Herkku-puhelin
Villafettari yliopistolla 3
Woolgear

Malla oli todellinen syväkurkku. Hän aloitti rytmikkään imutuksen ja joka kerta kaluni katosi juurta myöten hänen suuhunsa. Mallan käsi vaelteli takamuksellani ja yhtäkkiä tunsin kuinka haaroistani aukesi vetoketju. Malla oli vetänyt takamukseni kohdalla olevan vetskarin auki jota en ollut huomannut pukemisvaiheessa. Mallan käsi työntyi anusaukolle ja hitaasti hän hiveli ryppyreikääni. Tämä teki taivaallisen hyvää. Samalla katselin kuinka Aino hyväili siskonsa rintoja takaapäin. Näkymä oli minulle aivan liikaa ja tunsinkin palleissani lähtölaukauksen merkkejä. Tämän havaitsi Mallakin ja imaisi kaluni rajusti suuhunsa. Laukaisin lastini suoraan hänen kurkkunsa huudahtaen.

- No niin. Poikahan taitaa olla valmis kävelylle, sanoi Aino

- Mille ihmeen kävelylle, kysyin vielä hieman pökerryksissäni äskeisestä.

- Eiköhän me lähdetä hieman ulos ettei sinulle tule liian kuuma sanoi Malla

- Hei ette voi olla tosissanne, enhän mä näin voi lähteä ulos, sanoin.

- Niin tosiaan ethän sä ihan noin voi lähteä, sanoi Aino. Heitäppä ne bokserit tänne, hän sanoi Mallalle. Eihän sun veitikka voi ihan näkyvissäkään heilua, hän sanoi.

Malla heitti Ainolle villaiset bokserit jotka Aino avusti jalkaani. Malla heitti vielä pitkän korkeakauluksisen villapaidan jonka Aino käski laittaa ylleni. Vedin puseron päälleni ja se ylettyi juuri niin alas että bokserit peittyivät.

- Hei ette oo tosissanne. En mä tälleen voi lähteä. Mä näytän ihan toopelta. vaikersin

Yhtäkkiä tunsin viiltävää kipua takamuksessani.

- Ai saatana. Mikä se oli? Swap, swap, swap, vielä kolme piiskan iskua tuli takamukselleni alta aika yksikön. Sattui niin helkutisti mutta tunsin jotain muutakin.

- Älä ruikuta Malla kivahti. Saat kokea saman kuin me nuorena. Vielä yläasteella jouduimme pitämään villahousuja pitkälle kevääseen. Jos äitimme huomasi, että villahousut oli riisuttu ennen kotiin tuloa, niin tiesi se illalla isältä piiskaa. Silloin isä vaati että laitamme villahousut ja villapaidat päällemme jotta muistaisimme pukeutua lämpimästi seuraavana päivänä. Sitten tuli 10 iskua molempien takapuolelle, sanoi Malla. Sitten hän jatkoi – mutta siinä oli jotain muutakin. Piiskauksen jälkeen äiti tuli usein ja silitti hellästi takamuksiamme kuin hyvitellen. Se tuntui nuoresta tytöstä jotenkin ihanan häveliäältä ja kiihottavalta. Niinpä villahousumme unohtui aina aika ajoin pois ja isä antoi piiskaa……. Joskus jatkoimme piiskan jälkeen takamustemme silittelyä siskon kanssa omassa huoneessamme……. Malla sanoi viekkaasti hymyillen.

Malla otti kommandopipon päästään ja otti tavallisen paksun myssyn naulakosta. Komerosta hän kaivoi samanlaisen villahameen kuin Ainolla oli. Sen hän vetäisi lanteilleen jolloin villahousujen haarahalkio jäi piiloon. He olivat valmiita lähtöön ja näyttivät ihanan lämpöisiltä ja naisellisilta. Aino ja Malla laittoivat huopikkaat jalkaansa ja kaivoivat minullekin isot töppöset komerosta.

-P istä noi jalkaasi, komensi Aino

Vedin töppöset jalkaani. Näin itseni eteisen peilistä. Olin todella paksun villan peittämä. Vartaloni muotoja ei voinut enää erottaa. Olin aivan kauhuissani. Joutuisin lähtemään ulos näin. Ajattelin jo vastaantulijoiden ilmeitä.

- Hei oottekste tosissann….. swap. Taas tuli isku takamuksille.

- Lopeta se ruikuttaminen! Nyt ulos! Malla komensi.

Avasin ulko-oven ja astuin käytävään. Suuntasimme kohti hissiä. Olin juuri painamassa hissin nappia kun huomasin, että se olikin jo tulossa ylöspäin. Mielessäni rukoilin, ettei se pysähtyisi kerrokseemme. Onnekseni se meni ohi ja painoin nyt kutsunappia. Hissi kolisteli alaspäin ja pysähtyi kerroksemme kohdalle, Avasin oven ja kauhukseni hississä oli vanhahko nainen.

- Hei Aaltosen rouva, sanoi Malla.

- No hei tytöt. Olette lähdössä ulos. Siellä onkin aika kova pakkanen mutta olettekin pukeutuneet kunnolla. Varsinkin tämä nuorimies näyttää olevan kovin kylmän arka kun on noin laittautunut.

- Joo Tämä Mika poika on aina ollut hieman viluinen… Aino sanoi hymyillen. Hän muuten tuli opiskelemaan taloutta tänne yliopistoon Helsingistä.

Häpeän aallot kulkivat lävitseni. Melkein tunsin ihollani kun rouva Aaltosen katse mittaili minua päästä jalkoihin. Kylmä hiki värisytti koko ruumistani. Hissimatka tuntui kestävän ikuisuuden. Vihdoin saavuimme katutasoon ja purkauduimme hissistä.

- Hauskaa iltaa teille, toivotti Aaltosen rouva. Täytyypä sanoa Reinolle että törmäsin uuteen oppilaaseen ihan näin kotitalossamme, hän jatkoi hymyillen.

- Kiitos. Vie terveisiä Reinolle, Malla sanoi.

- Arvaappa kuka se Reino on, Aino kysyi Hän on taloustieteiden proffa ja sinun tuutorisi, hän jatkoi saman tien.

Jalkojani alkoi heikottaa ja kauhun ja häpeän tuntemukset kulkivat vuoron perään lävitseni. Tuntui kuin olisin pyörtynyt siihen paikkaan. Päässäni kulki mielikuvia siitä hetkestä, kun joudun tapaamaan proffan huomenna ensikerran. Näen päässäni proffan ilmeen kun hän ottaa minut vastaan toimistossaan…. Miten sana leviää opettajakunnassa uudesta oppilaasta joka pukeutuu villamöykyksi. Olen kuoleman oma.

- Swap, taas tuli isku piiskasta takamuksilleni. Ryhdistäydyppä nyt, niin jatketaan matkaa Malla sanoi.

Aino tuli kävelemään vierelleni ja sujautti kätensä villaboksereiden sisään. Kaluni oli valmiiksi juhlakunnossa. Häpeän tunne ja villavaatteet saivat sen seisomaan kuin rautakangen. Aino veteli sitä vielä muutaman kerran ja sanoi, täällähän on jo valmista.

Suuntasimme laitakaupungille. Ihmisiä oli aika paljon liikkeellä ja huomasin heidän pitkät katseensa. Osa nuorista osoitteli ja nauraa tirskahteli. Nöyryytys oli täydellinen.

Saavuimme suurehkon rakennuksen pihaan ja suuntasimme alakerran ovelle. Ovella seisoi mustassa pitkässä takissa voimakkaasti meikattu nuori nainen. Takin alta vilahteli pitsiset stay up sukat ja korsetti. Mihin helvettiin olimme saapuneet?

- Hei Malla ja Aino, hän tervehti iloisesti. Pääsitte tulemaan ja näemmä olette vihdoin löytäneet seuralaisenkin. Hieno juttu. Menkää sisään ja jättäkää päällysvaatteenne narikkaan….Ai sorry eihän teillä ole mitään riisuttavaa, hän naurahti.

Mihin vittuun olimme tulleet. Sisältä kuului mukavaa rauhallista musiikkia. Valaistus oli hämyinen ja mukavan rauhoittava.

- Hei käydääs riisumassa sut narikkaan, sanoi Aino. Suuntasimme narikkaan ja Aino vetäisi villabokserit nilkkoihin ja antoi ne narikan pitäjälle joka oli pukeutunut mustaan kumikorsettiin. Kaluni ponnahti heti täyteen valmiuteen villapaidan helman alla. Malla ja Aino kiskaisivat minut ylös johtaville rapuille joita nousimme isoon saliin. Salissa oli 20-30 nuorta pukeutuneena mitä ihmeellisempiin asuihin. Kumi, nahka, kettingit, maskit, korsetit, yms vilahteli ihmisten yllä.

Aino kumartui korvani juureen ja kuiskasi, tervetuloa opiskelijoiden kinkybileisiin. Täällä voit olla oma itsesi ja varmaan löydät muitakin hengenheimolaisia. Nyt voitas mennä tonne lavalle ja antaa pieni näytös.

Jatkuu...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute