Herkku-puhelin
Kahta
heksa

Olin kaupungilla lauantaipäivän terassikierroksella, kun törmäsin entiseen työkaveriin. Tämä kaveri on Tiina 35v, lesbo. Kaunis, puhuu kaksimielisiä ja härnää miehiä. On töissä puristellut minuakin munista, samoin minä sen tissejä. Ainut vika, on se että hän on lesbo ja asuu naisen kanssa yhdessä.

Terassilla istuessamme alkoi sataa ja piti siirtyä sisätiloihin. Pian meitä kuitenkin alkoi tupakansavu häiritä ja Tiina pyysi luokseen jatkamaan ryyppäämistä. Hänen kumppaninsa, Minna on vielä töissä.

Olimme jo istuneet ja juoneet kaljaa jonkin aikaa, jutut oli aika levottomia, Tiina kyseli seksikokemuksistani ja minä kyselin mitä naiset keskenään sängyssä tekee ? Samassa ovi kävi ja Minna tuli töistä. Ei ollut oikein ilahtunut kun kaksi kännistä istuu odottamassa.

Me jatkamme jutustelua, Tiina kyselee onko minulla iso?

Minna tuli myös kaljapullo kädessä olohuoneeseen, mutta oli aika kyllästynyt meidän juttuihin.

Tiina taas alkoi puhua kalustani ja siihen Minna sanoi että menkää makkariin tarkistamaan, mielenne tekee kuitenkin.

Tiina otti minua samantien kädestä kiinni ja vei yläkertaan heidän makuuhuoneeseen. Makkarissa hän avasi housuni ja veti ne nilkkoihin, veteli kalun vartta muutaman kerran, otti suuhun ja imi paremmin kun kukaan koskaan... Vedin hänet pystyyn, riisuin paidan ja housut, samalla heittelin loput vaatteet päältäni. Sängylle ja kielihoitoa lepakolle.

Ei mennyt kun hetki kun Tiina kiljui ekaa orkkuaan, nauroi vaan ja sanoi että on puheet kiihottanut valmiiksi. Tiina hyökkäsi kaluni kimppuun, otti kokonaan suuhun, nuoli välillä peräaukkoa ja taas koko kalu juurta myöten kurkkuun. Halusin kuitenkin jo pillua, käännyin selälleni ja vedin Tiinan päälleni ratsastamaan. Yritin pidätellä laukeamistani ja ajatella ihan muuta, kun huomasin Minnan vieressä naintiamme katsomassa. Minna alkoi riisua ja kun vaatteet oli pois, hän istui naamani päälle ja käski nuolemaan. Tytöt suuteli toisiaan, minä naama märkänä nuolen pillua ja toinen ratsastaa päälläni.

Alkoi olla mahdotonta pidätellä ja sitten minulta lähti kuti tulemaan, samaan aikaan Tiina naamani päällä sai omaa orkkuaan ja painoi märän pillun niin lujaa naamaani vasten etten meinannut saada hengitettyä.

Tiina nousi päältäni ja Minna otti samantien märän ja spermaisen kalun suuhunsa. Se pitää kuulemma saada heti turpoamaan, koska hän haluaa kanssa. Jonkin aikaa kalua imettyään, Minna meni kontilleen eteeni ja sanoi että takaapäin. Alin työnnellä takaapäin tiuhaa tahtia ja samalla Tiina meni Minnan eteen selälleen ja Minna alkoi nuolla Tiinan spermasta tulvivaa pillua.

Hetken päästä Tiina kääntyi selällään Minnan alle ja tunsin kielen kasseillani ja peräaukolla ja samantien lähti kuti. Spermaa piisasi vieläkin vaikka oli toinen laaki peräkkäin. Vedin kalun pois ja Tiina imaisi sen samantien suuhunsa. Sitten sai saman kieli puhdistuksen Minnan pillu.

Tiina nousi ylös, nauroi ja sanoi että nyt voidaan siirtyä alakertaan huilaamaan ja kaljalle, kun on paikat puhtaat. Uusintakierroskin tuli, mutta siitä seuraavassa tarinassa.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute