Herkku-puhelin
Oopperan kummitus
Echo

Jälleen kerran musiikin ystävien iloinen lauma täytti rakkaan oopperani eteisaulan. Katselin heitä piilostani ja mietin hajamielisesti että mahtaisinko saada tänä iltana seuraa tämän kauniin rakennuksen alapuolella olevalle asunnolleni? Katselin tiiviisti edestakaisin käveleviä herrasmiehiä ja heidän käsipuolessaan olevia kauniita daameja. Itse naisena en ollut saanut syntyessäni kovinkaan kauniita kasvoja joten peitin ne aina naamiolla. Tänä iltana esiintyisi oikea diiva, jota halveksin syvästi ja olin kyllä tehnyt kantani selväksi teatterin johtokunnalle. He eivät kuitenkaan ottaneet onkeensa pienistä kepposistani, joita olin tehnyt neiti "Diivalle". Hän esiintyisi tänä iltana mutta halusin tehdä hänelle selväksi ettei minua voiteta.

Sitten katseeni kiinnittyi erääseen nuoreen herrasmieheen ja hänet nähdessäni en voinut kääntää katsettani pois. Hän oli vartalonsa puolesta erittäin sopusuhtainen ja hänen hiekan ruskea tukkansa laskeutui hänen päähänsä kuin kypärä. Tiesin sillä samalla sekunnilla että hän olisi tämän yön vieraanani. Oopperan alkaessa seurasin häntä tiiviisti pysytellen varjoissa. Hän ei saisi huomata minua ainakaan vielä. Hänen viimein istuuduttuaan paikalleen konsertti salissa soin itselleni pienen levähdys tauon. Nyt minulla olisi tilaisuus vaihtaa kauneimmat vaatteet ylleni ja pääsisin myös pakoon tuon hirveän diivan hoilotuksen alta.

Syvällä oopperatalon alla vedin mustat samettihansikkaat käsiini. Ne ulottuivat kyynärtaipeisiini asti ja pujotin ranteisiini kultaiset rannerenkaat jotteivat hansikkaani näyttäisi koruttomilta. Rubiinit kultaisissa rannerenkaissani sädehtivät kynttilöiden valon osuessa niihin. Ja niiden puna oli täysin identtinen asuni kanssa. Olin sonnustautunut verenpunaiseen hameeseen, jonka paksut laskokset laskeutuivat ruseteilla kiinnitettyjen nauhojen kannattelemina lempeästi alas kerros kerrokselta. Kiinnitin korviini kultaiset korvakorut, jotka muistuttivat muodoltaan kyynelpisaraa ja kaulalleni valkoisista helmistä tehdyn nauhan. Jätin pitkän mustan tukkani auki, jotta se kehystäisi kasvojani maagisella tavalla. Sitten sidoin vielä mustan samettiviitan harteilleni ja lopuksi peitin kasvoni mustalla naamiolla, johon oli tehty kaunista kirjokuviointia kultalangalla.

Konsertti oli juuri päättymässä palatessani tähystyspaikalleni. Aplodien myrskyisä ylistys täytti salin ja neiti "Diiva" niiasi liioitellun sirosti yleisölleen. En kuitenkaan kiinnittänyt häneen sen enempää huomiota vaan keskityin jälleen yleisön joukossa olevaan komeaan mieheen. Seurasin häntä katseellani kuin haukka ja havaitsin hänen suuntaavan kulkunsa näyttelijöiden pukuhuoneille. Sydäntäni vihlaisi nähdessäni hänen koputtavan neiti "Diivan" ovelle. Hän oli siis tämän halveksittavan naisen poikaystävä. Mies suuteli diivaa kevyesti ja sisimmässäni vannoin että minua hän haluaisi vielä enemmän kunhan astuisin näyttämölle.

Hetken vielä leperreltyään diivalleen mies lähti sanovansa hakemaan vaunujaan. Nyt olisi minun aikani ilmaantua kuvioihin. Astuin ulos piilostani peiliseinän läpi tyhjään käytävään miehen edelle ja odotin että hän kävelisi ohi. Pian kärsivällisyyteni palkittiin. Hän käveli hämärän käytävän ohi mutta pysähtyi kuin käskystä nähdessään minut. Katsoin hänen sinisiin silmiinsä kutsuen häntä äänettömästi tulemaan luokseni. Mies seisoi paikallaan kuin noiduttuna ja katsoi herkeämättä minuun. Kohotin hitaasti toisen käteni ja ojensin sen häntä kohti. Lähetin kaiken psyykkisen energiani häneen sitoen hänet vähä vähältä maagiseen verkkooni. Mies otti yhden varovaisen askeleen minua kohti kuin olisi kävellyt unissaan. Teatterin hälinä ja ihmisten iloiset äänet loittonivat hetki hetkeltä kunnes ne viimein vaikenivat hänen astuessaan taikapiirini sisälle.

Nyt hän oli jo niin lähellä että saatoin koskettaa hänen mustan takkinsa verhoamaa olkapäätä sormillani. Vedin hänet aivan lähelle itseäni ja annoin hänelle ensimmäisen suudelmani. Hän vastasi minulle pehmeästi antautuen taikani valtaan. Hän maistoi huulteni punaa ja kiersi käsivartensa varteni ympärille painaen minut lujasti itseään vasten. Suudelmani kaatoi hänen tietoisen mielensä asettamat estot ja lupasi hänelle suuremman täyttymyksen jos hän seuraisi minua, maailmaani.

Liu'uin hänen kanssaan peiliseinän läpi salaiseen käytävään, joka johti teatterin uumeniin. Kuiskasin hänelle suudelmien lomasta: "Tule mukaani", ja hän seurasi minua. Käytävän hämärät varjot väistyivät punaisen lämpimän hehkun tieltä, joka mursi pimeyden vastuksen

ympäriltämme yhtä hellästi kuin minä valitsemani miehen estot. Pitelin häntä kädestä johdattaessani hänet yhä kauemmaksi diivan makeilevan imelyyden alueelta kohti omaa valtakuntaani. Hän seurasi perässäni tahdottomasti syvälle lumovoimaani vajonneena. Hiljaisuus ympärillämme oli täydellinen: emme puhuneet sanaakaan ettei se olisi viiltänyt haavoja lämpöiseen taikaan. Pitkällisen labyrintin jälkeen pääsimme valtakuntani keskukseen. Olimme syvällä maan alla vanhassa kellarikerroksessa. Olin vuosien mittaan sisustanut sen karut seinät pehmeillä kankailla ja muovannut siitä niin kauniin ettei sitä entiseksi tunnistanut. Pysähdyin ja odotin että hän astuisi vierelleni.

"Mikä on nimesi?", kuiskasin.

Mies katseli minua hetken puoliavoimin silmin ennen kuin vastasi: "Duke of Groove." Se tieto riitti minulle, hän oli viimein täällä, muulla ei ollut väliä. Suutelin häntä uudelleen ja hipaisin sormillani hänen karheaa poskeaan ja upotin mustat sormeni hänen hiuksiinsa. Tämä suudelma lupasi hänelle kaiken. Joimme intohimoa toistemme huulilta ja annoimme sen virrata vapaasti suoniimme saaden veremme kiehumaan halusta. Vedin syvälle sisälle hänen tuoksuaan ja nyt haistoin ensimmäistä kertaa hienoisen sikarin hajun hänen ominaisessa tuoksussaan. Se antoi mukavan lisäsäväyksen kokonaisuuteen, josta nautin suurin siemauksin.

Hän nosti kättään aikoen irrottaa naamioni mutta estin häntä ohjaamalla hänen julkean kätensä korsetin tukemille rinnoilleni. Hän unohti samassa uteliaisuutensa ja antautui uudelleen polttavalle himolle. Laskin oman käteni hänen housujensa etumukselle ja tunnustelin alkavaa erektiota. Puristin hellästi hänen kalleintaan ja kuulin hiljaisen nautinnosta kertovan murahduksen. Rakastin sitä tunnetta kun sain miehen voihkimaan nautinnosta niin vähäisellä eleellä. Hän tarttui käteeni ja pyysi sanattomasti minua jatkamaan. Täytin hänen pyyntönsä viipymättä ja sain hänet parahtamaan mielihyvästä kovemmin.

Nautin itsekin hänen kosketuksestaan ja siitä miten hän osoitti huomiotaan rinnoilleni. Hänen sormensa hivelevät helminauhani kelmeitä helmiä ja siinä samalla vaaleaa ihoani. Janosin aina vain enemmän hänen kosketustaan ja toivon että hän koskettaisi minua sieltä mistä eniten haluaisin. Kuin arvaten ajatukseni hän alkoi kahmia rajusti paksua hamettani pois tieltään. Hän laskeutui polvilleen ja ujuttaa molemmat kätensä paksujen laskosten alle ja sitten hän taistelee tiensä koruttoman alushameeni läpi silkkisille alushousuilleni. Hän painoi poskensa alavatsaani vasten ja silitti hellästi silkkisten housujeni kangasta. Huokaisin nautinnosta ja taivutin selkäni kaarelle.

Vaadin häneltä enemmän ja hän vaistosi sen. Sokaistuneena hurmiosta tunsin kuinka hänen näppärät sormensa ujuttautuvat housujeni reunan yli ja ottavat ne viimein pois. Samalla putoavat myös sukkanauhani ja yli polvieni asti ulottuneet sukkani. Potkaisen mustat kenkäni jalastani sukkien ja housujeni seuratessa perässä. Tie nautintoa halajavalle kummulleni on nyt auki ja mies tietää sen. Vaitonaisena hän hivelee häpyäni suurella huolellisuudella lainkaan kiirehtimättä. Lasken käteni hänen päänsä päälle ja painan hänet lujasti itseäni vasten.

Hänen hyväilynsä muuttuu voimakkaammaksi ja sitten hän yllättää minut työntämällä sormensa vähitellen kostuvaan naiseuteeni. Voihkaisen nautinnosta tuntiessani uuden voimakkaamman mielihyvän aallon lyövän lävitseni. Tämä kiihottaa häntäkin jatkamaan ja hän ottaa klitorikseni hellään otteeseensa. Hänen kosketuksensa on suorastaan taivaallinen ja pyydän häntä ottamaan minut pian. Hän ei vastaa vaan kiihottaa minua vielä enemmän kunnes melkein menetän kontrollin.

Viimeisellä tahdonvoimani rippeellä pyydän häntä tulemaan kanssani vuoteeseen ja hän lopettaa hyväilyni. Posket vienosti punoittaen johdatan hänet makuukammiooni joka muistuttaa sulttaanin tyttären huonetta Tuhannen ja yhden yön tarinoista. Kärsimättömästi hän alkaa availla korsettini nauhoja. Ne tuottavat hänelle uskomattoman vaikean haasteen ja siitä turhautuneena hän repii ne poikki. En vastustele hänen kiihkoaan vaan yhdyn siihen mukaan. Raastan myös häneltä hänen vartaloaan peittävät vaatekappaleet pois paljastaen kauniit muodot. Sivelen käsilläni hänen hienoa rintakarvoitustaan myötäillen lihasten kaarroksia.

Hän kiskaisee hansikkaani pois yhdellä nopealla liikkeellä ja paksu laskoshameeni putoaa kahisten nilkkoihini. Painaudun jälleen häntä vasten imien itseeni hänen lämpöään ja energiaansa. Hän kietoo minut syleilyynsä ja kuljettelee käsiään paljaalla varrellani. Tunnustelen toisella kädelläni hänen housujensa etumusta ja havaitsen sen olevan ratkeamaisillaan. Hän tarvitsee minua ja minä häntä, eikä hän häpeile osoittaa sitä.

Puristaessani leikkisästi hänen penistään hän tönäisee minua lantiollaan ilmaisten olevansa jo sietokykynsä rajalla. Pyydän häntä käymään pitkälleen hehkuvan punaisille lakanoille ja hän totteli. Laskeudun hänen ylleen ja hukutan hänet uuteen hekumalliseen suudelmaan. Hän antautuu minulle täydellisesti ja antaa minulle luvan tehdä itselleen mitä haluan. Nyhdän hänen housujensa napit auki ja päästän hänen miehuutensa ulos ahtaasta vankilastaan. Heitän hänen housunsa kauas pimeyteen muiden riisuttujen vaatteiden joukkoon.

Hän koskettaa naamiotani kärsimättömästi mutta minä väistän hivuttautuen kauemmas hänen kätensä luota. Mies aikoo sanoa jotain vastalauseeksi mutta hiljennän hänet ohjaamalla nännini hänen huulilleen. Hän ottaa sen suuhunsa ja alkaa imeä. Kuumana kipunoivat sähköiset impulssit syöksyvät hermojani pitkin vartaloni jokaiseen kolkkaan. Voihkin äänekkäästi kannustaen häntä olemaan rajumpi. Hän ottaa nyt toisen nännini käsittelyyn jottei se jää ilman huomiota. Tunnen sulavani hänen kiihottaessaan minua tavalla josta olen aina haaveillut. Sitten hän yllättää minut jälleen kierähtämällä päälleni. Juuri tällaisesta olen haaveillut yön yksinäisinä tunteina.

Tunnen itseni halutuksi ja yhdessä sulkeudun hänen kanssaan hellään pimeyteen. Kaikki valo katoaa ja voin viimein ottaa naamioni pois. Tunnen hänen piirtävän kasvojeni ääriviivat sormillaan ja sitten tunnen hänen tulevan sisälleni. Kiljaisen hiljaa täyttyessäni hänestä ääriäni myöten. Oloni on mitä ihanin maatessani hänen allaan hänen rakastellessaan minua. Nautin suunnattomasti tajutessani hänen halunsa ylittävän omani suuruudessaan. Se imartelee minua ja huolettomin mielin pystyn antamaan itseni hänelle.

Hänen hidas keinuva liikkeensä alkaa kuljettaa minua kohti sitä suurta täyttymystä jonka lupasin hänelle. Tiedän hänen tulevan aivan perässäni joten en halua kiirehtiä. Puristan reisilläni hänen lantiotaan ohjaten hänen rytmiään enemmän itselleni sopivaksi. Hän mukautuu toiveeseeni vetäytyen ja työntyen yhä uudelleen sisääni. Kuulen hänen voihkivan hiljaa kasvojeni yläpuolella ja kuiskaan haluavani kuulla hänet kun hän tulee. Nyt kuulen hänet selvemmin ja sekin lisää omaa kiihottuneisuuttani.

Vähitellen hänen rytminsä kiihtyy ja tiedän hänen olevan kohta valmis tulemaan. Mutta omat tuntemukseni vievät huomioni jälleen itseeni. Matkani vauhtini huipulle nopeutuu ja se lähenee työntö työnnöltä. Haluan ja haluan häntä koko kehollani yhä enemmän, muusta piittaamatta.

Huippu häämöttää jo aivan edessäni mutta silti se antaa odottaa itseään. Vaikeroin ja voihkin kovaan ääneen kannustaen häntä olemaan lopettamatta. Hän ei lopeta vaan jatkaa armottomasti liikkeitään. Hän sysii ja tuuppii minua huipulle ja se on aivan käsieni ulottuvissa. Keinun rajalla epätoivoisesti yrittäessäni pudottautua sen yli hänen pidellessään minusta kiinni.

"Ei vielä, ei vielä, ei vielä", hän hokee korvaani.

Viimein hän antaa armon iskunsa ja päästää minut täyttymyksen rajuihin pyörteisiin. Huudan nautinnon räjäyttäessä mieleni ja kaikki ympärilläni oleva katoaa. Olen täydellisesti yhtä hänen ja pimeyden kanssa. Kuulen hänen voihkintansa yltyvän karjahdukseksi hänen tullessaan sisälleni. Mahtava voima painaa meidät toisiamme vasten täyttymyksen aallon pyyhkäistessä ylitsemme. Sen voima pitää meidät liikkumatta toisimme liimautuneina iäisyydeltä tuntuvan hetken ajan. Lopulta se alkaa vetäytyä kauemmaksi jättäen meille lempeän lämmön ja värinän.

Hän vetäytyy irti minusta ja olemme taas kaksi emmekä yksi. Uupuneena hän käpertyy syliini ja minä kiedon käsivarteni hänen ympärilleen. Hengitän syvään yrittäen sillä tavoin rauhoittaa itseni ja kehoni äskeisestä huipentumasta. Sydämeni kiivas läpätys hidastuu ja väsymys ottaa minut hellään otteeseensa. Kuuntelen vielä hetken sylissäni tuhisevaa rakastajaani ja annan sitten itselleni luvan nukahtaa.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute