Kari ehti tuskin kymmentä työntöä tehdä, kun tunsin hänen jo sykkivän. Hän hidasti tahtiaan ja nussi syvään, aivan spermasykäysten tahdissa. Se tuntui kiihottavalta, kuin pakkoliikkeiltä minun otettua kehoani vasten. Hymyilin tyytyväisenä. Sinä menit vielä taakseni katsomaan kun toisen miehen sperma valui sisästäni. Se oli valkoista ja paksua. Ah. Kari huokaisi syvään, sanoen, ettei ollut ikinä saanut noin tiukkaa peppua. Sinä hymyilit aurinkoisesti ja vilkaisit ikkunaan.. "Ai niin, meillä on ollut verhotkin auki, ajatella jos joku olisi nähnyt.. heh"

Toivottavasti sait tätä lukiessasi mahtavan mielihyvän tunteen, joka siivittää sinut orgasmiin ;)

Laittakaa ihmeessä palautetta niin luemme niitä mieheni kanssa! Ja lukekaa toki myös muut kirjoittamani tarinat nimimerkillä: irstaat.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute