Herkku-puhelin
Ilta ystävien kesken.
Napoleon

Vuonna 2007 vietin erityisen illan ystävieni kanssa. Minä, 26-vuotias sinkku, Elli, 24-vuotias yksinhuoltaja sekä, Joni, 29-vuotias viihdealalla työskentelevä sinkku, olimme tunteneet jo noin 7-8 vuotta. Tuolloin viimeisimmästä tapaamisestamme oli kulunut nelisen kuukautta.

Olimme edellisellä viikolla sopineet lähtevämme Joutsan joutopäiville. Eräs ystäväni suositteli minulle käymistä, koska tunnelma oli kuulema erittäin ystävällinen ja lupsakka. Tapasimme ensin Heinolassa ja sieltä lähdimme yhdessä Joutsaan. Saavuimme markkinoille noin kello 13 ja päätimme etsiä majoitusta itsellemme. Nopeasti kävi ilmi, ettei mahdollisuuksia juurikaan ollut. Ainoa mahdollisuus oli pieni motelli, johon sitten otimme huoneen.

Käytyämme syömässä paikallisessa pitseriassa, lähdimme tutkimaan markkinoita ja sen tarjottavaa. Valitettavasti alue oli tylsähkö eikä tutkimiseen kulunut juurikaan puoltatuntia pitempään. Pettyneinä menimme lähellä olleeseen baarina ja joimme siellä muutamat siiderit. Keskustelimme kuinka meillä jokaisella nykyään meni. Kävipä siinä ilmi, että Elli oli joutunut lähes raiskatuksi. Jostain syystä ajatus kiihotti minuja altavasti. Myös Joni taisi intaantua ajatuksesta hiukan. Viimeiset siiderit juotuamme lähdimme uimarannalle.

Päästyämme perille, meinimme vaihtamaan uima-asut. Tavalliseen tapaansa Joni katsoi penistäni hieman kiihottuen. Ymmärsin tämän, sillä olihan hän bi-seksuaali.

Mentyämme ulos huomasimme kuinka taivaalla aiemmin olleet pilvet olivat hajonneet. Sää oli ihana. Hetken taivasta tuijotettuamme, Elli saapui myös ulos. Päällään hänellä oli tiikeri-kuvioidut bikinit. Olin jo aiemmin tehnyt selväksi ihailuni häntä kohtaan. Ellin kroppa oli vastustamaton. Kiinteät rinnat ja pakarat olivat vain kokonaisuutta täydentäviä osia.

Toisiamme tarkisteltuamme menimme veteen. Se ei ollut vielä erityisen lämmintä, mutta kyllä siellä hyvin tarkeni. Pienen lenkin uituani menin Jonin luokse.

Menin turhankin lähelle, sillä tunsin hänen seisokkinsa.

Uituamme 15-20 minuuttia nousimme ja teimme lähtöämme. Huomasin kuinka Ellin nännit nöpöttivät bikinin yläosan alla. Tällöin alkoi itsellänikin hieman seisoa. Pukuhuoneessa Joni huomasi tämän lähes välittömästi. Päätimme ehdottaa Ellille railakkaa iltaa.

Ilta läheni jolloin kerroimme ehdotuksemme Ellille. Hän suostui hieman epäröiden. Kävin hakemassa meille kaupasta hieman siidereitä ja ruokaöljyä. Motellille palattuani Joni oli jo sytyttänyt kynttilät ja suitsukkeet. Elli oli WC:ssä valmistautumassa. Joni oli laittanut päälleen lateksisen kokovartalo asun.

Odoteltuani hetken Elli tuli WC:stä päällään korsetti, fishnet-sukat ja korkokengät. Nautimme muutamat siiderit ja keskustelimme fantasioistamme. Elli oli aina halunnut kidutusta, minä useampaa naista kerralla ja Joni erästä yllättävää asiaa. Hän oli halunnut meitä molempia. Tänään se sitten tapahtuisi.

Viimein päätimme ryhtyä asiaan. Elli kävi sohvalle istumaan. Minä menin polvilleni hänen eteensä ja Joni seisoi hänen vierellään. Elli aukaisi Jonin asun haarukset. Esiin tuli isohko penis, joka oli täydessä seisokissa. Elli runkkasi kalua muutaman kerran ennen kuin otti sen huuliensa väliin. Samalla minä hivelin hänen reisiensä sisäpintaa ja nuolin ulompia häpyhuulia. Elli kostui nopeasti, jolloin työnsin muutaman sormen sisään. Elli mumisi jotain, mutta Jonin kalu täytti hänen suunsa. Otin klitoriksen suuhuni ja imaisin sitä. Tunsin kuinka Elli tärähti ja Jonikin haukkoi happea. Kenties Elli oli puutteessa ja oli kiimassaan hieman purrut Jonia.

Hetken tätä jatkettuamme Joni vaati päästä taakseni. En voinut enään kieltäytyä. Jatkoin Ellin pillun nuolemista kun Joni asettui taakseni. Koitin rentoutua ettei se tuntuisi niin pahalta. Olihan anukseni neitsyt. Tunsin kuinka Joni hieman levitti pakaroitani ja asetti peniksensä aukkoni suulle. Hitaasti hän työntyi sisääni. Olin irtautunut Ellistä jotten satuttaisi häntä. Yhtäkkiä Joni työntyi sisääni kokomitallaan. Yllätyin ja huusin. Se ei kuitenkaan tuntunut pahalle, vaan oikeastaan miellytti minua. Hitaasti Joni alkoi työntää itseään edestakasin ja minä pyysin Elliä kääntymään perse minuun päin. Halusin nuolla hänen anustaan ja samalla sormettaa häntä. Näin teinkin.

Hetken kuluttua Joni laukesi sisälleni kovan karjaisun saattelemana. Spermainen kalu tuli ulos velttona. Joni meni Ellin eteen ja käski häntä nuolemaan kalunsa puhtaaksi. Elli teki kuten käskettiin. Hetken nuoltuaan hän kuitenkin tuli huipulleen, jolloin Joni näki parhaaksi vetäytyä. Minäkin nousin ja nuolin limaiset sormeni puhtaaksi. Nyt olisi minun vuoroni saada tyydytys.

Pyysin Ellin syliini. Irrotin korsetin ja autoin hänet paikalleen. Elli otti kaluni ja laittoi sen häpyhuulilleen. Hiljalleen hän laskeutui alas, jolloin penikseni upposi häneen. Joni päätti tulla nuolemaan kiveksiäni. Elli oli hetkessä saannut kaluni pohjaan asti, jolloin hän aloitti villin ratsastuksen. Puristelin hänen rintojaan. Tunsin etten kestäisi kauaakaan tälläistä menoa. Ellin pillu supisteli taas rajusti hänen saadessaan uuden orgasmin nopeasti. Tällöin päätimme Jonin kanssa aloittaa viimeisen osion.

Nostin Ellin pois päältäni ja laskin hänet Jonin päälle, joka oli makuullaan sohvalla. Itse työnnyin Ellin anukseen. Se oli paljon tiukempi, kuin hänen pillunsa. Aloitimme kiivaan työntämisen Jonin kanssa. Elli ulvoi nautinnosta. Itse tunsin hetkessä tulevani, jolloin tulin ulos Ellistä ja menin hänen eteensä. Runkkasin ison lastin hänen naamalleen ja rinnoille.

Hetken kuluttua Joni laukesi hänen sisäänsä. Elli kaatui sohvalle ja halusi minun nuolevan hänet huipulle. Menimme kuusysiin.

Spermainen pillu oli makea, mutta samalla kirpeä. Nuoltuani hetken päätin työntää nyrkkini häneen. Mitään sanomatta työnsin käteni rannetta myöten häneen. Elli ei sanonut mitään vaan nuoli penistäni. Runkkasin häntä koko kädelläni ja samalla nuolin klitorista. Hetkessä Elli tuli huipulleen ja väristen lyyhistyi kokonaan päälleni.

Aamulla päätimme toteuttaa kaikkien fantasiat. Niistä lisää myöhemmin.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute