Herkku-puhelin
Opiskelijapoika 2
Ikuinen opiskelijako?

Makasimme eteisen lattialla. Hengitykseni oli lähes nyyhkytystä, sen verran hengästynyt ja sekaisin olin. Hänen kätensä lepäsi lantiollani, lauennut kalu oli luiskahtanut ulos pillustani ja tunsin sen tahmeana reittäni vasten. Lopulta hän liikahti, nousi ylös ja auttoi minutkin pystyyn. Painuin vasten hänen vartaloaan, hän piti minua lähellään ja suuteli pitkään ja syvästi.

Lopulta irtauduimme ja hän talutti minut makuuhuoneeseensa. Emme puhuneet sanaakaan, olin vain tiiviisti hänen kainalossaan, hänen alaston vartalonsa omaa vartaloani vasten. Tunsin hänet joka solullani, sisälläni tykytti yhä sama kiihko kuin aiemminkin. Makuuhuoneessa painuin uudelleen hänen syliinsä, kiedoin käteni hänen kaulaansa ja suutelin intohimoisesti. Kieleni leikki hänen huuliaan ja kieltään vasten, näykin kevyesti hänen alahuultaan samalla kun käteni liikkuivat hänen niskassaan. Sivelin hartioiden sileää ihoa ja tunnustelin vahvoja lihaksia ihon alla. Hänen kätensä kulkivat lantiollani, painoivat minua lähemmäs ja nousivat selkääni ylöspäin.

En edes huomannut, että olimme liikkuneet ennen kuin tunsin sängyn reunan polvitaipeitani vasten. Kaaduimme sängylle makaamaan, hän minun päälleni, edelleen suudellen. Hyväilymme kävivät kiihkeämmiksi, hän puristeli rintojani ja venytti nännejäni. Voihkin hänen allaan, kiemurtelin nautinnosta ja tunsin, kuinka hänen mahtava kyrpänsä paisui jälleen välissämme. Pilluni sykki vastauksena turpoavalle kalulle, kiehnäsin itseäni häntä vasten ja käteni liikkuivat edestakaisin hänen selkäänsä pitkin. Hän vei kätensä pillulleni, levitti polvellaan reisiäni vielä lisää ja kosketti sormellaan klitoristani. Se pelkkä kevyt kosketus sai vartaloni taipumaan kaarelle, huusin ääneen kiimaani ja yritin painautua vielä tiukemmin häntä vasten.

Hän hymyili minulle, suuteli vielä kerran suutani ja painui sen jälkeen alemmas. Tunsin hänen huulensa rinnoillani, hänen kätensä hyväilivät vatsaani. Sitten hänen suunsa kulki vielä alemmas ja tunsin kuuman ja kostean hengityksen vasten klitoristani. Hän nuoli minua pitkin, rauhallisin vedoin minun huohottaessani ja voihkiessani täysin hänen vallassaan. Hänen kielensä porautui pilluuni, hän nai minua suullaan taivaallisesti ennen kuin siirtyi jälleen nuolemaan ja imemään klitoristani. Kieli pyöri klittani ympärillä ja välillä hän näykkäisi minua hellästi. Sivelin käsilläni levottomasti hänen päätään, sivelin lyhyitä hiuksia ja vaikersin ääneen. “Oiiii.... oiii...uuuuh... voi... pane mua... ole kiltti... pane muaah... mä en kestäääh.... enää!!!” Huohotukseni kohosi huudoksi, orgasmi kasvoi vatsanpohjassani, tunsin miten kaikki lihakseni jännittyivät. Hänen kielensä liikkui kiihkeämmin ja vaativammin klitallani ja hänen sormensa työntyivät kirnuamaan pilluani.

Juuri kun laukesin, hän nousi ylös, asettui polvilleen jalkojeni väliin ja työntyi uudelleen sisääni. Kirkaisin nautinnosta, huusin kiihkoani kunnes hän vaimensi minut suutelemalla. Maistoin oman pilluni hänen työntäessään kielensä syvälle suuhuni ja naidessaan minua rajusti. Kyrpä kirnusi pillussani määrätietoisesti, hieroi herkkää vittuani ja sai minut lähes hulluksi. Orgasmini jatkui ja jatkui, vittuni supisteli tuon ihanan seipään ympärillä hänen ottaessaan nyt omaa nautintoaan minusta.

Juuri kun luulin, etten kestä enää yhtään enempää, hän survaisi kalunsa syvälle ja laukaisi siemenensä sisääni karjaisten ääneen orgasmin kourissa. Vapisin ja nyyhkytin hänen allaan, tämä oli varmasti uskomattomin pano mitä minulla oli koskaan elämässäni ollut. Hän vaipui päälleni ja minä puristin häntä lähemmäs. Hikiset vartalomme hieroutuivat toisiaan vasten kun suutelimme jälleen syvään ja kiihkeästi. Minusta alkoi tuntua sille, etten voisi millään tyytyä vain tähän yhteen yöhön nyt, kun tiesin miten mahtavaa seksi meidän välillämme voi olla.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute