Herkku-puhelin
Yllättävää mutta erittäinkin nautinnollista
Marmoripoika

Jukka oli kävelemässä kotiin raskaalta työpäivältään ja katsoi ohimennessään mainosta jossä hänen tuotettaa mainostettiin ja se tekikin erittäinkin iloiseksi Jukan.

Mainoksessa mainostettiin uutta partavettä joka tuoksuisi niin hyvälle ettei naisystävättäresi voisi sitä vastustaa. Jukka oli sitä kokeillut vaimoonsa jaa voisi sanoa että se toimi älyttömän tyydyttävästi, Jukalla oli vaimo nimeltään Elina hän oli erittäinkin viehättävä ja myöskin samalla erittäinkin itsepäinen aina joskus mutta myös erittäinkin halukas seksiin mitä erikoisimmissa paikoissa.

Elina oli odottamassa miestään jo valmiiksi sängyssä alastomana ja hieroi samalla märkää pilluaan ja hieroi samalla kiinteitä ja kovia nännejä, Elina voihki hiukan ja puristeli kovettuneita nännejään. Jukka tuli kotiin kovan työpäivän jälkeen ja meni samantien suihkuun kun oli hiennyt kuuman alkukesä päivän ansioista hän jätti ihan tahalleen vihjeeksi hiestä märän olevan paitansa pöydälle vaimonsa löydettäväksi ja meni sitten suihkuun ja hieraisi puoli kovaa kulliaan ajatellen ihanaa vaimoaan alastomana hänen kanssaan suihkussa. Ei kauaakaan kun Elina tuli Jukan paidan kanssa suihkutiloihin ja näki suihku verhon läpi kovan ja kiimaisen kullin odottamassa että Elina tulisi ja tekisi taikansa siihen, Elina tuli alastomana suihku verhon eteen ja raotti sitä niin että pääsi juuri rakosesta sisään Jukan taakse ja kädellään hieraisi tämän takamusta kun Jukka kääntyi niin hänen kova kullinsa sai lämpimän ja hiukan hikisenkin käden kosketuksen samantien ja myös samalla he alkoivat suudella ja Elina kuiskasi että;

On ollut niin ikävä sua ja sun ihanaa kullias.

Jukka otti Elinaa pakaroista kiinni ja nosti hänet syliinsä voimakkailla käsivarsillaan ja laittoi Elinan kullilleen ja meni sitten seinää vasten naimaan häntä, voihkinta ja litinä kuului suihkuhuoneesta pitkälle. Elina voihki ja huudahteli kehuskellen miehensä isoa sukukalleutta ja monta muutakin asiaa, hetken he naivat ja sitten Jukka lopetti laittane Elinan jälleen jaloilleen ja antoi tämän nuolla ja imeä hänen kulliaan polvillaan. Elina imi ja hieroi kiveksiä samalla ja kuunteli miehensä murahduksia ja tunnusteli ihon värähdyksiä, juuri ennen kuin Jukka oli laukeamassa niin Elina vetäytyi ja halusi runkata kädellä spermat lattialle mutta Jukka niin kuin aina halusi vetää spermansa anaaliin edes kerran mutta eihän se käynyt Elinalle vaikka muuten rakasti anaali seksiä.

Elina ei kuulelma vain halunnut sen takia koska voisi saada jotain mitä ei haluaisi mielellään ja se oli lapsia, sehän oli tietenkin teko syy ja kukaan ei varsinaisesti tietänyt miksi hän oli antanut muuten laueta suuhunsa ja pilluunsa pariin otteeseen mutta ei koskaan anaaliinsa. Jukka laukesi lattialle ja antoi sitten Elinan pesä veden kanssa spermat hänen kullistaan tavallaan niin kuin palveluksena, Jukka oli puolestaan pettynyt moneenkin otteeseen eikä kiltteyttään näyttänyt sitä kenellekkään ei edes veljelleen tai siskolleenkaan.

Elina pesi Jukan selän ja muutkin osat ja niin myöskin Jukkakin heillä oli sellainen tapa ja olihan se aika erikoinen mutta kuitenkin se jotenkin vain antoi heille molemmille aikaa jutella ja olla yhdessä pidemmän aikaa, oli jo myöhä ja Jukalla oli aikainen herätys aamulla niin myöskin Elinallakin oli ja he menivätkin heti ilta syönnin jälkeen nukkumaan mutta oli niin kuuma että he päättivät nukkua alastomina ja niinhän he tekivätkin ensimmäistä kertaa.

Yö meni hyvin nukkuessa ja aamu taas naidessa kiimaiset aamut olivat normaalia heille ja he päättivät tällä kertaa harrastaa seksiä parvekkeella olihan kello vasta kuusi aamulla, Elinan kiinteät rinnat olivat koko DD jotka notkuivat samalla kun hänen anaaliaan täytti paksu ja suonikas kulli myös hänen pilluaan sormeili sormet kolme märkä tuntui olevan ja kulli tuntui olevan myös kostea. Jukka nai Elinaa ja hieroi hänen pulleita rintojaan ja kovia nännejään ja toisella kädellä hänen kiinteätä vartaloaan jonka jokaisen lihaksen tuntui selvästi supistelevan orgasmi oli siis lähellä ja niin Jukallakin oli todella lähellä ettei lauennut, voihkaisu ja sitten orgasmin saanut elina luhistui nautinnosta parvekkeen puiselle lattialle ja runkkasi sitten käsillään Jukan kullia niin että hän laukesi Elinan vartalolle ja varsinkin rinnoille.

He menivät sitten peseytymään ja Jukka ehdotti sitten että miksi emme lähtisi mökillemme kun kerran olimme ostaneet sellaisen? Elina innostui ajatuksesta ja lupasi soittaa töistä kun kerkesi Elina oli nimittäin ironista kyllä lastentarhassa töissä, Jukkalla meni uutta tuotettaan markkinoimisessa miltein kokopäivä mutta he pääsivät sitten kuitenkin jo ilalla lähtemään mökilleen joka sijaitsi järven rannalla ja lähin naapuri oli kilometrin päässä. Jukka purki tavaroita ja Elina hyppäsi laiturilta veteen alastomana, Jukka huudahti sitten että käy kaupungilla hakemassa vähän sauna juotavaa ja tulee ihan kohta takaisin.

Jukka lähti autollaan kaupungille ja meni läheiseen valintataloon, hän valikoi sieltä kaikenlaista ruokaa ja sitten vähän viiniä ja muutama siideri juuri kun Jukka oli menossa kassoille hän kuuli kun möreähkö miehen ääni huusi hänen nimeään. Jukka kääntyi ja ei heti tunnistanut miestä joka seisoi hänen edessään mutta kun mies tuli lähemmäs niin sehän oli vanha kiusaaja Mikko joka oli kiusannut häntä kesäleirillä silloinkun he olivat olleet 15v. Jukka oli yllättynyt mutta myöskin positiivisesti että negatiivisesti, Mikko katsoi miten komeaksi oli Jukka tullut ja sitten pyyteli anteeksi sitä mitä oli tapahtunut 10 vuotta sitten.

Jukka antoi anteeksi ja pyysi sitten Mikkoa tulemaan tapaamaan hänen vaimoaan ja tulemaan sauna kaveriksi, tosin ennen sitä he lähtivät kaupasta baariin ja juttelivat kuulumisia, Mikko kertoi kaikenlaisia hullunkurisia juttuja mitä hänelle oli tapahtunut ja kertoi että oli ällistynyt kuinka paljon Jukka oli muuttunut viimeisen kymmenvuoden aikana. Mikko sitten tuli mukaan tapaamaan niin kauheasti kehuttua Jukan vaimoa Elinaa joka odotteli sauna lämpimänä rakastettuaan, Jukka soitti matkalta että tulisi vielä yksi ihminen saunaan mukaan ja kysyi sitten että sopiiko tämä. Elinalla oli positiivinen äänenlaatu ja sanoi että sopii hyvinkin.

Jukka esitteli Elinalle Mikon ja toisinpäin, heti tämän jälkeen he naureskelivat ja kertoivat ja kuuntelivat toisiaan erittäinkin tarkkaan vaihtoivat kuulumisiansa ja kertoivat toinen toistaan härskimpiä juttuja. Oli saunaan aika mennä ja he menivät hiukan humalapäissään horjahdellen saunan pukuhuone tiloihin jossa he alkoivat riisuuntumaan, Mikko katsoi tarkkaan kun Jukka otti vaatteitaan pois ja laittoi ne roikkumaan seinälle kun Jukaa oli alasti ja Mikko näki hänen puoli kovan kullinsa niin hänen omansa alkoi jo heräillä mutta niin Mikko yritti peitellä ja sanoi että käy suihkussa ja menee edeltä niin hän tulee perässä.

Mikolla oli jo kovana ja hän yritti hillitä tunteitaan niin ettei Jukka alkaisi vain epäillä mitään, Mikko meni sitten kylmään suihkuun ja kovat halut laantuivat hetkeksi aikaa. Jukka odotteli Mikkoa lauteilla ja heitteli lisää löylyä, Mikko tuli ja istahti hänen vierelleen lauteille ja alkoi muistella niitä hyviä sekä että huonojakin leiri aikoja. Jukka kertoi että hänen oli tehnyt jo pitkään mieli soittaa Mikolle mutta ei ollut uskaltanut tai viitsinyt mutta nyt kun hän oli siinä niin oli kiva jutella ja Jukka tunnusti että oli ollut pihkassa taikka toisin sanoen ihastunut Mikkoon leiri aikoina mutta ei uskaltanut koskaan sitä kertoa kellekkään ja nyt tavallaan olisi mahdollisuus ja hänellä oli edelleenkin hiukan tunteita Mikkoa kohtaan.

Samalla kun Mikko kuunteli Jukan kertomusta hänen kullinsa alkoi jälleen heräillä ja innostui varsinkin nousemaan ja kovettumaan kun Jukka laittoi kätensä Mikon reidelle ja puristi sitä hiukan sanoen että jos Mikko ei olisi ollut niin ilkeä häntä kohtaan niin Jukka olisi voinut tunnustaa olevansa ihastunut häneen ja olisi suudellut häntä juuri siinä paikassa, samassa Jukka näki Mikon kovan kullin joka sykki kiimaa ja samassa hänenkin oma kullinsa alkoi kovettua ja kiima alkoi jälleen vallata hänen mielensä. Hetken he katsoivat toisiaan hiljaa ja suutelivat sitten kiimaisesti ja tulisestikkin.

Jukka hieroi Mikon kullia ja lopetti suutelun kumartumalla nuolemaan ja imemään kullia jonka terskan päässä kiilsi kiima neste tippa hän nuolisi ja imaisi sitten koko kullin suuhunsa ja alkoi kiimaisen nopeasti imeä sitä lujaa ja puristeli samalla hänen kiveksiään. Mikko huohotti ja nautti tästä ihanasta nautinnosta ja yllättävästä käänteestä, Jukka runkkasi ja imi kullia välillä nuollen ja imien terskan päätä hellästi mutta lopetti antaen Minkon nuolla hänen omia kiveksiään ja niitten kautta sitten nuolaisten koko kullin suuhunsa aloittaen imemisen.

Mikko imi kiimaisesti ja sai nopean tahtinsa ansiosta mahtavat lastit spermaa suuhunsa se tuntui niin hyvältä molemmista ja tyytyväisenä Mikko nieli useita kertoja ja imi loputkin spermat Jukan kullista heti tämän jälkeen he suutelivat ja siirtyivät suihkutiloihin jossa meno jatkui pesukoneen päällä Jukka makasi ja Mikko nai häntä anaaliin se tuntui ihanalta Jukan mielestä mutta hiukan saisi olla rasvaa, mutta ei sitä tarvittu kun kiima tipat nousivat pintaan niin meno alkoi rullata palon paremmin edestä päin Mikko nai Jukkaa ja litinän kanssa molemmat huohottivat ja voihkivat möreillä äänillään ja Jukka puristi Mikon lihaksikkaita käsivarsia jotka olivat ottaneet tukea seinästä ja pesukoneestakin. Hurja nainti ja huohotus oli aivan mahtavaa molempien mielestä ja nainti koveni koko ajan ja voihkinta tiheni kuin samoten huohotuskin kulli työntyi syvälle anaaliin ja koko pituudeltaankin ihan kokonaan sisään ja samoten kokonaan uloskin.

Mikko uhki ja työnteli kulliaan Jukan anaaliin huohottaen kiivaasti ja lopulta laukesi sitten kokonaan Jukan anaaliin työntyessään koko vartta myöten sisälle, voihkaisu ja raskas huohotus päälle ja spermaa pursusi Jukan sisään se oli ihanaa hän sanoi Mikolle ja suuteli tätä sitten kielisuudelmin. Mikko otti spermaisen ja tyydyttyneen kullinsa ulos ja auttoi Jukankin alas pesukoneen päältä he suutelivat ja hieroivat toisiaan joka puolelta sitten kuului Elinan ääni ja Elina sanoi menevänsä siskonsa luokse yöksi kun jotain oli sattunut mutta ei kuitenkaan niin vakavaa etteikö tänä yönä voisi käydä siellä ja vahtia lapsia.

Joten sänky oli tyhjä ja kaksi miestä juuri harrastaneet kuumaa seksiä, mitkä mahdollisuudet olisi että se toistuisi?

Ajatteli Jukka melkeinpä ääneen, Mikko ehdotti että he peseytyisivät ja menisivät sitten mökkiin kun alkaa tulemaan jo aika myöhä Jukka oli samaa mieltä ja niin he peseytyivät ja menivät sitten takaisin mökille. Mökillä he tekivät toisilleen ateriat ja menivät makuuhuoneeseen katsomaan telkkaria, heti kun he olivat syöneet niin he vain makasivat vierekkäin ja molemmilla vain alushousut jalassa ja piakoin molemmilla oli jälleen latautuneet ja valmiit kovaan naimiseen, kullit kovina ja mukavasti pullotuksen omaisesti alushousuissa pullotti.

He naurahtivat ja alkoivat hieromaan toisiaan kunnes olivat alasti ja suutelivat jokaista ruumiin osaansa vuorotellen hellästi he hieroivat anuksiaan ja tutkiskellen ja haistellen ominais hajujaan ja myös samoten maistellen toistensa ihania kulleja myöskin anuksian. Jukka käänsi Mikon vatsalleen ja työntyi sisään koko mitaltaan samalla kuuli kuinka Mikko voihkaisi nautinnosta ja alkoi sitten kiimaisesti ja villisti naida Mikon ihanaa anaalia joka tuntui olevan aika kireä mutta kuuma ja kiimainenkin. Kulli työntyi useita kertoja Mikon anaaliin ja sänkykin notkui ja natisi nainnin tahtiin.

Jukka nai erittäinkin kiimaiseen tahtiin Mikkoa ja kuiskasi tämän korvaan juuri ennen laukeamistaan että mä rakastan sua ja laukesi sitten karjuen ja huohottaen Mikon korvaan, sitten hän suuteli Mikon niskaa ja hieroi hänen persposkiaan ja työntyi vieläkin vain syvemmälle antaen sperman valua niin syvälle kuin vain mahdollista. Jukka nousi Mikon päältä ja lösähti tämän vierelle makaamaan erittäinkin tyydyttyneenä ja suuteli tämän kuumia huulia ja hieroi hänen kovaa kulliaan ja pyysi Mikko naimaan häntä niin kuin saunassa Mikko suuteli ja hymyillen laittoi tyynyjä Jukan alle ja avasi tämän haarat niin että tuli niiden väliin ja työntyi sitten sisään hiukan murahdellen ja alkoi sitten naida Jukkaa hitain vedoin ja suuteli aina välillä.

Hitaan nainnin yhteydessä Mikko suuteli pari kertaa jonka jälkeen kiristi tahtiaan ja alkoi voihkia erittäinkin kiimaisesti kiristäen koko ajan tahtiaan kovempaan ja kovempaan naintiin sängyn jouset olivat koetuksella ja Jukan suoli sai sitä mitä oli aina toivonut pienestä pitäen Mikon valtavaa kullia joka oli iso ja paksu, sen kun sai sisälleen tuntui kuin olisi jalat halvaantuneet täysin ja nautinto vain kasvoi koko ajan nainnin yhteydessä.

Kauan aikaa Mikko nautti naimisestaan ja lopultakin hän laukesi kovaa huutaen ja hiukan nykienkin ja voihkaisten kovaa, Jukka voihki ja huohotti tästä ihanasta nainnista Mikko karjahti vielä huutaen että rakastaa tätä miestä yli kaiken ja lösähti sitten makaamaan Jukan päälle, he olivat siinä pitkään ja nukahtivat sitten samaiseen asentoon kulli Jukan sisällä edelleenkin. Aamulla he suutelivat ja jatkoivat hetken aikaa laueten sitten toistensa suuhun ja suihkussa pari kertaa vielä laueten toistensa sisälle.

Elinan tullessa vasta ilta päivällä hän pysähtyi katsomaan kun miehet uivat järvessä alastomina ja meni sitten nukkumaan sänkyyn jossa kovempaakin kovempi nainti oli toteutunut.

Myöhemmin Jukka ja Mikko alkoivat seurustelemaan ja Elinalla oli ollut jo pitkään jopa Jukankin kanssa ollessaan toinen mies mutta he jatkoivat avio eronsakkin jälkeen erittäinkin läheisinä nimittäin Elina tykkäsi kolmen miehen läheisyydestä yhtä aikaa.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute