Herkku-puhelin
Pihatöitä
Teknikko

Olen 35-vuotias mies ja olen erään ympäristöfirman palveluksessa ja olen paljon asiakkaiden kanssa tekemisissä ja erilaisia fantasioita pääsee syntymään.

Tämäkin tarina on siis ihan fantasiaa.

Työpäivä lähti käyntiin aamulla klo 7.00 ja toimistolle oli kertynyt hieman paperihommaa.

Puhelin soi, toisessa päässä oli vanhempi rouva henkilö, joka oli vailla hinta-arviota pihatöistä,

sovimme ajan, jolloin tulen katsomaan kohdetta.

Saavuttuani rouvan luokse, hän oli jo pihalla vastassa, esittäydyimme, hän oli Aino. Tämän jälkeen aloin kuunnella rouvan toiveita ja ajatuksia pihan kunnostuksesta.

Siinä rouvan touhutessa ja vauhdikkaasti pitkin pihaa kulkiessa, katseeni alkoi harhailla pikkuhiljaa naisen vartalolla, sekä muutenkin hänen muotojaan mittaillessa. Hänellä oli hyvin suuret rinnat, sekä muutenkin vartalo oli rehevän oloinen. Tunsin jalkovälissä pientä eloa, no kuitenkin skarppasin ja aloin kuunnella jälleen hänen tarinoitaan.

Saavuimme pihalla vanhan porakaivon luo Aino halusi kaivolta alapihalle päin virtaavan puron ja vesi otettaisiin kaivolta. Siinä ollessamme kaivon vesiputki suorastaan räjähti liitoksesta ja vettä alkoi lentää pitkin pihaa. Aino lähti juoksemaan karkuun ja minä jäin kaivon viereen ja painoin kengällä vuotokohtaan, jolloin vesisuihku ohjautui meistä poispäin, pyysin Ainoa sammuttamaan virran kaivon pumpusta, näin hän myös toimi.

Tilanteen lauettua, hän voivotteli hirveästi kun olimme ihan litimärkiä. Hän ehdotti, että menisimme sisään ja saisimme märät vaatteet kuivausrumpuun. Kieltäydyin ehdottomasti menemästä sisään ja varsinkin riisuutumaan vieraassa talossa, mitä rouvan aviomieskin sanoisi.

No selvisi että rouva oli leski, mies oli kuollut jo 6 vuotta sitten, hän eli yksin ja tahtoi ehdottomasti saada vaatteeni kuivaksi, ennen kuin poistuisin ja hinta-arviokin oli vielä tekemättä.

Siirryimme sisätiloihin, jossa riisuin paitani ja housuni, huomasin Ainon tarkkailevan vartaloani hieman tarkemmin ja näin katseessa pientä pilkettä. Aino aikoi laittaa vaatteeni kuivausrumpuun ja vaihtaa itsekin kuivempaa ylle.

Hetken kuluttua hän saapui t-paidassa ja hameessa eteiseen, kysyin häneltä olisinko saanut vaikka pyyheliinan itselleni vyötärön ympärille, jottei olisi niin alaston olo. Aino pyyteli kovasti anteeksi, ettei ollut huomioinut minua laisinkaan ja haki pyyhkeen minulle.

Nolo tilanne sai ajan hetkeksi melkein pysähtymään, mutta Aino laukaisi sen kysymällä olenko kahvimiehiä, hän keittäisi hieman lämmikettä, vastasin myöntävästi. Siinä hänen työskennellessä ajatukseni alkoi lentää ja seurasin Ainon liikkeitä, kuinka leveä lantio keinui ja raskaat suuret rinnat heiluivat, en voinut asialle mitään, minulla seisoi.

Oikein säikähdin kun Aino kysyi hieman korotetulla äänellä tuleeko kahviin sokeria ja maitoa, pyysin anteeksi olleeni ajatuksissani ja sanoin maitoa kiitos.

Siinä kahvittelun lomassa sekä jutustellessa huomasin seisokin lakanneen ja olo oli helpottunut, kunnes jutut alkoivat siirtymän hieman henkilökohtaisempiin.

Aino kertoi olleensa miehen kuoleman jälkeen lähinnä työelämässä ja ihmissuhteet olivat jääneet vähemmälle, kaikki sukulaiset asuivat pohjoisessa ja ystävätkin olivat ainoastaan työkavereita joiden kanssa ei oikein tullut vapaa-ajalla oltua yhteydessä, eli hän oli melko yksinäinen. Juttumme olivat jo hyvinkin avoimia ja huomasin, että pihan hinta-arvio ei ollut enää Ainon mielessä laisinkaan, vaan hän oli selvästi ollut ilman juttuseuraa ja tarinaa riitti.

Kysyin häneltä eikö hän ollut hakenut uutta kumppania itselleen. Hän vastasi ettei ollut oikein ajatellut asioita niin pitkälle, eikä tällainen vanha akka enää kelleen kelpaisi 55-vuotias kun oli.

Kehuin häntä kyllä sekä näyttäväksi että kauniiksi naiseksi, jolle kyllä löytyisi kumppani ja helposti, olisi vain itsestä kiinni lähteä hakemaan.

Niin ei ne tietenkään kotiovelta tule hakemaan, Aino sanoi. Naurahdin ja sanoin että minä ainakin tulisin hakemaan mikäli hieman vanhempi olisin.

Silloin Aino sanoikin, huomanneensa tarkkailevat katseeni hänen vartalollaan ja kysyi, mikä hänessä viehätti, olivatko nämä rinnat alkaneet kiinnostaa, kun niitä niin tarkkaan olin katsellut. Sanoin niiden olevan kyllä mahtavimmat rinnat mitä olin tavannut, ja kaluni seisoi jälleen.

Aino siirtyi lähemmäksi ja pyysi hyväilemään rintojaan, hänenkin himonsa olivat heränneet, jo sisään tullessaan miehen paljaan vartalon nähtyään. Siirryin Ainon selän taakse ja aloin suudella kaulaa ja korvia, sekä hyväilemään rintoja, jotka tosiaan olivat valtaisat ja nännit olivat kuin kaksi viinirypälettä, joita halusin nuolemaan.

Aino kääntyi vasten minua ja halasi, tunsin hänen hieman tärisevän nainen oli selvästi äärimmäisen kiihottunut, suutelimme. Ainon suudelma oli todella ahnas, hieman rajun oloinenkin, hän oli selvästi ollut ilman miestä ja halusi minua, häntä selvästi nuorempaa miestä.

Rauhoitin hieman tilannetta ja sanoin Ainolle meillä olevan aikaa, kiirettä ei ollut mihinkään. Sanoin hänelle antavani suuren tyydytyksen, jonka tulisi muistamaan aina.

Riisuin Ainon vaatteita hitaasti mutta varmasti, t-paidan alta paljastuivat rintaliivit, hakaset auki saatuani suutelin rintoja hellästi ja viimein saavuin noille suurille nänneille, joita lipaistuani Aino huokaisi syvään ja vavahti. Olin uppoutunut Ainon rintoihin ja hän oli löytänyt kätensä pyyheliinan alle ja housuihini, veteli kulliani voisi sanoa että ihanasti, tunne oli mahtava.

Siirryimme hiljaa makuuhuoneen puolelle, kokoajan toisiamme hyväillen ja intohimoisesti suudellen.

Vuoteeseen saavuttuamme siirryin rinnoilta alemmaksi ja hellästi käteni löysivät haarojen väliin joka oli todella lämmin ja kostea, tunsin sen jo pikkuhousujen läpi. Käteni hieroi Ainon häpykumpua ja sormeni lipsahtelivat välillä märkään vakoon ja klitorikselle, hän teki vastaliikkeitä jo melko kovaan tahtiin ja tunsin hänen huippunsa olevan tulollaan.

Työnsin käteni housujen alle ja sormeni klitorikselle, muutaman pyöräytyksen jälkeen hän oli valmis. Raju orgasmi sai minutkin hieman hämilleen. Hekumastaan selvittyään Aino tarrautui kaulaani ja vuodatti muutaman kyyneleen, hän sanoi olevansa onnellinen juuri nyt ja halusi lisää...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute