Herkku-puhelin
Unelma 4
Töissä

Oli jo iltapäivä kun heräsin kännykän sointiin, Saija kyseli missä viivyn kun hän on ollut ylitöissä jo aamu kymmenestä. Sanoin että tulen kunhan saan itseni heräämään, kun on uni maittanut niin hyvin. Pesulle ja "aamiainen", sitten matkaan kohti unelmaa.

Tulin perille ja Saija oli toimistossaan minihame ja tiukahko toppi verhonaan, moikkasin ja sain vastaukseksi oikein himokkaan suudelman. Saija on nainen joka saa minut syttymään hetkessä, hyväilin topin peittämiä rintoja mitkä pullautin esille, kun huomasin ettei ollut liivejä esteenä.

Saija nousi työpöydälleen selälleen ja hame oli jo vyötäröllä, valkoisten pikkuhousujen verhoama kiimainen pillu odotti ottajaansa joka onneksi olin minä. Hyväilin rintoja, suutelin kovettuneita nännejä ja käteni hellivät kiimaista naista kaikkialta muualta paitsi jalkovälistä. Pitihän minun kiusata Saijaa kun siihen oli nyt tilaisuus, hän työnsi käden pikkuhousuihinsa ja hiveli pilluaan hengitys kiihtyi kokoajan enemmän.

Menin polvilleni ja pillu oli kivalla korkeudella kun aloin Saijan käden väistyttyä nuolla pitkin hitain liikkein kuin jätskitötteröä, tosin pillu maistui paremmalta vaikka jätski onkin mieleeni. Saija oli ihan märkä, join pillusta valuvaa nestettä ja hipsuttelin klitorista, Saija puhisi ja pyysi lisää. Nousin avasin housuni ja annoin kullini ponnahtaa pystyyn, jatkoin kuitenkin kielellä ja sormin ihanan pillun hyväilyä, olin kuulevinani kolauksen ja lopetin hetkeksi kun Saija jo komensi jatkamaan.

Puristelin ja hellin rintoja, kieli upposi pilluun ja klitoris oli paisunut kivasti esille kun otin sen varovaiseen huuli hyväilyyn. Saija vaikeroi: ”lisää, kohta saan tuntuu hyvältä”. Keskityin nyt pilluun ja imutin klitorista enemmän kun Saija voihkaisi ja sai orgasmin.

Venytin pikkuhousuja sivuun pidin kullistani kiinni, kun ohjasin sen pillunhuulille ja työnsin märkään kuumaan sykkivään pilluun. Saija vaikeroi ja oli silmät kiinni kun painelin kulliani häneen, työntelin rauhalliseen tahtiin sormeillen klitorista, Saija pysyi herkkänä orgasmeille ja ulvahteli kun niitä sai.

Tuntui mahtavalta kun sai rakastella villissä kiimassa voihkivaa naista, vaihtelin rytmiä nostaen Saijan jalat olkapäilleni kun tunsin orgasmin kuuman aallon lantiossani, painoin nopeammin ja purkauduin kulli syvällä Saijan pillussa. Saija oli saanut jatkuvasti orgasmeja, ja olimme sisäkkäin melko pitkään nauttien raukeudesta minkä kiiman purkautuminen toi. Kulli valahti pillusta ja melko pian spermaa valui pöydälle, autoin Saijan istumaan saaden heti suudelman Saijan sanoessa ”ihanaa rakas, pitkä ihana orgasmi”.

Saija osoitti sormellaan kulliani, pitkä spermatippa roikkui terskasta venyen kohti lattiaa, sanoin Saijalle katsopa jalkojesi väliin lätäkköä minkä me saimme aikaan. Saija työnsi sormen pilluunsa ja nuoli sen sitten kasteli uudestaan ja sanoi, no tule herkuttelemaan kyllä tää kypsää on.

Naureskeltiin ja suudeltiin, siinähän sain sitten maistiaiset. Kuului kolaus ja autoin Saijan alas työpöydältä, pillu pikkuhousuihin piiloon hame ja toppi alas ja nostin housuni ylös. Kuului toinen kolaus mikä tuli selvästi vastapäätä olevasta toimistosta, Saija meni varovasti avaamaan raollaan olevaa ovea viitaten kädellään minua tulemaan luokseen.

Kun kurkistin ovenraosta näin Saijan työkaverin Tertun housut kintuissa, kädet jalkovälissä vatkaten tyydyttäen itseään. Meinasin vetäytyä pois mutta Saija esti sen, ja katsoimme kun Terttu jalat täristen alkoi tulla huipulle, inisi ja työnteli sormeaan pilluunsa vaihtaen sormensa klitorikselle. Melko äänekäs voihkaisu kuului kun orgasmi tuli ja Terttu puristi jalkojaan yhteen ja oli paikoillaan.

Oltiin lähdössä pois kun Terttu avasi silmänsä ja oli kauhistuneen näköinen, hän oli huomannut meidät ja oli myöhäistä livahtaa pois. Terttu nousi, veti housut ylös ja tuli nopeasti ovelle sanoen, ”kun mä en oikeen osaa selittää kun mun juttu on vähä niin”.

Saija otti kiinni Tertusta ja sanoi, rauhoitu eihän tässä ole mitään hätää. Terttu purskahti itkuun sanoen hävettää, mutta kun en saa kotona enää koskaan ja teki niin mieli kun katsoin toimistoosi salaa ovenraosta, ja näin kuinka rakastelitte.

Mentiin kaikki sisään Tertun toimistoon, istuttiin ja Saija sanoi että ollaan ihan iisisti ja jutellaan, kyllähän me aikuiset osataan nää jutut hoitaa iskien mulle silmää. Saija sanoi Tertulle että ”sä et siis saa mieheltäsi kullia jos oikein tajusin”, Terttu vastasi miehensä käyvän yhden nuoren likan luona tyydyttämässä tarpeensa, ja kehuu aina miten tuntuu mahtavalta kun saa nuorta naista.

Saija kertoi ymmärtävänsä kun on itsekin kokenut petetyksi tulemisen aikoinaan, katsahti minuun ja kysyi miten on oltaisko kolmistaan? Olin aika lukossa kun kysymys tuli enkä saanut vastattua, Saija sanoi että vaikeneva on siis myöntynyt.

Tuli luokseni nosti ylös hölmistyneen miehen ja laski housuni alas, Saija sanoi Tertulle, ”ovi lukkoon nyt kaikki saa”. Terttu totteli ja tuli sitten luoksemme, Saija ohjasi hänen kätensä kuliini kiinni, ja se puristui vielä velttona olevaan kaluuni nytkyttäen hitaasti. Sanoin Saijalle ”ootsa nyt ihan varma tästä” mutta Saija vaan hymyili ja tuli itsekin hellimään kulliani.

Saija riisui itsensä alasti ja kehotti Terttua myös riisumaan, mutta sanoi sitten ”hae ensin myymälän puolelta kortsu paketti”. Terttu meni ja Saija riisui jo kiireesti mun vaatteita pois, hulluahan tää on sanoin, naimisissa oleva nainen toi Terttu ties mitä tästä seuraa. Samassa terttu tuli jo takaisin ja antoi kortsupaketin Saijalle joka heti avasi sen ja otti yhden esiin, Terttu alkoi riisumaan ja katsoin kun hän oli selin meihin ja paljasti melko pienen pyllynsä.

Kun Terttu sai yläosan riisuttua hän kääntyi ja näin melko pienet teräväkärkiset rinnat joissa oli leveät nänninpihat, ja pienet nipukat. Saija vemppasi kulliani ja sai sen seisomaan, sanoi Tertulle, ”tule tänne” ja taas Terttukin puristeli kulliani.

Istahdin pienelle sohvalle ja Saija otti kullini suuhunsa, Terttu tuli viereeni ja vein käteni hänen haaroihinsa missä liukas pillu otti sormeni sisälleen. Terttu levitti jalkansa kun hivelin pillua ja klitorista, hän nojasi olkaani ja värisi huohottaen. Hivelin toisella kädelläni rintoja mitkä ei olleet kauneimmat näkemäni, mutta nyt se oli sivujuttu kun oltiin kerran rakastelemassa.

Saija päästi kullini suustaan rullasi kortsun päälle ja sanoi ”Terttu missä asennossa haluat?”. Terttu oli ihan punainen ja sanoi, takaa haluan mutta varovasti kun toi kulli on niin paksu, saakohan sitä edes mulle sisään. Saija oli ottanut ohjat käsiinsä niin kuin osastonhoitajalle on ominaista, asetti Tertun kontalleen sohvalle ja minä menin kulli tanassa Tertun taakse. Saija hiveli Tertun pillua ja otti tukevasti kullistani kiinni, veti minua lähemmäs ja painoin hitaasti kulliani Terttuun Saijan levittäessä pillunhuulia.

Pillu oli kyllä tiukka ja työntyessä varoin satuttamasta, kulli meni perille ja pidin kiinni laihoista lanteista kun aloin hiljaa työntelemään. Saija hiveli Tertun rintoja ja klitorista, se sai Tertun ulvahtelemaan kovaa ja pylly puski vastaan, paine kasvoi kokoajan kovemmaksi kun tiukka pillu otti kulliani vastaan. Aloin olla jo saamassa ensimmäiset orgasmin väristykset, kun Terttu vauhtia lisäten Saijan klitoriksesta avustaen tuli huipulle notkistaen selkänsä, ja sai rajun orgasmin. Hän huudahti jotain mistä ei saanut selvää, painelin kullia kireään pilluun ja spermaa syöksyi kortsuun. Vaikeroin itsekin melko äänekkäästi orgasmin tullessa, niin hyvää tiukka pillu teki.

Vetäydyin melko pian pois Tertun pillusta, ja pidin kortsusta kiinni ettei se luista pois, Terttu retkahti sohvalle ja Saija otti kortsun pois ja nuoli kullini puhtaaksi. Oloni oli ihan hölmö mutta tyydytetty, Kysyin Saijalta mitä hän haluaa?

Saija sanoi että tuskin kullia on tiedossa, mutta kyllä kieli tekisi hyvää pillussa. Terttu nousi, Saija meni makaamaan jalat levällään ja minä aloin nuolla pillua Tertun nyt vuorostaan hyväillessä Saijan isoja rintoja.

Nuolin pillua ja Tertun käsi tuli kasvojeni eteen ja sormi alkoi hivellä Saijan klitorista, Saija pyöritti lanteitaan ja voihki äänekkäästi. Terttu otti toisella kädellään otteen kullistani, ja sai siihen pientä eloa kun hiveli terskan alapintaa. Lopulta se seisoi melko hyvin ja työnnyin Saijan pilluun, oli kyllä melkoinen ero kun olin ollut Tertun pikku pillussa mikä puristi melkein liian tiukasti.

Terttu pyöritti sormeaan Saijan klitoriksella minun painellessani kullia pilluun, Saija vatkasi vastaan ja alkoi olla valmis. Terttu nypytti nopeassa tahdissa Saijan klitorista, ja Saija laukesi hypittäen lanteitaan minua vasten, itse en saanut orgasmia mutta olin kyllä saanut sen minkä pystyin.

Kun vetäydyin pois Saijan pillusta, Terttu runkkasi hurjasti kulliani kädellään, ja sain jonkinlaisen tyydytyksen kun lantiooni levisi kuumotus muttei spermaa tullut, ja kullikin veltostui nopeasti.

Jatkuu...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute