Herkku-puhelin
Ajetaan taksilla...
Piikana

Niin normipäivä, tai siis yö, tai siis aamu.. Baarista oli tarttunut mukaan joku yhdentekevä mies, jonka luo olimme menneet ”jatkoille” -tottahan sen molemmat tiesivät millaisille jatkoille lähdetään kun ainoat osallistujat ovat mies ja nainen.. Seksin jälkeen vaihdoimme yhdentekevät ”soitellaan”-repliikit vaikka kumpikaan ei ollut edes kysynyt toisen nimeä, puhelinnumerosta puhumattakaan. Pääasia, että sai pitkästä aikaa seksiä -ei sitoumuksia, ei vaatimuksia, vain yksi yhteinen hetki.

Oli kaunis kuulas kevätaamu, kello jotain kuuden pintaan. Ajattelin ensin kävellä kotiin mutta uudet korkokenkäni olivat hiertäneet kunnon rakon toiseen kantapäähän, joten istahdin lähimmälle penkille ja soitin taksin. Auto tulikin nopeasti ja nousin penkiltä istuakseni kyytiin.

Huomasin kuskin vilkaisevan aavistuksen liian pitkään nahkahamettani, jossa oli etupuolella halkio puoleen reiteen asti. Stay-upien pitsireuna vilkahti istuessani autoon. Pian huomasin, että reiteni tahmaantuvat -äskeisen tuttavani sperma alkoi valua ulos, alushousut kun olivat hukkuneet jonnekin. Koetin pitää jalkani ristissä ettei taksin penkki likaantuisi, vähän kävi hamettanikin sääliksi mutta se olisi murheista pienin.

Matka loppuikin aikanaan, maksoin kyydin ja nousin ulos autosta kiittäen. ”Hei tyttö, tuuhan takaisin!” Kuski huusi perääni. Käännyin katsomaan häntä kysyvä ilme kasvoillani, kuski viittoi minua lähemmäs. ”Sä sotkit mun penkin”, hän totesi lyhyesti ja viittasi apukuskin penkkiä, jossa saattoi ehkä hyvällä tahdolla nähdä pienen tahran. ”Eiköhän tuo oo vanha juttu..” koetin vähätellä, vaivihkaa tarkistin ja nahkahameeni oli takaa kuiva joten tahra ei varmasti ollut minusta. Kuski nousi autosta, tarttui käsivarteeni ja istutti minut takaisin autoon. ”Eiköhän sitten mennä poliisiasemalle selvittämään tämä homma”, hän sanoi, istui autoon ja lähti ajamaan. ”Anteeksi, en mä tarkoittanut, voinko mä korvata tämän jotenkin?” Anelin kuskia, ei kai tässä nyt poliisia tarvita? Kuski vilkuili minua muutaman kerran ja sanoi sitten: ”Noo.. Ehkä me voidaan selvittää tämä tuolla taksiasemalla ihan kahdestaankin?” Minä nyökyttelin innokkaana, ilman muuta. ”Kirjoita mulle vaikka lasku tai ota pankkikortilta, kyllä mä sen maksan kunhan ei tarvi poliiseja sekoittaa tähän”, yritin vielä selittää. Kuski naurahti ja laittoi kätensä reidelleni, vieden sen hiljaa hameeni alle. ”Eiköhän tästä selvitä ihan ilman rahaakin..” Hiljalleen hän siveli reittäni, siirtyen koko ajan ylemmäs ja ylemmäs. Olin niin tyrmistynyt etten saanut sanaa suustani, ennenkuin kuskin sormet tapasivat tahmeat reiteni. Hän veti sormensa pois, haistoi niitä ja sanoi: ”Ettei vaan olis tyttö saanu munaa jo tänä yönä?” Heräsin horroksestani, ”Sehän ei oo sun asias”, sähähdin kuskille saaden vastauksekseni vain leveän virnistyksen. Vihellellen kuski kurvaili kaupungin läpi saaden minut miettimään, mihin olin pääni pistänyt..

Vihdoin kuski kurvasi taksikyltin alle, sammutti auton ja nousi autosta sanoen: ”Tänne.” Punnitsin hetken vaihtoehtoja, juoksenko vai seuraanko häntä? Sitten muistin, että kuski tiesi osoitteeni -pakeneminen olisi turhaa, seuraavaksi ovellani varmasti olisivat poliisit. Vedin syvään henkeä, nousin autosta ja seurasin miestä hämärään huoneistoon, joka siis ilmeisesti oli sen kaupunginosan taksikuskien taukotila. Huoneistossa oli muutama nojatuoli, kerrossänky ja iso pöytä, jolle oli illan mittaan kertynyt kunnioitettava kokoelma kahvikuppeja.

Kuski heitti takkinsa pois ja tuli eteeni seisomaan. ”Voisit ensin ottaa vähän poskeen..” hän sanoi hymyillen vinosti ja avasi jo housujaan. Tuijotin haastavasti häntä silmiin kunnes hän nykäisi hiuksistani ja kaatoi minut eteensä. Yritin nousta ylös mutta hän pysäytti nousuni kun olin polvillaan hänen edessään, tarttui hiuksiini ja kysyi: ”Hyvällä vai pahalla?” Vilkaisin häntä silmiin, nielaisin ja nyökkäsin. Miehen ote hiuksistani heltyi vähän ja hän antoi housujensa pudota nilkkoihin. Emmin liian kauan, mies nykäisi taas hiuksistani ja painoi päätäni kaluaan kohti. Vastahakoisesti avasin suuni ja otin hänen kalunsa suuhunsa. Nuolin terskaa ja kalun vartta, välillä otin kalun kokonaan suuhuni, välillä siirryin nuolemaan ja imemään hänen kiveksiään runkatessani toisella kädellä kalua.

Miehen hengitys muuttui raskaammaksi, ja yhtäkkiä hän repäisi minut hiuksista seisomaan. Kiljaisin kivusta ja säikähdyksestä, mutta se ei miehen tahtia haitannut. Hän käänsi minut selin itseensä, taivutti ylävartaloni pöytään kiinni ja tunki jalkansa reisieni väliin repien samalla hamettani ylöspäin. Mies hyväili peppuani huokaillen ja veti sitten paitaani ja rintaliivejäni ylöspäin päästäkseen käsiksi rintoihini. ”Vittu sulla on hyvät tissit”, hän huokaili korvaani työntyessään samalla reisieni väliin.

Vihdoin miehen kalu tapasi pillunhuuleni ja työntyi niiden väliin. Miehen rajut otteet saivat minut voihkimaan kivusta, pilluni oli vielä arka aiemmasta käsittelystä. ”Saatanan kiimapillu, miltä tuntuu saada kahta eri miestä samana yönä, häh?” Mies huohotti korvaani työnnellessään kaluaan pillussani. Nännini hankautuivat vasten kylmää lasipöytää ja aloin lähes kiihottua tilanteen eriskummallisuudesta: pilluni valuu vielä ensimmäisen miehen spermaa kun toinen haluaa tyhjentää sinne lastinsa. Huomaamattani alan voihkia ja vastata miehen työntöihin, jotka hakkaavat lantiotani vasten pöydänreunaa. Mies ei kestä kauaa vaan työntyy pohjaan asti ja laukeaa sisääni ähkäisten ja vajoaa päälleni makaamaan. Poskeni ja rintani ovat vasten kylmää lasipöytää, kun kuulen jonkun sovittelevan avainta lukkoon. Voi helvetti, joku tulee!

Mieskin havahtuu vetämään housuja jalkaansa, siinä vaiheessa minä vedän hameeni alas ja paidan suurinpiirtein rintojen peitoksi ja vilahdan ulos toisen taksikuskin tullessa sisälle. Hänen ilmeensä on näkemisen arvoinen, kun juoksen tukka sekaisin korkokengilläni nilkuttaen lähimpään pusikkoon. Odottelen pusikossa hetkisen, mutta kukaan ei lähde perääni -ilmeisesti minua kuskannut mieskin sai tarpeekseen, tai ei kehtaa myöntää työkaverilleen mitä oli tekemässä. Huokaisten riisun kenkäni ja nappaan ne kainalooni, tuntien miten reiteni tahmaantuvat taas.. Hiljalleen lähden kävelemään kotia kohti aamuauringon lämmittäessä selkääni, taksia en enää tänä yönä soita!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute