Herkku-puhelin
Kotimatkalla
Lady Nickoi

Viihdyttävä teatteriesitys Tampereella oli ohitse ja istuuduin paikalleni aivan bussin taakse. Meitä oli ollut iso ryhmä katsomassa kansanlauluista tehtyä musikaalia ja kesti jonkin aikaa ennen kuin bussi lähti matkaan, takaisin kohti Pohjanmaata. Pimeys oli tullut varhain sinä marraskuisena päivänä ja tienvarsilla oli muutama lumikinos joka oli harmaa saasteista. John istuutui viereeni ja hymyilin hänelle. Olin riemuissani siitä että olin saanut houkuteltua hänet mukaan tälle ryhmämatkalle ja hänkin tuntui nauttineen esityksestä.

Iloinen puheensorina täytti bussin ja muutamat matkustajat sytyttivät katossa olevat pikkuvalot palamaan. Minäkin tein niin ja katselin kuinka lämmin kellertävä valo tanssi Johnin kasvoilla. Hän vastasi hymyyni sillä samalla lempeällä hymyllään kuten aina ja katseli minua silmälasiensa yli. "Piditkö esityksestä?", kysyin ja pyyhkäisin naurunkyyneleen silmäkulmastani. "Pidin", John vastasi ja hipaisi poskeani sormillaan. Sitten hän ojensi kätensä ja sammutti katossa palavat valot.

Takapenkillä ei istunut onneksi muita joten olimme suhteellisen hyvässä piilossa katseilta ja pimeys antoi myös oman suojansa. Erotin Johnin kasvot kuitenkin ohitse suhahtelevien katulamppujen valon ansiosta ja näin kuinka hän kurottui lähemmäksi minua. Suljin silmäni tuntiessani hänen huulensa omillani ja antauduin kiihkeäksi muuttuvaan suudelmaan.

Join ahnaasti lämmintä intohimoa Johnin huulilta ja kosketin tunnustelevasti kielelläni hänen huuliaan. Hän ymmärsi heti vihjeeni ja hyväilemme toisiamme kielillämme. John oli niin hellä koskettaessaan minua etten halunnut hänen ikinä lopettavan. Kuulostelin samalla korvillani muita matkustajia ja raotin toista silmääni tarkistaakseni ettei kukaan vain katsellut. Muut ryhmäläiset olivat uppoutuneet täydellisesti omiin puheisiinsa joten kukaan ei huomannut salaista lemmenosoitustamme.

Jatkoin Johnin suutelua ja kiersin käsivarteni hänen kaulalleen. Hän oli niin suuri minuun hentoon naiseen verrattuna mutta se ei haitannut minua. Koin oloni turvalliseksi hänen suuressa syleilyssään. Johnin toinen käsi lähti vaeltamaan verkkaisesti rintani päällä laskeutuen alemmas vatsalleni ja pysähtyen lopulta vyöni soljelle. "Haluaisitko?",John kuiskasi suudelman lomasta. Epäröin hieman. "Entä jos joku näkee?", kysyin. John vastasi vetämällä koukussa roikkuvan paksun mustan huopatakkini syliini näköesteeksi. "Nyt kukaan ei näe", hän tyynnytti.

Sitten hänen näppärät sormensa avasivat Englannin lippua muistuttavan soljen ja mustien farkkujeni napin. Vetoketju avautui kuin itsestään kenenkään kuulematta. Johnin sormista lähtevä lämpö sytytti kuuman tulen iholleni. Hänen kosketuksessaan oli aina jotain sellaista mikä sai minut kiihottumaan. Tunsin hänen sorminensa kaivautuvan pikkuhousujeni alle ja samalla huokaisin hiljaa. Painoin kasvoni Johnin mustaa huopatakkia vasten vaimentaakseni voihkintani.

Johnin kutitteleva kosketus sai minut kikattamaan hiljaa kunnes hän lopetti leikkimisen ja etsiytyi kuumottavalle hävylleni. Rentouduin Johnin vieressä hänen aloittaessaan pitkän ja hitaan hyväilyn. Kotiin oli vielä pitkä matka. Hän silitteli ja hieroi kostuneita häpyhuuliani vältellen nuppuani, ei ollut vielä sen vuoro. Bussi keinahteli vähän ja se toi oman miellyttävän lisäsäväyksen lemmen hierontaani.

Hymyilin vienosti pimeässä Johnin hipaistessa nuppuani. Hän tiesi hyvin millaisesta kosketuksesta pidin mutta hän halusi härnätä minua. Hän kierteli ja kaarteli sekä hieroi kunnes minun oli pakko pyytää häntä koskettamaan klitoristani. John nyökkäsi sanomatta mitään ja veti tuskallisen ihanan pitkän vedon sormellaan joka alkoi vaostani ja päättyi nupulleni. Se tuntui taivaallisen hyvältä ja rukoilin Johnia olemaan lopettamatta. John totteli vaitonaisena ja hieroi hitaasti sekä kevyesti nuppuani.

Hän ei halunnut kiirehtiä pyynnöistäni huolimatta. Aloin voihkia hänen takkiaan vasten ja se vaiensi yllättävän tehokkaasti ääneni. Ainoastaan John kuuli vaikerointini ja se sai hänet hymyilemään. Kenenkään muun ei tarvitsisi kuullakaan. Hän nopeutti aavistuksen verran tahtiaan mikä tuntui vielä paremmalta. Kohentauduin penkillä ja otin paremman asennon yritin samalla helpottaa myös Johnin tehtävää levittämällä jalkojani.

Halusin voihkia ääneen mutta pakotin huutoni vaimenemaan, kukaan ei saisi kuulla. John nopeutti liikettään ja se sai minut siirtymään huipulle vievälle tielle. Hän muuttui hetki hetkeltä armottomammaksi hieronnassaan tehden oloni yhä ihanammaksi. Kiipesin kohti huippua hänen vieressään ja voihkin yhä kovemmin. Huippu läheni koko ajan Johnin kiihdyttäessä hyväilyään. Lihaksiani pakotti huonon asennon vuoksi mutta minun olisi kestettävä vielä vähän aikaa sitten saisin kokea täyttymyksen.

Sitten saavutin huipun. Painoin kasvoni syvälle Johnin takkiin ja laukenin kovasti huutaen. Huutoni vaimeni hiljaiseksi äännähdykseksi takin ansiosta, joka tuntui tulevan jostain kaukaa. John hidasti liikettään minun vähitellen palautuessa orgasmista, kunnes hän lopulta lopetti. Hän veti kätensä pois alushousuistani, veti vetoketjun kiinni sekä laittoi napin ja soljen paikoilleen. Kiitin häntä siitä koska en olisi itse kyennyt siihen, ainakaan vielä.

Vedettyäni hetken henkeä laskin käteni Johnin tumman sinisten farkkujen etumukselle. Hymyilin tuntiessani käteni alla kovana ahtaassa vankilassaan tempoilevan kalun ja puristin sitä hellästi. Näin Johnin hymyilevän pimeässä mutta hän siirsi käteni pois. "Odota kunnes päästään kotiin", hän virkkoi lempeästi.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute