Herkku-puhelin
Vanhustenhuoltoa
Jason

Olin jo muutaman hetken ollut sinkkuna ja selailin treffi-ilmoituksia netistä. Jotain kivaa pitäisi keksiä, että saisi piristystä syksyyn. Selaillessani ilmoituksia, löysin ilmoituksen, jossa 68-vuotias nainen hakee seuraa. Ajattelin, että en aikaisemmin ole näin iäkästä seuraa kokeillut ja ei se ota jos ei annakaan… Ja ei kun vastaamaan ilmoitukseen,” Olen 40-vuotias, sinkkumies Helsingistä….”. Meili eteenpäin ja toivomaan parasta. Muutaman päivän päästä sain vastauksen. Nainen kyseli millaista seuraa olen etsimässä ja miksi kiinnostaa tutustua itseään huomattavasti vanhempaan naiseen. Kerroin, että olisi mukava tutustua vanhempaan naiseen ja kaikkea mitä se tutustuminen sitten merkitsee. Yhdessäoloa ja seksiä, mitä nyt kumpikin haluaa. Vastaus tuli viestiini pikaisesti ja itsensä Kaisaksi esitellyt nainen kertoi tällaisen asian itselleen hyvin sopivan. Muutaman tutustumisviestin jälkeen ehdottelin tapaamista, vaikka johonkin keskustan kuppilaan, noin aivan säädyllisen tapaamisen merkeissä.

Sovimme treffit ja tapaamisen lähestyessä jännitykseni kasvoi, tulisiko Kaisa paikalle. Olin aikaisin sovitussa paikassa ja hieman myöhässä tuli myös Kaisa. Hetken ympärilleen katseltuaan hän näki minut ja tuli pöytääni istumaan. Kerroin kuka oli ja samoin teki Kaisa. Jännitti hieman, millainen Kaisa olisi ”elävänä”. Päällepäin hän vaikutti pirteältä, varsin sopusointuiselta, ei mitenkään ”mummomainen”, jota olin pelännyt. Normaalivartaloinen, ei lihava - eikä laiha, rinnat sopusuhtaiset villapuseron pullotuksesta päätellen. Siinä juteltuamme menneestä elämästämme, tutustuessamme toisiimme tuntui hyvältä vaan jutella. Hän kertoi olevansa jo eläkkeellä ja matkustelevansa paljon sekä harrastuksistaan, joita todella riitti. Saatoin Kaisan illan päätteeksi junalle ja sovimme, että kuulostelemme fiiliksiämme ja palaamme sähköpostitse asiaan ”lähitulevaisuudessa”. Odotin mitä tuleman pitää ja seuraavana päivänä Kaisalta tulikin viesti. Hän kiitti tapaamisesta ja oli miettinyt jo uutta tapaamista. Hän kertoi, että oli kokenut seksuaalista vetovoimaa minua kohtaan ja olisi valmis rakastelemaan kanssani. Olin aivan innoissani hänen viestistään. Ja heti seuraavaksi viikonlopuksi sovittelin tapaamista hänen kanssaan, omaan kotiini. Lauantaiksi sovimme, että hän tulisi ja jäisi yöksi, jos itse niin halusin.

Lauantaina hän sitten saapuikin, viinipullo mukanaan sanojensa mukaan rohkaisuksi. Siinä viinipulloa sohvalla juodessamme, siirryin hänen viereensä ja laitoin käden hänen niskansa taakse. Tulin lähemmäksi ja suutelin hänen punattuja huuliaan. Hän vastasi suudelmaan ja nostin käteni ensin vatsalle ja siitä hänen rinnalle. Puristelin sitä hellästi ja hän huokaisi syvään. Hän sanoi, että on pitkä aika kun mies on niitä puristellut. Nostin hänen puseroaan ja kaivoin hänen rintansa ulos rintaliiveistä. Hänen nännipihansa olivat isot ja nänni oli odottavasti pystyssä. Otin sen suuhuni ja kielellä pyörittelin sen ympärillä. Kaisa pyysi minua puremaan nänniään. Hieman ihmettelin pyyntöä, mutta hän kertoi pitävänsä niiden puremisesta ja kivusta minkä se tuottaa. Tein työtä käskettyä ja Kaisa voihkaisi kovempaa. Otin häntä kädestä kiinni ja vein hänet makuuhuoneeseen, jossa aloin riisumaan häntä alasti. Otin kokonaan puseron pois ja ripeästi myös rintaliiveistä selvisin. Puristelin hänen ihania rintojaan käsieni välissä, tuntui mahtavalta. Avasin vyön ja riisuin housut. Alushousujen läpi näin karvaisen kolmion. Riisuin myös alushousut pois ja Kaisa seisoi edessäni aivan alasti. Suutelin hänen rintojaan ja vatsaansa siirtyen koko ajan alemmaksi.

Pyysin Kaisan makuulle sängylleni. Riisuin hänen edessään vaatteeni pois ja kun olin alasti, siirryin hänen viereensä. Hyväilin vatsaa ja reisiä, kokeilin karvoitusta yhä enemmän tutkien hänen vakoaan. Tunsin kuinka kostea se oli. Kysyin haluatko, että nuolen sitä ja Kaisa vastasi myöntävästi. Siirryin hänen jalkopäähänsä ja hellästi suutelin reisiä samalla avaten niitä että näkisin koko kauneuden edessäni. Silitin karvoitusta sivulle ja painoin suuni hänen huulilleen. Kaisa voihkaisi nautinnosta. Tunsin kuinka märkä hän oli ja valmiina ottamaan minut vastaan. Samalla kun nuolin klitorista työnsin sormeni hänen sisäänsä. Hän alkoi keinuttaa lantiota ja nautinnon huumassa voihkia. Tunsin kuinka kireä hänen pillunsa oli, todella kireä ja kiimainen. Hän voihki yhä kiivaammin ja tunsin kuinka hän tuli. Hän pyysi lopettamaan ja tulemaan viereensä. Hetken siinä levättyään hän otti kiinni kovasta kalustani ja pyysi minua naimaan takaapäin. Hän nosti takapuolensa ylös ja menin hänen taakseen. Todella ihana näky, kun saa naista katsella takaapäin. Upotin kaluni hänen liukkaaseen pilluunsa ja mietin mielessäni, että onpa todella kireä pillu. Äkkiä hän kesken nainnin tarrasi kiveksistä kiinni ja alkoi niitä puristelemaan. Se tuntui aivan taivaalliselta ja kohta pumppasin spermani hänen ihanaan pilluunsa syvälle. Nukahdimme siihen sylikkäin raukeina. Aamulla herättyämme otimme muutaman samanlaisen session ennen kuin Kaisa lähti kotiin. Tämän jälkeen olemme tapailleet kuukauden parin välein ”paineenpurkamisen” merkeissä. Olen todella iloinen ja tyytyväinen ollut tapaamisiimme ja toivottavasti Kaisakin on tyytyväinen antamaani ”vanhustenhuoltoon”.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute