Herkku-puhelin
Seksiorjana kesämökillä, osa 2
Slavemaster

HUOM! Tarina on suoraa jatkoa edelliselle osalle (http://www.herkku.net/tarinat/tekstit/tarina6230.html).

Seuraavana aamuna herään häkissäni, edelleen köysiin sidottuna. Jäseneni tuntuvat hiukan puutuneilta oltuaan pitkään samassa asennossa. Olo tuntuu muutenkin nihkeältä ammeessa makaamisen jäljiltä, ja suussanikin maistuu oudolta. Rimpuilen hiukan köysissä venytelläkseni ja ulottuakseni mehupilliin.

Isäntä on tapansa mukaan aamu-uninen, joten minulle jää aikaa rimpuilla köysissäni. Odotuksen pitkittyessä alan kirota häntä mielessäni, miettiä mitä ilkeyksiä voisin hänelle sanoa kun hän vihdoin suvaitsisi herätä. En kuitenkaan uskalla huutaa herättääkseni häntä. Loputtomalta tuntuvan ajan päästä Isäntä herää ja tulee aamutakissaan katsomaan minua.

”Huomenta. Miten orjatytön yö sujui?” hän kysyy tapansa mukaan.

Tunnen itseni heikoksi. Yksi ainoa vilkaisu Isännän kasvoihin (ja jalkoväliin), enkä enää muista mitään purevia kommentteja mitä hänelle mietin sanovani. Tätäköhän Isäntä tarkoitti kun sanoi tahtovansa minun oppivan mitä merkitsee olla orjatyttö? Toisaalta, Isännän ärsyttäminen ei nykyisessä kahlitussa olotilassani välttämättä olisi muutenkaan viisasta. Tosin hän luultavasti vain innostuisi jos pyristelisin vastaan.

”Olosuhteet huomioon ottaen hyvin”, vastaan hiukan vinosti hymyillen. ”Miten Isännän?”

”Muuten hyvin, mutta välillä sänky tuntui kovin tyhjältä.”

Katsahdan hänen jalkoväliinsä, jossa näkyy taas tietynlainen turvotus housujen alla.

”Olisin kyllä auttanut, Isäntä, mutta olin sidottuna toisiin tehtäviin”.

Isäntä naurahtaa, avaa häkin oven ja ottaa ammeeni ulos. Hän kantaa minut ammeessani ulos ja kippaa minut nurmikolle. Sitten hän vetää käsiinsä kumihansikkaat ja alkaa irroittaa minua köysistä.

Pian olen vapaa siteistäni. Venyttelen ja hieron köysien painamia kohtia. Isäntä katselee hetken aikaa alastonta ja edelleen hiukan kakkaista vartaloani, kunnes käskee minun ottaa köyden mukaani ja lähteä rantaan pesulle.

Rannassa Isäntä käskee minun pestä köyteni, ammeeni ja itseni sillä aikaa kun hän itse käy uimassa. Pulahdan aluksi vielä aamunraikkaaseen veteen huuhdellakseni nihkeän oloni pois, jonka jälkeen istun laiturille, annan auringon lämmittää selkääni ja käyn pesemään köyttä jätöksistäni. Saatuaani sen puhtaaksi kuuraan vielä ammeen, jonka jälkeen hyppään itse veteen peseytymään.

Peseydyttyäni hiukan kuulen äkkiä loiskahduksen takaani. Käännyn vaistomaisesti, ja Isäntä työntää samantien hartiani vasten märkää mutta lämmintä rantahietikkoa. Rintani jäävät kellumaan pinnalle, ja hän alkaa varovasti näykkiä niitä hampaillaan. Alan vetää jaloillani hänen keskivartaloaan kiinni omaan jalkoväliini. Isäntä puhaltelee kiihottavasti kutittavia kuplia vasten tissivakoani nousten vähitellen kohti kaulaani, ja tunnen hänen märät hiuksensa kasvoillani. Etsin käsiini hänen miehuutensa ja ohjaan sen kohti koloani, joka odottelee varsin märkänä. Ohjaan peniksen suuaukolleni ja puristan vaginastani hiukan vettä pois, että pystyn imaisemaan sen paremmin sisääni. Samassa isäntä jo antaakin työntöapua takaapäin, ja hänen ohjuksensa syöksyy suoraan kohteeseensa, saaden minut huudahtamaan. Sitten hän alkaakin tehdä päälläni vedenalaisia punnerrusliikkeitä.

En pysty havaitsemaan laukesiko isäntä veden alla vai kyllästyikö yrittämään, mutta jossakin vaiheessa hän vain siirtyy pois päältäni ja lähtee vielä uimaan pari kierrosta. Siirryn itse rannalle kuivautumaan, vaivihkaa hieroen pimppiäni vielä hiukan.

Kello on jo yli keskipäivän, kun palaamme rannasta ja käyn isännän käskystä ruoanlaittoon. Ateriaa valmistaessani mieleeni palaavat aamuiset ajatukset kostosta isännälle, ja olen vähällä laittaa ruokaan hiukan oudommat mausteet. Onnistun kuitenkin hillitsemään itseni. Ruokien valmistuttua katan taas astiat pöytään ja käyn hakemassa hänet syömään.

Syötyämme Isäntä kertoo vuokranneensa huomiseksi pakettiauton, jolla voimme käydä hakemassa tavarani opiskelija-asunnoltani. Sitä ennen meidän kuulemma täytyy hoitaa muutama muu käytännön asia. Hän käskee minun mennä olohuoneeseen, riisuutua alasti ja laittautua talutusketjuun. Ihmettelen hiukan syytä, mutta tajuan ettei orjatytön tule kyseenalaistaa käskyjä. Mietin että voisin jossakin vaiheessa pyytää isäntää rankaisemaan minua useammin, niin että oppisin ehkä vain tottelemaan.

Ehdin juuri riisuutua ja kiinnittää ketjun kaulapantaani, kun isäntä tulee huoneeseen. Niiaan ja ojennan hänelle ketjun toisen pään. Hän ottaa sen hymyillen käteensä ja istuutuu sohvalle. Saan hetken aikaa seisoa hänen edessään, hänen katsellessa alastonta ja kahlittua vartaloani päästä varpaisiin. Lopulta hän käskee minun istua lattialle, tietysti normaaliin tapaan mitään peittelemättä.

”No niin, Tanja”, hän aloittaa. Säpsähdän hiukan. Tiedän heti että hän aikoo puhua jostakin vakavasta asiasta, kun hän kutsuu minua oikealla nimelläni orjanimeni sijaan.

”Olet lupautunut elinikäiseksi seksiorjaksi. Se tarkoittaa, että olet täysin vallassani.”

Nyökkään ja painan vaistomaisesti katseeni. Tunnen vapisevani hiukan kuunnellessani isännän sanoja.

”Orjatyttönä sinulla ei ole itsenäisyyttä, kuten ei myöskään mitään salattavaa”, hän jatkaa. Nyökkään uudelleen. Isäntä tuntuu tiukentavan otettaan kahleestani.

”Sinulla ei myöskään ole yksityisyyttä enempää kuin minä sallin, eikä tarvetta itsenäisen henkilön tunnusmerkkeihin.” Nyökkään taas. Isännän mainitsemat asiat ovat tietysti itsestään selviä, mutta silti ne tuntuvat kuin humahtavilta iskuilta. Isäntä selvästi tahtoo saada minut ymmärtämään tekemäni päätöksen merkityksen, ja onnistuukin siinä varsin hyvin.

”Tämä on viimeinen mahdollisuutesi perääntyä. Jos nyt vastaat kyllä, mikään turvasana ei enää pelasta sinua. Oletko varma että tahdot viettää loppuikäsi orjana?”

Vilkaisen häntä pikaisesti silmiin. ”Kyllä, Isäntä. Tahdon olla teidän orjatyttönne.”

Isäntä hymyilee ja kurottaa ottamaan jotakin sohvanvieruspöydältä. Hän laskee rauhallisesti eteeni oman beigenvärisen käsilaukkuni. Säikähtäen otan sen itselleni, eihän hänellä pitäisi olla lupaa koskea siihen.. paitsi että.. niin.

”Jos sinulla ei ole mitään salattavaa, päästät minut varmaan katsomaan mitä naiset pitävät piilossa pimppiäänkin tarkemmin”, hän virnistää.

Tunnen kuinka poskeni alkavat punoittaa. Avaan laukun ja alan hitaasti nostella henkilökohtaisia tavaroitani esille. Voin ymmärtää liiankin hyvin mitä isäntä tarkoitti pimppikommentillaan. Tuntuu kuin riisuutuisin alasti isännän edessä, en vain vaatteitani kuten yleensä, vaan jotenkin vielä syvemmin. Ikään kuin sieluani myöten.

Lopulta käsilaukkuni on tyhjä ja tavarani rivissä välissämme. Isäntä ottaa käteensä puhelimeni. Siinä on prepaid-liittymä kuten hän jo tiesikin, eli ei tarvetta irtisanoa. Hän tarkastaa pikaisesti viimeisimmät puhelut ja tekstiviestit. Kumpiakaan ei ole tullut, viimeisimmät tekstiviestit ovat tapaamisaikojen sopimisia häneltä itseltään. Sitten hän ottaa puhelimesta pois akun ja sim-kortin, poistaakseen näin minulta yhteydet ulkomaailmaan ”ainakin toistaiseksi”.

Seuraavaksi hän alkaa käydä läpi lompakkoani. Siellä ei ole paljon mitään merkittävää, hiukan taskurahaa, muutama kortti ja valokuvat minusta ja hänestä. Isäntä ottaa talteen henkilöllisyyskorttini, ja hymyilee hiukan yläasteaikaiselle kuvalleni lukiolaiskortissani.

Muut asiat käsilaukussani ovat lähinnä meikkejä ja muita naisten tarvikkeita, jotka eivät näytä kiinnostavan häntä kovinkaan paljon. Alan melkein miettiä miksi edes epäröin näyttää sen sisällön. Kaipa se on tosiaan jonkinlainen tottumus, yksi niistä joista minun täytyy luopua ollakseni Isännän arvoinen orjatyttö.

Isäntä heittää tavarani puhelinta ja lompakkoa lukuunottamatta takaisin laukkuun ja nousee ylös, vetäen minutkin perässään. Hän katselee hetken alastonta vartaloani tavalla, jota voisi sanoa omistajan katseeksi. Vaikka olenkin vain kymmenisen senttiä häntä lyhyempi, tunnen itseni paljon pienemmäksi. Hän alkaa tarkastaa vartaloani omistajan oikeudella, aloittaen kyljistä, kuljettaen käsiään vyötärölleni ja lantiolleni ja taputellen peppuani. Hänen kosketuksensa kiihottaa kuten yleensäkin, mutta en ole varma tahdonko seksiä juuri nyt. Tuntuu että tarvitsen hetken ajatellakseni mitä äsken tapahtui.

Isäntä on onneksi samaa mieltä, vaikka en mitään sanonutkaan. Tarkastettuaan vartaloni hän katselee alastomuuttani vielä hetken, kunnes käskee minun pukeutua. Sitten hän toteaa että voisimme pitää siivouspäivän, tai tarkemmin sanottuna orjatyttö voisi siivota. Nyökkään yrittäen olla näyttämättä liian helpottuneelta. Käyn pukemassa päälleni esiliinan ja haen siivousvälineet.

Onneksi olen itse oppinut pitämään siivoamisesta, Isäntää kun se ei juuri kiinnosta. Pölyjen pyyhkiminen ja imuroiminen on juuri sopivaa puuhaa ajatuksien selkeyttämiseksi. Nyt olen siis ilmeisen lopullisesti seksiorjatyttö. Luulin olevani sitä jo pariin kertaan aikaisemminkin, mutta isäntä ymmärrettävästä syystä halusi varmistaa, ettei se ollut aivan hetken mielijohde. Hymähdän miettiessäni, että tein melkein kuin nunnaluostarilupauksen, mutta merkitykseltään melkein käänteisenä. Lupauksen uskollisuudesta ja kuuliaisuudesta, mutta ei välttämättä siveellisyydestä. Toinen vertailukohta voisi olla avioliitto, mutta se ei olisi läheskään yhtä kattava.

Isäntä antaa minun siivota rauhassa ja tekee ilmeisesti jotakin töihinsä liittyvää työhuoneessaan, paitsi silloin kun käyn siellä imuroimassa. Siivottuani käyn vielä ulkona hakemassa puistelemani matot ja levitän ne. Menen niiaten kertomaan isännälle, että talo on siivottu. Hän on ilmeisesti juuri keskittynyt johonkin ja käskee murahtaen minun mennä seuraavaksi tiskaamaan.

Saatuani tiskauksen lähes valmiiksi isäntä tulee keittiöön. Hän silittelee hiukan peppuani ja suukottaa niskaani kaulapannan alta, ja alkaa ottaa jääkaapista voileipätarvikkeita. Saatuani loputkin astiat siirrettyä kuivauskaappiin pyydän nöyrästi lupaa liittyä hänen seuraansa pöytään. Isäntä hymyilee.

”Kyllä noin kiltti orjatyttö voi istua samaan pöytään isännän kanssa. Siivositkin niin hyvin”, hän toteaa.

”Tein vain velvollisuuteni, Isäntä. Ei teidän tarvitse kiitellä”, vastaan istuessani hänen viereensä.

”Tiedän ettei tarvitsisi, mutta kun kotieläinten koulutuksessa kehoitetaan käyttämään keppiä ja porkkanaa pelkän kepin sijaan, niin ajattelin että se voisi toimia orjatyttöihinkin”, hän vastaa virnistäen, silittäen samalla tukkaani. Punehdun hiukan hänen vertauksestaan, mutta itsehän kyseenalaistin.

Syötyämme isäntä ehdottaa että voisimme katsoa jonkin videon ja vie minut katsomaan DVD-kokoelmaansa. Mieleni ei tee katsoa mitään raskasta, joten nappaan käteeni Disneyn Aladdin-elokuvan. Isäntä nyökkää ja alkaa käynnistellä videolaitetta, samalla kun itse menen keittiöön tekemään hiukan naposteltavaa elokuvan ajaksi. Takaisin tullessani isäntä on jo sohvalla istumassa ja katselemassa alkumainoksia. Lasken tarjottimen sohvan viereen pöydälle ja yritän istua hänen viereensä, mutta hän käskeekin minut lattialle jalkojensa juureen ja kytkee taas ketjun kaulapantaani.

Jonkin aikaa katsottuamme tunnen kuinka hän nykäisee minua ketjustani. Vilkaisen taakseni, ja hän käskee minut taas viereensä istumaan. Lattialla istuvan uskollisen orjan sijaan hän tahtookin tytön kainaloonsa paijattavaksi. Minulla ei tietenkään ole mitään sitä vastaan. Juuri tämän vuoksi pidän isännästäni niin paljon: hän osaa toisaalta olla ankara ja pitää minut kurissa, mutta on välillä niin hellä ja inhimillinen.

Elokuvan päätyttyä isäntä sytyttää taas valot huoneeseen. Hän kertoo joskus miettineensä miksi visiiri Jafar päästi niin varman voiton käsistään niin tyhmällä tavalla. Tietysti vastaus on sama kuin muissakin vastaavissa tarinoissa, eli tarve saada tarinalle onnellinen loppu, mutta ajatus erilaisesta lopusta kuulostaa tietyssä määrin kiihottavalta. Alamme yhdessä isännän kanssa kehitellä ”Mitä olisi voinut tapahtua”-tyylistä vaihtoehtoista jatkoa tarinaan, aloittaen elokuvan tilanteesta. Jossakin vaiheessa siirrymme tietokoneen ääreen etsimään verkosta kuvia tukemaan tarinaamme. Niitä löytyykin jonkin verran, varsinkin kahlitusta prinsessa Jasminesta. Toiset luonnollisesti laadukkaampia kuin toiset.

Kehittelemme yhteistä fantasiaamme vielä jonkin verran, kunnes Isäntä toteaa että on aika käydä nukkumaan, että jaksamme huomenna käydä asioilla. Varsinkin kun olemme molemmat sen verran kiihottuneita, ettemme kuitenkaan heti pääse nukkumaan. Makuuhuoneessa riisuudun alasti ja ehdotan isännälle, että hän voisi kahlita minut sänkyyn niin kuin Jasminen ”hääyönään”. Isäntä nauraa ja hakee kaapista kahletangon ja parit käsiraudat. Niillä hän kahlitsee minut kaulastani ja ranteistani tankoon ja nilkoistani käsiraudoilla jalkopäätyyn, jättäen paljaat tissini ja pimppini täysin hänen käytettäväkseen. Vastaanhangoittelevalle prinsessalle saattaisi tietysti olla hyvä laittaa myös suukapula, mutta se ei innosta meitä kumpaakaan. Yritän silti leikkimielisesti vastustella, kun hän hyväilee vartaloani kuin juuri voittamaansa palkintoa, ennen kuin siirtyy ottamaan vastaan tytön aviopalveluksia.

Seuraavana aamuna aamupalan jälkeen Isäntä kysyy dramaattisen kuuloisesti, olenko valmis lähtemään kaupungille sinetöimään päätökseni jäädä hänen orjatytökseen. Laitan symbolisesti toisen käteni kaulapannalleni ja toisen paljaalle pimpilleni, ja nyökkään myöntymisen merkiksi.

Isännän mielestä kaulapanta herättää julkisesti liikaa huomiota, mutta minulla pitää silti olla mukanani jonkinlaiset orjan symbolit. Hän käskee minun työntää ketjun geishakuulia pimppiini ja peppuuni, ja laittaa sen jälkeen päälleni vaipan. Ajatuskin vaippa päällä ihmisten ilmoilla kävelemisestä punastuttaa. Puen päälle vielä normaalit arkivaatteet, sidon hiukseni teinityttömäiselle poninhännälle ja lähdemme matkaan. Ihmettelen hiukan miten Isännältä löytyi kaapista teinitytölle sopiva vaippa, mutta toisaalta häneltä tuntuu löytyvän kaikkea muutakin odottamatonta. Mitähän kaikkea tulenkaan vielä kokemaan hänen seksityttönään?

Ensimmäiseksi pysähdymme huoltoasemalle lyhyen matkan jälkeen. Isäntä lunastaa netistä vuokraamansa pakettiauton, jolla jatkamme matkaa. Ajomatka on varsin hiljainen. Isäntä on yleensäkin huono aloittamaan puhumista, varsinkin aamuisin, ja itse mietiskelen vielä, teinkö päätöksen elämänmuutoksestani liian hätäisesti. Se kuitenkin tuntuu niin hyvältä.

Lopulta saavumme kaupunkiin ja ajamme pian entiseksi muuttuvalle asunnolleni. Alamme viivyttelemättä pakata tavaroitani auton mukana tulleisiin muuttolaatikoihin. Tavaroita ei ole kovin paljon, varsinkin kun suuri osa kalusteista kuuluu asunnon irtaimistoon.

Vaikka päätös muuttaa isännän luokse olikin lopulta melko helppo, urakan edistyessä alan tuntea oloni hiukan haikeaksi. Jossakin vaiheessa ehdotan pientä juomataukoa. Samalla riisun toppini pois ja kysyn, saisinko myös pienen rohkaisuryypyn hänen ”nektariaan”. Isäntä pitää ehdotusta muuten hyvänä, mutta hänen tarvitsisi käydä ensin tyhjentämässä rakkonsa. Hetken mielijohteesta vilkaisen isännän jalkoväliä ja sanon vihjaavasti hymyillen, että minulle olisi orjatyttönä kunnia jos saisin auttaa häntä siinä. Heitän pois myös rintaliivini ja polvistun ylävartalo paljaana hänen eteensä. Isäntä hymyilee, riisuu housunsa ja siirtyy istumaan sänkyni laidalle. Otan hänen vielä pehmeän letkunsa huulieni väliin, ja melkein samantien tunnen lämpimän, hiukan suolaisen nesteen virtaavan suuhuni. Maku on ensin vähällä saada minut yökkäämään, mutta koska itse ryhdyin leikkiin, se on parasta myös kestää.

Saatuani nieltyä kaiken alan imeä peniksen päätä puhtaaksi, samalla kun alan hyväillä sen vartta sormin. Hetki kärsivällistä ja pehmeää tytön käsien kosketusta ja kalu on taas juhlakunnossa. Vahvistaakseni vaikutusta hyväilen sitä vielä hiukan pehmeiden rintojeni syleilyssä, ja otan sitten taas suuhuni. Tunnen kuinka pimppinikin hiukan värähtelee ja muistuttaa minua sisällään olevasta kuulaketjusta.

Isännän reaktioista päättelen että hän on pian laukeamassa, joten kiihdytän imuani ja hyväilyäni vastaavasti. Mietin hiukan että ottaisin hänen siemenensä tisseilleni, mutta päätän välttää sotkua ja niellä suosiolla kaipaamani lääkeannoksen. Josta alkaakin jo tulla ensimmäisiä pisaroita.. ja pian enemmänkin, isännän tyytyväisen murahtelun saattamana. Virtsan makuun verrattuna sperma maistuu suorastaan hyvältä pursuessaan kielelleni. Jatkan imemistä ja yritän pumpata terskan päästä suuhuni viimeisenkin pisaran. Lopulta tunnen peniksen taas veltostuvan. Nuolaisen vielä sen pään puhtaaksi ja alan niellä suutani tyhjäksi, samalla kun nousen ylös. Kiitän isäntää ja pukeudun.

Orjatytön elämännestettä saatuani käyn taas uudella innolla pakkaamaan tavaroita laatikoihin. Isäntäkin nousee pian ylös ja alkaa kantaa laatikoita autoon. Yritän vaivihkaa hyvittää ilman jäänyttä pimppiäni, ja samantien muistan olevani vaipoissa. Pelkkä ajatuskin alkaa pissattaa. Mietin kysyisinkö isännältä luvan riisua vaippani vessassa käyntiä varten, mutta naurahdan itsekin ajatukselle. Yritän keskittyä tavaroiden pakkaamiseen ja unohtaa hätäni.

Pari tuntia paikalle tulomme jälkeen tavarani on siirretty laatikoihin ja autoon, ja edessä on enää siivous. Isäntä ryhtyy imuroimaan samalla kun alan itse siivota vessaa. Tähän asti unohtunut pissahätäni palaa taas mieleen. Kokeilen hieroa jalkoväliäni vaipan päältä ja mietin, onnistuisinko riisumaan vaippani ja tekemään hätäni isännän huomaamatta. Mietin mitä kiinnijäämisestä seuraisi, millaisen rangaistuksen isäntä keksisi. Lopulta kuitenkin jonkinlainen orjatytön omantunnon vastine saa minut luopumaan suunnitelmasta. Onnistun jatkamaan pidättelyä ja keskittymään siivoukseen.

Puhdistettuani vessan käyn luuttuamaan isännän imuroimaa lattiaa. Tunnen taas pissahätäni kasvavan. Äkkiä luuttuamistani vierestä katsonut isäntä hiipii taakseni ja kutittaa minua vyötäröltä, säikäyttäen minulta kirjaimellisesti pissat housuun. Tunnen pissani valuvan kutittaen pimppikuulien ohi vaippaani ja katson punastellen isäntää. Tunnen itseni taas kiihottavasti pikkutytöksi.

Lopulta onnistun saamaan luuttuamisen loppuun. Tarkistamme vielä että kaikki on kunnossa. Vilkaisen ovelta vielä kerran asuntoani, ikään kuin hyvästinä entiselle elämälle. Sitten isäntä nykäisee minut olkapäästä liikkeelle palauttaen minut uuteen.

Seuraavaksi ajamme asuntotoimistolle irtisanomaan kämppäni ja palauttamaan avaimet. Toimistolla on hiukan jonoa, ja istumme odottamaan. Tunnen oloni hirmuisen noloksi kostean vaippani kanssa, vaikka en olekaan varma huomaako kukaan.

Lopulta pääsen tiskille. Opiskelija-asunnoissa on onneksi lyhyt irtisanomisaika, ja avaimen palautuskaan ei ole ongelma. Parin kaavakkeen jälkeen pääsemme lähtemään kotimatkalle.

Kotimatkalla tunnelma on huomattavasti menomatkaa leppoisampi ja se tuntuu lyhenevän rattoisasti jutellessa. Alan jo tottua vaippaani, vaikka se tuntuukin edelleen nöyryyttävältä. Toisaalta nöyryytys tuntuu kiihottavalta, varsinkin aina silloin kun isäntä vitsailee asiasta. Ajattelen jo helpottuneena, että ainakaan ei enää tarvitse esiintyä sen kanssa julkisesti, kun isäntä äkkiä kaartaa liittymästä ja ajaa huonekaluliikkeen pihaan. Hänen mielestään on järkevää käydä samalla matkalla ostamassa minulle oma vaatekaappi, kun on käytössä sopiva auto. En voi muuta kuin myöntää hänen olevan oikeassa, vaikka alankin tuntea poskieni kuumottavan jo valmiiksi.

Käymme kaupassa etsimässä sopivaa kaappia. Yritän nolona tarkkailla ohikulkevien ihmisten ilmeitä, mutta he eivät tunnu huomaavan mitään outoa. Sitten Isäntä kertoo myyjälle ”etsivänsä uutta vaatekaappia morsiamelleen”, saaden minut lehahtamaan oikein kunnolla punaiseksi. Myyjä on kuitenkin selvästi tottunut tilanteeseen ja alkaa esitellä eri vaihtoehtoja.

Sopiva kaappi löytyy onneksi kohtuullisen nopeasti, itselläni ei todellakaan ole juuri nyt tarvetta jäädä kauppaan yhtään pidemmäksi aikaa kuin on pakko. Isännällä sen sijaan tuntuu olevan, hän toteaa että samalla reissulla voisi olla hyvä ostaa myös uusi hylly ja pöytä. Lopulta nekin löytyvät. Siirrymme kassalle maksamaan ja käymme sitten auton kanssa lastauspuolella hakemassa laatikot mukaan. Sitten lähdemme taas matkaan.

Takaisin päätielle siirryttyämme kysyn isännältä, mitä hän oli tarkoittanut morsiankommentillaan.

”No, etkö sinä hyvin pitkälti sellainen ole?”, hän kysyy hymyillen taputellen reittäni. ”Vaikka emme ehkä kirkkoon olekaan heti menossa.”

”Lisäksi olen kuullut, että naiset osaavat viettää huonekaluostoksilla useita tunteja. Ajattelin että näin voisimme selviytyä hiukan nopeammin”, hän jatkaa hetken kuluttua virnistäen. Niin oikeassa kuin hän onkin, en saa hetkeen sanotuksi yhtään mitään miettiessäni pitäisikö suuttua vai nauraa.

Kotiin päästyämme luulen vihdoin pääseväni vaipastani eroon, mutta isäntä on eri mieltä. Hän laittaa minulle taas kaulapantani ja käskee minun riisuutua kokonaan, jättäen päälleni vain vaippani ja rintaliivini. Riisuttuani alamme samantien purkaa tavaroitani pakettiautosta. Siirrettyämme ne sisään isäntä kertoo lähtevänsä palauttamaan muuttoautoa ja lainalaatikoita huoltamolle. Hän kahlitsee minut nilkastani pitkähköllä ketjulla keittiön oven viereen asennettuun koukkuun ja kehoittaa minua aloittamaan tavaroideni järjestelyn sekä laittamaan päivällistä.

Kuuntelen kuinka auton hurina vaimenee ja siirryn olohuoneeseen selvittelemään hätäisesti purettuja tavaroitani. Vilkaisen viereen kannettua hyllypakettia. Olisi ehkä järkevämpää kasata se ensin, mutta en usko osaavani yksin. Mietin taas että heittäisin pissaisen vaippani pois, mutta toisaalta joutuisin kuitenkin laittamaan sen takaisin ennen Isännän paluuta. Niinpä keskityn järjestelemään tavaroita, osaa varastoitavaksi kellariin, osaa laitettavaksi hyllyihin tai kaappeihin. Välistä vastaan tulee asioita joita en edes muistanut omistavani, tai kirjoja joita en muista lukeneeni.

Aika kuluu nopeasti kun on tekemistä, ja parin tunnin päästä isännän lähdöstä kuulen auton hurinaa pihalta. Säikähdän tajutessani, että hän palasi jo takaisin, enkä ole vielä alkanut edes suunnitella iltaruokaa. Taidan olla kaikesta varovaisuudestani huolimatta taas saamassa rangaistuksen illalla. Siirryn keittiöön tarkastamaan pikaisesti jääkaapin sisältöä kahleeni kilistessä perässäni. Samassa kuulen oven kolahtavan, ja isäntä tulee sisään. Menen käytävään häntä vastaan. Hänellä on mukanaan kohtuullisen painavat muovikassit, eli hän kävi kaupassakin samalla reissulla. Ei taida olla helppoa vedota ajanpuutteeseen.. Hän jättää kauppakassit lattialle ja tulee halaamaan minua. Käsirautojeni vuoksi en tietenkään pysty vastaamaan halaukseen, mutta tuskin hän sitä odottaakaan.

”No, pikku vaippatyttö, mitäs meillä on illalliseksi?” hän kysyy taputellen peppuani. Yritän sopertaa jotakin selitykseksi, mutta hän huomaa itsekin asianlaidan. Hän käskee minut takaisin keittiöön ja antaa vielä luunapin nännilleni. Alan viivyttelemättä valmistaa jotakin syötävää. Isäntä kantaa ruokaostokset keittiöön ja jättää minut puuhailemaan hellan ääreen, siirrettyään minut ensin lyhyempään ketjuun, joka varmistaa etten lähde harhailemaan keittiöstä. Hän ei ainakaan vielä puhunut enemmistä rangaistuksista mitään.

Saatuani aterian pöytään huikkaan isäntää tulemaan syömään. Hän tulee, vilkaisee kattausta ja nyökkää hyväksyvästi. Ehdin jo luulla selvinneeni säikähdyksellä, kun hän äkkiä tarttuu ranteeseeni. Hän irroittaa toisen lenkin käsiraudoistani, pyöräyttää minut ympäri ja kahlitsee käteni uudelleen selän taakse. Pitäen yhdellä kädellä kiinni raudoistani, hän vielä irroittaa rintaliivieni hakaset ja pudottaa ne. Sitten saan istua pöytään häntä vastapäätä, tissit paljaina ja vain vaippa edelleen päälläni. En oikein pysty päättämään olenko enemmän nöyryytetty, kiihottunut vai nälkäinen.

Kädet selän taakse kahlittuna en tietenkään pysty ottamaan ruokaa itse, joten isäntä annostelee sitä minunkin lautaselleni. En toisaalta pysty käyttämään ruokailuvälineitäkään.Yritän hetken saada käsiäni kurotettua pois selän takaa, jos sittenkin saisin otettua haarukan käteeni, mutta turhaan. Lopulta kumarrun suoraan lautaselle. Vilkaisen vielä kysyvästi Isäntää, mutta hän on keskittynyt omaan syömiseensä, joten alan vain näykkiä ruokaa suoraan suuhuni. Onneksi en laittanut mitään keittoa niin kuin hetken ajattelin.

”Hyvänen aika mitkä pöytätavat sinulla, Tissityttö!” kuulen isännän toteavan saatuani pari suupalaa. Nostan pääni ylös lautaselta.

”Mutta Isäntä..” aloitan.

”Ei mitään muttia! Saat kohta mennä lattialle syömään jos et osaa syödä kunnolla”.

Painan pääni alistuvasti, edelleen vilkuillen isäntää, joka jatkaa syömistään. Odotettuani hetken yritän taas saada syötyä. Ei kai hän voi orjaansa ruoatta jättää.

Taas pari suupalaa syötyäni isäntä nousee ylös. Hän nostaa minut korvastani ylös tuolilta, siirtää lautaseni lattialle ja käskee minun syödä siellä loppuun, kun kerran syönkin kuin koiratyttö. Kontallaan syöminen lattialla on hiukan kiikkerää kädet sidottuina, ja hetken yritettyäni käyn suosiolla syömään maaten. Juominen tosin tuottaa edelleen hankaluuksia.

Lopulta nautittuaan ateriansa isäntä nousee ylös ja vetää minutkin taas kaulapannastani mukaansa. Ruoantähteet poskillani tunnen oloni entistäkin nöyryytetymmäksi. Hän irroittaa ketjun jolla olen sidottu tiskipöytään ja vie minut kylpyhuoneeseen. Siellä hän vapauttaa minut kahleistani ja antaa vihdoin luvan riisua pissaisen vaippani. Geishakuulat saan sen sijaan edelleen pitää pimpissäni ja pepussani. Sitten Isäntäkin riisuutuu ja menemme yhdessä suihkukoppiin peseytymään. Olo alkoikin tuntua varsin likaiselta. Alan pestä kasvojani ja jalkoväliäni samalla kun isäntä levittää saippuaa selkääni. Välillä hänen otteensa tietysti lipsuu tisseilleni ja vyötärölleni, saaden pimppini taas hereille. Hänenkin peniksensä tuntuu varsin jäykältä nojatessaan peppuani vasten.

Saatuani itseni saippuoitua ryhdyn pesemään Isännän selkää. Hän ei jostakin syystä salli minulta mitään seksuaalisia aloitteita, en saa edes pestä hänen penistään. Lopulta käännämme taas suihkun päälle ja huuhtelemme saippuat pois.

Suihkun jälkeen kuivaamme itsemme ja toisemme. Saatuani vielä hiuksenikin kuiviksi ja nilkkaraudat takaisin jalkoihini, Isäntä ottaa yllättäen pöydältä tutun mustan liinan ja sitoo silmäni. Hän laittaa vielä kaulapannan takaisin kaulaani ja lähtee johdattamaan minua alastomana ja silmät peitettyinä makuuhuoneeseen. Siellä hän irroittaa taas ketjun kaulapannastani ja käskee minun seistä hiljaa paikallani. Kuulen kuinka hän kaivaa kaapista jotakin. Pystyn tuntemaan hänen hengityksensä kun hän katselee paljasta vartaloani. Tunnen kuinka hän koskettaa klitoristani ilmeisen jäykän peniksensä kärjellä, saaden minut huudahtamaan. Rangaistuksena huudostani isäntä napauttaa peppuani köyden päällä. Tällä kertaa onnistun rajoittamaan reaktioni lyhyeen äännähdykseen. Sitten hän alkaa sovitella köyttä vyötärölleni ja ryhtyy taas sitomaan ylävartaloani köysiin. Hän sitoo ensin käteni kiinni alavatsani päälle ja jatkaa normaaliin tapaansa, vieden köyden ensin rintojeni välistä, sitten niskan takaa ja ristiin taas tissien välistä. Sitten hän kietoo vielä muutaman vaakasuoran kierroksen ylävartaloni ympärille, mutta tällä kertaa ei jatkakaan lantiosta alaspäin, vaan sitoo köydenpään kiinni ja siirtyy ilmeisesti katselemaan aikaansaannostaan. Tuntuu kuin olisin pakkopaidassa, en pysty liikuttamaan käsiäni juuri mihinkään. Jalkani sen sijaan ovat nilkkarautojani lukuun ottamatta täysin vapaina.

Isäntä liittää talutusketjun takaisin pantaani ja nykäisee minut liikkeelle, niin että olen vähällä horjahtaa. Yritän lähteä nykäisyn suuntaan. Silmät peitettyinä ja kädet sidottuina olen täysin hänen johdatuksensa varassa, ja yritän varovaisin askelin seurata mihin suuntaan hän vetää. Jo pelkästään silmien peittäminen teki kävelyn vaikeaksi, mutta nyt en edes voi tunnustella käsillä etten ole törmäämässä mihinkään. Matka tutun talon läpi tuntuu loputtoman pitkältä ja eksyttävältä. Isäntä taitaa kävelyttää minua mahdollisimman monimutkaista reittiä kiertäen useamman huoneen kautta, selvästi ottaen kaiken irti avuttomasta tilastani. Onneksi talon oviaukoissa ei ole korkeita kynnyksiä, muuten olisin kolauttanut varpaani useampaan kertaan.

Lopulta tunnen vedon kahleessani löystyvän ja jään seisomaan paikalleni. Olen täysin eksyksissä, en tiedä edes missä huoneessa olemme. Hän päästää talutusketjun kädestään ja tunnen sen putoavan sidottuja käsiäni vasten. Tunnen äkkiä hänen suunsa suutani vasten. Vastaan hänen suukkoonsa kuin refleksinomaisesti, ehtimättä edes ajatella. Suukon aikana isäntä tuntuu myös kääntävän minut seisomaan kuin johonkin tiettyyn suuntaan ja alkavan sitten taivuttaa minua taaksepäin, melkein kuin tangotaivutuksessa, tukien minua kädellään selkäni takaa.

Äkkiä hän irrottautuu suudelmasta ja ottaa toisella kädellään kiinni polvitaipeestani, nostaen jalkani ilmaan. Tunnen olevani kuin nukke hänen sylissään, edelleen täysin hänen armoillaan. Hän laskee minut jonkinlaiseen riippukeinuun, vartalooni nähden poikittaisten köysien väliin viritetyn kankaan päälle. Keinu vain on turhan lyhyt, ulottuen vain niskasta peppuni puoliväliin. Pääni jää roikkumaan tyhjän päälle ja jalatkin ovat edelleen vain isännän sylissä. Hän pujottaa vielä nilkkani joihinkin köysirenkaisiin ja irrottaa sitten niitä yhdistävät raudat. En tiedä ollenkaan miten korkealla lattiasta roikun, joten en uskalla ajatellakaan nousevani istumaan peppuni ollessa puoliksi tyhjän päällä. Isäntä kuitenkin vielä varmistaa asian sitomalla minut keinuun muutamalla hihnalla. Samalla hän siirtää viimeisen köyden paremmin tukevaan asentoon peppuni alle.

Varmistettuaan vielä köysieni pitävyyden isäntä irrottaa nilkkarautani ja heilauttaa jalkani haaralleen, saaden koko keinuni heilumaan pituussuunnassa. Tunnen hänen päänsä tulevan jalkojeni välissä lähemmäksi ja nuolaisevan pimppiäni, saaden minut taas vinkaisemaan. En kai sentään ole isännän pään korkeudella melkein katonrajassa?

”Noin, Tissityttö”, isäntä sanoo viimeinkin jotakin. ”Miltä riippukeinu tuntuu?”

En osaa vastata muuten kuin kiihottuneilla ynähdyksillä. Isäntä kiertää köytettyä ylävartaloani sivellen pääpuolelleni. Hän taivuttaa päätäni hiukan alaspäin ja läpsäisee pari kertaa peniksellään poskiani. Helpotus, en siis ole ainakaan katonrajassa, selvästi pikemminkin isännän haarovälin korkeudella. Hän työntää kalunsa suuhuni, saaden minut kakomaan yllätyksen ja asentoni ylösalaisuuden vuoksi. Onnistun rauhoittamaan kurkkuni, ja Isäntä jatkaa työntämistään, mikä osin työntää hänen kaluaan syvemmälle suuhuni, osin minua keinussani ylöspäin. Jälkimmäinen oikeastaan helpottaa asentoani. Imen terskaa parhaani mukaan ja yritän kiihottaa sen päätä kielelläni, samalla kun isäntä keinuttaa minua hitaasti edestakaisin. Yritän itsekin keinuttaa itseäni jaloillani, mutta ne eivät saa mistään tukea.

Isännän reaktioista huomaan hänen olevan melkein laukeamassa, kun hän vetää peniksensä äkkiä ulos suustani ja kävelee kauemmaksi. Tunnen hänen nappaavan pimppini suulla olevan geishakuulanarun päästä kiinni. Sitten hän tönäisee minut taas keinumaan, ja alkaa samalla vetää kuulaketjua ulos. Joka heilahduksella hän nykäisee yhden kuulan enemmän. Tunnen pimppini kiihottuvan äärimmilleen ja orgasmin lähestyvän. Se ei kuitenkaan ehdi vielä saapua ennen ketjun loppumista.

Isäntä siirtyy haarallaan olevaan jalkoväliini ja nuolaisee tyrkyllä olevaa pimppiäni taas pari kertaa, lisäten sen kosteutta entisestään. Sitten hän tönäisee minut taas keinumaan hitaasti pituussuunnassani. Heilahtaessani takaisin häntä kohti tunnen klitorikseni törmäävän hänen pystyssä sojottavaan patukkaansa. Alan jo arvata mitä isäntä aikoo, kun hän pysäyttää minut laskeakseen peppuani tukevaa köyttä hiukan alaspäin. Sitten hän tönäisee minut taas poispäin. Lähtiessäni heilahtamaan takaisin levitän jalkani ja yritän saada pimppini niin hyvin esille kuin köysissäni pystyn. Samassa jo tunnenkin hänen peniksensä kirjaimellisesti syöksyvän sisääni, ja isäntä työntää sen vielä loppuun asti. Alan keinuttaa itseäni sitä vasten, sikäli kuin sidottuna pystyn. Pian tunnenkin jo viritetyn orgasmin saavan minut valtaansa, ja menetän hetkellisesti lopunkin itseni hallinnan. Tunnen pimppini supistelevan hulluna hänen edelleen kovan peniksensä ympärillä. Sekin oli melkein laukeamispisteessä, ja vielä tajuntani rajamailla tunnen sen purkavan lastinsa kiimaiseen pimppiini.

Hetken huohotuksen jälkeen isäntä tulee poistamaan siteen silmiltäni. Potkin itselleni hiukan vauhtia, että yletän nuolaisemaan viimeiset tipat hänen peniksensä päästä.

”Isäntä, mistä te keksittekään näitä ihania ideoita?” kysyn häneltä, katsellen häntä ylösalaisin pääni roikkuessa alaspäin.

”No, sieltä sun täältä tulee virikkeitä”, hän vastaa hymyillen, taputellen köysien välistä pilkistäviä tissejäni.

”Alkaa muuten olla jo nukkumaanmenoaika. Sanohan, Tissi, jätänkö sinut siihen nukkumaan?”

”Isäntä tietysti päättää missä hänen orjansa nukkuu, mutta itse tulisin niin mielelläni teidän viereenne”, vastaan flirttaillen. ”Tai, mikäli mahdollista, tahtoisin tähän edes tyynyn pään alle.”

”Ehkei sinua tosiaan viitsi jättää yöksi roikkumaan”, hän hymyilee ja alkaa irrotella nilkkojani ja vartaloani. ”Mutta tuota pakkopaitaa saat pitää vielä jonkin aikaa”.

Irrotettuaan hihnat isäntä auttaa minut ylös keinusta. Nyt kun pystyn vihdoin näkemään, huomaan ettei se todellakaan ollut erityisen korkealla eikä lähellä mitään mihin olisi voinut törmätä. Isäntä pukee alushousut jalkaansa ja nykäisee minut liikkeelle kohti makuuhuonetta. Pyydän häneltä vielä lupaa käydä pissalla ennen nukkumaanmenoa. Isäntä virnistää ja toteaa, että orjatytöille onkin tästä lähtien oma vessa. Hän käy eteisessä hakemassa sinne jättämänsä ostoskassin ja kaivaa sieltä vaaleanpunaisen muovipotan. Naurahdan, että kasvoin hänen mielestään ilmeisesti jo vaippaiästä pois, mutta hän vain käskee minut potalle kylpyhuoneen nurkkaan. Istuminenkin on pakkopaitaköysien kanssa pieni operaatio, mutta onnistuu lopulta. Pissatessani isäntä kaivaa järkytyksekseni kassistaan vielä uuden paketin teinityttöjen vaippoja ja jättää ne hyllyyn. Taidan sittenkin päästä leikkimään niillä toistekin.

Pissattuani isäntä auttaa minua vielä pyyhkimään pimppini ja ottamaan e-pillerin. Sitten lähdemmekin sänkyyn. Olemme sen verran väsyneitä päivän jäljiltä, että nukahdamme varsin pian.

Seuraavana aamuna herään tapani mukaan ennen isäntää. Olen jo oppinut kävelemään niin etteivät nilkkarautani kilise liian äänekkäästi, joten lähden käymään vessassa aamutoimilla. Vasta vessaan päästyäni tajuan, että asiat voivat olla merkittävästi hankalampia käsien ollessa kokonaan sidottuina verrattuna käsirautoihin. Yritän avata vessanpöntön kannen sormenpäilläni, kun muistankin, että käytän nykyään pottaa. Siinä ei edes ole kantta avattavaksi, joten pissalla käyminen on verraten helppoa. Hankalampaa on saada otettua pilleri. Hetken aikaa taisteltuani saan otettua hampaillani pillerin ulos paketista suuhuni, ja sitten avattua vesihanan saadakseni sen nieltyäkin.

Lähden takaisin kohti makuuhuonetta, itsekseni ylpeänä siitä että selvisin aamutoimista köysissä tarvitsematta häiritä isäntää lainkaan. Vilkaisen ohikulkiessani keittiöön. Eiliset astiat ovat edelleen pöydässä, lukuun ottamatta ruokia, jotka isäntä siirsi jääkaappiin. Köysissäni en ikävä kyllä voi tehdä asialle mitään, puhumattakaan että voisin valmistaa aamupalaa, joten palaan makuuhuoneeseen pohtimaan miten voisin täyttää edes toisen seksitytön aamuvelvollisuuksista. Vapaiden käsien puute todellakin estää normaaleja toimia. Asetun polvilleni omalle puolelleni sänkyä, otan hampaillani varovasti peiton reunasta kiinni ja raotan sitä hiukan. Isäntä nukkuu kyljellään, eikä oikein ole mahdollista käydä hänen jalkoväliinsä kiinni. Yritän hiukan töniä häntä suullani parempaan asentoon, mutta ilman merkittävää muutosta. Vedän hampaillani peiton takaisin ja käyn hänen kainaloonsa jatkamaan torkkuja.

Jonkin aikaa myöhemmin Isäntä alkaa heräillä, tai sitten nähdä unta tytöstä kainalossaan. Hän ottaa minut unissaan tiukemmin kainaloonsa ja alkaa toisella kädellään tunnustella sidottua ylävartaloani. Vähitellen hän kääntyy kyljelleen minua kohti ja ottaa vielä syleilevämmän otteen. Yritän itsekin hivuttautua lähemmäksi. Tunnen jalkovälilläni, että hänen kalunsa on jo kovettumassa, muttei vielä jäykistynyt. Hänen silmänsä ovat vieläkin kiinni, mutta kasvomme ovat jo niin lähekkäin että pystyn hieromaan neniämme vastakkain. Isäntä hyväilee selkääni ja peppuani ynähdellen unissaan. Yritän kalastaa hänen peniksensä kolooni ilman käsiä, samoin kuin ottaa hänen suunsa suudeltavaksi.

Saan juuri napattua peniksen pään pimppiaukolleni, kun isäntä herää ja avaa silmänsä. Hänen äkkinäinen liikkeensä saa sen putoamaan. Häneltä kestää hetken aikaa tajuta tilanne, enkä minäkään osaa sanoa mitään. Jonkin aikaa katsottuamme toisiamme sanomatta sanaakaan hän päättää jatkaa unessa aloittamansa leikin loppuun ja kierähtää puolittain päälleni, samalla ohjaten peniksensä takaisin pimppiini jonne se oli jo vähällä päästä muutenkin.

Aamuverryttelymme jälkeen isäntä pukeutuu ja pukee myös minulle pikkuhousut, ”etten olisi täysin alasti”. Sitten lähdemme keittiöön miettimään aamupalaa. Saan pienet moitteet ja läpsäisyt pepulle siivoamattomasta keittiöstä. Yritän selittää että olin sidottuna toisiin tehtäviin, mutta Isäntä ei kuuntele selityksiä. Hän työntää entiset astiat pöydän sivuun ja ottaa jääkaapista hiukan aamupalatarvikkeita. Pääsen taas kokeilemaan syömistä ilman käsiä.

Aamupalan jälkeen Isäntä päästää minut vihdoin irti pakkopaidastani, ja saan taas tilalle normaalit käsiraudat. Sitten hän kahlitsee minut kiinni tiskipöytään ja käskee minun siivota keittiön. Hän hipelöi vielä hiukan lähes alastonta, vain pikkuhousuilla verhottua tytönvartaloani ennen kuin jättää minut kahden tiskien kanssa.

Tiskattuani astiat ja pyyhittyäni vielä pöydät Isäntä palaa takaisin. Hän irroittaa minut tiskipöydästä ja taputtelee peppuani hyväksyvästi. Sitten hän käskee minut mukaansa olohuoneeseen, missä hän on alkanut jo koota eilen ostamaamme hyllyä.

Saatuamme yhdessä hyllyn koottua loppuun ja nostettua pystyyn seinälle nostamme pikaisesti eilen lajittelemani kirjat ja muut sellaiset sinne. Sitten siirrymme makuuhuoneeseen kokoamaan minulle vaatekaappia. Isäntä naureskelee, että miksi tarvitsen kaapin vaatteille, kun pelkät pikkuhousut näyttävät riittävän minulle vaatetukseksi. Totean punastellen, että ehkä niissäkin on hyvä olla valinnanvaraa. Ei kai isäntä nyt joka päivä samoja pikkuhousuja haluaisi katsella?

Saatuamme kaapinkin kootuksi haen eteisestä muuttolaatikot joissa ovat omat vaatteeni, ja alan järjestellä niitä kaappiin. Isäntä seuraa vierestä ja kertoo mielipiteitään vaatteistani, että mitkä hänen mielestään sopivat seksitytölle. Olen useimmista samaa mieltä. Jotakin peittävämpiäkin vaatteita on tietysti hyvä jättää kylmemmiksi ajoiksi, mutta useimmat isännän tyrmäämistä vaatteista ovat sellaisia mistä itsekin olin ajatellut luopua.

Huonekalujen kokoamisessa ja tavaroiden järjestelyssä kuluikin mukavasti koko aamupäivä. Saatuani vaatteet kaappiin Isäntä on sitä mieltä että voisin mennä tekemään jotakin lounasta. Hän on tietysti oikeassa, kuten aina.

Saatuani tehtyä sapuskaa ja jo hetken aikaa syötyämmekin isäntä kysyy, kiinnostaisiko minua taas tänään leikkiä koiratyttöä. Hänellä kun olisi siihen liittyvä yllätyskin. Muistelen hetken edellistä koiratyttönä viettämääni aamupäivää ja pyydän häneltä hymyillen lupaa poistua pöydästä hetkeksi.

Luvan saatuani kipaisen penkomaan vasta järjestelemiäni tavaroita. Etsin joukosta pari vaaleanpunaista hiuslenkkiä ja laitan hiukseni saparoille ikään kuin korviksi. Riisun vähät vaatteeni ja kiinnitän kaulapantaani taas talutushihnan. Otan talutushihnan toisen pään suuhuni ja lähden takaisin. Keittiöön tullessani pudottaudun nelinkontin ja konttaan hänen luokseen talutushihna suussani.

”Hyvä tyttö”, isäntä nauraa ottaen hihnan suustani ja taputellen päätäni. Työnnän kieltäni hiukan ulos ja yritän kiivetä pitkin hänen jalkojaan.

”No, tyttö, rauhoituhan vähän ja istu.”

Istuudun lattialle, katsellen kieli edelleen ulkona vuorotellen isäntää ja kesken jäänyttä ruokalautastani, kerjäävässä asennossa. Isäntä naurahtaa ja siirtää lautaseni lattialle pöydän viereen. Suoraan lautaselta syömisestä alkaakin tulla jo rutiinia. Tahtoikohan isäntä nimenomaisesti laittaa minut harjoittelemaan sitä tätä varten?

Syötyämme isäntä nousee pöydästä ja käskee minut mukaansa. Seuraan häntä seksivälinekaapille, jonne hän jätti eilen yhden ostoskasseistaan. Hän kaivaa hämmästyksekseni kassista kaksi peppuun kiinnitettävää koirantytönhäntää.

”Käväisin eilen ostosreissulla hankkimassa tällaiset, vähän kuin kihlajaislahjaksi. Ajattelin että saattaisit pitää”, hän toteaa virnistäen. Onnistun pitäytymään koiratytön roolissani ja haukahdan iloisesti, kieleni edelleen suusta ulkona. Isäntä kysyy naureskellen, kumman haluaisin päälleni tällä kertaa. Kokeilen nuuhkia hiukan molempia ja nyökkään sitten läähättäen kohti vaaleampaa kullankellertävää. Isäntä nyökkää ja käskee minun kääntyä. Käännän takapuoleni häntä kohti ja hän kiinnittää hännän hihnalla hiukan peppuni yläpuolelle.

Kiinnitettyään häntäni isäntä päättää, että voisimme lähteä pienelle ulkoilulenkille, kun on niin kaunis ilma. Nyökkään ja yritän heiluttaa häntääni, mutta ihan niin pitkälle en pysty eläytymään. Isäntä laittaa kengät jalkaansa ja lähdemme ulos.

Ulkona isäntä taluttaa minua ympäri pihan hiekkanurmikkoa. Seuraan kuuliaisesti perässä, välillä nuolaisten hänen paljaita sääriään. Onneksi hän ei lähde metsään päin, puunjuuret voisivat olla ikäviä paljaille polvilleni. Jossakin vaiheessa hän irroittaa hihnan kaulapannastani ja antaa minun juoksennella vapaana. Hän nappaa kuistilta pallon ja heittelee sitä hiukan ympäriinsä, laittaen minut noutamaan ja tuomaan sen suussani takaisin.

Erään noudon jälkeen alan päästellä uikuttavia ääniä ja yritän elehtiä isännän tulemaan mukaan. Hän selvästi ihmettelee mistä on kyse, mutta laittaa minut takaisin hihnaan, ja tulee perässäni kohti metsänlaitaa. Lopulta, päästyäni erään puun juurelle, nostan toisen takajalkani ylös ja alan pissata. Isäntä naurahtaa ja nostaa häntäni ylös, ettei se sotkeudu. Käsitän sen hyväksynnäksi ja alan myös kakata. Isäntä heittää hännän selkäni päälle ja siirtyy naureskellen katselemaan vierestä, edelleen hihnasta pidellen.

Tehtyäni tarpeeni siirryn taas paijaamaan isännän sääriä vasten. Hän harmittelee hiukan ettei ottanut koirankakkapussia mukaan ja toteaa, että hänen täytyy käskeä orjatyttönsä siivoamaan jäljet. Haukahdan hyväksyvästi.

Isäntä heittelee palloa vielä pari kertaa, jonka jälkeen hän päättää palata sisälle. Sisään palattuamme hän käskee minun pyyhkiä jalkani (kaikki neljä) ja taluttaa minut olohuoneeseen tuttuun paikkaan, missä hän kytkee minut kaulapannastani lyhyellä ketjulla lattiaan kiinnitettyyn renkaaseen. Hän kiinnittää myös takajalkani nilkoista kiinni lattiaan, niin että jään kontilleni peppu pystyssä valmiina käytettäväksi. Isäntä läpsäyttää pakaroitani ja nostaa häntäni ylös. Pystyn itse katsomaan vain lattiaa edessäni, mutta isännälle epäilemättä aukeaa kunnon näkymät häntäni alaisiin maisemiin.

Kahlittuaan minut tällä tavoin paikalleni isäntä viettää hetken aikaa kiertäen minua ympäri joka puolelta katsellen. Yritän nuolaista hänen jalkojaan niiden kulkiessa pääni läheltä. Lopulta kuulen hänen pysähtyvän taakseni ja ilmeisesti heittävän vaatteitaan pois päältä. Sitten hän yhtäkkiä tarttuu varoittamatta pakaroihini ja työntää jäykän kalunsa suoraan sisään kolooni, saaden minut vinkaisemaan. Jatkan vikisemistä kuin kiimainen narttukoira isännän höylätessä sisustaani tuttuun tapaansa, yrittäessäni itse saada pimppini tyydyttämään hänet mahdollisimman hyvin. Hän kiihdyttääkin jo työntöjään siihen malliin kuin olisi juuri laukeamaisillaan, ja alan jo valmistautua henkisesti ottamaan tämänkertaisen lastin vastaan, kun hän äkkiä vetääkin itsensä ulos. Yritän kääntää päätäni niin paljon kuin kahle antaa myöten nähdäkseni mikä hänelle tuli, ja näen hänen jalkojensa kävelevän taas pääpuolelleni ja pysähtyvän suoraan eteeni. En edelleenkään pysty taivuttamaan päätäni ylös nähdäkseni mitä hän tekee, kun äkkiä tunnen jotakin kosteaa putoavan päälaelleni, suoraan koirankorvakampaukseni luoman jakauksen kohdalle. Vaistomaisesti kokeilen etukäpälälläni mitä se oli, ja tunnistankin vastauksen heti kosketuksesta. Hiuksiini isäntä ei olekaan aiemmin purkautunut. Nuolaisen sormenpääni puhtaiksi saaden taas tutun maun suuhuni, samalla kun isäntä purkaa lopun lastinsa vanaksi jakaustani pitkin ja pyyhkii vielä lopuksi peniksensä hiuksiini.

Pyyhittyään valtikkansa isäntä taputtelee alaspäin roikkuvia rintojani ja heittää puhtaaksi jääneen saparoni päälaen siemennestevanaan kiinni. Sitten hän nousee ylös ja lähtee äänistä päätellen pukeutumaan. Yritän vinkua kysyvästi hänen peräänsä, mutta hän vain sulkee oven lähtiessään huoneesta ja jättää minut kontalleni alasti, koiranhäntä pepussani ja tukka spermaisena.

En tiedä miten pitkäksi aikaa isäntä jättää minut noyryyttävään tilaani, mutta se ainakin tuntuu tunneilta. En pysty katselemaan muuta kuin lattiaa edessäni ja hiukan ympärilleni, mikä on melkein vielä pitkästyttävämpää kuin olla silmät sidottuina. Pimppini tuntuu valittavan leikin loppumista kesken, ja yritän rauhoitella sitä kädelläni, mutta en asennossani ylety kunnolla jalkoväliini. Ja toisaalta, Isäntähän kielsi minulta orjaksi alistuttuani myös ilman lupaa sormettamisen, koska orjatytön seksuaalisuuden täytyy tietysti olla kokonaisuudessaan isännän käytössä.

Polveni alkavat puutua lattiaa vasten. Isännän sperma tuntuu valuvan hitaasti kohti otsaani, ja pyyhkäisen kädelläni sen tukkaani. Mietin hiukan, että olenko edes enää koiratytön roolissa. Ei lemmikkejäkään kohdella näin.

Lopulta isäntä palaa ovesta takaisin. Tietysti, tuskin hän minua koskaan lopullisesti hylkää, mutta tällaisessa tilassa hänen paluunsa tuntuu silti mukavalta. Huolimatta äskeisistä ajatuksistani pysyttelen koiran roolissa ja yritän uikuttaa korviani ja häntääni riiputtaen. Isäntä naurahtaa ja tulee irrottamaan nilkkani ja kaulapantani lattiasta. Hän käskee minut mukaansa keittiöön syömään. Olen vähällä purskahtaa oikeasti nauramaan huomatessani, että lattialla minua odottaa kaksi koirankuppia, toisessa vettä ja toisessa ruokaa. Ostikohan isäntä nekin eilen? Nuuhkaisen varovasti ruokakuppia. Huokaisen äänettömästi helpotuksesta, isäntä ei sentään ostanut koiranruokaa.

Syötyäni kuppini tyhjäksi isäntä nostaa vielä eteeni lautasen, jossa on kaksi pilleriä, ja käskee minun ottaa nekin. Vietin siis kahleissa ainakin sen aikaa, että ehti tulla nukkumaanmenoaika. Nielaistuani pillerit ja otettuani kupista vielä hörpyn vettä isäntä kysyy, tarvitseeko minua vielä käyttää ulkona tänä iltana. Pudistan päätäni, ja lähdemme makuuhuoneeseen. Isäntä on nostanut tutun häkin esiin lattialle. Ennen nukkumaanmenoa hän leikittää minua vielä hetken makuuhuoneessa. Hän heittelee palloa huoneen nurkkiin, josta saan käydä noutamassa sen. Välillä hän käskee minut selälleni voidakseen rapsuttaa tai kutitella vatsaani. Sitten hän päättää lopettaa leikkimisen ja käskee minut häkkiini.

Häkissä minua odottaa taas viltti ja tyyny. Isäntä heittää vielä pallon minulle leikkikaluksi ennen kuin sulkee häkin oven ja lähtee itse jonnekin. Haukahdan hänelle hyvänyöntoivotuksen ja käperryn kerälle nukkumaan, pallo sylissäni, edelleen häntä kiinni pepussani, kaulapanta kaulassani ja spermatahraiset hiukseni saparoille kiinnitettyinä. Huomenna odottaa taas uusi ihana päivä Isännän seksiorjatyttönä.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute