Herkku-puhelin
Perjantaipalaveri
Myyntitykki

Myyntitiimimme kuukausipalaveri pidetään aina kuukauden ensimmäisenä perjantaina. Tänään olisi jälleen palaveripäivä, vaikka tiimimme vahvuudesta puuttuikin lähes puolet kahdeksasta edustajasta paikalla oli vain viisi. Esimiehemme Jukan ja minun lisäkseni paikalla olivat kolme myyntinaistamme Pirkko, Erja ja Merja.

Minulla oli ollut kiireinen aamupäivä ja myöhästyinkin puolisen tuntia palaverin alusta. Kokouspaikaksi meille oli jäänyt saunatilojemme yhteydessä oleva kokoushuone.

Koska Jukalla ja Pirkolla oli vielä illallinen asiakkaiden kanssa, yritimme pitää palaverin mahdollisimman nopeasti. Kello ei ollut vielä kolmeakaan,kun Jukka päätti kokouksensanomalla, että saunakin olisi lämpimänä, jos meitä vain saunottaisi.

Sanoin naisille heti, että eiköhän löylytellä viikon hiet pois. Erjaa ja Merjaa ei sauna kuitenkaan tuntunut kiinnostavan, vaan he lupasivat käydä läheisessä pubissa ottamassa yhdet siiderit ennen siirtymistään viikonlopun viettoon.

Kävellessäni pukuhuoneen puolelle sanoin vielä: ”Ihme kun sauna ei maita, vaikka olisi selänpesijäkin talon puolesta.” Naiset eivät innostuneet ideastani, vaan lähtivät yhdessä pihalle.

Aioin kuitenkin nauttia saunasta kunnolla ja istuin jalat suorana lauteille miettien samalla, minne menisin illalla. Runsaan kymmenen minuutin kulutta kuulin, että pukuhuoneen ovi kävi ja joku tuli suihkuun.

Erjan tullessa lauteille katsoin häntä kysyvästi ja ennen kuin ehdin kysyä mitään, hän sanoi muuttaneensa mielensä ja halusikin saunoa. Hän istui minua vastapäätä lauteille siten, että hän levitti jalkansa jalkojeni ulkopuolelle.

Istuskelimme miedoissa löylyissä ja puhuimme viikon tapahtumista. Erjan nännit napittivat ylväinä hyvin muodostuneiden rintojen kärjissä. Huomatessani, miten hänen häpyhuulensa olivat kutsuvasti rakosellaan, rupesin tuntemaan eloa jalkovälissäni. Peittääkseni alkavan seisokkini nousin lauteilta ja menin pesuhuoneen puolelle.

Erja tuli pian taakseni ja tarttuessaan saippuan liukastamin käsin kangistuvaan kyrpääni hän sanoi haluavansa maistaa ”taikasauvaani”, joka oli hetkessä täydessä terässään. Erja hyväili toisella kädellään hellästi kivespussejani ja pyöritteli toisella terskaani.

Siirryimme pian pukuhuoneen sohvalle. Siellä Erja käänsi minut selälleni ja tuli itse päälleni siten, että hänen kutsuva – lähes posliiniksi ajeltu - pillunsa avautui juuri edessäni niin, että pääsin maistelemaan kielelläni hänen suolaisia nesteitään. Erja imi terskaani välillä hyvin voimakkaasti ja nuoli välillä kivespussejani ja kullini vartta himokkaasti.

Pyörittäessäni kieltäni Erjan klitoriksella hän levitti jalkojaan enemmän ja painautui tiiviimmin suulleni. Työntelin pikku hiljaa kieltäni syvemmälle hänen pilluunsa. Silloin hän alkoi äännellä kiihkeästi ja kovensi samalla imutahtiaan. Voihkaisin nautinnollisesti, kun Erja työnsi sormensa peräaukkooni.

Erja sanoi laukeavansa kohta. Nostin hänet nopeasti päältäni ja asetin hänet kontilleen sohvalle, jotta pääsin kunnolla nussimaan häntä takaapäin. Erja laukesi kohta voihkien voimakkaasti ja hänen vittunsa kiristyi kyrpäni ympärille. Työnsin kuitenkin vielä nopeasti, sillä tunsin itsekin laukeavani pian ja samalla puristelin Ertsin komeita hinkkejä.

”Nopeammin, nopeammin, anna tulla kaikki sisään”, Erja aneli kiimaisena. Kiihdytin heti tahtiani ja hetken kuluttua kiljaisin ruiskiessani lastini pillun syvimpiin kolkkiin.

Asetuimme makaamaan vierekkäin 69-asentoon sohvalle ja Erja rupesi imemään uudestaan puolikovaa ja kosteaa kulliani. Samalla kuulimme ulko-oven käyvän...

Jatkoa tulee, jos halutaan.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute