Herkku-puhelin
Vaimoni nöyryyttää
miesorjana

Olen onnellisessa avioliitossa ja nautin elämästäni nöyränä seksisiorjana.

Vaimollani on vapaat kädet kaikessa mikä liittyy seksiin.

Parhain kokemukseni on kun vaimoni halusi vierasta ja halusi nöyryyttää minua samalla.

Netistä hommasimme kaksi kolmaspyöräilmoituksen laittanutta nuortamiestä.

Jouduin kirjoittamaan molemmille ja kertomaan olevani orja ja vaimoni antaa nussia vain jos saa ensin katsoa miten minä joudun nöyryytettäväksi.

Molemmat oli bi henkisiä ja sanoivat sen onnistuvan helposti jos kerran on pillua palkkana.

Päivä sovittiin ja miehet tulivat luoksemme.

Vaimoni otti vieraat vastaan ja komeita isoja miehiä ne olivatkin. Tarjosin vieraille ja vaimolle oluet olohuoneessa ja vaimoni jutteli yllättävän rauhallisena niitänäitä kysellen ajokeleistä ja muuta joutavaa. Ajattelin jo ettei taida edetä homma mihinkään. Mutta muutaman oluen jälkeen sain vaimoltani käskyn riisua heti kaikki vaatteeni. Tottakai riisuin heti, ei siinä mitään. Miehet nauroivat pientä munaani ja sanoivat vaimon saavan tänään kunnon mulkkua. Vaimo innostui ja sanoi palkkana olevan pillua, mutta mies pitää ensin käsitellä. Toinen ehdottikin sitten heti minun parturointia, eli lähdin molempien kanssa saunatiloihin jossa ajoin munakarvani miesten naureskellessa. Ajoin paljaaksi persereikäni ympäristöä kun miehet ottivat kylpytakeistamme vyöt ja supisivat jotain. Sain komennon mennä näyttämään vaimolle karvatonta munaani. Jännittikin sen verran ettei edes seissyt. Vaimo nauroi ja kiskaisi munasta minut pöydän päälle selälleen. Miehet sitoivat käteni kiinni pään taakse pöydänjalkoihin. Siinä olin jalat koukussa, kun ne ei oikein ylettänyt maahankaan ja olo oli aika tukala. Vaimo sanoi miehille ettei tämä ole vasta kuin hyvä alku. Antakaa palaa. Miehet riisuivat ja olikin aikamoiset kullit puolijäykkinäkin.

Vaimo käski minun katsoa miltä oikeat karvaiset isomunaiset miehet näyttää. Toinen miehistä hävisi keittiöön ja kuulin kilinää jääkaapilta.

Lattialle viereeni tuotiin jääkaapista kasviöljy ja kurkku. Kurkku oli onneksi aika ohkainen sillä minun anaaliin se oli kuitenkin tarkoitettu. Ajatus kiihoitti jo niin paljon että minulla seisoi, niin että teki melkein kipeää. Vaimo lupasi, että jos kurkku tungetaan sisääni niin hän ottaa vaatteensa pois. Miehet innostuivat ja ilman sen suurempaa sääliä rasvasivat hieman kurkkua ja survoivat sitä sisääni. Huusin koska en ehtinyt mitenkään tottumaan niin nopesti. Oli vaimoni persettäni aikaisemminkin venytellyt, muttei näin kovakouraisesti. No kurkku upposi sisääni ja perseeni sattui todella paljon.

Vaimo sanoi perseeni olevan tosi väljän ja riisui kuten oli miehille luvannut. Totuinkin kurkkuun aika pian ja se tuntui jo ihan kiihottavalta. Ja rupesi luisumaan ulos ja putosi lattialle. Reikäni jäi kuulemma hetkeksi auki kurkun pudottua. Alaston ja hiukan hiprakassa oleva vaimoni tuli kaljapullon kanssa miesten luo ja antoi miesten kouria vapaasti. Sitten hän käski miesten lopettaa hänen koskettelu törkkäsi kaljapullon öljyiselle persereiälleni. Käski toisen miehistä kokeilla meneekö löysään anaaliini. No mies työnsi kovakouraisesti pulloa sisään ja nyt pelotti että repee koko perse. Venyi kuitenkin niin paljon, että sanoivat sen olevan jo etiketin reunassa. Minua sattui. Vaimoni nauroi ja huohotti kiimaisena.

Kohta miehet saa varmasti jo jättää minut rauhaan ja saavat luvattua pillua. Mietin. Toinen miehistä piti pulloa perseessäni kun toinen työnsi munansa vaimoni suuhun. Hetken imettyään vaimo sanoi antavansa pillua vasta kun molemmat ovat fistanneet persettäni. En voinut uskoa korviani ja pyysinkin armoa ettei sitä tehtäisi. Mutta niin vaan pullo vedettiin ulos ja miehet rasvasivat käsiään öljyllä. Panemaan tänne on tultu ja ihan sama jos toi perse repee, sanoi toine ja alkoi tunkemaan sormiaan sisääni. Ensi ei tuntunut oikein miltään, kun olihan se jo venahtanut pullosta.

Mutta sitten silmäni meinasivat muljahtaa päästä kun tunsin käden etenevän sisääni. En tiedä pyörryinkö tai jotain mutta hetkeksi pimeni ja kun taas olin tajuissani. Kuulin miehen nauravan ja sanovan: se on siinä. Kaikki kolme katsoivat ja nauroivat. Vaimoni haki kameran ja sanoi, että tämä on pakko ikuistaa. Ja miehet saavat omat kopiot kuvista. Muutaman kuvan jälkeen käsi vedettiin ulos, ja saman tien toinen mies alkoi työntämään omaansa, mutisten että kaikkea sitä pillun eteen pitää tehdä. Menihän sekin käsi sinne ja valokuvat muistoksi tietenkin. Vaimo sanoi pillunsa olevan vapaassa käytössä. Käsi vedettiin ulos ja tilalle työnnettiin jääkaapista haettu ja jääkylmä puolenlitran kokispullo. Se oikeaastaan turrutti kipeää persettäni ja pysyi sisällä tiukasti. Vaimo meni miesten kanssa makuuhuoneeseen ja voihkinta ja ähellys kuului korviini. Ei mennyt kuin hetki kun vaimo juoksi olohuoneeseen jossa olin sidottuna pullo perseessä selälläni. Hyppäsi naamani päälle ja valutti ison spermasatsin suuhuni. Nielin kiltisti kaiken.

Hetken kuluttua sama toistui toisen miehen kanssa. Nielin taas kiltisti kaiken.

Kolmikko touhusi aikansa ja miehet kiitivät minuakin vaimoni pillusta ja lähtivät. Vaimo oli hikinen ja haisi spermalle. Avasi köyteni ja sain kävellä makuuhuoneeseen jossa nuolin vaimoni puhtaaksi kaikista eritteistä. Sitten pullo vedettiin ulos ja sain runkata. Olin maailman onnellisin aviomies.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute