Herkku-puhelin
Tyttöilijää etsin, tyttöilijän löysin, osa 2
nosleep

Jatkoa tarinalle Tyttöilijää etsin, tyttöilijän löysin.

Palatessani kotiin seikkailultani tunsin paitsi suurta tyytyväisyyttä matkan antiin, myös välittömästi kasvavaa odotusta tulevia koitoksia kohtaan. Sofia oli todellakin suostunut tulemaan käymään kylässä luonamme seuraavana viikonloppuna enkä malttanut odottaa kun olin päässyt maistamaan tuota herkullista tyttöilijää jo kertaalleen. Kerroin naiselleni kaikesta mitä olimme tehneet ja miltä se oli tuntunut. Ilmeisesti kuvailuni tai ainakin innostukseni sai naisenikin vakuuttuneeksi koska rauhallisissa oloissa alkaneesta tarinasta seurasi eläimellistä seksiä jossa ei ollut tietoakaan hellyydestä tai suudelmista. Maatessamme sen jälkeen sängyllä tiesin että tuleva viikonloppu tulee onnistumaan tavalla tai toisella.

Olin yhteydessä Sofiaan heti alkuviikosta ja tytön hermostuminen tulevaa kohtaan oli yllättävän vähäistä. Ainoastaan naiseni rooli, suhtautuminen ja olemus mietitytti häntä mutta vakuutin Sofialle kaiken olevan kunnossa. Naiseni halusi myös keskustella itse Sofian kanssa, ei seksistä vaan ainoastaan rikkoakseen jäätä. Ollessani töissä naiseni vietti osan vapaapäivästään keskustelemalla Sofian kanssa tietokoneen välityksellä ja kysymykseni siitä mitä he olivat keskenään puhuneet sai vastaukseksi ainoastaan virnistyksen ja kommentin ”Tyttöjen juttuja”. Samana iltana aloin jälleen puhua tulevasta viikonvaihteesta ollessamme saunassa ja kiihotukseni kasvoi jälleen salamannopeasti miettiessäni mielikuvina edellistä sessiotani Sofian kanssa. Halusin naiseni tyydyttävän minut juuri sillä hetkellä mutta minulle ilmoitettiin että saisin paitsi tyytyä haaveilemaan siitä, en myöskään saisi koskea itseeni niinä neljänä päivänä joiden verran viikonloppuun oli aikaa. Miettiessäni asiaa en ollut edes hämmentynyt vaan ymmärsin naiseni olevan todella mukana siinä mihin olin lähtenyt ja sanoin toteuttavani hänen pyyntönsä ilomielin.

Päivät tuntuivat matelevan ja ajatukseni karkaili vähän väliä vaikka yritinkin hukuttaa mieleni työasioihin. Vihdoin perjantai kuitenkin saapui ja sain Sofialta viestin jossa hän kertoi mihin aikaan saapuisi junalla. Iltapäivällä olimme vastassa ilmoitettuun aikaan ja tervehdin Sofiaa, jonka ulkoinen olemus ei pintapuolisella tarkastelulla ollut mitenkään erityisen siro eikä naisellinen, halauksella kuten teki myös naiseni. Lyhyen automatkan jälkeen saavuimme talollemme jossa nautimme kaikessa rauhassa illallisesta samalla kun juttelimme niitä näitä ja kevensimme samalla tunnelmaa tyhjentämällä pullon hyvää viiniä. Siirryimme olohuoneen puolelle jatkamaan seurusteluamme samalla kun otimme toiset lasilliset viiniä. Istuimme naiseni kanssa sohvalla kun taas Sofia valitsi viereisen nojatuolin. Jutellessamme tunsin naiseni käden alkavan liikkua kohti jalkoväliäni enkä tarvinnut kuin hennon kosketuksen syttyäkseni heti mukaan toimintaan. Sofia näki paitsi naiseni käden, myös kasvavan kiimani ja alkoi hapuilemaan sanoissaan sekä kiemurtelemaan tuolissaan. Tunsin naiseni riittävän hyvin tietääkseni että Sannalla oli edellytykset tehdä seksin puitteissa käytännössä mitä tahansa mutta silti en osannut odottaa sitä että kyrpäni kaivettiin kovettuneena ulos housuista ja Sanna käski varmalla äänellä Sofiaa tulemaan luoksemme. Katselin lähes epäuskoisena kun Sanna suuteli Sofiaa suulle aivan silmieni edessä eikä Sofiaa tarvinnut kahdesti käskeä vastaamaan suudelmaan. Olin varmasti sen näköinen kuin olisin ollut saamassa kohtauksen kun näin vielä kumartuneen Sofian lantiofarkkujen alta pilkistävät valkoiset narustringit. Halusin mennä välittömästi mukaan mutta Sanna työnsi minut takaisin sohvalle.

- Me mennään nyt laittautumaan tuonne naistenhuoneen puolelle ja sä pysyt tässä, Sanna sanoi ja veti Sofian laukkuineen yläkertaan. Laitoin housuni takaisin kiinni ja menin baarikaapille tekemään itselleni paukkua edelleen kiihtyneessä tilassa. Istuin takaisin alas tuplaviskini kanssa ja aloin selaamaan läpi television tarjontaa vain huomatakseni etten kyennyt keskittymään juuri mihinkään, kuuntelin ainoastaan josko yläkerrasta kuuluisi jotain. En tiedä kuinka kauan istuin siinä mutta juuri kun aloin vaipua ajatuksiini, kuulin korkokenkien äänen portaiden yläpäästä. Käänsin katseeni sinne ja jähmetyin. Sekä Sanna että Sofia olivat pukeutuneet henkeäsalpaaviin asuihin joihin ei kuulunut juuri muuta kuin pitkävartiset saappaat, stringit sekä korsetit. Punahiuksisella Sannalla oli päässään musta kokonaisuus ja mustahiuksisella Sofialla puolestaan punainen. Ennen kuin ehdin kommentoida ja kehua mitään, tytöt olivat jo olohuoneessa ja lähestyivät minua. Olemukseni kyllä tosin varmasti paljasti mielipiteeni enkä liikahtanutkaan kun selvästi ennalta sovitusti Sanna ja Sofia aukaisivat housuni, tiputtivat ne nilkkoihin ja menivät polvilleen eteeni. En tiennyt uskallanko edes katsoa alaspäin kun tunsin toisen suun alkavan nuolla ja imeskellä pallejani samalla kun toinen otti kovana seisovan kyrpäni hitaasti syvemmälle sisäänsä. Tunsin taivaallista mielihyvää ja kääntäessäni katseeni alas näin naiseni kielen siirtyvän lähemmäksi persettäni samalla kuin Sofia imi kyrpääni kiihkolla joka olisi huipentanut nautintoni aivan liian pian joten otin lutkani hiuksista kiinni ja vedin pään pois kyrvältäni. Levitin jalkojani hieman että Sannan kielellä olisi esteetön pääsy puhtaalle, karvattomalle perseelleni ja nautin jälleen kerran tuon kielen työskentelystä samalla kun nostin Sofian ylös suutelemaan itseäni suulle. Puristin Sofian kiinteää persettä kiihkoissani ja tunsin etten jaksa enää odottaa.

- Mä haluan tätä pikkulutkaa just nyt, ilmoitin ja heitin vaatteet päältäni. Aioin hakea liukuvoiteen mutta Sanna ojensikin sellaisen vierestä. En ehtinyt ihmetellä asiaa sen enempää vaan aloin rasvata elintäni valmiiksi istuessani sohvalla. Sofia lähestyi minua ja kokeilin sormella stringien alta olisiko tyttöni valmiiksi rasvattuna. Sormeni upposi liukkaan peppuun ilman minkäänlaista vastustelua joten totesin Sofian olevan valmiina. Käänsin Sofian selin itseeni, siirsin stringejä sivuun ja ohjasin tyttöä istumaan täydessä valmiudessa olevalle sauvalleni. Hitaasti mutta varmasti narttuni laskeutui alaspäin ja tunsin terskan painautuvan sisälle tuon ihanan tyttöilijän pakaroiden väliin. Sentti sentiltä Sofia antoi kroppansa tulla alaspäin ja pysähtyi kokonaan vasta kun kyrpäni oli kokonaan herkkuperseen puristuksessa. Laitoin käteni tytön pakaroiden alle ja autoin Sofiaa ratsastamaan hitaasti. Ajattelin Sofian olevan todella kiimassa tuntiessani tyttöni perseen värähtelevän heti alussa kunnes huomasin missä Sanna oli. Siinä naiseni oli nelinkontin Sofian edessä ja oli ottanut tämän kyrvän suuhunsa samalla kun Sofia aloitti ratsastuksen. En ollut tuntenut vastaavaa hämmennyksen, uuden tutkimisen ja puhtaan nautinnon sekoitusta koskaan elämässäni ja tiesin välittömästi olevani koukussa siihen. Ei ollut ilmeisesti Sofiakaan mikäli niistä korahduksista ja naisellisesta vinkumisesta pystyi jotain päättelemään.

- Vitun pikkuhuora, anna mennä tuon toisen lutkan naamalle. Se tykkää siitä yhtä paljon kuin säkin, komensin Sofiaa. Naiseni imi tyttöäni joko tärisi ja ulvoi kunnes purkautui Sannan naamalle tavalla joka tuntui imevän energian Sofiasta täysin. Sanna nousi ylös ja suuteli Sofiaa kasvot tämän sperman peitossa jonka jälkeen sain suudella samoja kasvoja. Se tuntui uskomattoman riettaalta ja likaiselta enkä olisi vaihtanut sitä mihinkään muuhun.

Sofia oli selvästi voimien keräämisen tarpeessa joten käänsin tyttöni lattialle nelinkontin ja hieroin tämän pakaroita kovalla kyrvällä ikään kuin kysyen jaksaisiko tämä jatkaa siinä asennossa heti. Vastausta ei tarvinnut kauaa odottaa kun lähes naismaisen ohut käsi tarttui munaani ja ohjasi sitä paikkaan jonne halusin sen sillä hetkellä eniten pistää. Upotin itseni Sofian perseeseen ja aloin naida tätä koko kyrvän pituudelta ja paksuudelta. Nautiskelin hitaista vedoista katsoen miten pikku panopuuni otti kalua sisäänsä selkä notkolla kunnes aloin etsiä katseellani Sannaa. Löysinkin naiseni pian muutaman metrin päästä vasemmalta videokamera kädessä ja virne kasvoillaan.

- Helvetin narttu, naurahdin naiselleni joka laski kameran pöydälle, tarkisti että se osoitti oikeaan suuntaan ja tuli luoksemme. Samalla kun nautin edelleen Sofian perseestä, tunsin Sannan kielen omalla perseelläni. Se tutki karvatonta peppuani tottuneesti ja löysi pian tiensä pakaroideni väliin, aloittaen nuolemaan persettäni samalla kun nain tyttöäni takaapäin. Luulin olevani taivaassa enkä ollut enää edes millään lailla yllättynyt kun Sanna kaivoi esiin liukuvoidepurkin ja alkoi rasvata sormiaan joista yksi löysi pian tiensä sisälleni. Olin ilmeisesti aliarvioinut Sannan halukkuuden leikkeihimme osallistumiseen voimakkaasti sillä hetki sen jälkeen kun olin huomannut sormen häviävän perseestäni, tunsin jonkin koskevan pakaroitani takanani. Vilkaisin olkani yli ja näin juuri sen mitä toivoin: herkullisen naiseni strap-on – dildo päällään. Jäin Sofian sisään etten laukeaisi pienestä liikkeestä kun Sanna alkoi asetella melko ohutta sauvaansa pepulleni. Se alkoi liukua rasvattuun reikääni hyvin, hyvin hitaasti ja sentti sentiltä aloin tottua paremmin tunteeseen jonka tiesin haluavani kokea juuri näin. Sanna jäi sisälleni ja mietin hetken miltä mahdoin näyttää ollessani kyrpä tyttöni perseessä samalla kun naiseni alkoi liikkua sisälläni. Rationaalisuus ei kuitenkaan kuulunut kuvioon juuri nyt ja hyvin pian tunsin ettei oma laukeamiseni ollut todellakaan kaukana.

- Multa tulee kohta, vitun huora…Ota se naamalle, sanoin Sofialle joka liikkui nopeasti poispäin minusta, asettui naama jo sykkivän kyrpäni eteen ja teki nopeaa pientä runkkausliikettä kyrvälläni joka ei tarvinnut todellakaan enää yhtään enempää. Tunsin tajuntani hämärtyvän ja huusin suoraa huutoa kun sain elämäni orgasmin suoraan tyttöni naamalle samalla kun perseeni supisteli sisälläni olevaa dildoa vasten. Lysähdin saman tien lattialle keräämään voimiani ja huomasin Sofian huohottavan vieressäni. Mikään ei olisi voinut mennä paremmin ja tunsin voimieni ehtyvän nopeasti tietäessäni ettei meillä ollut kiire minnekään ja että mahdollisuuksiamme rajoitti ainoastaan mielikuvitus. Sen suhteen, kuten Sanna oli jo osoittanut, meillä ei ollut mitään hätää.

- Kuinkahan kauan rouvilla mahtaa vielä mennä, kuulin Sannan sanovan. Katsoin ylös ja näin naiseni riisuneen strap-onin ja odottavan olohuoneen pöydällä perse pystyssä.

- Kai teistä nyt jompikumpi aikoo naida muakin?, Sanna sanoi ja ajattelin nousta ylös kun näin Sofian nousevan vierestäni kalu uudelleen kovettuneena. Tyttöni käveli kohti Sannaa ja kuin transsissa nappasin videokameran käteeni. Enää en edes uskaltanut ajatella miten kiimaiseksi iltamme voisi lopulta edes mennä…

Kiitos kaikille positiivisesta palautteesta. Voi olla että jatkoakin vielä seuraa ja yhdelle uudelle Sofialle löytyy aina tilaa myös tosielämässä.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute