Herkku-puhelin
Lateksihanskat suihkujen välillä
kisu

Kultani ja minä olemme nyt seurustelleet yli puolitoista vuotta. Kokemuksia on kyllä mukavasti karttunut seksin saralta, mutta viime yö oli jälleen yksi mainitsemisen arvoinen.

Olimme juuri käyneet suihkussa ja tarkoitus oli mennä rauhaisasti ja aikaisin nukkumaan, sillä aamulla oli taas aikainen herätys. Otin hierontaöljyni mukaan ja pyysin, josko Mikael voisi hieroa selkäni ennen nukkumaanmenoa. Vastaus oli myönteinen.

Ennen nukkumaanmenoa katsoin tv:tä ja Mikael seikkaili netissä. Kun hän ei keksinyt tekemistä, tokaisin, että mistäs löytyy pornovideoita. Totta kai aikuinen mies netistä pornoa löytää. Ja Niinpä me siinä vieretysten katsoimme videon, joka oli kuulemma aikaisemmin saanut kullin seisomaan. Kyseisessä videossa nainen runkkasi miestä lateksihanskoilla. Katsoimme myös videon, jossa nainen pani miestä strap onilla. Miestäni kiihottaa ajatus kokeilusta mutta video ei. Ajatuksilla oli kuitenkin suurempi voima ja näin kohouman hänen pyyhkeensä alla.

Vein käteni hänen reitensä kautta puolikovalle penikselle. Suihkun jälkeen ihoni ja käteni olivat kylmät, joten kulli tuntui mukavan lämpimälle. Hieroin varovasti kyrvän päätä ja Mikael siirsi pyyhkeen sivuun. Kyrpä alkoi olla jo ylpeänä pystyssä, kun polvistuin lattialle sohvan eteen ja nuolaisin. Puhdas kyrpä ei maistunut oikein millekään, mutta imiessäni kiimatipat toivat lisämakua. En suinkaan säästellyt syljessäni, vaan annoin sen valua pitkin kyrpää ja kättäni. Runkkasin vielä hetken ja nousin sitten ylös.

- Hieronko mä sua ennen vai jälkeen hanskakäsittelyn? Mikael kysyi.

- Ennen. Jos tässä itekin lämpiäis muutenki ku seksuaalisesti, vastasin ja kävelin makuuhuoneeseen Mikael kannoillani.

Asetuin punaisille lakanoillemme vatsalleni. Mikael istui pakaroideni päällä ja levitti hierontaöljyä selkääni ja käsiinsä. Eukalyptuksen tuoksu valtasi makuuhuoneen ja minä nautin lämpimistä hierovista käsistä. Mikael siirtyi hieman alemmas ja hieronta ulottui aina pakaroistani niskaan asti. Pehmeät, lämpimät, hierovat liikkeet lämmittivät kehoani ja mieltäni. Mikael suuteli välillä niskaani ja käännyin suutelemaan häntä. Suudelma oli niin pehmeä ja hellä.

Kun Mikael päätti hieronnan, makasimme vierekkäin ja muistelimme seurusteluamme. Samalla otin esiin talkkipurkin, josta levitin käsiini hieman talkkia. Pitkävartiset lateksihanskani vieritin hitaasti pitkin käsivarttani. Hanskojen myötä tuoksui vahvasti kumi. Levitin makeutettua liukastusvoidetta hanskoihini ja Mikaelin kyrvän päälle, joka ei aikaillut, vaan seisoi jo odottavana.

Aloitin hitaasti tunnustelemalla. Hanskojen läpi kaikki kosketus tuntui niin liukkaalta ja sileältä. Asetin käteni kämmenet vastakkain ja runkkasin yhä verellä täyttyvää kyrpää. Tunsin lämmön, liukkauden ja kyrvässä paisuvat suonet. Imaisin terskaa runkkaukseni tahtiin ja nautin Mikaelin nautinnosta. Hänen hengityksensä oli kiihtynyt ja ääntelyn nautinnon sävystä ei voinut erehtyä. Tunsin häpyhuulteni paisuneen ja itseni kiihottuneen. Nesteeni valuivat pillustani ulos häpyhuulia pitkin leviten koko pillun alueelle.

Mikael pyysi minut istumaan päälleen ja siirryimmekin 69-asentoon. Mikael nuoli nesteitäni suoraan vaostani ja siirtyi sitten pitkillä vedoilla pyöriviin liikkeisiin klitorikselleni. Värähtelin nautinnosta ja imin itse runkaten kyrpää toisella ja varovaisesti puristaen palleja toisella kädelläni. Kiihotuin vain lisää kyrpää imiessäni enkä lopulta malttanut enää.

- Anteeksi, mutta minäkin haluan kokeilla, sanoin ja lopetin Mikaelin runkkaamisen. Siirryin puoli-istuvaan asentoon häntä vastapäätä ja levitin jalkani. Hän sai katsoa aitiopaikalta, kuinka kiiltävä ja tuoksuva lateksin peittämä sormeni hakeutui klitorikselleni. Levitin omia nesteitäni ja Mikaelin sylkeä pitkin pilluani. Sileä tuoksuva lateksi tuntui hyvältä klitoriksellani. Mikael runkkasi omaa kyrpäänsä, jonka katselemisesta itse kiihotuin. Paksu kyrpä silmieni edessä ja kiihtyvä sormeiluni sai hengitykseni kiihtymään. Mikael siirtyi polvilleen viereeni, ja runkkasin ja imin häntä masturboidessani.

- Haluisitko sä hieman kyrpää tänne? Mikael kysyi ja työnsi sormensa sisääni.

Tyydyin hymähtämään myöntyvästi ja hän siirtyi kyljelleen. Kyrpä tuntui niin ihanalta Mikaelin työntyessä minuun. Suonikas kyrpä hieroi emättimeni reunoja ja nesteeni levisivät pitkin sen vartta aina tyveen asti. Mikaelin työnnöt olivat voimakkaita ja ylsivät perälle asti. En lopettanut omaa masturboimistani, vaan jatkoin sitä puristaen aina välillä pillussani veivaavaa penistä. Tahti vain kiihtyi ja minun oli pakko keskeyttää liian syvälle etenevät työnnöt. Sitä paitsi halusin takaapäin. Mikaelille se sopi oikein hyvin.

Asetuin nelinkontin hänen eteensä ja levitin häpyhuuliani hänen kyrvälleen. Yhdellä työnnöllä penis valtasi koko pilluni. Mikael tarttui lantiooni ja aloitti nopean naimisen. Kyrpä osui nyt syvälle hyvässä kulmassa enkä voinut pidätellä voihkintaani. En edes tajunnut voihkivani kovaa, tunsin vain kyrvän sisässäni ja kuulin nesteideni aiheuttaman litinän. Mikaelin lantio hakkasi pakaroitani vasten. Hän tarttui pakaroihini ja veti minua itseään vasten vielä muutaman syvän ja nopean työnnön ajan. Viimeinen työntö osui aivan perälle asti ja voihkaisin nautinnosta ja pienestä yllättävästä kivusta.

Mikael vetäytyi maakuulle ja veti minut päälleen. Ohjasin kyrvän pilluni suulle ja istuin alas hitaasti. Jestas, kuinka hyvältä se tuntui! Kyrpä pillussani juuri oikeassa kulmassa. Aloitin ratsastukseni, jota Mikael tuki pökkimällä vauhtia. Tarttuen välillä lantiooni välillä pakaroihini kiihotuin yhä enemmän. Puristava tunne pakarassani ja toinen rinnassani, kyrpä pillussa ja sormeni hieromassa klitorista. Litinä voimistui ja hieroin itseäni toisella kädellä, samalla kun toinen käteni puristeli rintojani. Katseeni pidin tiukkaan Mikaelissa. Hänen silmissään oli ihana kiihko hänen puristaessaan pakaroitani, pannessaan minua ja katsoessaan minun hyväilevän itseäni. Pyöreät käteen mahtuvat rintani pomppivat hänen silmiensä edessä ja lateksin verhoama käteni tuki ja puristeli niitä. Välillä tahtimme hiljeni, sillä Mikael halusi ainoastaan minun saavan. Minä sen sijaan olin jo liian lähellä. Pienen hiljentämisen aikana tunsin jo orgasmini lähtevän liikkeelle, ja kun Mikael jatkoi tahtiaan, tunsin orgasmin ravistelevan kehoani. Voihkin ja hyväilin itseäni aina vain voimakkaammin ja orgasmini jatkui pitkään kyrvän jatkaessa tiukentuvassa, nesteitä valuvassa pillussani. Orgasmi tuntui jatkuvan ja jatkuvan aina vaan, kunnes hän lopetti, ettei itse tulisi.

Sydämeni hakkasi niin, että kuulin sen korvissani. Pilluni sykki, mutta Mikael ei ollut saanut vielä. Armotta hän jatkoi panemistani ja tunsin pilluni herkkyyden. Kyrpä tuli sisääni kuitenkin niin oikeasta kulmasta, etten voinut muuta kuin tuntea kutkuttavaa nautintoa. Olin kuin orgasmin kynnyksellä koko ajan, kunnes oli aikani hoidella Mikael loppuun.

Nousin hänen päältään ja levitin lisää liukkaria hanskoilleni. Runkkasin kyrpää jälleen pitkin, nopein ja puristelevin vedoin. Leikkimme oli edennyt niin pitkälle, ettei Mikael ehtinyt nauttia kauaa hanskojeni sileydestä, kun tunsin ensimmäisen sykähdyksen. Siirsin toisen käteni terskan eteen jatkaen runkkausta toisella. Mikael laukesi äänekkäästi. Parin pienen spermasykähdyksen jälkeen spermaa tuli voimakkaasti. Useampi voimakas sykähdys ei pysynyt hanskoillani. Molemmat lateksin peittämät käteni kiilsivät nyt spermasta ja suuri osa valui Mikaelin päälle. Nuolin kuitenkin peniksen puhtaaksi saaden vielä muutaman tipan suuhuni. Tunsin itseni tyydytetyksi ja Mikaelin tyytyväiseksi. Hymyilimme molemmat.

- Nyt olis taas suihkun paikka.







------------------------------------------------------

Palautetta tulemaan vaan. Mieluusti rakentavaakin saa laittaa, en oo pitkään aikaan kirjoitellu.. :)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute