Herkku-puhelin
Mies mereltä
Merenneito

Työskentelin ruotsalaisessa varustamossa konferenssiosaston vastaavana. Laiva, jossa tein hommia seilasi pitkin itämerta ja viihdyin työssäni. Oli taas aika lähteä, viikon työreissu tiedossa.

Sinkkuna olin elellyt vajaan vuoden ja välillä kyllä mielessä kävi ne uniformupukuiset miespuoliset työkaverini. Silmäpeliä oli ollut viimeisen vuoden aikana monenkin kanssa, mutta erityisesti olin kuumana erääseen vastavalmistuneeseen henkilöstöpäällikköön, Andersiin, joka hakeutui seuraani useasti lounaalla. Hän oli n. kolmekymppinen, pitkä ja hänen siniset silmät korostuivat ruskettuneessa kropassa vaaleiden hiusten kanssa.

Olimme jostain syystä kuin toistemme terapeutteja Andersin, kanssa. Jauhoimme hänen ja minun ihmissuhdesotkuja monesti jommankumman hytissä viinilasillisten kera ja meillä oli hyvin syvälliset ja mukavat keskustelut. Tunsin kuitenkin joka kerta sähköä välillämme kun hänet tapasin ja etenkin keskustelujen lomassa punaviinin lämmittäessä.

Perjantai-ilta koitti, raahauduin laukkuni kanssa laivaan ja tiesin että työvuoroni alkaisi jo illalla heti laivan lähdön jälkeen, joten menin pikaisesti suihkuun, puin työvaatteet päälle ja kävelin yläkannelle ottamaan kokousvieraita vastaan. Aulassa Anders tuli vastaan ja vinkkasi silmää, punastuin ja sain kuitenkin sanotuksi ”moi taas, kiirettä pitää”. Ilta läheni loppuaan ja tauollaan Anders tuli hakemaan minulta listat kokousmatkustajista. Andersin käsi hipaisi vyötäröäni kun kurotin avaamaan ovea matkustajalle. Tunsin hänen partaveden tuoksunsa ja kylmät väreet menivät pitkin selkääni.

Työvuoroni loppui vihdoin ja kävelin hieman levottomana käytävää pitkin kohti hyttiäni. Mietin, että vuosi ilman miehen kosketusta sai tässä vaiheessa mielikuvitukseni laukkaamaan. Hyttini sijaitsi laivan keulassa käytävän päässä. ”Ninnu etkai sä vielä ole menossa nukkumaan?” kuulin jostain. Käännyin ja huomasin Andersin kävelevän kaukana takanani. Pysähdyin. Kello oli yksi yöllä. ”Anna mä tulen sun seuraksi hetkeksi ennen kuin nukahdat...” Mies käveli viereeni ja otti vyötäröltäni kiinni, hän katsoi silmiini ja painoi minut hellästi hyttikäytävän seinää vasten. ”Noh, miten työvuoro meni?” Katsoin Andersia ja tunsin kuinka kostuin jo pelkästä hetkestä hänen kanssaan, sydän alkoi lyödä nopeammin enkä saanut mitään sanotuksi. ”Rentoudu nyt vähän muru, ollaan ihan hiljaa vaan. Tuu tähän...” Tuntui niin hyvältä olla hänen sylissään. Olin todellakin heikkona uniformupukuisiin miehiin. Andersin kädet vaeltelivat hyväillen niskaani ja tunsin kuinka hänen hengitys katkoili ajoittain. ”Okei, saat tulla lasilliselle jos olet yhtä hellä kuin nytkin.” sain sanotuksi. Aallokko näkyi tummana hyttini ikkunasta ja vaahtopäät heittivät välillä pisaroita ikkunaan. Ainoastaan pieni lukulamppu oli päällä ja istuimme sängyllä kuunnellen hidasta jazzia radiosta. Jossain kaukana horisontissa näkyi majakka ja toinen laiva. Kaadoin meille lasilliset ja kumarruin laittamaan viinipullon kaappiin.

Säpsähdin kun tunsin Andresin käden reidelläni, nousin seisomaan ja hän kietoi kätensä hellästi ympärilleni suudellen niskaani. Käännyin ympäri enkä enää voinut pidätellä haluani vaan suutelimme intohimoisesti. Andersin käsi hivuttautui mustan lyhyen työhameeni alle ja voihkaisin nautinnosta kun hänen sormensa löysi kosteat stringini, hän työnsi pikkareita sivuun ja alkoi hieroa hitaasti klitoristani taitavilla sormillaan. Yritin vielä pyristellä pois tuosta suuresta sylistä, mutta Anders oli toista mieltä. ”Ninnu hei, anna mä teen sulle nyt jotain tosi hyvää...” En enää vastustellut vaan antauduin täysin. Inisin hiljaa nautinnosta Andersin tumman sinisen uniformun olkapäätä vasten ja tunsin kuinka aloin lähestyä huippua. Silloin Anders lopetti leikkimisen sormillaan ja olin aivan hämilläni... Hän halusi selväsi pitää ohjat käsissään ja päättää mitä seuraavaksi. Siirryimme sängylleni ja vaatteemme lensivät jonnekin hyttini nurkkaan. Anders suuteli rintojani ja kovettuneita nännejäni ja siirtyi hiljaa alemmas kohti kosteaa vakoani. Hän nuoli hellästi mutta päättäväisesti herkkää helmeäni ja samalla työnsi kaksi sormeaan sisälleni, voihkin nautinnosta ja huomasin kuinka miehen kalu kasvoi yhä suuremmaksi. Anders jatkoi nuolemista ja aloin olla todella lähellä orgasmia ”Ninnu, anna tulla vaan, mä niin nautin kun saan olla sulle hellä...” Orgasmini tuntui kestävän ikuisuuden Andersin naidessa minua sormin ja hänen kielensä hyväillessä helmeäni. Käperryin miehen suureen syliin vakoni vielä sykkiessä.

Hyväilin hellästi miehen reisiä ja käteni hivuttautui hänen suuren kalunsa päälle. Aloin hyväillä sitä hitaasti käsin kunnes siirryin alemmas ja sain tämän valtavan elimen pään mahdutettua suuhuni. Kiusoittelin kielelläni ja pyörittelin sitä elimen ympärillä samalla suudellen sen vartta. Sitten annoin Andersin naida minua suuhun, imin ja nuolin hänen kaluaan ja sisälläni kasvoi halu saada tuo elin sisälleni. ”Ninnu, toi tuntuu niin hyvältä...älä muru lopeta ethän.” kuulin hänen sanovan. Oli taivaallista nähdä Andersin nauttivan käsittelystäni. Yhtäkkiä hän nosti minut taas viereensä, otimme suulliset viiniä ja suutelimme. Andersin kädet jatkoivat jälleen kohti pilluani, hänen sormet hieroivat ihanasti liukasta vakoani. ”Mä olen halunnut tätä niin kauan, oikeesti.” sanoin. ”Mä olisin ollut valmis ottamaan sut jo siellä konferenssiosaston salissa...” kuulin Andersin kuiskaavan. Hän oli takanani ja tunsin hänen suuren elimensä vakoni suulla. Hän aloitti hitaasti ja hellästi työntämällä kalunsa aluksi vain hiukan sisälleni. ”Pane mua nyt vihdoinkin kunnolla kulta!” sain sanotuksi. Kalu painui yhä syvemmälle vakooni hitaasti, ja luulin, ettei se edes mahtuisi, sillä en ollut eläessäni saanut yhtä isoa. Sitten Anders alkoi naimaan, ensin hitaasti, mutta sitä ei kauaa kestänyt sillä olimme molemmat niin kiimassa että työnnöt muuttuivat lähes saman tien yhä nopeammiksi ja voimakkaammiksi. ”Jumalauta sä tunnut hyvältä Ninnu...” kuulin takaani. Inisin jälleen nautinnosta, voihkin ja anelin lisää. Hieroin klitoristani Andersin voimakkaiden ja nopeiden työntöjen tahdissa. Aloin lähestyä toista valtavaa orgasmia ja vakoni supistelu sai Andersin naimaan minua entistä rajummin jolloin häneltä alkoi myös tulla ja hän purkautui karjaisten sisälleni.

Makasimme sylikkäin sängyssäni. Nukahdin Andersin suureen syliin. Aamulla herätessäni töihin, yöpöydälläni oli lappu ”Kiitos viinistä muru. Mä tarjoan lasilliset tänään työpäivän jälkeen. Eihän Ninnu ole kuitenkaan nukkumaan menossa heti? Tai mennään ainakin yhdessä sit...” Lähdin töihin hyvillä mielin ja erittäin hehkuva ilme kasvoillani. Seuraavasta tapaamisesta Andersin kanssa sitten seuraavassa tarinassa.

Antakaahan palautetta, niin voin kirjoittaa toisen tapaamisemmekin, sillä tämä koko tarina on tapahtunut tosielämässä, vaikkakin nimet hieman muutettuja. ;)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute