Herkku-puhelin
Eskariopettaja 1
Middleagedman45

En muista missä vaiheessa huomasin sinut. Näimme jo päiväkodissa, jossa lapseni oli hoidossa. Varsinaisesti kiinnitin sinuun huomioni esikoisen käydessä eskaria, tuodessani häntä aamuisin eskariin. Et oikeastaan ollut minun makuuni, pieni ja pyöreä. No et varsinaisesti ollut lihava, mutta sinua hoikemmat olivat kuitenkin enemmän minun makuuni, vaikken mikään pyykkilautavatsa ole itsekään. Ja minua vanhempikin olit, arviolta ainakin kymmenisen vuotta.

Jokin sinussa kiinnitti huomioni. Rinnat. Ne pullistivat paitaasi ja kaula-aukkosi antoi niistä pienen aavistuksen. Iloinen olemuksesi oli myös piristävä ilmestys aamun kiireessä. Ennen kuin huomasinkaan, odotin näkeväni sinut aamuisin tyttöä tuodessani, ja toivoin pääseväni vaihtamaan muutaman sanan kanssasi. Ja samalla salaa vilkaisemaan kaula-aukkoasi.

Näin kului eskarivuosi loppuun ja minun aamuiset hetkeni rintojesi lumossa päättyivät. Kotona parisuhde oli kuivunut jonkinlaiseksi kumppanuudeksi, josta puuttui erotiikka. Kaipasin sitä, kärsin seksin puutteesta, mutta olin kiltti ja kunnollinen perheenisä. Tyydyin osaani ja tyydytin itseäni. Huomasin aika ajoin sinun tulevan haaveisiini ja saavan kaluni pullistumaan. Miltä tuntuisikaan koskea rintojasi, tuntea vartalosi pehmeys. Ikäerokin alkoi tuntua kiihottavalta.

Asuit jossain kotini lähellä, näin sinut kerran lenkkipolulla miehesi kanssa. Olin hänelle melkein kateellinen. Näin sinut uimahallissa, ollessani tytön kanssa uimassa. Mutta vesi peitti vartalosi, enkä päässyt ihailemaan uimapukusi paljastuksia vartalosi kaarista. Mutta useana iltana näin sieluni silmin uhkean vartalosi ja helpotin oloani tuo näky silmissäni.

Sitten seuraavana kesänä minua lykästi. Olin marketissa ja kohtaisimme ulko-ovella molempien tehdessä lähtöä kaupasta. Ulkona satoi vettä kaatamalla ja vaihdoimme muutaman sanan. Harmittelit sateenvarjon jäämistä kotiin, kastuu läpimäräksi, totesit. Ja minä sain oivallisen tilaisuuden tarjota kyytiä autossani, asuimmehan samalla suunnalla.

Muutaman kilometrin matka meni samassa määrässä minuutteja. Liian nopeasti, pian kaarsimme kerrostalosi pihaan. Tarjouduin auttamaan kassien kannossa, kieltäydyit kohteliaasti. Kiitit kyydistä ja kysyit miten voisit korvata vaivannäön. Minä vähättelin vaivaa, sanoin ilon olleen kokonaan puolellani. Keräsin kaiken rohkeuteni, punastelinkohan jopa, sanoin leikkisästi kahvikupposen olevan riittävän palkkion. Naurahdit ja sanoit kyllä kahvit tarjoavasi, kun sopiva hetki tulee ja kysyit puhelinnumeroani.

Seuraavalla viikolla puhelimeni soi ja sydänparkani löi varmaan harhatahdin, kun kuulin sinun olevan puhelimessa ja tarjouduit maksamaan lupaamasi velan. Olisin syöksynyt vaikka siitä paikasta kahville kanssasi, mutta kerroit ehtiväsi tarjota aamukahvin seuraavana päivänä, lomasi oli kuulemma juuri alkanut.

Niinpä olin seuraavana aamupäivänä sydän pamppaillen ovesi takana. Olo oli jotenkin jännittynyt ja syntinen samaan aikaan. Olin kuin kokematon teinipoika menossa naapurin tädin luo kahville. Ajatus oli samaan aikaan sekä kiihottava että syntinen, omatunto kiusasi, minä aviopuoliso olin menossa toisen naisen luo. Vaikka pelkästään kahville.

Avasit oven, sinulla oli kesäleninki päällä, ja ohjasit minut olohuoneeseen istumaan sohvalle. Katselin ympärilleni, kehuin kotisi kauneutta, vaikka olin täysin sinun lumoissasi. Kahvia kaataessasi näin taas vilahduksen rintojesi kaarista mekkosi kaula-aukosta. Taisit huomata katseeni, mutta et näyttänyt pahastuvan. Istuit viereeni ja juttelimme niitä näitä kesästä ja lomasuunnitelmista. Kerroit miehesi viihtyvän lomallaan jonkun sukulaisensa rakennustyömaalla, poissa kotoa, oli siellä parhaillaankin. Vaikutit vähän surulliselta ja yksinäiseltä. Kerroin meillä lomien olevan eri aikaan, eikä yhteistä tekemistä lomalla juurikaan ollut, eikä tosin kotona loman jälkeenkään.

Sanoit aistineesi jotain yksinäisyyttä olemuksestani jo aikanaan eskarissa jutellessamme. Kerroin juttuhetkiemme olleen monen aamun kohokohta ja muistelleeni niitä jälkeenkin päin. Kysyit mitä mieleeni oli jäänyt ja tunnustin iloisen olemuksesi piristäneen päiviäni. Naurahdit ja sanoit huomanneesi katseeni kiinnittyneen silloin aika valikoivasti tiettyyn osaan olemusta. Punastelin ja yritin selittää jotakin, mutta kielsit pyytelemästä anteeksi. Sanoit katseeni tuntuneen hyvältä, kun vanha akka saa vielä silmäyksiä osakseen nuoremmiltaan.

Ethän sinä mikään vanha akka ole, vaan verevä nainen, totesin. Kiitos kohteliaisuudesta, naurahdit, tuollaista en ole kuullutkaan aikoihin. Se ei ole pelkkää kohteliaisuutta, kieltelin, ja ojensin käteni koskemaan hiuksiasi. Aika tuntui pysähtyvä, emme kumpikaan sanoneet mitään. Tunsin vain hiustesi pehmeyden käteni alla. Lopulta uskalsin liikuttaa kättäni, pörrötin hiuksiasi ja sivelin niskakuoppaasi, huokaisit. Siirsin kättäni, sivelin poskeasi, koskin leukaa, painoin sormeni huulillesi. Annoit kevyen suudelman sormelleni, enkä pystynyt enää hillitsemään itseäni. Huuleni syöksyivät suutelemaan kaulaasi, joka ojentui vastaanottamaan nälkäni. Haistelin ihosi tuoksua, kunnes käänsit kasvoni vasten kasvojasi ja nälkäiset huulet löysivät toisensa. En edes oikein muistanut, miltä suuteleminen tuntuu, mutta ihanaksi sen taas totesin. Suustasi huokuva lämpö, hengityksemme kiihtyminen, kieltemme kiihkeän varovainen kohtaaminen. Ihanaa.

Samaan aikaan käteni vaelsivat vartalollasi. Hartioilla, selän kaarella, kupeilla kainaloiden alla. En malttanut odottaa, vaan kosketin rintaasi. Siinä se oli, monien salaisten haaveitteni ja yksinäisten helpotusten hetkieni kohde, käteni alla. Sivellen ja hyväillen, kutitellen ja puristellen, tutkin saalistani kankaan läpi. Pehmeyden keskeltä tunsin nännisi kohouman. Minun oli pakko riistäytyä huuliltasi ja painoin pääni leninkiäsi vasten rintojen väliin. Liikutin kasvoja kankaalla, yritin hamuta nänniä ja imeä sen kankaan läpi suuhuni. Tunsin kätesi puristavan minua rintaasi vasten, toisen käden hyväillessä hartioitani ja kaivautuessa paitani alle.

Ja kaikki oli samalla hetkellä selvää. Työnsit minut pois poveltasi, nousit ylös ja lähdit kävelemään kohti makuuhuonetta. Ja minä seurasin käskemättä perässä. Yhdellä riuhtaisulla nykäisit päiväpeitteen sängystä ja ryttäsit sen lattialle. Samaan kasaan valui leninkisi ja näin edessäni uhkean vartalosi. Pulleat rinnat vetivät käsiäni puoleensa, vaaleat pikkuhousut vatsasi pyöreyden alla, tumma kolmio häämöttäen saivat kaluni tanaan. Rintsikat riisuen laskeuduit sänkyyn odottamaan, riisumistani katsellen. Paitani lensi nurkkaan, farkkuni soljuivat nilkkoihin, sukat polkeutuivat lattialle. Seisoin siinä edessäsi, bokserieni etumus pullistellen. Oloni oli jotenkin ylpeä, kun riisuin itseni ilkosilleni ja otin kalu kovana viimeiset askeleet kohti sänkyä.

Kätesi ottivat minua vastaan, mutta laskeuduin polvilleni viereesi. Suutelin huuliasi, kaulaasi käteni hyväilivät sinua ja löysivät rinnat. Pehmeät, ihanat, kovanänniset rinnat. Ne ovat nyt vain minua varten. En voi odottaa, kuljetan huuleni rinnoillesi. Suutelen, suutelen, suutelen ja imen lopulta nännit suuhuni. Ne ovat samaan aikaan sekä pehmeät että kovat, nuolen ja maiskuttelen niitä. Ja kätesi on taas niskassani painaen huuliani vahvemmin rintojesi puoleen. Samaan aikaan lähtee käteni vaeltamaan alaspäin, hyväillen vatsaa, mutta etsiytyen pikkuhousujesi kankaalle.

Avaat syliäsi, kun sormeni sivelevät kumpuasi, kosteutta kankaan läpi tunnustellen. Käteni työntyy kankaan alle ja hieroo karkeaa karvaa, etusormi sukeltaa karvojen sekaan ja löytää kosteuden. Märän ihanan lämmön. Sivellen ja sormeani koukistellen löydän herkimmän jyväsen, joka jo odottaa. Huuliltasi pääsee huokaus, kun sormeni alkaa hieromisen. Sylisi aukeaa lisää, kuuluu kevyt litinä, kun haluan tuottaa nautintoa. Nostan kasvoni rinnoiltasi ja haluan vain katsella nautintoasi, kun silmät kiinni elät sormeni liikkeessä. Niin pieni liike, niin pienessä pisteessä saa sinut huokailemaan. En voi kuin ihailla ja tuntea halua.

Lähden suudellen samaan suuntaa. Vatsasi pienet poimut saavat osansa, kun laskeudun kohti kosteuttasi. Mikään ei ole sinussa rumaa, olet pelkkää naista, halua minulle. Huuleni kohtaavat pikkuhousujesi kankaan, tartun hampaillani vyötärönauhaan. Tunnen kuinka lantiosi nousee hieman, päästää suuni raahaamaan housuja pois aarteen päältä. Vedän ne nilkkoihin, käteni työntävät ne kokonaan tieltämme pois. Huuleni lähtevät suudellen paluuretkelleen, nilkat, polvet, reidet, kierros kohti vatsaa. Hitaasti sentti sentiltä, huuleni valuvat suudelleen alaspäin. Tunnen vatsasi värähdykset, kuulen huokaukset. Karvat alkavat kutittaa kasvojani, kun kieli alkaa avata polkua. Kosteus alkaa tuoksua nenässäni ja kieli maistaa suolaisen maun, kun se sukeltaa poimujen sekaan. Kokemattomuuttani etsin aikani, kunnes lopulta löydän hakemani, salaisen sopukkasi. Huuliltasi pääsevä parahdus ja lantiosi työntyminen suutani vasten kertoo etsinnän päättyneen.

Nuolen lyhyin ja pitkin vedoin, Sylisi aukeaa, lantio värisee, helmi kieltäni vasten turpoaa entisestään. Arvaan hetkesi kohta tulevan, sylisi aukeaa äärimmilleen. Lantiosi värisee jokaisen nuolaisun alla, nousee kieltäni vasten. Nuolemisen maiskutukseen yhtyy jostain kuuluva hengityksen huohotus. Väriset lisää, lantio suutani vasten, tunnen kädet niskassani. Ne painavat kasvojani vaativasti syliäsi vasten. Haluaisin kiusata hieman, pitää taukoa, pitkittää riemusi tuloa. Mutta halusi ei anna siihen lupaa, eikä minunkaan haluni, haluan kokea täyttymyksesi heti. Sylisi värisee suutani vasten, voiko se aueta vielä lisää. Huohotus tihenee tihenemistään. Muutama lempeä nuolaisi vielä. Sitten… Parahdus kertoo ääneen sen, minkä suuni tuntee. Kouristelet kieleni ympärillä, lantio tiukasti koholla suutani vasten. Kieleni meinaa kadottaa aarteensa lantiosi vatkatessa ylös ja alas, mutta en halua eksyä päämäärän saavuttua. Vielä muutama lantion nykäys ja sen jälkeen heikkoa värinää. Lepään syliäsi vasten, kun kätesi laskeutuvat silittämään niskaani.

Kun nostan katseeni, näen sinut silmät kiinni huokuvan hyvää oloa. Olen onnellinen.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute