Herkku-puhelin
Mä ja mun musta pomoni John
Siirappinen

Toimisto tyhjeni ja mä jäin tavalliseen tapaan odottamaan. Mä en halunnut ja halusin kuitenkin. Eikä mulla ollut vaihtoehtoja. Kieltäytyminen olisi tiennyt potkuja, joihin mulla ei ollut varaa. Tiesin pomoni käyttävän esimiesasemaansa väärin, mutta en voinut sille mitään. John kieputteli johtokuntaa estottomasti mielihalujensa mukaan ja vaatimattoman sihteerikön kertomus seksuaalisesta ahdistelusta olisi nostettu yleiseksi vitsiksi ja kuitattu mun mielikuvituksen tuotteeksi. Sitä paitsi mä olin tietoinen Johnin bi-seksuaalisuudesta ja siitä, että se oli kiemurrellut johtokunnan enemmistön kanssa lakanoiden välissä, niin miesten kuin naistenkin. Eikä mun asemaani parantanut sekään, että olin firman ainoa valkoihoinen työtekijä. Mä olin ulkopuolinen ja ristiriitatilanteissa mun mahdollisuudet saada yleistä empatiaa olivat heikot.

Pöytään kiinni ruuvattu sisäpuhelin räsähti ja John käski mut odottamaan oven taakse. Kaivoin työpöydän laatikosta pienen peilin ja lisäsin huulipunaa. Nousin ja oioin vaatteitani. Nykäisin geelitäytteiset rintsikat paremmin paikoilleen niin että mun pienet rinnat kohosivat ryhdikkäästi pystyyn ja nännit piirtyivät esiin läpikuultavan valkoisen paidan läpi. Lopuksi kiristin paidan työntämällä sen lyhyen hameen sisään. Raivostuttavinta koko hommassa oli se, että John pystyi osoittamaan mielivaltaisesti ovea kenelle tahansa pikku huoristaan, jos joku ei tyydyttänyt sitä. Estottomalla vallankäytöllään se varmisti itselleen pysyvän ja laadukkaan nautinnon. Se oli kietonut seittinsä taitavasti ja siitä oli turha yrittää räpistellä irti.

Mä seisoin ruskean jykevän puuoven takana ja tuijotin oven pieleen kiinnitettyä valopaneelia odottaen vihreän valon syttymistä. Tuleva oli helposti arvattavissa. John toimi joka kerta samalla tavalla. Mä olin sille tiukka kostea onkalo ja ahnaat huulet, en mitään muuta. Se ei halunnut koskaan riisua mua tai kosketella mun rintoja eikä se riisuuntunut itsekään. Se asetti mut vatsalleen papereista tyhjäksi raivatulle pöydälle, veti hameen ylös, pikkarit nilkkoihin ja avasi sepaluksensa. Akti kesti korkeintaan viisi minuuttia. Laukeamisen jälkeen se vetäytyi baarikaapille ja kaatoi itselleen paukun tarjoamatta mulle mitään. Annoksensa nieltyään se rojahti sohvalle ja käynnisti kaukosäätimellä videotykin, joka alkoi suoltaa kankaalle suoraviivaista pornoa. Silloin mulle tuli taas käyttöä. Kumarruin pomoni puoleen ja otin sen suonikkaan kyrvän suuhuni imien siltä uuden lastin. Sen jälkeen sain lähteä, mutta arvasin, että John katsoi kaiken uudestaan videolta. Se nauhoitti jokaisen tapaamisemme usealla kameralla ja jouduin pelkäämään, että jonain päivänä saan nähdä kasvoni netissä tai jonkin tuhruisen lehden kannessa. Siihenkin mun oli vain sopeuduttava. Mulla ei ollut vaihtoehtoja.

Valo syttyi ja astelin sisään. Olin käynyt pari tonnia maksavan mallikurssin oppiakseni kävelemään haluttavasti ja käytin kaiken taitoni lähestyessäni Johnia. Lantioni keinui pehmeästi ja korkeat korot napsahtelivat vaimeasti tummanpunaiseen kokolattiamattoon. John nousi pöytänsä takaa. Eläimellinen jäntevä lähes kahteen metriin yltävä vartalo viestitti primitiivistä voimaa. Korkea otsa, littana nenä ja voimakkaasti ulkonevat huulet toivat mieleen gorillan, mutta pehmeissä ruskeissa silmissä asustivat inhimillisyys ja hienostuneisuus, jotka loivensivat suloisella tavalla jyrkkää olemusta. Tunsin jalkovälini kostuvan. Mä en voinut estää sisältäni kimpoilevia impulsseja, jotka valmistivat mut aktiin. Sovinnaiset opitut tavat kielsivät mun tunteet, mutta ne elivät siitä huolimatta, tahdoin tai en. -Voisitko riisua minut? Mä säpsähdin. Jokin oli eri tavalla. Mä en ollut kuullut Johnin käyttävän koskaan alaistensa kuullen kohteliaisuusmuotoja. Yleensä se käski työntekijöitään afrikkalaisille miehille tyypilliseen ylimieliseen tapaan odottaen ehdotonta tottelevaisuutta. Mä hivuttauduin arasti kookkaan vartalon viereen ja ujutin kalliin paksusta kankaasta ommellun puvuntakin hartioilta läheiseen naulakkoon. Leveän lihaksikkaan rinnan tummat karvat muodostivat ohuita viiruja sinertävään paitaan. Mä haistoin miehisen hien ja näin kosteat läikät kainaloissa. Avasin paidan napit yksi kerrallaan ja näpläsin auki vyön soljen. John seisoi mun edessä yllään vain mustat kalsarit, joiden etumus pullotti. Mä ihailin treenattuja lihaksia ja laskin viileän kämmeneni vatsan loivapiirteisille kummuille. John värähti. -Älä käy liian rohkeaksi huora! Sen äänessä oli jälleen sama ehdottomuus ja alentava sävy kuin aikaisemmin. Se kiihotti mua. Mä rakastin sitä, että mua sanottiin huoraksi. Sellainen mä olin. Palkkaa vastaan reisiäni levittelevä ilotyttö. Laskin käteni ja seurasin silmilläni kuinka pomoni liu'utti kalsarinsa nilkkoihin ja tanakasti seisova kyrpä paljastui kalsareiden kätköistä. Se oli suurin elin, jonka mä olin koskaan nähnyt. Tavallista tummempi terska hehkui kosteana kaihtimien välistä tihkuvassa valossa ja mustan varren suuret suonet näkyivät selvästi. Soikeat kivekset olivat vetäytyneet kyrvän juureen pieniksi palloiksi ja niiden ryppyinen iho oli pingottunut tiukaksi kudelmaksi. Mä näin että John oli säästänyt kiimansa mulle. Se oli ensimmäinen kerta ja mun mieli sykähteli puoliksi peloissaan ja puoliksi tulevaa nautintoa odottaen.

John veti mua itseään vasten. Raskas kanki hieroi mun lyhyen mustan hameen verhoamaa pakaraa ja karheat sikarintuoksuiset kädet lepäsivät mun jännittyneellä vatsalla, jonka pohjasta lähti liikkeelle pieniä pisteleviä koko vartalon läpi kulkevia käärmeitä. John tarttui paitaani ja nykäisi. Mä kuulin repeytyvän kankaan riipivän kirahduksen ja tunsin koneistetun ilmastoinnin pyörittämän viileän toimistoilman koskettavan mun turvonneita rintoja. Nopeat sormet irrottivat huolella valittujen rintsikoiden hakasen ja avasivat lattialle valahtavan hameen napit. John tönäisi mut rajusti kauemmas ja tuijotti mua arvioiden. Mä sopeuduin vaivatta sen katseeseen, jolta mua suojasi vain jalkovälin peittävät piukat stringit. Mä olin sen alainen ja sopeutunut sen pikku naiseksi ja mun vaisto kertoi, että palkinnoksi uhrauksestani saisin suunnattoman nautinnon.

Johnin voimakkaat huulet kietoutuivat mun punaisena hehkuvia paisuneita kaaria vasten. Raotin hampaitani ja annoin Johnin kielen takertua omaani. Pitkät osaavat sormet levittivät pakarani, puristivat ja nostivat. Mä kohosin kevyesti Johnin lanteille ja tunsin suun pehmeän lämmön nännini ympärillä. Kiedoin jalkani pomoni jalkojen ympärille ja John imi ja näykki mua. Ynisin hiljaa miehekkäässä sylissä ja juoksutin sormiani pitkin loivasti kaartuvaa selän kaarta ja lihasten hienoja uurteita. John laski mut sohvalle. Mä nojasin selkäni pehmeää kangasta vasten ja nautin huulten kiivaasta leikistä vatsani pehmeällä peitteellä. Uurteiset sormet hakeutuivat mun sisäreisien silkkisille pinnoille ja lähettivät sieluuni pieniä pistäviä nipistyksiä, jotka saivat mut suunniltaan. Mä nostin mun lantiota ja toivoin Johnin sisääni heti, mutta se jatkoi kiusoitteluaan. Se siveli polvitaipeitani ja suuteli pohkeitani. Koko ajan se nousi ylemmäs ja laski lopulta kielensä mun stringien valkoiselle pinnalle. Kankaankin läpi kielen pyörähdykset tuntuivat läpitunkevilta painavilta iskulta, joita ei voinut paeta. John veti mun stringit syvemmälle jalkoväliin ja pujotti mun turpeiksi muuttuneet tummanpunaiset terälehdet näkyviin haarakaistaleen molemmin puolin. Mies veti mua pakaroista lähemmäksi itseään ja imi vuorotellen mun häpyhuulia. Ensimmäisen kerran elämässäni mä toivoin, ettei mun klitorikseen koskettaisi. Mä en olisi kestänyt sitä ja siitä seurannutta räjähdystä.

Mä laukesin Johnin kieleen stringit jalassa. Orgasmi oli kuin avantouinti. Se tunkeutui pieninä pistävinä piikkeinä kaikkialle mun vartaloon. Mä keinuin lantioni varassa ja huohotin vapautuneena. John riisui mut ja työnsi suuren kalunsa sisääni. Se liukui koostaan huolimatta vaivatta mun naiseuteen. Ryhmyinen musta elin levitti pilluni uomaa ja hankasi mun klitorista. Mä laukesin heti uudestaan. Kliimaksi purkautui ankarana puristavana kipuna. Mä yritin vetäytyä pois Johnin sylistä, mutta mies veti mut itseään vasten ja pakotti kestämään liian nopean nautinnon aiheuttaman tuskan. Vähitellen kivun aallot muuttuivat jälleen lainehtivaksi kiimaiseksi pistelyksi ja mä aloin kiljua uudestaan, kunnes John sykki lastinsa sisääni valtavalla voimalla. Heti purkauduttuaan ilmeettömäksi muuttunut pomoni tyrkkäsi mut istumaan viereensä ja poistui suihkuun. Mä katsoin epäuskoisena oven taakse katoavaa leveää selkää ja pelkäsin. Mä arvasin jotain, mitä en halunnut tietää.

Kun tulin kylvystä, John istui pukeutuneena sohvalla. Kaihtimet oli aukaistu ja suurkaupungin korkeat rakennukset kimmelsivät savusumun keskellä laskevan auringon viistoissa säteissä. Pomoni vilkaisi mua ja odotti rauhallisesti, kun pujottauduin vaatteisiini. -Polvistu! Johnin äänessä kaikui syvä tunteeton ehdottomuus, jota mä en ollut ennen kuullut. Mä olisin voinut yrittää rynnätä pakoon, mutta tiesin, että viimeistään alakerran vartija olisi taluttanut mut takaisin mun selityksistä ja aneluista riippumatta. Laskeuduin lattialle ja kurkin silmäkulmastani, kuinka John harppasi muutamalla askeleella mun taakse. Kuulin kaksi kilahdusta ja tunsin kylmän metallin puristuvan ranteitani vasten. -Tästä hetkestä lähtien en ole pomosi vaan herrasi. Ymmärrätkö huora? Mun oli vaikea tulkita Johnin kylmän asiallista ääntä. Kun vilkaisin miehen jähmettyneitä silmiä, kaikki selvisi. -Kyllä herra, vastasin ja painoin pääni kumaraan. Mä olin kuullut epämääräisiä huhuja Johnin salaisista leikeistä, mutta olin pitänyt niitä vain juoruina. Ajatukseni katkesivat rajuun riuhtaisuun. Käsiraudat pureutuivat mun ihoon ja ponnistin pystyyn. -Alahan kävellä, meillä on koko viikonloppu aikaa, John totesi puolihuvittuneeseen sävyyn ja alkoi työntää mua edellään.

Huone oli suuri ja valo loivaa ja hentoa. Toisella seinustalla kimmelsi parikymmentä metriä pitkä ja viitisen metriä leveä uima-allas. Altaan vastapäätä lojui satunnaisessa järjestyksessä lepotuoleja. John ohjasi mut huoneen toiseen päähän ja osoitti seinustaan upotettuja ovia. -Valitse! Mä nyökkäsin äärimmäisenä vasemmalla olevaa ovea kohti ja astuimme sisään. Huone oli melkein pimeä. John raapaisi tulitikun ja rikin kitkerä lemu tunkeutui mun sieraimiin. John sytytti kiirehtimättä seinälle ripustetut kynttilät ja vähitellen mun silmät tottuivat lepattavaan hämärään. Koko huone oli rakennettu jykevistä lankuista. Keskellä huonetta roikkui paksu ketju, johon oli kiinnitetty nahkakahlein varustettu tanko. Mä astelin pyytämättä ketjun alle ja annoin Johnin kiinnittää ranteeni pehmustettuihin vöihin. Pomoni tarttui ketjuun ja kiersi mun eteen. -Ajattelet minusta edelleen John tai pomo. Olenko oikeassa? Nyökkäsin. -Se tulee muuttumaan. Paksut negroidille ominaiset huulet kaartuivat ivalliseen hymyyn ja ketju kiristyi kolkosti rymisten. Mun kädet nousivat kohti kattoa ja rintani jännittyivät ylöspäin. Johnin hymy sammui ja vahvat käsivarret hilasivat ketjua tiukemmalle kunnes mun jalat irtosivat maasta. John kiinnitti ketjun seinään ruuvattuun koukkuun ja veti auki seinään upotetun pitkän ja matalan laatikon, josta hän etsi samanlaisen tangon, johon mun kädet oli kiinnitetty. Muutamalla ripeällä liikkeellä jalkani oli lukittu tankoon ja tanko kiinnitetty lattiaan. John tarttui uudestaan ketjuun ja kiristi sitä lisää, kunnes mun vartalo jännittyi epämiellyttäväksi jänteeksi, joka värisi kuin viulunkieli. Mä tiesin Johnin nauttivan joka hetkestä. Mä yritin rentouttaa lihakseni ja vapautua sisällä vellovasta pelonsekaisesta hämmennyksestä, mutta tiesin Johnin näkevän mun sisään. Mä en pystynyt hämäämään sitä, vaikka olisin halunnut. Mä saatoin vain alistua sen valtaan ja tyytyä.

Viidakkoveitsen pitkä karkaistu terä kulki taitavasti mun vartaloa myötäillen. Muutamassa sekunnissa olin alasti. John avasi uudestaan seinälaatikon ja poimi käsiinsä ruoskan ja silmäsiteen, jonka kietoi mun silmien eteen. Liina peitti mun maailman. Mä roikuin omassa pimeydessäni ja odotin. John seisoi takanani, otti mun rinnat käsiinsä ja hieroi hellästi rohtuneilla sormenpäillään mun ruusunpunaiset uurteiset nännit pystyyn. Silmät peitettynä osaavan kosketuksen vaikutus kihelmöi moninkertaisesti. En pelännyt, vielä. Mä odotin. Mä tiesin Johnin pitkittävän nautintoaan viimeiseen saakka. Mä tiesin sen mieleen kätkeytyvän alkukantaisia sopukoita, joiden villistä raivosta ja mielikuvituksesta joutuisin kärsimään, mutta arvasin Johnin säästävän kaiken loppuun. Suloiseen kivuliaaseen loppuun, jossa ei olisi armoa eikä vapautusta. John juoksutti ruoskan pitkää siimaa pitkin mun kylkien kaaria. Mä jännitin lihakseni ja odotin ensimmäistä iskua, jota ei tullut. Mä kuulin ruoskan tipahtavan lattialle ja tunsin Johnin nostavan uumalleni jäykistetyn korsetin. Nyörit kiristyivät; lantioni pyöristyi ja rintani kohosivat. Kuvittelin mielessäni kauniisti avautuvat pyllynposkeni, joiden suojattomaan uomaan John voisi sivaltaa ruoskansa. Mä kiihotuin jälleen. Mä vihasin itseäni ja reaktioitani. Mä vihasin Johnin aukotonta tietämystä naisen vartalosta. Ja mä aloin ensimmäisen kerran pelätä. Mä tajusin, ettei mulla voinut olla minkäänlaista todellista käsitystä Johnin luonteesta. Mä pystyin vain arvailemaan.

Tiukka huppu liukui mun kasvojen päälle ja kiristi ihoani kivuliaasti. John pujotti mun pitkät vaaleat hiukset hupun takaraivon kohdalle tehdystä reiästä ja puristi kaulaani paksun pannan, joka nosti mun leuan pystyyn ja pakotti pääni takakenoon. Lopuksi nopeat sormet painoivat nenäni päälle kovikkeen, joka litisti mun sieraimet ja pakotti mut hengittämään suu auki huulet aistikkaasti erillään. Johnin karheat sormet palasivat puolijäykille nänneilleni ja hieroivat ne uudestaan kivikoviksi punaisiksi palloiksi. Samassa pienen hentoleukaisen nipistimen sahalaita puristui nänniäni vasten. Se ei satuttanut, mutta muistutti Johnin vallasta ja mun avuttomuudesta. Nipistimen tilalla olisi voinut olla rintakudoksen lävistävä neula tai polttava rauta. Sain samanlaisen nipistimen toiseen rintaani, jonka jälkeen John irrotti siteen mun silmiltä ja asettui seisomaan eteeni.

John oli kantanut jalkoihini peilin, jota piteli pystyssä. Mä tuijotin epäuskoisena itseäni. Mä muistutin pienintä piirrettä myöten pornofilmien alistuvaa lutkaa. Mä roikuin avuttomana katossa. Mun punainen laadukas korsetti kiilteli hämärässä valossa ja puristi rinnat kauniisti pystyyn. Mun vyötärö oli nyöritetty ohueksi nauhaksi ja lantio pakotettu pyöreäksi helposti kosketeltavaksi kummuksi. Mä tajusin lopullisesti, kuinka helppo mut olisi alistaa kivulle ja nöyryyttää tekemään kaiken, minkä John haluaisi. Mä seurasin vartaloani peilin kautta ylemmäs. Kaulapanta oli suurempi miltä tuntui. Se laskeutui muutaman sentin rintakehälle ja ylettyi leuan alle. Sen pinnassa kiilteli metallisia renkaita, joiden välillä kulki ohuet ketjut. Päähäni vedetty punainen kumihuppu oli täsmälleen samanvärinen mun kenkien kanssa. Se peitti mun kasvojen muodot ja henkilöllisyyden. Hupun kanssa mä olin pelkkä halun kohde vailla ihmisyyttä.

John nosti laatikosta pitkulaisen esineen. Se oli toisesta päästä terävä 25 senttiä pitkä notkea kumitanko, jonka pinnassa erottui pieniä tylppäpäisiä nystyjä, jotka kasvoivat sauvan paksunevaa tyvipäätä kohti. -Tämä on sievään neitseelliseen peppuusi huora! Mun sisällä kuohahti. Mä tuijotin pitkää tankoa ja sen nystyjen kirjomaa pintaa. Mä ajattelin tankoa tunkeutumassa neitseelliseen onkalooni ja nystyjen raastavan mun nukkapintaisen suolen herkkää pintaa. Mun jalkovälissä alkoi kihelmöidä ja pelon sekainen kiima heräsi. Mä en voinut ymmärtää itseäni ja mun tunteita. Mä tunsin kihelmöivää nautintoa avuttomuudestani ja Johnin vallasta. Ja sen arvaamattomuudesta, eläimellisyydestä ja rajattomasta mielikuvituksesta. Kun John poimi kämmenelleen toisen esineen, mä olin jo aivan märkä. Mä mittailin silmilläni Johnin kannattelemaa metallimöykkyä. Sen suurin osa oli paksu 15 sentin mittainen metallinen tanko, joka oli halkaisijaltaan ainakin viisi senttiä. Tangon toisessa päässä levisi kaksi simpukkaa muistuttavaa laattaa, jotka oli yhdistetty reunoistaan toisiinsa ruuveilla. Laattojen välissä sojotti pieni ohut varsi, jonka päässä oli metallinen ruuvilla kiristettävä lenkki. John ojensi kätensä mun silmien eteen. -Tällä saamme levitettyä sievää pientä pilluasi ja hyväiltyä klitoristasi ja häpyhuuliasi. Mä inahdin tahtomattani ja mun pelonsekainen kiihotus laimeni tykyttäväksi vellovaksi epävarmuudeksi. Mä näin silmissäni auki raastetun pilluni, laattojen väliin puristetut untuvanherkät terälehteni ja herkimmän nystyni juureen kiinnitetyn lenkin, joka puristaisi nuppuni suojattomasti koholleen. -Kolmas vaihtoehto on tuo huone, John totesi hiljaisella äänellä osoittaen suoraan katseeni jatkeena olevaa ovea. Samassa pomoni pyörähti eteeni ja suuteli hellästi mun huulia laskien kätensä samalla mun vasemmalle rinnalle. -Sinua ehkä helpottaa tieto, että joudut tutustumaan jokaiseen vaihtoehtoon jossain koulutuksesi vaiheessa. Mistä haluat aloittaa?

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute