Herkku-puhelin
Ensimmäinen kerta parin kanssa
Apumies

Minusta isoperseiset naiset ovat järisyttävän kiihottavia, tässä kertomus viime ystävänpäivältä.

Olin tapani mukaan katsomassa Lupiinissa naisten jättämiä ilmoituksia. Mielenkiintoni herätti erään 50v naisen ilmoitus jossa hän haki seuraa hotelliin Turussa. Vastasin siihen että voisin järjestää ikimuistoisen hetken hänelle jos nelikymppinen ukkomies kelpaa yms.

Jonkin ajan kuluttua sain paluu viestin jossa hän sanoi ettei ole mikään missi ja että on niin vanhakin mutta jos kiinnostaa niin voit soitta. Se joka panee ei valkkaa, ja olen huomannut että lähes kaikki naiset ovat omalla tavallaan todella kiihottavia, joten soittelin hänelle viipymättä, Juttelimme niitä näitä ja selvisikin että hän oli varattunainen ja oli tulossa hotelliin ja kaipasi illaksi seuraa. Sain sovittua treffit klo 18,00 hotelin aulaan jossa hän lupasi odotella. Olin pisin päivää pelkästä ajatuksesta aivan kiimoissani ajatellessani millainen kiimainen nainen mahtaisi olla.

Saavuin sovittuna aikana sovittuun paikkaan. Nainen odotteli hieman jännittyneenä muutaman paukun ottaneena. Siinä seisoin ja kysyi, että meillä oli treffit, hän sanoi niinpä taisi olla. Kehuin häntä, että on todella makuuni oleva nainen ja niin hän olikin, kysyin että miltä minä vaikuta ja hän myönsi että yllättyi positiivisesti. Hän sanoi että eiköhän lähdetä ylös.

Minä gentlemannina anoin hänen mennä edellä jotta voisin samalla katsella takaa päin häntä. Ja lähes saman tien alkoi kyrpä herätä housuissa. Naisella oli farkut jalassa ja hänellä oli todella ihanan pyöreä ja leveä takamus ja silti kohtuullinen vyötärö. Ajattelin, että tota persettä pääsen kohta pyörittelemään ja kyrpäni oli haljeta verestä sillä niin kovin kiihotuin.

Pääsimme huoneeseen ja nainen tuli eteeni ja alkoi halailla ja suudella rajusti vastasin samalla mitalla puristaen hänet kiinni niin että varmasti huomasi seisokin. Mutta pettymyksekseni hän sanoikin, että käy istumaan niin hän tarjoaa viiniä ja vaihtaa jotain mukavampaa päälleen. Ajattelin että voi vittu olis ollut ihanaa naida saman tien kun kiima oli suurimmillaan.

Hän tuli jonkin ajan kuluttua punainen babydoll -yöpaita päällään istuskelemaan viereiselle penkille ja alkoi puhua niitä näitä ja siemaili viiniä. Aloin jo jossain vaiheessa ajatella etten tänään tainnutkaan päästä panemaan, tuota jumalaista isoa persettä. Nainen alkoi jo olla hutikassa ja ajattelin että nyt on aika ottaa ohjaat käsiini ja aloi riisua housujani pois sanoen, ettet varmaan minua puhumaan pyytänyt. Hän vähän ujosteli kun olin siinä kalsareillani ilman paitaa.

Pyysin hänet nousemaan ja tulemaan hieman tanssimaan vaikkei musiikkia ollutkaan. Nainen tuli lähelleni ja otti halaus otteen ja hieman pyörähtelimme, nainen alkoi kiihottua pikku hiljaa tanssiessamme ja suudellessamme. Hän kääntyikin yllättäen takaperin ja tuli miehustaani kiinni. Hän alkoi pyöritellä pyllyään ja hieroa jäykistyvää kyrpääni kuin samba tanssija. Aloin todella itsekin nyt päästä kiimaan sillä ikinä en niin kiihottavaa perseen pyöritystä ollut kokenut.

Vähän ajan kuluttua hän oli valmis ja lähti sänkyä kohde, asettui selälleen ja levitti itsensä kutsuen tule nyt, mutta laitathan kondomin ensi. Tein työtä käskettyä ja astuin sänkyyn. naisella oli myös todella kiihottavat isot häpyhuulet jotka kosteina lörpöttelivät kutsuvasti. Nainen otti kalustani kiinni ja ohjasi sen sisälleen. Samana aikaisesti laittaen kätensä ylös sängyn päätyä kohden. Lukitsin kädet omiin käsiin ja aloin hieroa häpyhuulia vastakkain kyrvän ollessa juurta myöten pohjassa.

Nainen oli tosi liukas ja tunsin miten kiveksen muljahteliva perseen reiän tuntuvilla ihanan liukkaasti. En uskaltanut tehdä pumppaavia liikkeitä sillä en halunu laueta. Nainen alkoi läähättää ja ynistä kiemurteli kuin käärme hän laukesi ihanasti käsiini. Hän kysy tulinko jo sanoin etten vielä ja voisiko hän käydä nelin kontin.

Nainen kääntyi ja alkoi heilutella persettään oli se niin kiihottava näky jotta suutelin ja hieroin hänen pakaroitaan ja alaselkää. Nainen alkoi päästä taas kiimaan ja päätin että nyt mennään tuohon ihanaa vittu takaa päin. Asetuin kyrpä kovana painamaan sen pilluun mutta kostean limaisena kiiltelevä pyllynreikä alkoikin kiihoittaan enemmän, joten laitoin terskan reiälle ja nainen jatkoi perseen pyörittelyä joten lupa oli saatu ja aloin lykkäämään kyrpää sisään hitaasti edeten.

Nainen alkoi ynistä ja sanoi hänelle että laittaisi kätensä pillulleen ja hieroisi hieman itseään samalla kun minä kirnusin tiukkaan lämpimään perseeseen. Nainen nappasikin roikkuvista kiveksistäni ja aloi hieromaan niillä vittuaa ensin rauhallisesti ja sitte taisi yrittä lykätä niitä pilluunsa sisälle. Se teki kipeää mutta samalla oli aivan käsittämättömän kiihottavaa joten spermathan siitä lensivät. nainen jatkoi vielä tovin leikittelyä kiveksilläni ja sai ison orgasmin, tuntui että vittu melkein imi kiveksiäni.

Yllättävintä tässä tapauksessa oli se että kun nousin pukilta meinasin saada sydän laakin pelähdyksestä sillä nainen sanoi, että meitä oli seurattu salaa ja etten suuttuisi. Huone oli ovella yhdistetty pari huone. ja Ovi oli lähes auki, naisen mies oli huoneessa tarkkaillut meitä ja runkkaillut meitä katsoessaan. Silloin ei tuntunut mukavalta mutta jälkeen päin meillä on ollut mukavia hetkiä kolmistaan.

Palautetta kiitos!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute