Herkku-puhelin
Kahden kanssa
johanna-tv

Istuin multivideosalissa aivan yksin. Tunsin itseni hermostuneeksi, mutta äärettömän kiimaiseksi.

Ylläni oli mustat stayup-sukat, musta minihame, valkoinen silkkipaitis, mustat piikkikorkoiset avokkaat. Olin meikannut itseni melko hutsahtavasti; lilaa luomiin, tekoripset mustassa maskarassa, huulissa kirkuva puna kiillon kera. Päässäni oli musta puolipitkä peruukki jossa hiukset vapaina.

Heilautin hiuksiani ja vilkaisin ympärilleni, ei ketään. Minua alkoi jännittää yhä enemmän ja ajattelin jo lähteä, kun sisään astui kaksi miestä. Puristin istuimen käsinojia ja olin kuin en olisikaan huomannut sisääntulijoita.

Miehet supisivat keskenään jotain. Yritin kuunnella, mutta en saanut selvää mistä he puhuivat. Minusta tuntui, että minä olin aiheena.

Miehet tulivat lähemmäksi. Sivusilmällä näin miten he katselivat minua ja välillä leffaa. Molemmat olivat jo iäkkäämpiä, eivät mitään nuoria kundeja.

Toinen mies käveli edestäni ja istuutui vasemmalle puolelleni, toinen istahti oikealle. Olin heidän välissään vaikka tyhjiä paikkoja olisi ollut mistä valita.

- Mitä tyttö täällä ihan yksin istuu? Oikealla puolella istuva kysyi. Katsahdin ensin vasemmalla istujaa, joka tuijotti hymyillen minua, ja käänsin sitten katseeni kysyjään.

Heilautin hiuksiani ja sanoin:

- Enhän minä täällä yksin ole...enää.

Mies naurahti. Miehen katse mittaili minua päästä varpaisiin ja ilmeisesti tulin hyväksytyksi.

- Tykkäätkö tällaisesta leffasta, mies kysyi nyökäten screenille jossa isokaluinen mies porasi aisaansa huohottavan blondin peppuun kourien samalla tämän rintoja.

- Kieltämättä tuo kiinnostaa. Tunsin miten puna levisi poskilleni.

Mies vilkaisi kaveriaan, joka oli ollut hiljaa, ja sitten ympärilleen todeten huoneen olevan edelleen tyhjän lukuun ottamatta meitä.

- Entä kiinnostaako tämä? Mies kysyi ja avasi housunsa. Hän veti esiin puolijäykän kalunsa. Katsoin lähes hypnotisoituna hieman nytkähtelevää elintä. En saanut sanaa suustani, mutta katseeni varmaan paljasti ajatukseni.

Mies tarttui käteeni ja painoi sen kalulleen. Sivelin ensin sormin säämiskäistä pintaa ja tartuin sitten kiinni. Toisella puolella oleva mies teki saman ja pian minulla oli kaksi kalua käsissäni joita puristelin. Aloin liikuttaa hitaasti käsiäni runkaten molempia samaan tahtiin. Kalut alkoivat kovettua.

- Mitähän jos mentäisiin tuonne sivummalle? Oikealla puolella istuva kysyi.

Nousimme ja menimme kahden hengen koppiin lukiten oven. Vasemmalla puolellani istunut, vaalea mies, kävi rintoihini käsiksi ja alkoi leipoa niitä kuin leipuri taikinaa. Huuliltani nousi voihkaisu, kun miehen sormet löysivät kovettuneet nännini.

Runkkasin toisen miehen, tumman, nyt jo kovana seisovaa kullia kiihkeämmin.

- Saat ottaa narttu sen suuhusi ja imeä kunnolla. Mies istuutui tuolille ja toinen painoi minut polvilleni lattialle.

Olin kontillani kiimalimasta kostea terska huulieni välissä, kun toinen mies ujutti kätensä hameeni alle. Hameen alla olevat mustat stringit siirtyivät näppärästi sivuun ja pian mies levitti pakaroitani painaen päänsä. Kieli hakeutui vakooni ja alkoi tunnustella sitä vikkelästi. Voihkaisin jälleen. Otin kullia jo kunnolla suuhun ja sen omistaja huohotti.

- Nuole se valmiiksi...haluan panna tätä narttua. Sanoi mies jolta otin suihin. Tunsin miten sylkeä valui vaossani, kun toinen mies nuoli minua liukkaaksi.

- Nyt riittää, sanoi tumma ja työnsi minut kauemmaksi. Kulli lopsahti suustani. Mies otti takkinsa taskusta liukuvoidetuubin ja alkoi liukastaa kaluaan. Vaalea takanani alkoi työntää sormeaan sisääni. Notkistin selkääni ja puskin vastaan. Hetken mies runkkasi peppuani.

Vaalea siirtyi takaani istumaan tuolille ja käskytti minua ottamaan kullinsa suuhuni. Aloin imeä turpeaa, kiimalimaa tippuvaa, terskaa. Samalla tumma kävi taakseni polvilleen ja alkoi sovittaa terskaa reiälleni.

Vavahdin ja huudahdin, kun terska porautui sisääni. Mies työntyi koko mitaltaan sisääni ja alkoi naida säälittä. Voihkin. Samalla vaalea otti päästäni kiinni ja työnteli kulliaan suuhuni. Tarrasin kullin varresta kiinni ja aloin runkata samalla, kun suuni teki lypsävää liikettä.

Takanani mies kiihdytti tahtiaan painaen koko kullinsa sisääni.

- Ai vittu miten hyvä perse tällä nartulla onkaan.

- Multa tulee ihan justiinsa, vaalea sanoi ja tarrasi päästäni yhä tiukempaan kiinni. Tunsin miten kalu alkoi paisua ja nytkähdellä. Samassa lämmin sperma täytti suuni. Spermaa valui suupielistäni, kun en kyennyt nielemään kyllin nopeaan. Spermaa tuli todella runsaasti.

Minua nussiva mies alkoi hänkin huohottaa ja huudahti:

- Nyt lentää...ai saamari...ooh!

Tunsin miten peppuuni ruiskutettiin spermaa runsain mitoin.

Hetken huilasimme ja sitten tuo vaalea, runkattuaan kalunsa uudelleen pystyyn, painoi minut selälleni ja nosti jalkani ylös. Hän alkoi työntää kaluaan hyvin rasvattuun reikääni.

Tumma kävi 69:iin ylleni ja painoi puolijäykän kalunsa huulilleni. Maistoin sperman. Hotkaisin terskan huulieni väliin ja aloin leikkiä kielellä. Mies alkoi nuolla 'klittaani'.

Pian vaalea nussi peppuani täydellä teholla ja tumma upotti 'klittani' kokonaan suuhunsa tehden ihania temppuja sille suullaan. Voihkin nautinnosta.

Kova kulli upposi taas suuhuni ja toinen sousi pepussani.

Aloin tuntea oman orgasmini lähestyvän. Uikutin ja voihkin, huohotin ja huusin kun orgasmi räjähti ja omat mahlani ampautuivat tumman miehen suuhun. Samassa hän tuli ja sain jälleen spermaa nieltäväkseni. Pian alkoi myös vaalea murahdella siihen malliin ettei menisi kauaa, kun hän voitelisi peppuni omalla elämäneliksiirillään.

Kalu alkoi pepussani pumpata spermaa sisääni. Voihke alkoi laantua.

Miehet pyyhkivät kalunsa puhtaiksi ja pukivat vaatteet ylleen jotka tiimellyksen alkuvaiheessa olivat lennelleet lattialle.

He jättivät minut lattialle makaamaan. En olisikaan pystynyt seisomaan täriseviltä jaloiltani.

Miehet katsoivat minuun, sitten toisiinsa ja tumma sanoi vaalealle:

- Minähän sanoin, että täältä kyllä saa. Molemmat nauroivat ja lähtivät niine hyvineen.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute