Herkku-puhelin
Unelma 6
Töissä

Elettiin taas tavallista työpäivää ja minä sain mennä ympäri taloa pienten huoltojen teossa, sain siinä kutsun toimistohuoneeseen minne pääsinkin melko pian. Se oli Tertun huone jossa hän oli odottamassa minua pöytään tulleen vian vuoksi, sitä kun ei saanut nostettua moottorin avulla niin kuin aiemmin.

Moikattiin ja aloin tutkia pöydän alla mekanismia, Terttu istui yllättäen tuolilleen ja sulki pääsyni pois pöydän alta. Hän nosti hameensa lanteille ja venytti pikkuhousuja alkaen lipsuttaa pilluaan sormillaan, katsoin ja kiihotuin. Sanoin Tertulle, jos joku tulee ja näkee, mutta hän jatkoi pillunsa hivelyä ja minä pääsin nuolemaan jo kostunutta lemmenluolaa.

Terttu siirtyi tuolin etureunaan mistä pääsin helpommin hyväilemään vaikeroivaa kiimaista naista, nuolin klitorista ja laitoin kaksi sormea kireään pilluun runkaten rytmikkäästi. Työnsin Tertun tuoleineen taaksepäin ja pääsin ylös riisumaan housuni, kulli pystyssä ja Terttu pillu valmiina ottamaan sen sisäänsä.

Nostin hänet ylös ja pullautin rinnat esiin puseron ja liivien alta, ne eivät ole mitkään herkku rinnat, mutta minkäs nainen rinnoilleen voi. Nuolin teräväkärkisiä rintoja ja lipsuttelin pillua Tertun runkatessa kulliani, olin melko kiimassa kun aloin pystyssä ollessamme työntyä edestäpäin Tertun tiukkaan pilluun. Ensin vastus oli liikaa, mutta kun Terttu piti kullistani kiinni saatiin se sisälle pilluun, hän piti niskani takaa kiinni ja minä nostin Tertun oikean jalan ylös päästen työntelemään kunnolla häneen.

Terttu heitteli päätään taaksepäin ja pillu puristi ihanasti kulliani kun häntä panin, Terttu voihki ja sai orgasmin. Jatkoin sykkivän pillun nussimista ja tuntui ettei Tertun orgasmi lakannut ollenkaan, hän vaikeroi kokoajan äänekkäämmin ja kullini sai sellaista puristusta ettei mennyt kauaa kun murahtaen laukesin sperman purkautuessa pilluun. Nypytin kulliani kunnes se alkoi veltostua ja tuli pois pillusta, spermaa valui pitkin Tertun reisiä kun hän veti pikkuhousunsa pois.

Hän tuli kiinni minuun suuteli ja kujersi, olet ihana mies, kiimainen ja tyydytät naisen nuollen ja annat nauttia pitkään suuresta kullistasi, en ole koskaan saanut niin rajuja orgasmeita kuin sinun kanssasi saan. Olin otettu kun minua kehuttiin, ja kiitin kun minut kutsuttiin pöytä hommiin, tosin se on vielä korjaamatta. Terttu sanoi menevänsä vessaan siistiytymään, ja minäkin kävin kullin pesulla ennen pöydän korjausta. Kun tulin vessasta Saija tuli toimistostaan ja hymyili minulle, kysyen minne olen menossa?

Vastasin Tertun tarvitsevan apua työpöydän korjaukseen, jolloin Saija huomasi housujeni lahkeessa pitkän sperma vanan sanoen, vitut sun kanssasi ja pöytähomminesi. Tuletko mun toimistoon hetkeksi, mentiin sisälle ja Saija lukitsi oven nosti hameensa laski pikkuhousut ja levitti pilluaan.

Katso nyt pukki mitä jäät vaille kun menet nussimaan muita naisia, minä olin häpeissäni kun kysyin onko nyt kaikki loppu. Saija piti pilluaan levällään ja sanoi, vai vielä loppu pitäisi olla, nyt saat kyllä tyydyttää minutkin kun himokas kerran olet aina minuun ollut. Nostin Saijan työpöydälleen ja riuhtaisin pikkuhousut pois runkaten jo kostunutta pillua sormilla, hän voihki ja kirosi minulle kun olin pettänyt hänet.

Hivelin lisää, ja Saija oli pillu valuvana perseen pyöriessä sormien tahdittamana. Klitoriksen koskettelu sai Saijan hytkymään ja voihikimaan, pillussa näkyi supistelua kun jatkoin sormeilua. Hivelin klitorista kevyellä pyörittävällä sormitekniikalla, se sai Saijan purkautumaan ulvahdellen perse hyppien osan papereista pudotessa pöydältä. Laskin housuni ja runkkasin kulliani melko pitkään, saaden sen seisomaan valmiina panoon, Saija huomasi että aion työntyä pilluun ja laskeutui alas sanoen, luuletko saavasi pillua.

En jäänyt kuuntelemaan, vaan käänsin Saijan vatsalleen pöytää vasten ja kulli pilluun pohjaa myöten, löysimme yhteisen rytmin ja kestimme pitkään ennen kuin alkoi tuntua kuumotusta lantiossa. Saijakin oli taas tulossa, ja pakaroita puristaen purkauduin Saijan pilluun mikä oli taas muutamaa työntöä vailla ennen laukeamista.

Saija ulisi pitkään ja työntyi minua vasten vaativasti perseellään, rauhoituimme ja nostin Saijan syliini suudellen pitkään kielten pyöriessä vastakkain. Hän katsoi minua raukeana sanoen, en minä sinusta luovu vaikka oletkin tilaisuuden tullen näköjään nussimassa muitakin.

Kerroin tapahtumista Tertun kanssa, ja Saija sanoi ymmärtävänsä asiat. Sovittiin Saijan kanssa että otetaan asiat puheeksi Tertun kanssa, koska hän on naimisissa ja miehensä ei varmaan olisi innoissaan jos tietäisi että vaimonsa saa nykyään kullia mielin määrin, vaikkakin itse jättää Tertun ilman kullia.

Uusi siistiytyminen vessassa, ja Tertun pöydän kimppuun. Hän oli ihmetellyt mihin katosin kun viivyin, ajatellen minun menneen hakemaan jotain tarvikkeita. Sanoin hänelle Saijalla ja minulla olevan asiaa, ja heti kun kaikille sopii tavataan minun asunnollani ja puhutaan kaikki selväksi, Terttu katsoi minua vakavan näköisenä ja oli pitkään vaiti kunnes sai sanottua, tavataan vaan, mutta tuntuu jotenkin ettei ole mitään hyvää tiedossa.

Sanoin ettei murehdita sitä, vaan pöytä kuntoon ja pääset jatkamaan töitäsi, sain homman melko pian tehtyä ja sanoin että mennään Saijan luo sopimaan koska kokoonnutaan luokseni. Saija oli toimistossaan kun menimme sisään ja sanoi Tertulle, tiedän että nussitte tänään enkä ole siitä vihainen, mutta on parempi ettei jatketa salassa vaan sovitaan reilusti asiat, minä kun olen halukas syventämään suhdettani, ja sinä taas olet naimisissa vaikket kullia kotonasi saakaan.

Sanoin naisille että otetaan rauhallisesti ja annetaan jokaisen sanoa oma mielipide kun tavataan luonani. Sovittiin seuraavan päivän illaksi tapaaminen ja otin molemmat naiset puristukseeni, puristelin molempien pakaroita ja sanoin lähtiessäni, huomiseen herkkuperseet.

Saija naurahti ja toivotti unelmien rakastajalle hyvää päivän jatkoa.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute