Herkku-puhelin
Anopin kanssa saunassa
saunatonttu

Tämä kaikki kuulostaa kliseiseltä, mutta näin oikeasti tapahtui muutama vuosi sitten, kun vaimoni oli viimeisillään raskaana. Meillä oli jo siinä vaiheessa kaksivuotias tyttö, ja koska raskauden loppu oli vaikea, vaimo oli pari viikkoa ennen synnytystä sairaalassa, ihan vaan "varmuuden vuoksi". Minun piti käydä ihan normaalisti töissä, ja tytöllä ei ollut hoitopaikkaa, joten toisella puolella maata asunut anoppi soitettiin hätiin auttamaan lapsenhoidossa vaimon sairaalassaolon ajaksi. Minä olin tuolloin noin 35-vuotias ja anoppi noin 65 v, ja stereotypioista poiketen meidän välit olivat aina olleet hyvät ja lämpimät. Vaikka Milja-anoppi olikin jo aika iäkäs, hän oli ikäisekseen "hyvin säilynyt": solakka vartalo, kauniit kasvot ja ennen kaikkea nuorekas olemus. Eikä hänen "arvosanaansa" ainakaan huonontanut se seikka, että hänellä oli isot, arviolta D-kupin rinnat...

No, itse tarinaan. Milja oli ollut kotiapuna vajaan viikon kun perjantai-iltana päätin lämmittää saunan. Otin siinä saunaa lämmitellessä pari olutta ja tarjosin Miljallekin. Ilta oli jo sen verran pitkällä, että tyttö oli jo laitettu nukkumaan (hän nukkui yleensä kuin tukki) ja me aikuiset pääsimme rentoutumaan päivän touhujen jälkeen.

Miljan kanssa yhdessä päätettiin, että minä menen ensin saunaan ja Milja sitten minun jälkeen. Puoliksi vitsinä saunaan poistuessani huikkasin Miljalle, että kyllä selänpesijän paikkakin olisi vapaana... Ne oluet olivat mukavasti nousseet päähän ja kun vaimon raskausongelmien vuoksi olin ollut useita viikkoja ilman pillua, halut olivat kovat ja ehkä siksi estot vähissä. Anoppi huusi vastaukseksi vaan, että "joo joo..." ja minä menin suihkun kautta saunaan. Olin ollut lauteilla ehkä viitisen minuuttia, kun Milja hämmästyksekseni tuli saunan pukuhuoneen puolelle ja hihkaisi ottavansa vastaan sen selänpesijän paikan, mikäli se vielä vaan on avoinna. Vastasin vain, että tokihan se on avoinna ja veri alkoi välittömästi pakkautua kulliini. Lauteiden siitä nurkasta, jossa yleensä istun - ja jossa silloinkin istuin - on suora näköyhteys lasioven läpi pesuhuoneen ja pukuhuoneen väliselle ovelle ja näin, kuinka Milja tuli pesuhuoneen puolelle, alasti niin kuin nyt saunaan yleensä tullaan. Näin ensimmäistä kertaa hänen rintansa, jotka roikkuivat raskaan näköisinä mutta iän ja koon huomioon ottaen kuitenkin melko ryhdikkään oloisina, ja tuuhean häpykarvoituksen. Aito blondi. Milja ei tuntunut häpeilevän tai peittelevän alastonta vartaloaan millään tavalla, joten ajattelin itsekin, että täysillä mennään.

Saunottiin ihan muina miehinä ja jutusteltiin ihan arkipäiväisistä asioista, kunnes minulle tuli kuuma ja päätin lähteä suihkuun. Milja tuli perässä samalla ovenavauksella ja herrasmiehenä tarjosin hänelle tilaisuutta mennä ensin suihkuun. Samalla sain itse tilaisuuden katsella Miljan hyvin säilynyttä vartaloa suihkun vieressä penkillä istuen... :)

Kuin hidastetussa filmissä Milja saippuoi ja pesi itsensä, kirjaimellisesti joka paikasta, ja minä katselin ahnaasti. Jalkovälissä alkoi taas pullottaa. Milja oli selin minuun, vilkaisi olkansa yli ja kysyi "viattoman" näköisenä: "Pesetkö Pekka selkäni? Käytä karkeaa pesusientä ja saa jynssätä ihan kunnolla...". Heti tämän sanottuaan Milja käänsi päänsä minusta poispäin, eikä nähnyt kun nousin seisomaan. Eihän siinä seisomaan nousemisessa mitään näkemistä ollutkaan, mutta jalkovälissä oli jotain. Puoliseisokissa oleva kulli tarkkaan sanoen.

Ensimmäinen spontaani ajatus oli, että "jynssäisin kyllä mielelläni jotain ihan muuta kuin selkääsi", mutten tietenkään sanonut sitä, enkä oikeastaan tainnut sanoa mitään. Astuin vaan muutaman askeleen Miljan luo, otin pesusienen käteeni ja aloin pestä Miljan selkää. Koska käsky oli jynssätä ihan kunnolla, käytin voimaa niin paljon, että Milja ei meinannut pysyä pystyssä, vaan joutui nojaamaan käsillään seinästä tukea. Samalla hänen takapuolensa liikahti vähän lähemmäs minua ja osui päätään nostavaan kulliini. Kosketus oli sen verran iso, että hänen täytyi huomata se, mutta hän oli kuin mitään ei olisi tapahtunut. Pesin Miljan selkää toisessa kädessä olevalla sienellä ja laitoin toisen käteni Miljan lantiolle. Milja ei vastustellut sitäkään mitenkään, mistä rohkaistuneena astuin vähän lähemmäs. Olin edelleen pesevinäni hänen selkäänsä, mutta tosiasiassa vain kaksi osaa minusta teki työtä: aivoni, jotka miettivät suunnitelmaa eteenpäin ja kaikkia mahdollisia komplikaatioita ja miten niistä selviytyisin, ja kullini, joka oli jo kunnon tanassa ja oli nyt jatkuvassa kosketuksessa Miljan takapuolen kanssa. Tipautin pesusienen lattialle, sanoin "oho" ja jatkoin selän pesua kädelläni. Koska Milja ei mitenkään osoittanut, että olisin tekemässä jotain luvatonta, kysyin häneltä: "pestäänkö myös etupuolelta", ja vastausta odottamatta siirsin molemmat käteni Miljan rinnoille ja aloin hyväillä niitä. Milja huokaili ja ilmeisesti ihan vaistomaisesti työnsi takapuoltaan lähemmäs minua, kullini oli nyt hänen takapuolen vakoa vasten.

Ohjasin kullin toisella kädelläni vähän alemmas ja käskin Miljan peruuttaa lähemmäs. Pillu oli märkä, se oli lämmin ja se oli yllättävän tiukka. Otin Miljan molemmista lantioista kiinni, aloin hitaasti naida häntä takaapäin ja kehuin ääneen, kuinka hyvä anoppi minulla olikaan.

Synnytys meni hyvin. Poika tuli.

Palaute on tervetullutta.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute