Herkku-puhelin
Jumppatunnin jatkot
Johanna

Tämä tapahtui opiskelujeni alkuvaiheessa. Uudella paikkakunnalla en ollut vielä tutustunut ihmisiin. Viikottaisista jumpista muodostui tärkein henkireikäni opiskelukiireiden lomaan. Jumpan vetäjä oli noin 25-vuotias uhkea neiti nimeltään Eija, jonka tiukka komento sai minut ylittämään itseni. Hän oli hyvässä kunnossa, vaikka hänen pyllynsä oli uskomattoman iso. Suurimman vaikutuksen minuun teki kuitenkin hänen itsevarmuutensa, jolla hän jumppaa veti ja sai tiukkavartaloisetkin tytöt rehkimään. Oma kroppani oli kaiketi ihan kohtuukunnossa, mutta siihen aikaan olin ylikriittinen sen suhteen ja itsetuntoni oli todella huono.

Erään jumpan jälkeen Eija pyysi minua odottamaan, koska hän halusi jutella kanssani. Jäin venyttelemään salin puolelle, koska kävin yleensä suihkussa vasta kotona (ujouttani). Mennessäni pukuhuoneeseen siellä oli enää pari muuta tyttöä ja Eija. Pian muut tytöt lähtivät ja jäin Eijan kanssa kahden. Minulla ei ollut aavistustakaan mistä Eija halusi kanssani puhua ja yllätyin kun hän lukitsi oven.

- Johanna sä olet aika ahkera jumppari ja tottelevainen tyttö.
- Ki Kiitos vastasin hämilläni.
- KYYKKYYN ! VATSALLESI ! VIISI PUNNERRUSTA!

Olin lattialla punnertamassa ennen kuin ehdin tajuta mitä oli tapahtunut. Eija nauroi tyytyväisenä: "Todella tottelevainen tyttö".

- Seuraavaksi kiltti tyttö menee suihkuun.
- Mulla ei oo pyyhettä mukana. Koitin sopertaa.
- Kyllä mä sut kuivaan vaatteet pois ja suihkuun NYT!!

En ollut varmaan ikinä riisuutunut niin nopeasti. Menin suihkuun hämilläni ja osittain kiihottuneena. Olin riisunut itseni alasti toisen naisen käskystä ja tilanne vaikutti kiihottavalta. Nännini alkoivat kovettua ja pilluni herahti litimäräksi. Koetin rauhoittua ja palasin suihkun jälkeen pukuhuoneeseen.

Pukuhuoneessa Eija oli yllätyksekseni riisunut itsensä uudelleen alasti. Pilluni oli niin märkä , että mehut valuivat varmaan reisille asti. Tuon upean naisen terhakoiden rintojen ja ison mutta kiinteän pyllyn näkeminen saivat pasmani täysin sekaisin.

- Haluaisitko sinäkin Johanna olla tällainen kaunis ja muodokas nainen?
- Kyllä haluaisin. En voinut valehdella
- Täällä haisee pillu, taidat olla kiihottunut?

Punastuin korviani myöden.

- Tule tänne peilin eteen. Katso nyt mun rinnat on pyöreät ja täyteläiset sun rinnat roikkuu kuin kaks tyhjää jauhosäkkiä. Toinen nännikin karsastaa kuin kuolleella ahvenella. Karvoituskin sulla on kuin harakanpesä, vertaa mun siistiin kolmioon. Käänny ympäri mun peppu on kiinteä ja pyöreä kuin omena, sulla on tommonen lähes lauta roikkoperse.

Tässä vaiheessa pillahdin itkuun. Kaikesta nöyryytyksestä huolimatta olin äärettömän kiihottunut. Eija vaan jatkoi väheksymistäni.

- Sulla on tommoset pienet tihrusilmätkin ja nenä on varsinainen possun kärsä. Eija veti sormella nenääni ylöspäin. Miten sä voit ikinä kuvitella pääseväs rakastelemaan tällaisen kaunottaren kanssa?

- En kai mitenkään. Nyyhkytin
- Kyllä sä voit,jos sä suostut alistumaan mun orjaksi ja tottelet mua kyselemättä.

Ajattelin kauhuissani mitä kaikkea joutuisin kokemaan, mutta himo vei voiton järjestä.

- Selvä mä oon sun orja.
- Tästä lähin sä alat käydä mun jumpassa kaks kertaa viikossa ja käyt suihkussa aina jumpan jälkeen. Ajat pillustas kaikki karvat pois, jotta kaikki näkee sun olevan mun orja. Puhelimees laitat mun numeron nimellä Valtiatar Ja pidät puhelimes auki 24/7 mä saatan tarvita sua milloin vain.

- Sä haluaisit varmaan laueta lesbo?
- Voi kiitos valtiatar.
- Haluisit sä maistaa mua? Eija kysyi sormeillen pilluaan.
- Tottakai valtiatar.
- Odota hetki.

Eija kaivoi juomapulloni esiin ja käski juoda sen tyhjäksi. Hämilläni tottelin se oli yli puolillaaan mutta kyllä jo janottikin. Eija otti pullon kyykistyi sen ylle ja pissasi pullon liki täyteen. Eija tuli kasvojeni eteen ilkeästi hymyillen ja löi avokämmenellä kasvoilleni. Säikähdin ja yritin suojata itseäni, mutta Eija komensi kädet alas. Laskin kädet ja Eija löi uudelleen kovempaa. Vaistomaisesti koitin taas suojata kasvojani, jolloin Eija hermostui ja sitoi käteni selän taakse jumppavaatteillani. Eija käski minun nuolla varpaitaan. Tottelin peloissani. Eija yritti tunkea koko jalkateräänsä suuhuni saaden minut kakomaan. Eija kiskoi minut nänneistäni ylös ja löi taas kasvojani. "Pyydä lisää lesbo": Eija sanoi. Kyynelteni lomasta pyysin lisää, vaikka iskut sattuivatkin. Eija laittoi juomapulloni huulilleni ja alkoi juottaa minua. Juotuani pari kulausta Eija antoi minulle luvan nylpyttää klitoristani vasten hänen jalkaansa. En kestänyt kauaa vaan laukesi rojahtaen lattialle. Eija juotti minulle pullon tyhjäksi ja alkoi pukeutua. Minun piti maata lattialla kunnes hän on valmis. Ennen pois lähtöään Eija tarttui kasvoihini ja sanoi: Kuuntele tarkkaan Johanna, mä sanon tän vain kerran. Sä olet kaunis ja kiva tyttö mä pidän susta aivan helvetisti. Tämän sanottuaan hän puristi poskista suuni auki ja sylkäisi suuhuni ja lähti taakseen katsomatta. Minä nousin ylös pukeuduin ja lähdin kotiin. Olin onnellinen olin löytänyt Turusta ystävän.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute