Herkku-puhelin
Sain mitä ansaitsin
Pikku Aisuri

Olimme olleet juhlimassa: minä, tyttöystäväni Maarit ja hänen kaverinsa Jenni ja Salla. Minä olin kuskina ja heitettyäni ensin Maaritin kotiin, lähdin viemään tyttöjä heidän kimppakämpälleen. Jenni on yli 180cm pitkä, hieman mahakas mutta kasvoiltaan suhteellisen nätti. Hänen kaverinsa Salla on n.160cm, pyöreähkö punapää neitsyt.

Saavuimme tyttöjen kämpille ja he pyysivät minua sisälle, olivat kehitelleet yllätyksen minua varten. Sisällä tytöt alkoivat suutelemaan keskenään ja hyväilemään toistensa rintoja ja pillua. Alkoi siinä katsellessa alapäätä kovasti kuumottaa minkä tytöt aavistivat.

Tytöt vinkkasivat minua makuuhuoneeseen enkä epäröinyt yhtään, olinhan ennenkin pettänyt tyttöystävääni. Jenni ohjasi minut sängylle selälleni ja käski minun laittaa silmäni kiinni. Jenni imi ja näykki kaulaani enkä huomannut yhtään kun Salla otti käsiraudat esiin ja kohta olinkin jo sänkyyn kahlittuna käsivarsistani. Kysyin että mitä vittua ja tytöt vastasivat että nyt tehdään kullivertailua ja samalla makuuhuoneeseen asteli Jennin lihaksikas, yli kaksimetrinen neekeripoikaystävä. Jenni veti Henrin housut alas ja sieltä paljastui, levossakin likempänä 20cm oleva aisa.

Molemmat tytöt ihastelivat ja hieroivat mustaa kalua kunnes Salla sanoi että annetaan valkoisellekin pojalle mahdollisuus. Salla veti housuni pois ja molemmat tytöt räjähtivät nauruun:

- "Ei voi olla totta, onko noinkin pieniä olemassa!" pilkkasi Jenni 14cm pippeliäni.

- "Ilmankos Maarit valittaa huonosta seksistä."

hän jatkoi.

-"Katsokaa, Henryn sormikin on paksumpi kuin Jukan pikku pippeli!" sanoi Salla.

Salla riisui itsensä ja tuli istumaan naamalleni sanoen:

- "Näytähän kuinka pikkumuna nuolee hah hah hah!!!"

Eipä siinä voinut muuta kuin nuolla mutta 5min kuluttua Salla nousi kyllääntyneenä pois.

- "Jätkä yrittää nuolla mutta ei saa muuta aikaseksi kuin kusihädän!" pilkkasi Salla ja laski kusensa päälleni. Jaloille, mahalle, pippelilleni ja loppuhuipennukseksi hän otti tukastani kiinni ja kusi suuhuni.

- "Kokeile tuntuuko tuollainen pikkuinen missään!" vinkkasi Jenni kaverilleen.

Salla laskeutui kalulleni päästämättä ääntäkään.

- "Ei vitun luuseri, sun pieni munas ei saa edes immenkalvoa puhkottua!" ja läpsäisi minua avokämmenellä poskelle.

- "Näytetään tuolle miten naista pitää nussia" nauroi Jenni ja tuli makaamaan päälleni. Henry tuli Jennin taakse ja alkoi sovittelemaan kaluaan Jennin kosteaan pilluun. Henry työnsi kaluaan rauhallisesti Jennin sisään joka oli jo pelkästään siitä orgasmin partaalla. Hän huohotti voimakkaasti ja pilkaten kuiskasi minulle:

- "Saako sun pippelis tällaista aikaan, hih hih"

Henry työnteli lujempaa ja Jenni huusi miten hyvältä iso kyrpä, todellisen MIEHEN kyrpä, tuntui hänen sisällään. Henry laukesi Jennin sisään ja tämä istui päälleni ja käski minun nuolla kaikki spermat pois. Saatuani viimeisenkin tipan pois, Jenni käski minun nuolla Henryn kyrvänkin puhtaaksi. Nuollessani tytöt nauroivat:

- "Kelpaahan se pikkumunakin johonkin!"

Jenni lähti Henryn kanssa toiseen huoneeseen ja totesi ettei minun kaltaiseen luuseriin kannata aikaa tuhlata enempää.

Kaikesta nöyryytyksestä huolimatta (tai ehkä siitä johtuen) kaluni seisoi vielä. Salla tuli uudelleen päälleni ja aloitti ratsastamisen ja sanoi:

- "Oon halunnu jo pitkään lapsen ja sun pikkuinen vehkees saa hedelmöittää mut, jos se ny pystyy siihenkään."

Salla kiihdytti tahtia ja jatkoi:

- "Sä saat elättää mut ja mun vauvan eikä kukaan enää huoli sua kun sulla on lapsi ja kaikki kuulee miten munaton mies sä oot."

- "Mä käyn nussimassa ketä haluan mutta sä et saa koskaan. Ehkä saat nuolla jonkun toisen MIEHEN spermat jonku naisen pillusta."

Sallan puheet kiihottivat vain entisestään ja kohta laukesin Sallan sisään.

- "Joko sun pikkuinen laukes, en huomannu mitään."

Hän tuli naamalleni ja pakotti minut nuolemaan omat spermani hänen pillustaan.

- "Hoh hoijaa, olipa surkeaa ku ei menny neitsyyskään. Taidan mennä Henryn luo, se pystyy tyydyttämään kaksikin naista samana iltana. Ehkä jopa kolme. Hmmm...mitähän Maarit tykkäis isosta, mustasta kyrvästä pillussaan?"

Sen sanottuaan Salla avasi siteeni ja poistui huoneesta. Minä lähdin ajelemaan kotiin hiljaisena ja itsetunto täysin murskattuna...

********************************************************

Tämä oli allekirjoittaneen toka tarina ja saa antaa palautetta sekä ehdotuksia millaisia aisuritarinoita itellä on mielessä. Itse asiassa toivoisinkin löytäväni täältä jonkun joka netin välityksellä nöyryyttäisi minua omilla kiihottavilla tarinoillaan.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute