Herkku-puhelin
Tositarina 2
Lukekaa, totta on!

Tämäkin on uniikki tositarina, en ole siitä kertonut, tai kirjoittanut aikaisemmin kenellekään.

Olen itse aika isokokoinen mies, ja yli 10 vuotta kestänyt painonnostoharrastus on suuren kokoni taustalla. Tämä asia liittyy seuraavaan tarinaan.

Tapahtui n.5 vuotta sitten. Olin tullut juuri ensimmäisen töissäoloviikon jälkeen kotiin. Olin päässyt erään yrityksen kovasti tavoitellulle "pallille", ja siitä olikin tehty kuvallinen juttu paikallislehteen. Oli siis tullut julkisuuteen siinä määrin että, myös naapurin rouva oli sen huomannut. Naapuri oli n. karvan alle 50v sosiaalitäti, joka oli kuitenkin hyvännäköinen ikäisekseen. Hiukan rehevä, mutta haluttava, ja osasi meikata itsensä myös arkena seksikkääseen sävyyn. Olihan jo tiiraillut tuota naista monta kertaa salaa, kun olin rannalla yhtaikaa. Meidän asunnot olivat siis myös rantaan asti lähekkäin, ja monasti näin Pirkon menevän uimaan. Hänen kohtuusuuret rinnat näkyi helposti uima-asun läpi, ja pienen mansikan kokoiset nännit myös. Se saikin mielikuvituksen laukkaamaan, ja housuun koviketta...

Oli kuitenkin tuo Perjantai ilta, ja vaimoni oli mennyt kotiinsa yöksi, kun hänen siskollaan oli 30v synttärit siellä valmisteltavana. Itse kävin saunassa, ja menin takapihan terassille nauttimaan olutta, ja ottamaan hiukan aurinkoa. Olin laittanut saunan jälkeen valkoisen kauluspaidan päälle, ja mutten napittanut sitä. Ei sattunut siihen paikkaan muutakaan puhdasta paitaa. Lanteillani oli kietaisupyyhe, ja aurinkolasit päällä.

Siinäpä sitten aurinkoa katselin lasienläpi, ja musiikki pauhasi taustalla.

Kohta kuului huuto: Eikös se tämä naapurin julkimo voisi tulla auttamaan, kun minulla ei toimi rantavesi pumppu, huusi Pirkko. Minä pomppasin, ja siihen: Minuako tarkoitit, ei tässä mitään julkkuja olla vaikka lehdessä on kerran naama ollut. No, tuletko auttamaan, kun Markku joutui lähtemään viikonlopuksi Helsinkiin, huuteli Pirkko. Sanoin siihen että käyn vaihtamassa vaatteet. Pirkko vastasi, ei tarvitse tämä on se pikkujuttu vaan, kun pitäisi laittaa siemenvesi. Vastasin, joo tiedän, laitan vaan shortsit jalkaan, ja tulen.

Shortsit jalkaan ja aidan yli jakarin kanssa pumpulle. Kohta tämä on valmis, sanoin Pirkolle, joka selän takana keikisteli avokauluspaidan kanssa, jossa oli siistit, ja sexyt röyhelöt reunassa. Pirkko joutui auttamaan hiukan letkun kanssa, ja kyykisteli sopivasti että näin kauniiden isojen rintojen roikkuvan kutsuvasti minua...

No homma tuli hoideltua, ja Pirkko kiitteli. Olis joskus vielä yks homma jos voisit auttaa, sanoi Pirkko. Tuo vanha pesukone pitää kantaa kellarista pois, kun Markkukaan ei sitä huonolla selällä voi tehdä. Sanoin, mikäpä siinä, voin tulla kohta, kun vaihdan paidan pois kotona. Pirkko siihen, äh, heitä pois tuolla sisällä, ja käyt sitten suihkussa meillä.

Niin lähdimme kävelemään rannasta sisälle päin. Minulla jo hieman sydän löi tyhjää, kun kävelin Pirkon takana, ja hänen sopivasti muhkea takapuoli edessäni keinuen. Pirkolla oli varmaan stringit jalassa, tai ei pikkuhousuja ollenkaan, kun en saanut selvää että olisiko erottunut mitään housujen läpi.

Mentiin sisälle, ja rappusia alas kellariin. No heitä nyt se paita ettei likaannu, kone on tuossa ja voi kyllä auttaa minkä jaksan, sanoi Pirkko minulle. Heitin paidan, ja Pirkon katse liimautui heti kroppaani, ja tokaisi juuri näillä sanoilla minulle: Ah, siitäpä onkin aikaa, kun olen nähnyt näin läheltä nuoren uroksen lihan. Olihan totta että minulla oli kokoa, ja näin monenkin naisen mielestä kiihottava näky. Pirkon oma mies oli jo kuusissakymmenissä, ja laiha, sekä hintelä mies. Oli kylläkin hyvämaineinen, ja rikas opettaja. Arvelinkin että niinköhän se vielä pystyy tyydyttämään tuon eloisan naisen.

No pesukonetta alettiin nostamaan, ja viemään sitä ulos autotalliin. Olihan se myös minulle pirun painava kone, ja hiki tuli siinä määrin että sitä piti pyyhkiä otsalta aina kun pääsi lepäämään siirron aikana. Pirkon katse oli siinä monta kertaa viertänyt shortseilleni, ja tutkivan varmaan kaluni kokoa...

Pesukone saatiin lopulta varastoon. Pirkko sanoi, älä ihan vielä mene suihkuun, laitan meille lasilliset viiniä, vai haluatko mieluummin jotain virkistävää? Viini käy hyvin sanoin, ja jos hikisyys ei vaivaa, levähdän kyllä mielelläni ennen suihkua. Ei haittaa Pirkko sanoi, ja tuli isot vanhat viinilasit mukanaan olohuoneeseen istumaan. Otimme kulaukset, ja hiukan vaivaantuneena yritimme keksiä sanottavaa toisillemme. No Pirkko kyllä humaltui aika nopeasti, mutta ei se minuun niinkään vaikuttanut, Pirkko sanoi, että vaihtaa pikaisesti vaatteet, kun olivat likautuneet hänelläkin ahtaissa rapuissa liikkuessa. Sanoi myös että ota lisää viinia, keittiössä on hanapakkaus.

Meninkin lähes Pirkon perässä hakemaan lisää viiniä, ja näin että makuuhuoneen ovi oli hieman raollaan. En kuitenkaan kehdannut mennä ovelle, mutta keittiöstä näin kuinka Pirkon valkoinen peppu vilahteli, ja punaiset siistit alushousut, ja rintaliivit oli päällä. Pirkko sovitteli siinä sanoisinko pikaisesti ainakin kolmea eri mekkoa päälle, ja näytti että nyt oli löytynyt sopiva. Lähdin lasi kädessä sohvalle, ja Pirkko tulikin aivan heti perässä. Mekko oli löytynyt. Se oli musta, ja aika lyhyt Pirkon normaali vaatetusta ajatellen.

Jo tuolloin olin varma että Pirkosta tulisi sen viikonlopun sauma minulle, vaikka juuri silloin minulla olikin vaimoni lisäksi kaksi tyttöystävääkin, joilta toiselta sai aina.

Viinihöyryissään Pirkko oli rohkaistunut siinä määrin että seuraavan kierroksen haettuaan, hän istahti minun viereeni lasi kädessä. Olinhan jo minäkin humaltunut, ja joinkin salaa yhden extra lasin, aina kun kävin hanalla. Oli mennyt töissä sen verran kovaa sen viikon, etten ollut mulkkuani laukaissut ollenkaan. Niinpä painetta tuntui olevan jo kovasti, koska Pirkon viereen istuminen sai sen shortseissa täyteen mittaan hetkessä. Ajattelin mielessäni että nyt pitää juoda hiukan lisää viiniä, muuten laukean kahdessa sekunnissa. Olen aina ollut siitä hyvä veikko, että alkoholi kohtuudessa on lisännyt kestävyyttäni.

Yritin kipristellä sohvalla jottei Pirkko huomaisi stondistani. Mitäpä turhaan, Pirkko katsoi minun rintaani, ja sanoi saanko koskettaa? Miksei sanoin, ja Pirkko liutti kättä rintani päällä ja nuuhki. Ihana miehen haju, en ole aikoihin saanut haistaa tätä. En ´kehdannut kysyä miksi, mutta Pirkko taisikin olla useamman vuoden puutteessa. Tämä tuoksu saa minut hulluksi, Pirkko vaikerteli, lopetanko vai mennäänkö vain keittämään iltakahvit? Keretään ne kahvit juoda myöhemminkin, sanoin. Silloin tartuin Pirkon rintoihin, ja aah miten ihanat ne olivatkaan. Pirkko nousi ylös, ja heitti mekon yläkautta pois nyt saat nähdä kunnolla. Hän avasi rintaliivit, ja silloin nuo kaksi isoa ja ihanaa tissiä olivat edessäni. Ne oli kuin tiluksesta tehty Pirkon kroppaan, riippuivat kyllä, mutta seksikkäästi. Kyrpäni oli jo tuolloin räjähtämäisillään, kun myös Pirkon alushousut saivat kyytiä. Siellä oli suht tuuhea "pehko", eihän tuo Markku varmaan ollut paljon trimmausta vaatinut. Kuitenkin myöhemmin lähikontaktissa huomasin sen olevan siistitty oikeista paikoista.

Työnsin sormeni Pirkon pilluun sohvalla, ja suutelimme kiihkeästi. Silitin pirkon hiuksia helläsi suudellessa. Sanoin anna minä nuolen pillua. Pirkko ei vielä, suihkun jälkeen saat hieman lipoa. Pirkko meni kontilleen eteeni, ja alkoi vetää shortsejani alas. Sanoin; minä kalu se vasta likainen on, kun olen toissailtana viimeksi käynyt pesulla kunnolla. Pirkko sanoi minulle suoraan silmiini katsoen; Se kiihottaa minua, haluan pestä mulkkusi suullani. Pirkko siemaisi lattialla olevasta lasista hiukan viiniä, ja veti alushousni pois. kas, kas, mitäs täältä löytyikään, virkkoi hän. Sulla on ihana kova mulkku, kuin kiveä. Sanoin että saatan tulla äkkiä, kun edellisestä kerrasta on aikaa, joten ole varovainen. Pirkko siihen, ei hätää on koko yö aikaa...

Pirkko tarttui kädellä kyrpäni alaosasta, ja tiukotti sitä painamalla kahdella sormella juuresta kovasti. Kyrpäni olikin paisunut varmaan parikymmentä senttiseksi moisen kiristyksen avulla. Ei tainnut Pirkko olla ensi kertaa asialla. Sitten Pirkko hieman löysäsi otetta, jotta kyrpä mahtuisi kunnolla suuhun. Tunsin kuinka Pirkon kieli "puhdisti" terskaani, ja teki pientä imutusta samalla. Sitten Pirkko upotti kalun kokonaan suuhunsa, ja samalla näin hänen ihanat hiukset, ja pepun takaapäin, joka näytti todella suurelta siinä asennossa. Se näky sai spermani liikkeelle kiveksistä kohti Pirkon nielua. Pirkko sen huomatessaan sulki kyrpäni kokonaan suuhunsa ja piti sitä liikkumatta koko lastin tulon ajan. Arvaapa tuntuiko taivaalliselta... Hieman yskäsi parikertaa, koska sitä tuli todella paljon. Lopulta kalu alkoi jo veltostua, ja Pirkon veti munan pois suusta, spermaa hiukan valuen huuliltaan, ja suustaan. Sanoin, olipa ihanaa!

Pirkko meni olohuoneen nurkkaan, ja oli laittoi siellä pikkupöksyt, ja rintsikat päälle takaisin.

Lepää hiukan, ja mene sitten suihkuun. Nykäisin pelkät tangat päälle, ja menin pirkon viereen sohvalle. Otin lasin viiniä Pirkon kanssa kun hän alkoi surffailla sateliittiikanavilla, osuen sitten jollekin pornokanavalle. Tämäpä sopiikin illan teemaan, sanoi pirkko kun isomunainen neekeri veti jotain thai tyttöä takaapäin telkkarissa. Siinä toisiin kietouneena katsottiinkin joku puolituntia kanavaa. Pirkko oli jo tosi kiimassa, kun kiemurteli vieressäni välillä omat sormet pikkuhousuissaan. Mietin: huh, kuinkahan vaativa tapaus olisi saada tyydytettyä.

Meninkin sitten suihkuun, ajattelin että jospa tästä virkistyy samalla. Etsin ovea suihkulle, ja Pirkko huusi olohuoneesta: kolmas vasemalla puolen. Kylpyhuone oli iso, ja suihkujakin kaksi. Saunakin oli todella iso muotolauteineen kaikkineen. Lattialämmitys oli aika isolla, oli fiilis kuin olisi kävellyt kuumalla hiekalla. Avasin hanan, ja vesi alkoi virtaamaan hiuksiini. Myös kullini oli taas hiukan jähmettynyt. Pirkko avasi oven sanoen, ja hiukan laulaen, tarvitaanko selänpesuaaaa...

Tule pois vaan sanoi, ja Pirkko tuli alusvaateet päällä pesemään minua. Vettä tuli suihkusta, ja Pirkon pöksyt, ja rintsikat olivat likomärät. Jestas miten kiihottavaa! Mulkku oli heti seisokissa, ja Pirkko veti sen taas huulille, varoen ja alkoi hellästi lutkuttamaan. Tunne oli suurin piirtein se että, tunsin just, ja just että suu oli paikalla, mutta teki hyvää kyllä hieman aralle lauenneelle pelille.

Lopulta pirkko heitti alushousut, ja alkoi pesemään pilluaan. Itse oli valmis jo, ja lähdin kävelemään kohti olkkaria. Kurkistin siinä kävellessäni makkariin, nähden Markun, ja Pirkon hääkuvan sängynpääty seinällä. Pirkko tulikin siinä jo perässä, ja sanoi; mene vaan sinne odottamaan, tulen kohta. Makailin siinä hämärässä makuuhuoneessa tovin, kun Pirkko tuli ovelle. Hän oli laittanut meikkiä kasvoille, ja olikin nyt aivan helvetin seksikkään huoran näköinen naamaltaan. Huulet olivat kirkkaanpunaisena, ja jotenkin näyttivät isommilta. Märät rintaliivit päällä hän tuli viereeni makaamaan. Menin heti Pirkon jalkoväliin nuolemaan hellästi, klitorista liputellen, välillä upotin suuni kokonaan pillulle, ja maiskuttelin. Pirkon vittu oli ihan tavallinen, ei siitä olisi ikää voinut lukea. Kovemmin Pirkko huusi, kun olin kielen kanssa klitoriksella. Kiihdytin kielenkärjen tahtia, ja Pirkko voihki hullun lailla, ja tempaisi minut pois alapäästä. Tule päälle, hän sanoi, Työnsin mulkkuni Pirkon sisälle hitaasti, mutta Pirkko tempaisi lantioista minut kovasi, ja piti minua pohjassa tovin. Ai kun tuntuu hyvälle saada mulkkua, sanoi Pirkko. Olen saanut viimeksi vuosia sitten. Pane mua, ja nyt Pirkko vapautti kädet lanteiltani ja aloin rynkyttämään kunnolla. Tuntui hyvältä vetää tuohon kosteaan, ja kuumaan pilluun. Onneksi olin jo lauennut kerran, muuten homma olisi kohta taas tapetilla.

Anna mä tulen päälle, Pirkko sanoi. Pirkko tuli suurine ryntäineen päälleni, ja taas tuo näky oli huumaava. Märät rintaliivit, ja ihanan muotoiset rinnat niiden sisällä. Hyväilin välillä käsillä niitä, ja Pirkko huohotti päälläni. Lopulta Pirkko sanoi, nyt pitää lopettaa tai minä tulen. Ihmettelin hölmistyneenä että mitä? En kuitenkaan kysellyt sen kummemmin, käänsin Pirkon varovasti nelikontin, ja työnsin mulkkuni häneen takaapäin. Nyt tein hitaita vetoja, koska Pirkko läähätti siihen malliin, että heti tulee, ja hän kyllä aina välillä otti happea, ja työnsi minua pois näinollen. Haluatko panna perseeseen kysyi Pirkko vapisten?

Sanoin etten, en ole mikään hinari. Voinko ottaa sitten suihin, kysyi Pirkko nyt. Anna minä panen sinua vielä, sanoin, Ja vedin takaapäin hitaita vetoja.

Lopulta Pirkko sanoi, ettei voi saada orkkuja, koska silloin häneltä menisi kuset housuihin jne. Ahaa siitä oli siis kysymys. Kunnioitin Pirkon pyyntöä, ja sanoin. Ota suihin lähes loppuun saakka, ja sitten minä työnnän lastin takaapäin sisällesi. Pirkko myöntyi, ja kysyi: Lupaathan tulla vielä uudelleen käymään, voin vaikka maksaa, eikä kukaan tule tästä ikinä kuulemaan minulta. Lupasin, enkä ota rahaa sanoin, ja mulkku oli taas Pirkon ihanilla huulilla. Muutama syväkurkku veto, ja sanoin nyt tulee. Pirkko meni nelinkontin sängylle, ja kolmella vedolla lasti lenti Pirkon ihanaan pilluun, minun karjuessa kuin leijona.

Sen jälkeen otettiin lasit viiniä, ja jutusteltiin nyt, niin tuttavallisesti, eikä ollut enää alkujännityksen sananhapuilua. Oikeastaan Pirkko oli oivaa keskustelu seuraa minulle, paljon älykkäämpää kuin vaimoni kanssa. Aika kuluikin siivillä, ja minun piti lähteä "aidan" toiselle puolen nukkumaan. Pirkko vielä lähtiessäni kehui, että kuinka olen oikea miehen kokoinen, ja suuret käteni saavat hänet ihan veltoksi. En nyt itseäni pitänyt mitenkään top-kundina, kun olihan tuota vatsaakin jo kertynyt silloin hiukan. No ei se vaikuttanut suorituskykyyn, ja pirkko oli tyytyväinen.

Tavattiin vielä muutama kerta, ennen kuin muutin naapuripitäjään

Olen sama kirjoittaja kun, EX-anopin kanssa navetalla

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute