Herkku-puhelin
Inttimuistoja Kajaanista
tykkimies

Muisto vuodelta 2001.

Suoritin silloin varusmiespalvelusta Kainuun prikaatissa, aivan kuin muutkin 20-vuotiaat jullikat. Oli aika piinaavaa aikaa: jatkuvasti teki mieli pillua. Lomat meni enemmän ryypätessä, eikä siinä kunnossa mistään herunut. Peruskoulutuskauden jälkeen aloitin tykistöpatterin toimistolla kirjurina eli todella suklaahommissa. Ei tarvinnut paljoa leireillä, joskus vain piti suorittaa pieniä nakkeja.

Se oli lokakuuta, ilma oli vähän kolea jo. Suurin osa yksikköä oli leirillä, mutta mä olin sairaiden ja vapautusmiesten kanssa Hoikankankaalla. Meillä oli sitten ollut pakkiruokailu yksikön takapihalla ja yksikköupseeri nakitti muutaman tykkimiehen kuljettamaan astiat ja jätteet muonituskeskuksen keittiölle. Minut komennettiin porukan valvojaksi.

Ohjasin kaverit tyhjentämään astioita jätekoppiin ja menin itse sisälle ilmoittamaan. Oli tosi hiljaista. Radio pauhasi iskelmää ja haisi hernekeiton lemu. Kuumakin oli. Harhailin pitkin suurta keittiötä, mutta en nähnyt ketään. Yhtäkkiä joku kosketti olkapäästä. ”Mitäs varusmies etsii?”. Kysyjä oli joku keittäjä, noin nelikymppinen nainen, jolla oli vaalehtava tukka poninhännällä. Selitin, että pitäisi kuitata tarvikkeet. Nainen naurahti, että niinpä tietysti ja pyysi tulemaan perässään. Sillä oli siniset housut ja sellainen valkoinen kokinpaita, joka pullotti suurten rintojen painosta. Muuten se oli tosi hoikka ja persekin oli pieni, mutta vatsaa oli hieman ja rinnat valtavat.

Se vei koppiinsa perässä ja näytti lomaketta pöydällä. Kumarruin täyttämään sitä. Juttelimme niitä näitä, kaikkea varusmiesajasta ja lomista, tytöistäkin. Tunsin miten nainen painautui suurilla rinnoilla aivan minua vasten. ”Eikös se ole tylsää, kun täällä on niin vähän tyttöjä…siis tuollaiselle verevälle kossille?” nainen kiusoitteli. Myönsin näin olevan. Sillä hetkellä käsi tuli takakautta ja kouraisi muniani. ”Me täällä tykätään nuorista vahvoista miehistä”, nainen kuiskasi.

Uskalsin kääntyä ympäri. Nainen näytti himokkaalta. Tarrasin kiinni rintoihin ja puristin. Saman tien seisoi. ”Haluakko nähdä ne?” nainen kysyi. Nyökkäsin ja nainen avasi työpaitaansa. Vittu mitkä utareet: suuret, valkoiset ja roikkuvat munkit. Kera vadelmanännien. Nuolin ja suutelin rintoja kuumasti. Nainen kysyi haluaisinko laittaa sisään. En vastannut mitään, vaan avasin pari nappia ja tuppimulkkuni pamahti esille. Keittäjä kävi pöydälle puoliksi makaavaan asentoon, avasi housunsa ja levitti eteeni pillun, joka oli aikuisen naisen. Karvainen, tuoksuva ja märkä lompsa. Pukkasin mulkun sisään ja aloin nussia. Tuntui pirun hyvältä. Pillua pitkästä aikaan. Märkä tussu kurnahteli ja tuntui liian hyvältä.

Tiesin, etten kestä kauan. Nainen aukoi suutaan kuin kala kuivalla maalla, suuret rinnat hyllyen. Pidin hänen jaloista kiinni ja panin karvaiseen rönttöseen. Se kelpasi pahemman puutteeseen. Palleissa kipristeli mukavasti. Oli kuumaa ja haisevaa, vihreä poolo liimautui selkään. Päästelin ääniä kuin apina, mutta nainen vaikeroi ”elä kehtoo, elä laske sissään”. Hän yritti sulkea reisiään, mutta sehän vain tuntui vieläkin paremmalta. Tulin naisen sisään, eikä hän enää estellyt. Annoin kullin sykkiä kaikki spermat pois, ennen kuin vedin sen ulos.

Sulloin kyrpäni maastohousuihin ja allekirjoitin lomakkeen. Nainen kiitti ja napitti oman paitansa. Spermoja hän ei vitustaan siistinyt. Ei juteltu paljoa, nainen vähän punasteli ja oli vaivautunut. Lähdin vähin äänin kohti yksikköä, nyytit tyhjinä. Sen jälkeen ei tavattu, enkä kehdannut paljoa muonituskeskuksella vierailla. Mutta sainpahan aikuista pillua suurimpaan hätään.

Tämä tarina on tosi.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute