Herkku-puhelin
Työkaverit
Riitta

Olen lastenhoitajana aika pienessä päiväkodissa, 48-vuotias ja jäänyt leskeksi vuosi sitten. Työkaverit ovat naimisissa olevia naisia ja aika avoimia ja rääväsuisia. Patistelevat minua myös aina hankkiutumaan miesten hakuun. Saan kuulla heidän kertomuksiaan, kuntoutusreissuista ja lomista millä ovat ilman miestään käyneet. Melkoisia seksijuttuja.

Varsinkin päiväkodin esimies, lastentarhanopettaja jolla on monivaiheinen kuntoutus useassa erässä viikon mittaisina jaksoina toisella puolella Suomea, on kertonut hurjista seikkailuistaan ja useistakin suhteistaan. No menin yhtenä iltana sitten tanssimaan ja miten ollakaan tapasin siellä myös pomoni miehen joka taas oli yksin kotosalla. Hän on tanssin harrastaja ihan viimeisen päälle tanssi kaikki mahdolliset tanssit ja huomasin hänellä kyllä olevan paljon naistuttuja, hyviä tanssijoita. Siinä välissä hän kuitenkin tanssitti minuakin pari kertaa ja kun asumme aika lähekkäin lupasi hän heittää minut autolla kotia. Minä olin ottanut jonkun paukun ja olin linja-autolla tullut. Tämä mies on täysin raitis, sen tiesin, ollut kuulemma yli 20 vuotta.

Matkalla kotiinpäin juttelimme tuttavallisesti, tiesin hänen käyvän tanssimassa monta kertaa viikossa. Minä olin sen verran ottanut, etten jännittänyt myöskään mitään. Kun tulimme pihalleni, hän sanoi ajavansa auton talon taakse, ettei se ole naapureiden silmissä ja sanoi että pistäpä vähän teetä tulemaan iltapalaksi. Hän tuli muitta mutkitta sisään sen enemmän kyselemättä ja keitin teetä. Itse otin vielä paukutkin siinä. Hän sanoi että niin kuin tiedäkin Raija on taas kuntoutumassa ja tulee vasta ensi viikolla joten ei minulla ole mitään kiirettä. Hän myös tuli ja otti minua vyötäisiltä kiinni ja suuteli suoraan suulle. Sitten hän nappasi minut vaan syliin ja kantoi makuuhuoneeseen, aloitti sekä minun että itsensä riisumisen. Olin ollut vuoden ilman miestä ja jähmetyin aluksi ihan jäykäksi. Mutta kun hän jatkoi hyväilyjään puhumatta mitään ja lopuksi työnsi kätensä haarojeni väliin - ihan tulvahdin märäksi.

Sain orgasmin ennen kuin hänen sormensa edes olivat sisälläni. Hän jatkoi kiihdyttämistäni ja toisen orgasmin sain kun hän hyväili klitoristani. Sitten hän käänsi minut selälleen, pisti tyynyn lanteideni alle ja tuli takaapäin. Hänellä oli pitkä siitin jonka tunsin uppoutuvan sisääni. Se kosketti takaapäinkin työnnettäessä varmasti kohdun pohjaan.

Hän työnteli siitintään pitkin hitain työnnöin, vetäen sen ulos kokonaan välillä. Olin niin märkä että pilluni suorastaan imi tämän kyrvän sisäänsä heti kun se tuli huulille. Hän pitkitti tätä hommaa niin kauan että taas sain orgasmin. Lopuksi hän sitten kieräytti minut selälleen, tyyny takapuolen alle ja hän tuli oikeen rajusti ja voimalla. Hän oli ilmeisesti ollut myös jonkun aikaa ilman koska tunsin hänen kyrpänsä nytkähtelevän kun sperma voimakkaasti tuli sisälleni nytkähdellen useassa osassa.

Se oli mahtavaa, kysyin tuletko toistekin. ”Varmasti tulen mutta älä silti kerro töissä kenen kanssa olet maannut. Tiedän kyllä millaisia stooreja Raija kertoo mutta niistä on suurin osa toiveajattelua ja meillä on ihan hyvä suhde. Annamme toisillemme tilaa, mutta en halua loukata häntä”. Sovimme niin. Mikä ihana mies.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute