Herkku-puhelin
Elämäni naisia 4: Opiskelijaristeilyllä
Jarier

Tämä tapahtui 90-luvun puolivälin seutuvilla suurella opiskelijaristeilyllä.

Laiva oli täynnä haalareihin pukeutuneita humalaisia opiskelijoita. Mukana myös minä ja tyttöystäväni Johanna. Jossain vaiheessa iltaa tai yötä huomasin hukanneeni Johannan jonnekin mutta kävellessäni ympäri laivaa lyöttäydyin rappusilla istuvaan ja alkoholia nautiskelevaan samasta kaupungista lähtöisin olevaan porukkaan. Ja hetken päästä Nina, tuttu isotissinen söpö brunetti istui syliini. Se on muuten jännä miten eroottiselta liukkaisiin haalareihin pukeutunut syliisi painautuva nainen voikin tuntua :)

Jossain vaiheessa Nina sai päähänsä että minun pitää hänen kanssaan lähteä etsimään seepraa. En tiennyt mistä oikein oli kyse mutta kovasti tämä vaikutti tärkeältä. Käpyttelimme ympäri laivaa ja etsimme seepraa. Seuraava muistiin jäänyt havainto oli että olimme kahdestaan jonkun hytin lattialla istumassa ja suutelemassa toisiamme. Nina oli opiskelupaikkakunnalla niin kyyhkyläinen poikaystävänsä kanssa vaan nyt oli poikaystävä unohtunut.

Ja kohta oli kaikki vaatteet (sekä estot) poistettu kun makasin lattialla selälläni haalareiden ja muiden kamojen päällä ja seisova kyrpäni oli Ninalla suussa. En tiedä kestikö sitä kauan mutta lopulta Nina kiipesi päälleni ja istui kullini päälle ratsastamaan. Ja nyt pääsin kunnolla näkemään Ninan raskaat tissit. Kyllä ne oli isot. Pakkohan ne oli ottaa kouriin ja pyöritellä niitä käsissäni. Vaikka minulla on isot kädet, eivät tissit millään mahtuneet kouriini.

Nina alkoi humalaisen kiimaisen ratsastuksen kullini päällä ja minä pyörittelin hänen tissejä käsilläni. Ninan kiharat ruskeat hiukset olivat ihan pörröllä ja sekaisin. Ninalla alkoi mennä naimisen rytmi sekaisin joten käänsin hänet lattialle selälleen ja nousin hänen reisiensä väliin. Kaluni upposi taas helposti sisään liukkaaseen pilluun ja aloitin rajun nussimisen. Nina heitteli päätään sivulta toiselle ja voihki. Isot tissit hytkyivät nussimisen tahdissa.

Sitten alkoi tuntua siltä että kriittinen kohta on ylitetty. Rivakan loppukirin jälkeen työnsin kullini pohjaan saakka ja aloin pumppaamaan kuumaa spermaani Ninan pyhimpään. Voipuneena painauduin Ninaa vasten ja suutelin hänen suutaan ja massiivisia rintojaan. Lopulta nousin ylös ja katsoin spermanoron valuvan Ninan pillusta.

Ja sitten onkin taas hieman hämärän peitossa.

Seuraava mitä muistan oli että tilanteesta hämmentyneenä vaeltelin ympäri laivaa ja mietin pitäisikö tästä kertoa Johannalle vai ei? Ja missä Johanna ylipäätään on? Molemmat ongelmat ratkesivat kuin itsestään kun menin käymään hytissämme.

Hyttimme oli neljän hengen hytti johon oli majoittunut meidän lisäksi toinen pariskunta. Saapuessamme hyttiimme toisesta pariskunnasta ei näkynyt jälkeäkään. Johanna sen sijaan nukkui kyljellään alasti sängyllä. Johannan pyöreä perse oli paljaana ovelle päin ja pillusta näkyi valuvan spermaa. Spermat tuottanut mies oli jo suvainnut poistua paikalta.

Samaan aikaan kun minä olin ollut kuorruttamassa vierasta pillua spermallani, joku toinen oli käynyt pumppaamassa oman lastinsa tyttöystävääni.

Kai tässä olisi pitänyt tuntea mustasukkaisuutta mutta naiseni pyöreä spermaa valuva perse sekä ajatus hänestä antamassa pilluaan vieraalle miehelle sai himoni heräämään taas. Kaluni alkoi kovettua ja päätin että kun nyt kerran tällainen tilaisuus on tarjolla niin pannaan sitten vieraan miehen liukkailla.

Heitin vaatteeni lattialle ja sivelin kädelläni tyttöystäväni pyöreää lantiota. Kävin hänen ylleen ja suutelin häntä suulle. Johanna hätkähti hereille ja alkoi itkemään. Ilmeisesti omatunto vähän painoi. Sanoin hänelle että ei hätää, kerroin miten minulle oli käynyt. "Rakastan sinua ja haluan osoittaa sen antamalla sulle kyrpää", kerroin niin siveästi kuin humalainen kiimainen mies vain voi.

Johanna niiskutti vielä kun kävin hänen taakseen. Hän makasi edelleen kyljellään ja asetuin polvilleen seisomaan hänen perseensä taakse. Kaluni oli jo Johannaa hyväillessä ja suudellessa kovettunut joten tähtäsin sitä kosteaa pilluvakoa kohti ja työnsin sen vaivatta märkään pilluun sisään.

Tältä siis tuntui toisen miehen spermasta liukas pillu. Työnsin vaivatta sperman liukastaman pillun pohjille asti. Pillu tuntui kovin erilaiselta mitä olin tottunut, vieras siemen liukasti lemmentunnelia ihan eri tavalla kuin pelkät pillun nesteet. Tartuin lantiosta kiinni ja aloin tekemään vanhaa kunnon sisään-ulos temppua. Johanna niiskutti vielä mutta alkoi myös huohottaa naimisen tahtiin. Sanoin hänelle että kaikki on hyvin ja tämä tilanteiden saama käänne kiihotti minua.

Johannakin alkoi päästä vauhtiin ja alkoi puhumaan tuhmia: "Miltä tuntuu naisesi pillu vieraan miehen spermoilla. Haluan saada pilluuni enemmän spermaa kuin koskaan". Tämä sai minun kiihkoni nousemaan vielä enemmän jos vain mahdollista ja vetäisin Johannan sängyltä alas selälleen lattialle, nousin päälle ja upotin kyrpäni loppukiriä varten liukkaaseen pilluun. Painauduin häntä vasten, suutelin häntä ja aloitin vimmaisen polkemisen.

Ja sitten aloin purkamaan illan toista spermalastia. Toinen spermalasti Johannan pilluun ja minun toinen spermalastini. Työnsin kaluni aivan pohjaan saakka ja annoin siemeneni syöksyä niin syvälle kuin vain pystyin. "Siitä saat lutka lisää spermaa ahnaaseen pilluusi" huusin ja Johanna voihki "oih, anna lisää ooooh".

Seuraava asia mitä muistan on että makasimme alasti sylikkäin sängyllä hyttikaveriemme saapuessa hyttiin. Ja sitten nukahdin taas ja heräsin kaameassa krapulassa kun piti alkaa lähteä aamiaiselle. Jätin aamiaisen väliin ja olimme jälleen hytissä kahden Johannan kanssa. Tempaisimme pikaisen krapulapanon ja totesimme että tämä syrjähyppyepisodi oli vain syventänyt tunteitamme. Johanna ei muistanut vieraasta panokumppanistaan juuri mitään muuta kuin että hän oli vieraalta paikkakunnalta (tai niin hän ainakin sanoi). Ninan kanssa en koskaan puhunut asiasta myöhemmin ja Johannalle vieraasta panokaveristani kertoessa minunkin muistini pätki omituisesti.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute