Herkku-puhelin
Ekaa kertaa vieraissa
Mark_29

Oven takana seisoessani mietin, että vielä ehtisi jänistää. Jos en kuitenkaan soittaisi ovikelloa. Olin menossa tapaamaan Kirsiä, naista jonka kanssa aioin pettää vaimoani.

Joitakin viikkoja aiemmin olin humalaisena päähänpistona kirjoittanut ilmoituksen eräälle seuranhakupalstalle. Kerroin hakevani itseäni vanhempaa, uhkeaa, runsasmuotoista ja mielellään itseäni vanhempaa naista seksiseuraksi. Yllätyksekseni sain vastauksen ilmoitukseeni. Vastaaja oli Kirsi, 46-vuotias naimisissa oleva nainen samalta seudulta kuin minäkin. Vaihtelimme sähköposteja ja meillä alkoi synkata. Kumpikin oli naimisissa, mutta oma liitto kyllästytti ja jännitystä puuttui. Pikkuhiljaa päädyimme siihen pisteeseen, että sovimme tapaavamme. Kirsin mies oli viikon työmatkalla Venäjällä, joten minä valehtelin vaimolleni joutuvani ylimääräiseen iltavuoroon ja livahdin Kirsin luo.

Pääsin jännityksestäni yli, ja soitin ovikelloa. Ovi avattiin, ja edessäni seisoi Kirsi, juuri sellaisena kuin hän oli itsensä kuvaillutkin. Vähän minua lyhyempi, hieman pyöreä ja runsasmuotoinen tavallisen näköinen nainen. Lyhyiden hiusten kehystämiltä kasvoilta paistoi jännitys kun hän pyysi minut sisään. Esittäydyimme ja riisuin päällystakkini naulakkoon. Kirsi pyysi minut keittiöön, hän oli ajatellut että voisimme juoda kahvit ja vähän jutella aluksi. Seurasin Kirsiä ja ihailin jo mustan hameen alla keinuvaa isoa ja pyöreää takamusta. Jännitykseni vain kasvoi.

Joimme pari kupillista, jutellen niitä näitä. Vihdoin, pitkän vaivaantuneen hiljaisuuden jälkeen sain kysyttyä, että vieläkö Kirsiä kiinnostaisi ryhtyä aviorikokseen kanssani. Hän naurahti juhlalliselle sanavalinnalleni, ja nousi ylös tarttuen minua kädestä. Hän veti minut perässään hämärään makuuhuoneeseen, jossa odotti valmiiksi avattu vuode. Suutelimme, aluksi varovaisesti mutta sitten yhä kiihkeämmin. Kätemme vaeltelivat pitkin toistemme selkää.

Pian irrottauduimme ja aloimme avata toistemme puseroita. Kirsin paidan alla odottivat valkoiset pitsirintaliivit, jotka haparoin auki. Rinnat olivat hävinneet kamppailunsa painovoimaa vastaan ja riippuivat hieman, mutta ne olivat niin isot ja kauniin pyöreät ettei minua olisi voinut vähempää kiinnostaa pieni roikkuminen. Isojen vaaleanpunaisten nännipihojen keskellä nousivat jo hieman kovettuuneet nännit, joita aloin hieroa sormillani jatkaen samalla Kirsin suutelemista. Pian tartuin Kirsin tisseihin kunnolla ja aloin kouria niitä näykkien samalla kovettuneita nännejä. Kirsi tempoi samaan aikaan housuni auki ja koitti repiä niitä alas. Lopulta päästin irti Kirsin rinnoista ja riisuin housuni.

Kirsi polvistui eteeni ja tarttui kulliini, joka seisoi jo kivikovana. "Oho, täähän on ihan kuin pornoleffoista!" hän huokaisi. Olin leikannut munakarvani lyhyelle sängelle ja ajellut pussini mahdollisimman sileiksi Kirsin toivomuksesta. Hetken kaluani ihailtuaan, Kirsi ahmaisi sen suuhunsa. Huokaisin syvään kun Kirsi aloitti kullini imemisen. Katselin ihaillen kun Kirsi työskenteli silmät kiinni kimpussani, tuottaen uskomatonta nautintoa suullaan. Laukeaminen alkoi kuitenkin tuntua olevan lähestymässä, joten vetäydyin irti Kirsin suusta ja vedin hänet kädestä pystyyn. Avasin hänen hameensa vetoketjun ja riisuin hameen ja pikkuhousut ennen kuin painoin Kirsin makaamaan sängylle. Polvistuin hänen eteensä ja avasin malttamattomana hänen reitensä. Pulleiden reisien välissä minua odotti kiihottava näky: tuuhean ja kiharaisen häpykarvoituksen peittämä pillu, jonka pienet häpyhuulet kurkistivat tummina ja ryppyisinä isojen häpyhuulten välistä. Koko vako kiilteli jo kosteudesta ja Kirsin vitusta nousi kevyt kiimantuoksu nenääni. "Miltä näyttää?" "Tää on just sellainen kuin pitää," vastasin. "Upea, aikuisen naisen pillu, eikä mikään kaljuksi ajeltu teinipimppi." Enempiä puhumatta upotin kasvoni Kirsin karvamättääseen ja aloin kielityöskentelyn.

Nuolin Kirsiä pitkään ja hartaasti käytellen välillä sormianikin apuna, kunnes aloin tuntea erektioni alkavan pehmentyä. Kohottauduin Kirsin haaroista, ja kysyin voisiko hän ottaa minulta samalla vielä suihin. Saatuani myöntävän vastauksen, käännyin ympärin niin että olimme 69-asennossa. Kirsi ohjasi kädellään kullini pään huultensa väliin ja minä jatkoin hänen jumalaisen vittunsa lipomista. Ei kestänyt kauaa, kun Kirsi päästi kullini suustaan ja alkoi hengittää yhä syvempää. Panin kaiken kielitaitoni peliin ja jo hetken kuluttua Kirsi laukesi syvään huokaillen.

Nousin Kirsin päältä ja kiersin hänen jalkojensa väliin. "Saanko tulla paljaalla?" kysyin ihaillessani syljestä ja Kirsin omista eritteistä litimärkää vittua. "Saat, mulla on kierukka. Tuu hitaasti ensin, mä oon jo vähän arkana." Kirsi vastasi. Asetuin polvilleni hänen reisiensä väliin ja ohjasin kullini hänen vaolleen. Työnnyin hitaasti Kirsin kuumaan ja märkään pilluun. Kirsi ei ollut kovinkaan tiukka, mutta litimärkä ja pehmeä vittu tuntui silti todella mahtavalta kyrpäni ympärillä. Aloin hitaan työntelyn, ja kun Kirsi tuntui pääsevän mukaan, kiihdytin tahtia. Panin tasaista vauhtia ja ihailin samalla Kirsin isojen tissien liikettä. Kiitos pitkän esileikin, en ollut enää vaarassa laueta ihan heti vaan saatoin nauttia tämän aikuisen naisen upeasta pillusta kunnolla.

Hetken naituani kysyin Kirsiltä, haluaisiko hän vaihtaa asentoa niin että hän olisi päällä. "Ei, en mä tykkää. Mutta ota mut takaa." hän vastasi. Vetäydyin jälleen irti Kirsin sylistä ja katselin kuinka hän nousi kontilleen. Siirryin hänen taakseen ja hetken aikaa hyväilin hänen pyöreitä maidonvalkeita pakaroitaan. "Etkö yletä? Mulla on aika paljon sitä persettä..." Kirsi kysyi. "Höpö höpö, tää pylly on yhtä upea kuin kaikki muukin sussa," vastasin ja ohjasin terskani tummien pillunhuulten väliin. Takaapäin Kirsin vittu tuntui aavistuksen verran tiukemmalta, ja tässä asennossa pystyin nussimaan paljon reippaampaa vauhtia. Aloinkin pian takoa Kirsiä kuin viimeistä päivää. Hämärässä makuuuhuoneessa kuului pian vain meidän molempien kiihtyvä huohotus, yhteenosuvien vartaloiden läiske ja Kirsin pillun litinä kyrpäni kinutessa edestakaisin. Kirsi alkoi pian taas voihkia ja pyöritellä takamustaan lähestyvän orgasmin aalloissa. Kiihdytin tahtiani niin nopeaksi kuin vain pystyin. Kirsi pysähtyi paikalleen ja päästi pitkän huokauksen lauetessaan ja siinä samassa minultakin tuli. Kullini pumppasi kuumaa spermaa pitkinä sykäyksinä Kirsin vitun perukoille.

Vedin tahmaisen kullini ulos ja lysähdin huohottaen istumaan. Kirsi pysyi vielä nelinkontin, joten saatoin ihailla kuinka valkoinen siemennestenoro valui Kirsin turvonneiden häpyhuulten välistä hänen märille häpykarvoilleen. Pian Kirsikin lysähti syliini ja tasailimme hengitystämme leikkien samalla toisillamme. Kirsi minun penikselläni ja minä Kirsin upeilla rinnoilla. Hetken makailtuamme nousimme ja menimme suihkuun. Joimme vielä uudet kahvit suihkun jälkeen ja Kirsi lupasi lähettää sähköpostia jos hänen miehensä vielä lähtisi työmatkoille. Lupasin tulla käymään, jos vain en saisi hirveää morkkista tästä "rikoksesta". Sen verran hyvältä Kirsi oli tuntunut, ja hänen upeat tissinsä ja pehmeä vittunsa kummittelivat jo mielessäni joten en uskonut kieltäytyväni uudesta kutsusta...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute